Itsemurhat lisääntyy

Hei kaikki, joilla itsellänne tai läheisellänne on itsetuhoisia ajatuksia,

Itsetuhoisista ajatuksista kannattaisi keskustella ammattilaisen kanssa. On olemassa monia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Ao. palveluista voi halutessaan saada tukea ja vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen.

- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.fi/fi

Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. MIELI Keskusteluapu kirjoittaen palvelusta. https://tukinet.fi/fi/services/1

Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

Joka viikko ma-to klo 15-21 on MIELI Kriisichat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

- MIELI Kriisipuhelin

Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin Kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111.

- Kriisikeskukset

Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

Akuutissa tilanteessa yhteys oman alueen psykiatriseen päivystykseen tai soitto 112.

Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

Rauha Menehtyneen Sielulle. Autetaan,että ei omat läheiset joudu niin ahtaalle. Ei saa ketään ajaa itsemurhaan.

Keväällä tahti kiihtyy. Valonmäärä lisääntyy ja kontrasti omaan kurjuuteen korostuu. Ihmiset muistavat kuollutta vaikka eivät elävänä enään nähneetkään kuin ainoastaan kun olivat itse jotain vaille.

Rasistit porsut hallituksessa tekevät pahimpansa köyhyyden ja työttömyyden lisäämiseksi. Omasta mielestään natsiporsut ovat yli-ihmisiä.

Kiusaajat voittaa eikä apua saa

"1997 syntyi ennenaikaisesti reilun kilon painoinen poika. Hänet elvytettiin kahdesti. Kaksi ja puoli kuukautta keskoskaapissa. Kun sain hänet ensimmäistä kertaa syliin, lupasin suojella häntä kaikelta.

Milosta kasvoi iloinen, nopeasti oppiva kikkarapää. Sitten alkoi koulu ja kiusaaminen. Koko peruskoulu oli yhtä julmuutta. Milo oli aina se, jota nälvittiin ja satutettiin. Opettaja soitti kotiin ja ehdotti, että muuttaisimme paikkakunnalta.

Yhdeksännelle luokalla uudessa koulussa Milo sai ystäviä, myöhemmin ammattikoulussa ihanan Sallan. Ammattikoulussa kiusaaminen jatkui. Milo vetäytyi.

Sitten tulivat päihteet. Ensin helpotuksena, sitten vankilana. Uusia kavereita, uusia aineita, Salla lähti. Poliisi sanoi yhden pahoinpitelyn jälkeen, ettei terveyskeskuksen röntgen ole “tällaisille, se on oikeille ihmisille”. Lapseni ei ollut enää jonkun silmissä ihminen.

Tammikuussa 2024 teho-osastolta soitettiin: yliannostus, elvytys onnistui. Seuraavana päivänä poika kertoi yrittäneensä tappaa itsensä – ja pääsevänsä huomenna kotiin, koska lääkärin mielestä kyse oli vahingosta. Kaksi viikkoa myöhemmin hän halvaantui, virui lattialla lähes neljä päivää. Siitä alkoi neljän kuukauden sairaalajakso. Hän oli selvinpäin. Minun oma, hauska, rakas.

Jalat eivät koskaan toipuneet. Rollaattori, pyörätuoli, masennus. Alkuvuonna 2025 Milo pyysi itse apua: ei halunnut enää elää. Lääkäri otti vakavasti, lähetti psykiatriselle. Milo viestitti helpottuneena: “Nyt lähden hullujenhuoneelle, soitellaan.” Myöhemmin: “Joudun kotiin, kriteerit ei täyty.” Hän ei pystynyt puhumaan, itki vain.

Elokuussa 2025 Milo kuoli yliannostukseen. Hän hyvästeli ihmiset edellisiltana, mitä emme tajunneet. Yöllä tuli puhelu. Menin hänen kotiinsa, hyvästelin. Kriisiapua ei tullut.

Lapseni taisteli hengestään syntymästään asti. Hän ei kuollut siksi, ettei olisi halunnut elää, vaan siksi, että apu evättiin."