🤔💄🍫 paljon erilaisia tuotteita. Kampaajan suosittelema hiusnaamio vaikuttaa mukavalta. Haittapuolena se, että hiustenpesu pitkittyy vartilla, joka on aineen vaikutusaika. Vaikka onhan se vartti vähemmän, kuin mitä on mennyt terveydenhuollon vasteaikoihin. Ennen joulua aloittamani reseptin uusinta on vieläkin kesken. Nyt odotan lääkärinlausuntoa labroista. Täytyy olla puhelimen lähettyvillä aukioloaikoina, ettei joudu aloittamaan jonotusta alusta.
Jotenkin tuntuu, että elämä on pelkkää odottamista. Milloin mitäkin😉
Kauneudenhoito tai kauneuttomuudenhoito vaatii
9
188
Vastaukset
P.S Unohtui mainita tuo suklaa kuvake. Nimittäin mulla on tuliaisksi ostettuja tarjous suklaita. Ne on tuolla eteisen pöydällä näkyvissä aina kun menen kylppäriin.
- Anonyymi00001
Ajattelin hommata hipsuttimen päätäni varten, auttaisi varmaan hedareita vastaan.
Ne vaivaavat minua onneksi vain harvoin. Suklaansyönnistä voi seurata finnejä. Itselleni tulee finnejä kun liikuntamääräni jää vähäisemmälle.
Oli minulla vähän aikaa sitten 13 päivän mittainen flunssa minkä aikana liikunta jäi lähes minimiin. Sairastun harvoin mutta flunssat kestävät ainakin 1,5 viikkoa. Silti finnitilanteeni on pysynyt aisoissa, olemattomana. Anonyymi00001 kirjoitti:
Ajattelin hommata hipsuttimen päätäni varten, auttaisi varmaan hedareita vastaan.
Ne vaivaavat minua onneksi vain harvoin. Suklaansyönnistä voi seurata finnejä. Itselleni tulee finnejä kun liikuntamääräni jää vähäisemmälle.
Oli minulla vähän aikaa sitten 13 päivän mittainen flunssa minkä aikana liikunta jäi lähes minimiin. Sairastun harvoin mutta flunssat kestävät ainakin 1,5 viikkoa. Silti finnitilanteeni on pysynyt aisoissa, olemattomana.Ei kai siitä paljon haittaa ole, jos kerran vuodessa syö joulusuklaata. Finnejäkään ei ole koskaan ollut kesakkoisen ihonlaadun takia.
Nykyflunssa kestää kauan kuulemma ja tulee niitä jälkitauteja. Itse syön c-vitamiinia tai mandariinia jo flunssan alkuoireissa ja kuvittelen sen lyhentävän sairastumisaikaa.
- Anonyymi00002
🤔💩🤡
- Anonyymi00003
Ööö mihin mies tarviikasvonaamio juttuja
- Anonyymi00004
Suklaa on hyvää siivous lääkettä.Sinähän kerroit kerran siivoavasi aikuisen poikasi elämässä.Sanoit hänen korjaavan autoja.Ompas kumma jos tuollaisella taidolla ei ole saanut vaimoa siivoamaan🤐
Ei nämä kaupunkilaisneidit voi siivota, kun rakennekynnet voi katkeilla. Poika korjailee autoja opiskelun ohella, joten kiirettä piisaa niin ettei ehdi kunnolla nukkuakaan saati seurustella vakavasti.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1367177Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254981L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa674346TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153483Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242291Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021779Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91599Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä231575- 671485
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448
