Aloittanut propagandavyörytyksen laadukasta eteläamerikkalaista lihaa vastaan.
Pampsksella talvet ovat lentoja joten karja voi olla ympäri vuoden ulkona ruohoa syöden.
Jäekikin sanoo että hyvinvouvan eläimen liha on laadukkaampaa.
Pampsksella talvet ovat lentoja joten karja voi olla ympäri vuoden ulkona ruohoa syöden.
Jäekikin sanoo että hyvinvouvan eläimen liha on laadukkaampaa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Nautojen pierut kiihdyttävät ilmastonmuutosta, kuten muuten ne lennotkin.
Keksusta laine ei syo pampa liha, ei ole tukiliha. Sika on rikini siksi tonkösuola ja suola kjallis.
MTK:n puheenjohtaja on kokoomuslainen. Ap, mene sinne palstalle kirjoittamaan MTK:sta.
Kokomus ei kanata maatalotuki, faksisti puolue.
Olipas kepulilta huvittava maalinsiirto.
Oletko taas törmännyt valottomaan puimuriin
Mutta persutrolli, maalaisliitto kuopattiin jo 1960-luvulla.
Kepulaisten kiskurihinnoissa oleva naudanliha lakkaa menemästä kaupaksi.
Ulkomailta alkaa tulla halvempaa ja laadukkaampaa.
Kansan silmät saattavat vihdoin aueta.
Samalla tuotteiden hiilijalanjälki kasvaa, jos/kun omavaraisuus laskee.
Vou vou kuinka se hyvinvouvan eläimen liha onkin laadukkaampaa.
Siellä Pampsksella eläimet saavat ruohon lisäksi kunnon annokset hormoneja, eikä antibioteestakaan säästellä. Hyvinvouvana siinä pysyy.
Pampsksella laitumet syntyvät kuin itsestään kun kaadetaan sadematsää ja tuikataan se palamaan, ilmastokin tykkää lämmetä kun hiiliodioksidi lisääntyy metsien kadotessa ja savujen sauhutessa.
Sademetsät on vähän pohjoisempana kuin Pampas.
Tuttua Maalaisliitto MTK:n propagandaa hormoneista ja antibiooteista.
Jäekikin sanoo että hyvinvouvan eläimen tulee Pampsksella saada hormoonia.
EU ei ole yhtä kuin MTK.
EU on määrittänyt lihoille hormoni ja lääkepitoisuuden rajat, ja sen vuoksi Etelä-Amerikassa tuottajat joutuvat jatkossa erikseen kasvattamaan Eurooppaan vietävän lihan ilman antibiootteja ja hormoneja. Omille kelpaa se höttö jota lääkkeillä ja hormoneilla saa.
Kepuli käynyt kiertokoulua kun luulee että Pampaksella on sademetsää.
Ei Pampaksella ole sademetsää, mutta Pampsksella oli. Nyt siellä on hyvinvouvia.
Liha puhuu. 🥩
Tönkkösuolattu kotimainen pitää verenpaineet riittävän korkeana. Suomi lihan on pakko olla parasta, se on maailman kalleinta... Ainakin tukien suhteen.
"Olipas kepulilta huvittava maalinsiirto."
Ottaako totuuden kertominen noin pattiin? Totuus on totuus ja sille ei kukaan voi mitään.
Kepulainen piikkihiihtoliitto ei käytä vilunkipeliä! Rehtiä lapin jätkän puhetta.