En tainutkaan olla ihan hulleroinen, kas

"eikä hän ollut minun? yhdistynyt kaikissa elämän savelissä?
Missä on olento, joka minun tavallani tunsi hänet? mihin peiliin kerääntyivät tämän valon säteet kuin minuun? Eikö hän iloisesti säikähtänyt omaa ihanuuttaan havaitessaan itsensä ensi kerran vasta minun riemussani? Ah! missä on sydän, joka omani tavoin oli kaikkialla hänen lähellään, joka omani tavoin täyttyi hänet ja tuli hänen täyttämäkseen, joka oli olemassa ainoastaan häntä ympäroidäkseen kuin silmäripset ympäröidäkseen silmiä.
Olimme 'yksi' ainoa kukka, ja sielumme elivät sisäkkäin,kuten kukka kun se rakastaa ja kätkee herkän riemunsa suljettuun verhiöönsä".

ja sentään tämäkin

"Minun on uskoteltava itselleni, että hän eli muinaisina aikoina, ikään kuin tietäisin hänestä jotain vain kertomusten välityksellä, jottei hänen elävä kuvansa ottaisi minua tätsin valtoihinsa, niin että ihastus ja tuska tuhoavat minut; jotten kuolisi ilooni hänestä ja suruuni hänestä."

ja tämä

"Mitä ovat kaikki ihmisten vuosituhantiset teot ja ajatukset 'yhteen' rakkauden hetkeen verrattuna? Sehän on luonnossa onnistuneinta, jumalallisinta ja kauneinta! siihen kaikki elämän askelmat ja kynnykset johtavat. Sieltä tulemme, sinne menemme."

Eihän suomenkielessä edes ole osuvaa sanaa kuvaamaan sitä, kun rakastuu. Englanissa sanotaan "fell in love"putosi rakkauteen. Sinä hetkenähän tuntuu, että kaatuisi hitaasti pehmeään ruusupetiin. Sanotaanhan meillä toki myös "langeta loveen"..