Voidaan porukalla antaa sympatiaa jos ei pääse maaliin.
Veitola voisi lähteä soutureissulle
Anonyymi-ap
7170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Veitola voisi lähteä sinne rakkaaseen iraniinsa seuraamaan tilannetta paikan päältä kun niin kiinnostaa.
Voisin lähteä kyytiin ja lempiä hänen kanssaan koko matkan ajan.
Menisitkö kakkoseen?
Tietenkin ja miksi edes moista kysymystä ?
Veitola ilkeästi irvali Kim Kardashianille instassa. Laittoi Kimin kuvan ja viereen oman kuvansa, asento ja vaatetus samantyyppinen mutta kun Kimillä oli kalliit treenivaatteet Veitola oli laittanut päälleen isänsä vanhan kerraston. Onlyfans tähdet Helin ja Ketola moittivat Veitolaa naisten halventamisesta. Muuten, Jasmin Mäntylä teki aikanaan samaa, taisi olla vuonna 2017 mutta vertaili kuvissa Kim Kardashiania ja Sofia Belorfia.
Mielestäni aivan hauskojakin juttuja Veitola tehnyt.
Veitola otti puheeksi Enbusken käytöksen kun heillä oli yhteinen tv-ohjelma. Enbuske ja Hörkkö tekivät yhteistä podcastia ja Hörkkö väitti että Veitola kostoksi jostain Hörkön tekemään juttuun (Veitola oli liitetty johonkin naisee) sitten toi esille tuon Enbusken käytöksen. No, sitten myöhemmin Hörkön podcast-kaverille Enbuskelle tuli ehdonalainen exänsä pahoinpitelystä. Mutta miten ihmeessä Hörkölle tuli mieleen kosto?
Kertookohan Hörkkö elämäkerrassaan, jos joskus sellaisen tekee, siitä nuoruusajastaan kun on saanut tuomioita vai pysytteleekö vain julkisuuden henkilöiden haukkumisessa?