Ukko pysyisi pinnalla ja muut saisivat tehdä omia töitään rauhassa.
Sponsorit voisivat hommata ukolle soutulaitteen
Anonyymi-ap
15229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet vain kateellinen, kun jotkut ihmiset toteuttaa haaveitaan ja tekevät lähes mahdottomia asioita todeksi.
Myönnä vain, olet heikko ihminen.
Ei tehnyt asioita todeksi vaan tuli maitojunalla kotiin.
Ei tullut kotiin vaan jäi lomailemaan ja ehkäpä kaatamaan ruukkua.
Miksi kukaan olisi kateellinen ihmiselle, joka ei saavuttanut tavoitettaan. Tuo kateuskortin heiluttelu kertoo heiluttelijan omista tunteista, ei kenenkään muun.
Muut tekee töitä rauhassa jo nyt.
Kuka sponsoroisi aloittajalle tekopillun?
Sulla sellainen jo taitaa olla.
Tut tut. Ei pitäisi harrastaa nettıvittuilua kun et itse sitä näköjään kestä.
Otahan prinssinakkisi sormien väliin ja anna mennä.
Hehee! Kyllä siellä nyt on suututtu. :D
Joko tumputit?
Kai tiedät ettei aikuisen ihmisen kuulu koko ajan ajatella ja kopeloida sukuelimiään? Olet kehityshäiriöinen. Häpeä.
Alkon kanssa sponsorisoppari niin ei lopu jatkossa viinakset kesken soutelun.
Voisi opettaa soutelua. Meillä on vene voitas soudella yhdessä.
Sinä soudat ja Jari ottaa viskiä.