On täysin epätasa-arvoista ja epäoikeudenmukaista että ahkerat työssä käyvät veronmaksajat joutuvat elättämään isoa joukkoa vetämättömiä, muiden rahoilla loisivia laiskureita, jotka katsovat oikeudekseen jättäytyä yhteiskunnan elätettäväksi tekemättä elantonsa eteen yhtään mitään.
Mistä nämä luikurit ovat sen oikeuden vapaamatkustamiseen toisten kustannuksella saaneet, miksi me heidän elättäjänsä hyväksymme tämän?
Tälle loisimiselle pitää tulla loppu ja laittaa nämä koijarit tekemään jotakin yhteiskunnalle hyödyllistä elantonsa vastineeksi.
En tarkoita nyt sairauden tai vamman takia tukea saavia, vaan ihan tietoisesti töitä vältteleviä työkykyisiä tukikikkailijoita, jotka tulevat sosiaalitukijärjestelmälle ja sen kautta meille veronmaksajille ihan liian kalliiksi.
Yhdenmukaisuutta ja reiluutta yhteiskuntaan!
29
292
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ei kaikki työssäkäyvät ole ahkeria ja ideologisesti työttömien määrä on niin olematon että se ei Suomen tilaan vaikuta. Suurempia pohdinnan aiheita olisi esimerkiksi työttömien mamujen siirtäminen takaisin kotimaahansa.
- Anonyymi00002
Pummi on pummi ja loinen on loinen, olipa tämä etnisesti mikä tahansa, kyllä niitä vätkylöitä suomalaisissakin riittää.
Ideologinen työttömyys pitäisi lailla kieltää ja laittaa nämä ideologit työleirille! - Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:
Pummi on pummi ja loinen on loinen, olipa tämä etnisesti mikä tahansa, kyllä niitä vätkylöitä suomalaisissakin riittää.
Ideologinen työttömyys pitäisi lailla kieltää ja laittaa nämä ideologit työleirille!Sinähän voit ruveta työllistämään työttömiä, selvästi sulla on joku ratkaisu siihen mihin työhön ja palkanmaksu kykyä myös. Orjuus on Suomessa ja muuallakin maailmassa kielletty eli ihan ruoka palkkalla ei onnistu.
Jos tuo ei onnistu niin mene tekemään valistus työtä vaikkapa ruoan jakoon, saat varmasti sanomasi perille ja suoraa palautettakin. - Anonyymi00008
Anonyymi00004 kirjoitti:
Sinähän voit ruveta työllistämään työttömiä, selvästi sulla on joku ratkaisu siihen mihin työhön ja palkanmaksu kykyä myös. Orjuus on Suomessa ja muuallakin maailmassa kielletty eli ihan ruoka palkkalla ei onnistu.
Jos tuo ei onnistu niin mene tekemään valistus työtä vaikkapa ruoan jakoon, saat varmasti sanomasi perille ja suoraa palautettakin.Etkö pummi tiedä että kun ikänsä tekee töitä ja maksaa veroja niin saattaa saada eläkettä enemmän kuin kuin monet kouluja käymättömät ja osaamattomat saa palkkaa?
Silloin joutaa kirjoittamaan teistä vötkylöistä ihan mihin aikaan haluaa.
Pyri samaan, aloita nyt menemällä vaikka töihin. - Anonyymi00010
Anonyymi00008 kirjoitti:
Etkö pummi tiedä että kun ikänsä tekee töitä ja maksaa veroja niin saattaa saada eläkettä enemmän kuin kuin monet kouluja käymättömät ja osaamattomat saa palkkaa?
Silloin joutaa kirjoittamaan teistä vötkylöistä ihan mihin aikaan haluaa.
Pyri samaan, aloita nyt menemällä vaikka töihin.Nuo on noita Purran hokemia, menkää töihin. No näyttäkää missä niitä työpaikkoja on joista vielä palkkaakin maksetaan, koko ajan lisääntyy työttömyys ja työpaikat tuntuu vähenevän eli turha huutaa menkää töihin. Niitä työpaikkoja pitäisi ensin olla tarjolla jokaiselle halukkaalle. Sen verran työelämässä ollut että huonokin palkka voittaa työttömänä olon.
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Nuo on noita Purran hokemia, menkää töihin. No näyttäkää missä niitä työpaikkoja on joista vielä palkkaakin maksetaan, koko ajan lisääntyy työttömyys ja työpaikat tuntuu vähenevän eli turha huutaa menkää töihin. Niitä työpaikkoja pitäisi ensin olla tarjolla jokaiselle halukkaalle. Sen verran työelämässä ollut että huonokin palkka voittaa työttömänä olon.
Voi jmalta! Pankolla maataan ja naristaan että missä niitä työpaikkoja on...!
Lähtekää stna etsimään ja kyselemään, rajana koko maailma, niin täällä on muutkin tehneet.
Menkää vaikka vantaalle, niin takuulla töitä löytyy itä-suomalaiselle jos ette ihan vajakkeja ole.
Mutta jos se pankko ja äidin läheisyys on tärkeämpiä niin sitten teidän vain pitää jäädä tänne vaikeroimaan kurjuuttanne. - Anonyymi00013
Anonyymi00011 kirjoitti:
Voi jmalta! Pankolla maataan ja naristaan että missä niitä työpaikkoja on...!
Lähtekää stna etsimään ja kyselemään, rajana koko maailma, niin täällä on muutkin tehneet.
Menkää vaikka vantaalle, niin takuulla töitä löytyy itä-suomalaiselle jos ette ihan vajakkeja ole.
Mutta jos se pankko ja äidin läheisyys on tärkeämpiä niin sitten teidän vain pitää jäädä tänne vaikeroimaan kurjuuttanne.Jos kaikki Itä-Suomen, Kainuun ja Pohjois-Suomen työttömät syöksyvät vantaalle, niin mikäpä on silloin tilanne vantaalla?
- Anonyymi00015
Anonyymi00011 kirjoitti:
Voi jmalta! Pankolla maataan ja naristaan että missä niitä työpaikkoja on...!
Lähtekää stna etsimään ja kyselemään, rajana koko maailma, niin täällä on muutkin tehneet.
Menkää vaikka vantaalle, niin takuulla töitä löytyy itä-suomalaiselle jos ette ihan vajakkeja ole.
Mutta jos se pankko ja äidin läheisyys on tärkeämpiä niin sitten teidän vain pitää jäädä tänne vaikeroimaan kurjuuttanne.ei eletä enää viime vuosituhannella, sitä paitsi vantaalla on jo ennestään työttömiä joensuusta lähteneitä.ei taida siellä ainakaan kaikilla olla hyvä tuuri vai liekkö laiskuuttaan lähteneet itä-suomalaisia syyllistäjiä pakoon
- Anonyymi00016
70 luvulla täältä lähdettiin pitsaan,
tai tunkeuduttiin elitasopakolaisiksi ruotsiin,
laiskimmat työtä vieruksuvat vötkylät,
jäi tilalle loisimaan tukiaisilla... - Anonyymi00025
Ensin palautettava kaikki työkykyiset maahanmuuttaja sukuineen takaisin kotimaahansa missä suurin osa(lomailee muutenkin).Siitä tippuisi työttömyysluvut reippaasti. Päihdeporukoista ,huumesakeista ei työelämään enää juuri ole vaan suurin osa ihan kunnollisista työnhakijoista ei vaan saa töitä, monta sataa hakijaa samaan työpaikkaan on tuuria jos haku onnistuu. Nykyään ei niitä työpaikkoja vaan ole,ei. Loisia on ollut aina ja tulee olemaan, romanitkin pääsee eläkkeelle jo 20 vuotiaana,se on sitä kulttuuria minkä paikka olisi myös jossain muussa maassa.
- Anonyymi00003
Sinähän voisit aloittaja parantaa osaltasi yhteiskuntaa ja ryhtyä töihin. Jos puolen päivän aikaan joudat toisia haukkumaan, niin ei siinä työt silloin paljon paina.
- Anonyymi00005
jos yhteiskunta ei elätä loisia, niin sitten ne alkaa ryöstää elantonsa ja näin jopa nostavat elintasoaan, jos eivät joudu poseen.
- Anonyymi00006
Kyllä jokainen työkykyinen pitää patistaa ottamaan vastuu omasta elämästään, jos ei hyvällä niin sitten pakolla, ei ahkerien velvollisuus ole laiskoja elättää.
- Anonyymi00007
"meille veronmaksajille",
he'heh,
työhaluton nettosaaja pummi on tuas,
perintötilan peräkammarissa peilaillu...- Anonyymi00009
Nenääsikö kaivelit, kun kirjoitustaitoa opetettiin?
- Anonyymi00012
Anonyymi00009 kirjoitti:
Nenääsikö kaivelit, kun kirjoitustaitoa opetettiin?
Se on vain onneton viherpunukka
sieltä kolhoosin tyhmimmästä piästä,
mittään ei tiijä mutta kovasti mölisöö... - Anonyymi00014
juup,
työttömät työleirille,
nettosaaja pummien,
mehtää perkoomaan...
- Anonyymi00017
Olen vapaa taiteilija nukun niin pitkään kun nukuttaa teen mitä mitä huvittaa on hyvä olla en ole pyrkyri Juppi leveilijä ym pelle.
- Anonyymi00023
Vapaat taiteilijat ovat puhdasverisiä muiden elättämiä pummeja, laiskoja pskahousuloisia.
Oikeat taiteilijat elättää taiteellaan itsensä eivätkä tarvitse yhteiskunnan tukia.
Kaikki tuet sinultakin pois niin vasta sitten voit sanoa olevasi vapaa.
- Anonyymi00018
Hienoa naapurin mies valitti kun töissä kiire työnjohtaja hiostaa ym.sanoin että työssä käynti on vapaa ehdoista.suutui mutta ei ole pakko olla firmassa jos ei halua.
- Anonyymi00020
Kyllähän se aika "alusta" työt alkavat uudessa paikassa. Perehdytys, koeaika, lomat minimissä jne. Tosin eiköhän täälläkin nämä työpaikanvaihtajat saa uudessa paikassa täyden palkan ja täydet kesälomat...
- Anonyymi00022
Anonyymi00020 kirjoitti:
Kyllähän se aika "alusta" työt alkavat uudessa paikassa. Perehdytys, koeaika, lomat minimissä jne. Tosin eiköhän täälläkin nämä työpaikanvaihtajat saa uudessa paikassa täyden palkan ja täydet kesälomat...
Joo, ja alle neljän tonnin ei tehdä mitään. Autoeduksi tesla-kosla, 4 päivän työviikko ja 6 viikon kesälomat.
Sanoinko minä neljä tonnia palkkaa? Tarkoitin kuusi tonnia.
- Anonyymi00019
Kannattaa vaihtaa firmaa joku narsti joka saa ylempää haukkuja kun on epäpätevä purkaa haukkuja alemmalle eikun samalla mitalla takaisin
- Anonyymi00021
Sipilän hallituksen aikana niitä tuli paljon ja erottuvat yhä tilastoissa.
- Anonyymi00024
Eihän työnteko ole trendikästä lisää ihmisten pahoinvointia selkäsairauksia ym. tulee mt-ongelmia mitä se yhteiskunnalle maksaa
- Anonyymi00026
Mitenkähän paljon olisi selkä- ja mielenterveyssairauksia jos ei olisi työtä?
- Anonyymi00027
Itse kun olin työllistetty olin sairaana lähes 90 prosenttia ajasta kyllä se kuluttaa ei se kaikille sovi.ruumiinrakenne ajatus maailma ei vain sovi.
- Anonyymi00028
#######
( o o )
0
( __#__) - Anonyymi00029
Olin pitkään työttömänä joudun töihin tuli uni ongelmia vainoharhaisuutta että minua kytätään jouduin jäämään sairaslomalle.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 191840
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s111541Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit531200Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249308993- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860