Eriseuraisuus vai ekumenia Jeesuksen opetuksen mukaan ?
Miksi hellarit eivät vastusta lahkolaisuutta ?
Kumpiko pahempi eksytys ?
100
357
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ekumenia on Saatanan juoni uskovaisten pään menoksi.
Lahkolaisuus on jokaisen seurakunnan sisäinen ongelma. Lahkolaisuus on väärä sydämen asenne toisia oman seurakunnan jäseniä kohtaan. Luterilainen kirkko on määritellyt lahkolaisuuden väärin, jotta kirkko pääsee pilkkaamaan kirkon ulkopuolella olevia ihmisiä. Luterilainen seurakunta ei ole Jumalan seurakunta eikä uskovaisten seurakunta.- Anonyymi00002
Noin kirjoittaa vain lahkolainen
- Anonyymi00017
En ole kyllä missään vaiheessa huomannut luterilaisen kirkon pilkkaavan kirkon ulkopuolella eläviä ihmisiä. Harhaoppi on tietenkin eri asia ja yleensä kirkko käsitykseni mukaan keskeyttää ekumeenisen yhteistyön tällaisten seurakuntien kanssa. Ja siinäkin pyritään toimimaan hienotunteisesti. Lahkolaisuus tarkoittaa käsitykseni mukaan kirkon virallisen opin vastaista opetusta?
- Anonyymi00078
Luterillainen kirkko on Katolisen kirkon lahko.
Lestat ja vapaakirkolliset ovat luterilaisen kirkon lahkoja.
- Anonyymi00003
Panettelu lahkolaisuutta.
- Anonyymi00004
Näinä viimeisinä aikoina moni tulee Minun nimessäni ja eksyttää monta, sanoo Jeesus. Yksi Jeesuksen nimistä on Kristus, Messias. Se, että saatanan lapset kutsuvat itseään kristityiksi, ei tee heistä Jeesuksen seuraajia, vaan yhä edelleen kristityt ovat avionrikkoja ja varkaita ja homoja ja riistäjiä ja murhamiehiä. Nämä, tänä päivänä kristityiksi itseään kutsuvat eivät ole Jumalan lasten uskonveljiä.
- Anonyymi00005
Ihme kyllä ovat, kiitos Jeesuksen Kristuksen, joka toi Armon. Jumala yksin osaa erottaa vuohet ja lampaat toisistaan. Oikeuslaitos on Jumalan antama, pitämään pahuutta kurissa. Automaatti ei pelastus kuitenkaan ole, eivätkä kaikki pelastu, mutta hämmästys on oleva suuri.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ihme kyllä ovat, kiitos Jeesuksen Kristuksen, joka toi Armon. Jumala yksin osaa erottaa vuohet ja lampaat toisistaan. Oikeuslaitos on Jumalan antama, pitämään pahuutta kurissa. Automaatti ei pelastus kuitenkaan ole, eivätkä kaikki pelastu, mutta hämmästys on oleva suuri.
Jeesuksen omillakin on velvollisuus erotella vuohet ja lampaista: jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Jeesuksen omillakin on velvollisuus erotella vuohet ja lampaista: jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
Kristillinen rakkaus: ensin julistetaan armoa, sitten laaditaan vieraskielto.
- Anonyymi00022
Se, että saatanan lapset kutsuvat itseään kristityiksi, ei tee heistä Jeesuksen seuraajia, vaan yhä edelleen kristityt ovat avionrikkoja ja varkaita ja homoja ja riistäjiä ja murhamiehiä.
Onko tässä taas kyse luterilaisten pilkkaaminen ja haukkuminen?
Kyllä siellä Helluntaiseurakunnan riveissä on ihan samalla tavalla avionrikkojia, varkaita ym. Ne tekevät niitä samoja rikoksia, kuin luterilaiset tai ihmiset ylipäätänsä. Ei kaikki luterilaiset ole uskovia, itseasiassa vähemmistö todennäköisesti on uskossa ei tämä Suomi kuitenkaan taida kovin hengellinen maa olla vaikka kirkkoja on maa täynnä. Kiinnostaisi tietä miten suuri määrä helluntalaisten lapsista käy kasteella. Ei mahda kovin suuri luku olla, onko faktatietoa asiasta? - Anonyymi00079
Anonyymi00006 kirjoitti:
Jeesuksen omillakin on velvollisuus erotella vuohet ja lampaista: jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
Vuohet on myös helppo tunnistaa siitä, että he ovat rasisteja.
- Anonyymi00008
Mark.13:35 Niin valvokaat siis: (sillä ette tiedä koska huoneen Herra tuleva on, ehtoona, taikka puoliyönä, eli kukon laulaissa, eli aamulla:) Biblia (1776)
- Anonyymi00010
Paras motivaatio nukkumisen lopettamiseen kautta historian.
- Anonyymi00009
Ei yhtään Jeesusta ole tullut.
Eksytys ei ole vielä alkanut. - Anonyymi00011
Miksi katolilaiset ja luterilaiset ja ortodoksit sun muut eivät vastusta omaa lahkolaisuuttaan ja luovu siitä?
Siis ihan kaikki -laisuus ja -läisyys on lahkolaisuutta, etkö ap sen vertaa vielä ymmärrä? - Anonyymi00012
Luterilaiset ja ortodoksit ovat katolilaisuuden lahko.
- Anonyymi00013
Katolilaisuus on myös eriseura / lahko / puolue.
Siinä näet uskotaan ihmisoppeihin ja vanhinten perinnäissääntöihin, Jumalan Sanan sijaan.
Eli perusta ja pohja uskolle ei ole Kristus, vaan ihmisopit, jotka ovat ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Katolilaisuus on myös eriseura / lahko / puolue.
Siinä näet uskotaan ihmisoppeihin ja vanhinten perinnäissääntöihin, Jumalan Sanan sijaan.
Eli perusta ja pohja uskolle ei ole Kristus, vaan ihmisopit, jotka ovat ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa.Perustasta Sanaa:
1. Kor. 3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Johannes taas kertoo seuraavaa Jeesuksesta Kristuksesta:
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Mutta puolueissa / lahkoissa / eriseuroissa perusta ei ole siis Kristus, eli Sana, vaan puolueen oma oppi, jonka ihmiset ovat keksineet / rakentaneet.
Eis siis puhdas Sana, eli Kristus, vaan monin tavoin väärä ja väärennettykin ihmisten oma oppirakennelma.
Kristinuskossa ei ole kysymys mistään eriseuraisuudesta, vaan siitä, mikä on suhteemme Jeesukseen Kristukseen
Ei pidä lähteä surfailemaan sivuraiteille. Pysytään asian ytimessä.- Anonyymi00015
Raamatussa vroitetaan erieurauraisuudesta ja lahkolaiuudesta sekä kastekiistoista..
Hellarit rakastavat myös eniten kastekiistoja. - Anonyymi00016
Helluntailaisten KIIHKO-OPPI on uudestikastamisenoppi.
Itse ovat sen todistaneet.
Sama kasteoppi mormoneilla.- Anonyymi00018
Sinun, luterilainen kiihko-oppi on pakanariruaali, jota kutsut kasteeksi ja jonka varassa koko pelastuksesi roikkuu!
- Anonyymi00033
Anonyymi00018 kirjoitti:
Sinun, luterilainen kiihko-oppi on pakanariruaali, jota kutsut kasteeksi ja jonka varassa koko pelastuksesi roikkuu!
Älä vielä tuomitse - ei vauvakasteessa ole tietääkseni mitään vikaa, jos kyseinen luterilainen antaa elämänsä Jeesukselle, viimeiestään esim. rippukoulunsa aikana... Ei Raamatussa silti kerrota tarkemmin, MILLÄ TAVOIN kaste pitää saada, mutta esikuvaksi otettiin ylipappi Sakariaksen pojan Johanneksen ja Qumranin essealaisten kastekäytäntö.
Sakariashan sai surmansa Heroksen vauvamurhavainon aikana, koska ei kertonut Herodeksen sotilaille, Johanneksen olinpaikkaa...
Kaste tarkoittaa myös peseytymistä ylipäänsä, siksihän Pietari sanoi kirjeessään: "Siksi meidät uudestaan pelastaa kaste!" - Anonyymi00080
Anonyymi00018 kirjoitti:
Sinun, luterilainen kiihko-oppi on pakanariruaali, jota kutsut kasteeksi ja jonka varassa koko pelastuksesi roikkuu!
Pata kattilaa soimaa, sillä hellareiden pelastus roikkuu maallisen valtion siunaamisessa.
- Anonyymi00019
Herjaaminen on aina eksytys.
- Anonyymi00036
Ei ole aina. herjaaminen voi patistaa jotakuta suoriutumaan paremmin, jos herjan syy oli totta.
Herjaaminen ja pilkkaaminen on tietenkin siis juuri PEDON henkistä saalistamistouhua silloin, kun kyse ei ole vain "JUMALAN SANASTA!" Kaikki syyttäminen puolestaan on syntiä, Saatanasta, mutta moittiminen ja nuhtelu ei, sitä esimerkiksi jopa Herra Jeesus tekee, jos joku laumastaan on eksymäisillään henkisesti.
- Anonyymi00020
Helluntalaiset ovat lahko joka pitää sisällään lisää lahkoja.
- Anonyymi00023
Helluntailaisuudessa vaikuttaa epäkristilliset henkivallat jo perustamisesta lähtien.
- Anonyymi00037
Anonyymi00023 kirjoitti:
Helluntailaisuudessa vaikuttaa epäkristilliset henkivallat jo perustamisesta lähtien.
EI ole helluntailaisuutta tai luterilaisuutta - on vain USKO JEESUKSEEN ja ISÄÄMME, jos sitä ei ole, ei ole kristinuskoakaan....
- Anonyymi00044
Kerro yksikin teologi, joka nimeää helluntailiikkeen lahkoksi?
- Anonyymi00021
Helluntailaiet erikoistuneet kastekiistoihin vaikka Ramattu kieltää tämän.
Mutta eihän lahkolaiset usko Raamattuun.- Anonyymi00024
Luterilaisuus on alusta lopuun täyttä valehtelua. Joka ikinen kerta kun vain luterilainen tuo esille jotain oppinsa koskevaa tai kirkkoonsa liittyvää, luterilainen valehtelee päin silmiä, sillä luterilaisuus perustuu valehteluun ja samojen valheiden toistamiseen päivästä toiseen ja vuodesta toiseen ja vuosisadasta toiseen.
Luterilaiset ovat tehnet lähes kaikki helluntaipalstan kastetta käsittelvät aloitukset, näin ollen luterilainen taas kerran valehteli väittäessään: "Helluntailaiet erikoistuneet kastekiistoihin vaikka Ramattu kieltää tämän."
LUTERILAISET OVAT ÄÄRIÄÄN MYÖTEN TÄYNNÄ HEIDÄN OMAA ISÄÄNSÄ, VALHEEN ISÄÄ!
EI OLE OLEMASSA LUTERILAISUUTTA ILMAN TIETOISTA JA TOISTUVAA VALEHTELUA. - Anonyymi00029
Anonyymi00024 kirjoitti:
Luterilaisuus on alusta lopuun täyttä valehtelua. Joka ikinen kerta kun vain luterilainen tuo esille jotain oppinsa koskevaa tai kirkkoonsa liittyvää, luterilainen valehtelee päin silmiä, sillä luterilaisuus perustuu valehteluun ja samojen valheiden toistamiseen päivästä toiseen ja vuodesta toiseen ja vuosisadasta toiseen.
Luterilaiset ovat tehnet lähes kaikki helluntaipalstan kastetta käsittelvät aloitukset, näin ollen luterilainen taas kerran valehteli väittäessään: "Helluntailaiet erikoistuneet kastekiistoihin vaikka Ramattu kieltää tämän."
LUTERILAISET OVAT ÄÄRIÄÄN MYÖTEN TÄYNNÄ HEIDÄN OMAA ISÄÄNSÄ, VALHEEN ISÄÄ!
EI OLE OLEMASSA LUTERILAISUUTTA ILMAN TIETOISTA JA TOISTUVAA VALEHTELUA.UUdestikastajalässyttäjä vauhdissa, se vihaa uskovia. Hän on valheen isä
Uudestikastajat kiistelevät kasteesta.
- Anonyymi00025
Monet helluntailaiset ovat todistaneet tämän.
100% totta.
"Helluntailaiet erikoistuneet kastekiistoihin vaikka Ramattu kieltää tämän."- Anonyymi00026
Palstan kastekiistat loppuvat samala hetkellä , kun luterilaiset poistuvat palstalta.
100% totta.
Luterilaisuus on alusta lopuun täyttä valehtelua. Joka ikinen kerta kun vain luterilainen tuo esille jotain oppinsa koskevaa tai kirkkoonsa liittyvää, luterilainen valehtelee päin silmiä, sillä luterilaisuus perustuu valehteluun ja samojen valheiden toistamiseen päivästä toiseen ja vuodesta toiseen ja vuosisadasta toiseen. - Anonyymi00030
Anonyymi00026 kirjoitti:
Palstan kastekiistat loppuvat samala hetkellä , kun luterilaiset poistuvat palstalta.
100% totta.
Luterilaisuus on alusta lopuun täyttä valehtelua. Joka ikinen kerta kun vain luterilainen tuo esille jotain oppinsa koskevaa tai kirkkoonsa liittyvää, luterilainen valehtelee päin silmiä, sillä luterilaisuus perustuu valehteluun ja samojen valheiden toistamiseen päivästä toiseen ja vuodesta toiseen ja vuosisadasta toiseen.Palstan kastekiistat eivät lopu sillä ukastajat tekevät niitä luterilaisuus-palstalla
- Anonyymi00027
Apostolisena aikana jokaisessa kaupungissa oli vain yksi Jumalan seurakunta. Siksi me tiedämme, että kaikki Raamatussa oleva puhe lahkoista koskee yhden ja saman seurakunnan sisällä tapahtuvia ilmiöitä. Raamattu ei anna lupaa ruveta pilkkaamaan oman seurakunnan ulkopuolella olevia ihmisiä.
- Anonyymi00028
1.Korinttolaiskirje:
5:12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
5:13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
- Anonyymi00031
Ekumenia ei ole eksytystä: "Minä rukoilen, että he olisivat yhtä, samoin kuin minä ja Isä olemme yhtä"(Jeesus). Ekumeniasta vieläkin yhtenäistävämpi käsitys on kaikkien uskontojen ekumenia: "Joka ei ole meitä vastaan on meidän puolellamme!"(Jeesus)
Lahkolaisuus ja eriseurat ovat poliittisten päättäjien keksimiä: "Hajota ja hallitse periaatteita, jossa korkeinta ei ole enää usko Jumalan Poikaan ja Isään ja palvelemisensa, vaan poliitikkojen valta. Paavalihan siis mainitsi, Raamatussa, eriseuraisuuden eksytyksestä. - Anonyymi00032
Jeesus Kristus oli ekumeeninen.
Helluntailaisuus ruokkii eriseuraisuutta.- Anonyymi00082
Helluntailaiset kuuluvat ekumeeniseen liikkeeseen, joten sinä ruokit juuri tuossa kommentissasi eriseuraisuutta.
https://ekumenia.fi/aineistot/mika-kirkko-on-kristillinen/
Kristilliset kirkot ja uskontokunnat Suomessa
Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispainkokous on suosituksenaan tuomiokapituleille esittänyt ne uskontokunnat Suomessa, joita se pitää kristillisinä uskontokuntina ja joiden jäsenet voidaan vihkiä avioliittoon kirkollisesti Suomen ev.lut. kirkon jäsenen kanssa. Suositukset on annettu piispainkokouksen istunnoissa. Pöytäkirjanotteita: Kristillisen kirkon ja uskontokunnan määritteleminen ( 29.5.2019 § 9) ja Suositus Nikean uskontunnustuksen ekumeenisen sanamuodon käytöstä (29.5.2019)
Suosituksen mukaan kristillisiä uskontokuntia ovat:
Suomen ortodoksinen kirkko
Finlands Svenska Adventkyrka
Finlands svenska baptistsamfund
Finlands svenska metodistkyrka
Missionskyrkan i Finland
Katolinen kirkko Suomessa
Kristillisten Tekojen kirkko
Luterilainen Sanan yhdyskunta
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta
Suomen Adventtikirkko
Suomen Anglikaaninen kirkko
Suomen helluntaikirkko
Suomen baptistiyhdyskunta
Suomen Metodistikirkko
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko
Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
Suomen Vapaakirkko
Yksityinen kreikkalais-katolinen yhdyskunta Viipurissa (uusi nimi: Ortodoksinen Pokrovan seurakunta)
- Anonyymi00034
Jeesus kehoitti kristittyjen yhteyteen eli ekumeniaan.
Helluntailaisilla hyvä yhteys hurmiohenkien kanssa. Onkohan se sitä parempaa ekumeniaa ?- Anonyymi00048
Jeesus ei kehottanut kristittyjen yhteyteen, sinä valehtelit päin silmiä!!
- Anonyymi00035
Olen helluntailainen ja onnellisesti uskossa.
Ei minulta mitään puutu! - Anonyymi00038
Jeesus puhui siitä, että seurakunnan keskellä uskovaiset olisivat yhtä. Ei hän puhunut siitä, että seurakunnat olisivat yhtä.
- Anonyymi00039
Eikä varsinkaan siitä, että pitäisi olla yhtä harhaoppisten ja antikristillisten seurakuntien kanssa.
- Anonyymi00084
Anonyymi00039 kirjoitti:
Eikä varsinkaan siitä, että pitäisi olla yhtä harhaoppisten ja antikristillisten seurakuntien kanssa.
Kaikki seurakunnat, jotka kastavat "Jumalan lapsia" omiin nimiinsä ovat Katolisen äitiporton yksinhuoltaja-porttotyttäriä eli PORTTOMORSIAMIA.
Ilm.17:5
Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "SUURI BABYLON, maan porttojen ja kauhistuksien ÄITI".
Jumalan seurakunta eli Ylkäänsä odottava Jeesuksen morsianseurakunta on hedelmätön.
Gal.4
26 Mutta se JERUSALEM, JOKA YLHÄÄLLÄ ON, on vapaa, ja se on MEIDÄN ÄITIMME.
27 Sillä kirjoitettu on: "ILOITSE, SINÄ HEDELMÄTÖN, JOKA ET SYNNYTÄ, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
Ilm.21
9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä NÄYTÄN SINULLE MORSIAMEN, Karitsan vaimon".
10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja NÄYTTI MINULLE PYHÄN KAUPUNGIN, JERUSALEMIN, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,
- Anonyymi00040
Yhtä ollaan niiden kanssa joissa on Jumalan Henki. Ei siinä ensin väitellä asioista montaa tuntia ja todeta että ollaanko tästä ja tästä samaa mieltä, vaan Jumalan Pyhä Henki yhdistää ja siitä ihmiset tunnistavat toisensa eikä oudoista jorinoista sekä kummallisista mielipiteistä.
- Anonyymi00042
se on jännä juttu, että oli kysymys mikä tahansa yleensä kirjoittelu kääntyy luterilaisten haukkumiseen.
- Anonyymi00047
Miksi te luterilaiset olette palstalla vainoamassa ja syyttämässä hellareita! Suurin osa palstan aloituksista on luterilaisten tekemiä ja lähes aina luterilaisten aloitukset sisältävät syytöksiä Jeesuksen omia kohtaan!
- Anonyymi00043
Ev.lut. kirkko on jo vuosia sitten esittänyt anteeksipyynnön helluntailaisille entisaikojen epäasiallisesta kohtelusta heitä kohtaan, kuten lahkolaisiksi kutsumisesta
- Anonyymi00046
Yhä edelleen luterilaiset kutsuvat helluntailaisia lahkoksi ja yhä edelleen luterilaiset syyttävät helluntailaisia hurmahenkisiksi ja samoilla sanoilla vainoavat helluntailaisia kuin syntynsä alussa. Ainoa, mikä puuttuu fyysisiltä vainoilla on hallinnon suostumus!
Luterilaisten anteeksipyyntö oli vain huulten liikettä ja krokotillin kyneleitä! - Anonyymi00057
Anonyymi00046 kirjoitti:
Yhä edelleen luterilaiset kutsuvat helluntailaisia lahkoksi ja yhä edelleen luterilaiset syyttävät helluntailaisia hurmahenkisiksi ja samoilla sanoilla vainoavat helluntailaisia kuin syntynsä alussa. Ainoa, mikä puuttuu fyysisiltä vainoilla on hallinnon suostumus!
Luterilaisten anteeksipyyntö oli vain huulten liikettä ja krokotillin kyneleitä!Täällä helluntailaiset vainoavat ja nimittelevat luterilaisia.
- Anonyymi00060
Anonyymi00057 kirjoitti:
Täällä helluntailaiset vainoavat ja nimittelevat luterilaisia.
Selitä ensin, miksi luterilaiset ovat helluntailaisuutta käsittelvällä palstalla suuna ja päänä, niin tiedät, kuka vainoaa ja ketä!
- Anonyymi00085
Anonyymi00060 kirjoitti:
Selitä ensin, miksi luterilaiset ovat helluntailaisuutta käsittelvällä palstalla suuna ja päänä, niin tiedät, kuka vainoaa ja ketä!
Tämähän on vähän sama juttu, kun Ukraina on aloittanut sodan ja hyökännyt Venäjän kimppuun Ukrainassa.
- Anonyymi00093
Anonyymi00046 kirjoitti:
Yhä edelleen luterilaiset kutsuvat helluntailaisia lahkoksi ja yhä edelleen luterilaiset syyttävät helluntailaisia hurmahenkisiksi ja samoilla sanoilla vainoavat helluntailaisia kuin syntynsä alussa. Ainoa, mikä puuttuu fyysisiltä vainoilla on hallinnon suostumus!
Luterilaisten anteeksipyyntö oli vain huulten liikettä ja krokotillin kyneleitä!Uskovien luterilaisten ei pitäisi olla tuohon syyllistymättä ja kunnioittaa helluntailaisia.
- Anonyymi00045
Yhtä oleminen ei ole vain sitä että ollaan samaa mieltä että teeskennellään että minäpä en nyt herjaa sinua mistään, etkä sinä herjaa takaisin vaikka ajatukset silti kytee koko ajan taustalla odottaen vain liekkiin leimahtamista. Ei se teeskentely ole yhtä olemista.
Uskovat ovat yhtä kun Jumalan Pyhä Henki heidät yhdistää, kun he siitä tunnistavat toinen toisensa, kun heidän tahtonsa ja mielensä kulkee samaa tahtia, kun he viristäytyvät yhteisestä uskosta, kun pitävät toinen toistensa seurasta siten että keskinäinen rakkaus näkyy.
On aivan sama teeskennellä yksimielisyyttä kuin herjata sydämensä pohjasta. Ei sillä erolla ole mitään vaikutusta mihinkään.- Anonyymi00086
"Uskovat ovat yhtä kun Jumalan Pyhä Henki heidät yhdistää, kun he siitä tunnistavat toinen toisensa, kun heidän tahtonsa ja mielensä kulkee samaa tahtia, kun he viristäytyvät yhteisestä uskosta, kun pitävät toinen toistensa seurasta siten että keskinäinen rakkaus näkyy."
Ei voi virkistäytyä yhteisestä uskosta, jos on hajaantunut erinimisiin eriseuroihin eli lahkoihin.
- Anonyymi00049
Sana selkeästi varoittaa: Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
Jokainen, jolla on jonkinlainen käsitys uskoon tulosta ja pelastuksesta, ymmärtää suurimman osan luterilaisista olevan maailman ihmisiä, uskosta osattomia. Olen kuullut parin prosentin luvun.
Yhteistyö uskosta osattomien luterilaisten kanssa ja piittamattomuus Paavalin antamasta varoituksen sanasta on tuhonnut helluntailaisuuden. - Anonyymi00050
Paavalista sanottiin, että hän on nasaretilaisen lahkon päämies. Sen sanoivat , Paavalin vastustajat.
Jeesus itse oli sen ajan oppineiden ja fariseusten mukaan eriseurainen.
Jos Suomessa on "eriseurainen", mitä se muuta on, kuin olla "eriseurainen" tuohon kansankirkkoon nähden. Minä en arvosta kansankirkkoa, Sanasta luopunutta, homomyönteistä, vääräoppista laitosta. Kyseessä ei ole edes seurakunta Jumalan Sanan tarkoittamassa mielessä.
Alkuseurakunta oli hyvä. Mutta mitä tapahtui ensimmäisinä vuosisatoina? Siitä tuli kansankirkko, ja se menetti voimansa. Voima saadaan vain nöyryydessä, veren vihmonnassa. Parannuksen julistuksessa. Paavali julisti: "Tehkää parannus, "- Anonyymi00053
Jeesuksenkin aikaan oli valtiokirkko, jonka jäsenet eivät menneet kristittyjen upotuskasteelle.
- Anonyymi00055
Anonyymi00053 kirjoitti:
Jeesuksenkin aikaan oli valtiokirkko, jonka jäsenet eivät menneet kristittyjen upotuskasteelle.
Ei koska sellaista ei ollut olemassakaan
- Anonyymi00062
Anonyymi00053 kirjoitti:
Jeesuksenkin aikaan oli valtiokirkko, jonka jäsenet eivät menneet kristittyjen upotuskasteelle.
Juuri silloin he alkoivat lipsua Jumalan Sanasta. Voima meni luopumuksen myötä.
- Anonyymi00088
Anonyymi00053 kirjoitti:
Jeesuksenkin aikaan oli valtiokirkko, jonka jäsenet eivät menneet kristittyjen upotuskasteelle.
Jeesuksen aikaan, eikä edes pitkään aikaan Jeesuksen jälkeenkään, ollut minkäänlaista kirkkoa.
Kirkkolaitos syntyi vasta Katolisen kirkon syntyessä ja Katolinen kirkko on synnyttänyt myös kaikki nämä nykyiset eriseuraiset seurakuntaorganisaatiot eli porttomorsiamet.
Nämä Ylkäänsä Jeesusta odottavat porttomorsianseurakunnat ovat olleet ahkeria kilpaillessaan siitä, kuka synnyttää eniten AVIOTTOMIA "Jumalan lapsia".
Äitikirkko taitaa olla voitolla yli miljardilla omiin nimiinsä kastetulla "Jumalan lapsella"...
- Anonyymi00051
Ei pidä antautua kantamaan yhteistä iestä herjaajien ja kansanmurhan kannattajien kanssa.
Niillä yleensä sama pakettti.- Anonyymi00063
Näissä ketjuissa juuri on herjaajia.
- Anonyymi00089
Nämä kansanmurhan kannattajat ovat Katolisen äitikirkon jälkeläisiä eli Luterilaisen kirkon sisarseurakuntalaisia. Kaikkien näiden kädet ovat tahriintuneet vereen.
Ilm.17
5 Hänen otsassaan oli nimi, jolla on salainen merkitys: "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."* [Babylon on Rooman peitenimi.][Dan. 4:27; Ilm. 14:8]
6 Minä näin, että nainen oli juopunut pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, ja hämmästyin suuresti hänet nähdessäni. [Ilm. 6:9,10, 12:11, 16:6]
- Anonyymi00052
Luterilaiset voisivat ensin lakkauttaa omat lahkonsa 30 kpl.
- Anonyymi00056
Miten liittyy aiheeseen??
- Anonyymi00054
Ei oikeasti ole mitään väliä sillä mihin seurakuntaan ihminen kuuluu sen suhteen miten ihmisiä yhdistää Jumalan Pyhä Henki. Ei Henki erottele ihmisiä, että tuo kuuluu siihen tai siihen ja on sitä tai tätä mieltä. Hengestä tosin Pyhä Henki on hyvin tarkka, ei se yhdisty kantamaan yhteistä iestä herjaajien ja murhamielisten kanssa. Ei edes kohtelaisuudesta.
- Anonyymi00058
Ekumenia, lähinnä yhteistyö väärien ja uskosta osattomien luterilaisten kanssa tuhosi helluntaiherätyksin.
Sanan yksi keskeisimmistä opetuksista on erottautuminen ja lähteminen.
Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. - Anonyymi00059
Puhut omiasi, etkö sen vertaa ymmärrä: Jeesuksen oman pitää olla samaa mieltä Jumalan kanssa, eikä Pyhä Henki toimi vastoin Sanaansa.
Ihmisen silmissä näyttää hienolta, jos ei ole väliä, mihin seurakuntaan kuuluu, vaan hienossa olossa, itse valitsemassa seurakunnassa on usein unohdettu Jumalan ilmoitus, erottautuminen uskosta osattomista, maailman ihmisistä.
jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. - Anonyymi00064
Totta, jos on uudestisyntynyt, Pyhän Hengen yhteyden kokee heti. Juuri viime sunnuntaina kahvipöydässä sanoin eräälle veljelle nauraen: "Minä kyllä sinut hyväksyn, koska olet uskossa." Ilmeni, että hän ei lähde kasteelle. Usko on tärkein, uudestisyntyminen.
Pyhä Henki on nöyrissä ihmisissä, jotka kuuntelevat ja toteuttavat parannuksen Sanaa. Jos Pyhä Henki poistuu ihmisestä, silloin se ihminen on synnin tiellä mennyt kauas. Kun sain Pyhän Hengen kasteen 45 vuotta sitten, voima tuli elämääni, ja se ei ole väistynyt elämästäni, vaikka vuosia myöhemmin elämääni tuli valtava kriisi , joka kesti vuosia. Tietysti uskoon tultuani sain sen lapseuden Hengen, minkä ihminen saa, kun hän syntyy Jumalan lapseksi. Mutta Pyhän Hengen kaste on vielä erikseen. Sitä jouduin odottamaan 3 vuotta. - Anonyymi00090
"ei se yhdisty kantamaan yhteistä iestä herjaajien ja murhamielisten kanssa"
Silloin ei kannattaisi tunnustautua minkään eriseuraisen porttomorsianseurakunnan jälkeläiseksi.
Ilm.18:4
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. [1. Moos. 19:12,15; Jer. 51:6]
- Anonyymi00061
Hulluntailaisuuden syntyhistoria.
Pentecostalismi syntyi lahkohengessä.
Perustajat seksuaalirikollisia ja Jumalan lain rikkojia.- Anonyymi00067
Valetta. Saymour, musta, nöyrä mies, jota Jumala käytti oli sen alkaja, josta myöhemmin paisui eri seurakuntia. Minulla on sen aikalaisten kirja, joissa kerrotaan Jumalan ihmeistä, joita tapahtui.
Juudaskin oli Jeesuksen kutsuttu apostoli, jolle myös annettiin kaikki ,mitä muillekin. Mutta koska hän ei ollut vilpitön, Jumala poisti hänet.
Samalla tavalla kävi , kun Pyhän Hengen lahja alkoi ilmetä. Saymour perusti vissiin pari seurakuntaa. Siellä oli kuitenkin
näitä Juudaksia ja Pikku-Juudaksia, jotka myös menivät perustamaan seurakuntia.
Suomeen tuli Pyhän Hengen uudistus norjalaisen Barratin kautta ( Wikipedia ) Hänet kutsui pieni lestadiolainen ryhmä Suomeen. - Anonyymi00068
Arkkipiispa käskee vihkiä homoja.
- Anonyymi00065
Niin ei Pyhä Henki herjaa vastoin sanaa eikäkannata sotarikoksia eikä niiden ti muun vuoksi herjaa ihmisiä.
Selkeä juttu. - Anonyymi00066
Eriseuraisuus on pahempi. Se hajottaa imperiumin pieniksi osiksi ja lopulta koko valtakunta kaatuu. Ne liput joissa on tähtiä pyrkii juuri hajottamaan suuria imperiumeja palasiksi. Kun taas liput joissa on Ranskan trikolori kokoaa pieniä valtakuntia suuriksi imperiumeiksi.
Nämä kaksi eri suuntaa ovat kyllä ikuisia.- Anonyymi00073
Kirkot rakentavat imperiumin?
- Anonyymi00074
"Se hajottaa imperiumin pieniksi osiksi ja lopulta koko valtakunta kaatuu". Kuka hajoitti imperiumin? he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".
Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
- Anonyymi00069
Helluntailaisuus on Amerikasta tänne 100 v.sitten tuotu paha antikristillinen eksytys ja heresia.
- Anonyymi00070
Wikipedia
Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]
Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalinen suhde kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22] Tuomio merkitsi helluntailiikkeelle huomattavaa kriisiä.[17] - Anonyymi00071
No yksi tärppitieto on William Seymoren tapa istua rukouksessa pahvilaatikko päässään. Se oli hänen tapansa meditoida ja sulkea ulkomaailma pois aisteistaan:
"Brother Seymour generally sat behind two empty shoe boxes, one on top of the other. He usually kept his head inside the top one during the meeting, in prayer."
https://en.wikipedia.org/wiki/Azusa_Street_Revival- Anonyymi00072
Puhut pehmeitä ja uskot satuihin. Azusa-kadun kokoustilan alakerrassa oli ollut hevostalli. Tallista otettiin puulaatikoita, joiden varan penkit asettiin. Niin myös puhujapönttö rakennettiin puulaatikoista. Seymor rukoili istuallaan. Kumartuesaan hänen päänsä painui puhujapöntön sisällä.
Tärppitietosi oli kusta silmää!
- Anonyymi00075
Hullujen tarinoiden sijaan veljet vois Hengessä ylistää Herran tekoja eikä purkaa hulluutta.
- Anonyymi00076
Kumpiko pahempi eksytys ?
Anonyymi-ap 2026-01-12 11:19:16
Eriseuraisuus vai ekumenia Jeesuksen opetuksen mukaan ?
Miksi hellarit eivät vastusta lahkolaisuutta ?
On luterilaisesta kirkosta hyvä mallinnus- koska siellä on erittäin paljon sirpaleuskovaisuutta. Lestadiolaisuutta on monta eri suuntausta, on sitä ja tätä kansanlähetystä jne.
Eli missä aloittajalla mättää- korivenvälissäkö vipottaa?- Anonyymi00077
Ne kaikki lepää kasteen armossa, ei niissä mitään vikaa voi olla. Ei niitä voi lahkolaiseksi tai mitenkään muutoin herjata kun heille on jo kasteessa annettu kaikki Jumalan herkut eikä mikään siten voi mennä vikaan.
Tyhmyyksissään tietenkin joku voi heitä herjata. - Anonyymi00081
Anonyymi00077 kirjoitti:
Ne kaikki lepää kasteen armossa, ei niissä mitään vikaa voi olla. Ei niitä voi lahkolaiseksi tai mitenkään muutoin herjata kun heille on jo kasteessa annettu kaikki Jumalan herkut eikä mikään siten voi mennä vikaan.
Tyhmyyksissään tietenkin joku voi heitä herjata.Eikös Jeesuksen veri- ole se armon lähde- joka pesee veriruskeat synnit villanvalkoiseksi
Miten selvität sen, että vesi pesisi synnit-? ja mitä vauvalla on syntiä, jos Jumalan käskyn mukaisesti uskova- isä ja äiti täyttävät maan. Mitä on synnissä siittäminen siinä vaiheessa?
Kun luomistyössä- Jumalan aivoituksessa lapsi siintyy äidin kohtuun, eli on Jumalan työ ja kun hän persoonana on Jumalantyö- sekä Jumala puhaltaa tällaiseen lapseen Elämänhengen ja näin tulee elävä sielu.... miten ko. vauva on perisyntinen niin, että pappi ajaa vauvasta katekismuskirjoituksen mukaan tänäänkin lukien perkeleitä, mitä mietä olet siinä ja siitä toimintamallista. Olisiko jontenkin kyse- ihmisen tahi ihmisten itsensä luomisesta näköaloita, kun ja koska Ortdoksisessa kirkossa käsitetään ko. usko Jumalanpilkaksi.
He näkevät taas, että lapsella on taipumus syntiin. Eli ei ole syntymässä synnin orja- vaan synti on henkilökohtainen rikkominen Jumalan lakia vastaan.
Syntihän on lain rikkomista ja mehän ymmärrämme kaikki, ettei tissimaitoa imevä vauva voi tieten rikkoa Jumalan lakia vastaan, eli ei ole haureellinen, ei varas, ei puhu väärin jne.
Siten voi päätellä, että opin tulkinnoissa on tarkastamisen paikkaa- onko uskottava sellaiseen tulkintaan.
Eli lapsi on Jumalna Kasvojen edessä PYHÄ- jota pitää kasvattaa oikealle tielle.
Hän on Jumalan silmäterä- jonka elämän kasvatus on isän ja äidin vastuullinen tehtäväkuva.
Ja kun lapsi kasvaa - oppien asioita- voi elämänsä suunnata seuraamaan ymmärryksen ajallaan seuraamaan Vapahtajaa - Hänen askeleissaan. Kilvoitella hyvän uskon kilvoitusta. Anonyymi00077 kirjoitti:
Ne kaikki lepää kasteen armossa, ei niissä mitään vikaa voi olla. Ei niitä voi lahkolaiseksi tai mitenkään muutoin herjata kun heille on jo kasteessa annettu kaikki Jumalan herkut eikä mikään siten voi mennä vikaan.
Tyhmyyksissään tietenkin joku voi heitä herjata.Katseen armo Rules OK.👀👍
- Anonyymi00091
Anonyymi00077 kirjoitti:
Ne kaikki lepää kasteen armossa, ei niissä mitään vikaa voi olla. Ei niitä voi lahkolaiseksi tai mitenkään muutoin herjata kun heille on jo kasteessa annettu kaikki Jumalan herkut eikä mikään siten voi mennä vikaan.
Tyhmyyksissään tietenkin joku voi heitä herjata."eikä mikään siten voi mennä vikaan."
Jotain on kuitenkin selvästi mennyt vikaan, kun eivät pysty olemaan yhtä, vaan ovat hajaantuneet eriseuroihin.
Jumalan mies Viktor Klimenko totesi kannattavansa Raamatun ajatusta lahkojen hävittämisestä lehtijutussa syksyllä 1996. 📖 Komppaan. 😇👍
- Anonyymi00087
Mitä yhteistä on saatanalla ja Jeesuksella?
Mitä yhteistä on lutkuilla ja hellareilla?
Niinpä. Synti on näytetty toteen. - Anonyymi00092
Se on nyt sinällään aivan sama onko kasteen armo oikea oppi ja toimiiko se käytännössä, vaan jos uskossa on sellainen oppi, niin se sulkee pois että heitä voisi mistään muusta asiasta kuin kasteesta herjata. Eivät he voi laahkoontua, ei tehdä sitä tai tätä syntiä opettaa väärin, maalistua tai mitä tahansa siten että heitä siitä syytetään. Tai ainakaan heidän ei tarvitse puolustautua että ei himppu sentään me sellaisia olla tai sitä tehdä. Tai jos sen tekevät tai alkavat muita herjaamaan jostain, niin silloin eivät itse usko siihen kasteen armoon ja siihen mitä siitä opetetaan. Silloin itse vesittävät oman oppinsa.
- Anonyymi00095
Jeesus ei rukoillut kristittyjen yhteyttä, vaan "jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun", Luterilaisuudessa usko ja kaikki, mitä jumalisuuteen tarvitaan, annetaan kirkon jäsenyyttä vastaan sakramentien kautta. Mutta Jeesus ei rukoillut, niiden puolesta, jotka saavat uskon sakramentin avulla vaan, jotka Jeesuksen seuraajien julistaman sanan kautta uskovat.
- Anonyymi00094
Maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Lähes kaikki luterilaset ovat maailman ihmisiä.
- Anonyymi00096
Luterilaiset, maailman ihmiset eivät ole Jeesuksen ystäviä. Ninpä minäkään en ole luterilaisten ystävä, enkä harjoita hengellistä yhteyttä heidän kanssaan.
Mutta luterilaisen kirkon jäsenistä löytyy myös muutamia uskovia. Paavali antoi ohjeen: jos kuka ei tottele sitä, mitä me tässä kirjeessä olemme sanoneet, niin merkitkää hänet älkääkä seurustelko hänen kanssaan, että hän häpeäisi.
Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niinkuin veljeä.
Näin pitää toimia luterilaisen kirkon uskovien kanssa. - Anonyymi00097
Luterilaisilla on 30 lahkoa. Milloin luterilaiset alkavat listiä omia lahkolaisia.
- Anonyymi00098
Kun tulee sopiva tilaisuus kansanmurhaan, niin sitten into kova.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1397305Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam1245121Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk753854KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa63363Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,273207Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on122911Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni652725Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.132564Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,652364Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu982200