Miksi kaikki avaruusolentoja nähneet ovat nähneet aina samanlaisen?

Anonyymi-ap

Eli suuret mustat silmät?
Missä on sellainen UFO-oppikirja missä tuo opetetaan jo lapsillekin?

18

386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Eivät nyt kaikki kuitenkaan. Esimerkiksi siinä suomalaisessa ufo-dokumenttisarjassa pohjanmaalainen mies kuvasi erilaisen olennon ja lyhyen kontaktin. Jotkut ovat epäilleet kertomusta, mutta miksi kukaan menisi TV-ohjelmaan puhumaan palturia tuollaisesta asiasta. Siitä kun on haittaa vain omalle maineelle sen jälkeen..ja on, vaikka kertoo totuudenkin.

      • Anonyymi00007

        "Jotkut ovat epäilleet kertomusta, mutta miksi kukaan menisi TV-ohjelmaan puhumaan palturia tuollaisesta asiasta."

        Syitä voi olla monia. Yleensä noin tekevät näkevät olevansa hauskoja. He voivat jopa nähdä asian hyödyllisenä maineelleen.

        Tosin se, että asiaa epäillään ei tarkoita samaa kuin sen luuleminen pilaksi. Henkilö voi kertoa vaikka mitä tosissaan, mutta taustalla voi olla ihan muu syy kuin valehtelu.
        Kyllähän jotkut tosissaan uskovat nähneensä kummituksia, mutta heidänkin juttujaan epäillään.

        On ihan normaalia ja hyvä asia epäillä epätavallisia väitteitä. Muutenhan henkilö vajoaa salaliittojen kaninkoloon jos uskoo aivan kaiken kritiikittä.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        "Jotkut ovat epäilleet kertomusta, mutta miksi kukaan menisi TV-ohjelmaan puhumaan palturia tuollaisesta asiasta."

        Syitä voi olla monia. Yleensä noin tekevät näkevät olevansa hauskoja. He voivat jopa nähdä asian hyödyllisenä maineelleen.

        Tosin se, että asiaa epäillään ei tarkoita samaa kuin sen luuleminen pilaksi. Henkilö voi kertoa vaikka mitä tosissaan, mutta taustalla voi olla ihan muu syy kuin valehtelu.
        Kyllähän jotkut tosissaan uskovat nähneensä kummituksia, mutta heidänkin juttujaan epäillään.

        On ihan normaalia ja hyvä asia epäillä epätavallisia väitteitä. Muutenhan henkilö vajoaa salaliittojen kaninkoloon jos uskoo aivan kaiken kritiikittä.

        Kyllä niitä salaliittojakin on. Eihän kaikki ole sentään julkista. Eihän sodassakaan voisi voittaa jos kaikki olisi julkista.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        "Jotkut ovat epäilleet kertomusta, mutta miksi kukaan menisi TV-ohjelmaan puhumaan palturia tuollaisesta asiasta."

        Syitä voi olla monia. Yleensä noin tekevät näkevät olevansa hauskoja. He voivat jopa nähdä asian hyödyllisenä maineelleen.

        Tosin se, että asiaa epäillään ei tarkoita samaa kuin sen luuleminen pilaksi. Henkilö voi kertoa vaikka mitä tosissaan, mutta taustalla voi olla ihan muu syy kuin valehtelu.
        Kyllähän jotkut tosissaan uskovat nähneensä kummituksia, mutta heidänkin juttujaan epäillään.

        On ihan normaalia ja hyvä asia epäillä epätavallisia väitteitä. Muutenhan henkilö vajoaa salaliittojen kaninkoloon jos uskoo aivan kaiken kritiikittä.

        Eikös tässä tapauksessa ollut niin, että tapaus oli jo parinkymenen vuoden takaa? Ja oli kertonut monelle ihmisells kokemuksestaan. Ja löytyivät parinkymmenen vuoden takaiset muistiinpanotkin piirroksineen. Täysin mahdollista kyllä, että kokemus on aito kun
        tapahtumakuvauskin on aika epätavallinen ollakseen keksitty.


    • Anonyymi00002

      Hyvä kysymys ja yhdeksi vastaukseksi suosittelen vilkaisemaan varhaista ufokirjallisuutta esimerkiksi 1960-luvulta. Toinen vastaus tulee populaarikulttuurin puolelta ja erityisesti Whitley Strieberin vuoden 1987 läpimurtoteoksesta Communion, josta varsinkin sen kansitaide on se etsimäsi alienifysiologian "oppikirja".
      https://en.wikipedia.org/wiki/Communion_(book)

      Strieber ja hänen kustantamonsa taitelija eivät tietenkään yksioikoisesti keksineet tuota stereotyyppistä hahmoa itse, mutta heidän teoksensa kiistatta ruokki sen vakiintumista elokuviin ja kulttuuriin yleensä.

    • Anonyymi00003

      Japanilaisessa kirjassa vuodelta 1803 oli ufo-havainto jossa avaruusaluksen sisällä oli kaunis nainen.

      Katsoin eilen netflixistä.

    • Anonyymi00004

      Luultavasti olet kävellyt humista vastaankin, mutta et vaan ole tunnistanut koska monet ovat ihmisiä ja liikkuvat meidän seassa. Joillakin on sitten ihon väri erilainen ja voi olla eri kokoinenkin.

    • Anonyymi00005

      On myös reptiilit, jotka voivat muuttaa ulkonäkönsä ihmisen näköiseksi, mutta silmät ovat erilaiset ja ne saattaavat näöltään vaihdella koska niillä on vaikeuksia pitää ne samanlaisina. Niistä on paljon tietoa olemassa.

    • Anonyymi00006

      Itse olen tavannut vaaleita melkein parimetrisiä ja naiset todella kauniita jotain 175-180 luokka pituudeltaan. siis painotan naiset ovat todella kauniita ja seksikkäitä maan naisiin verrattuna.

      • Anonyymi00008

        Tarkistitko, oliko tapahtumapaikan lähistöllä käynissä jokin koripalloturnaus?


      • Anonyymi00009

        Siitä huomaa kanssa eli ovat erityisen huomiota herättävän kauniita ja miehet komeita yleensä pitkätukkaisia ja aika kookkaita.


    • Anonyymi00010
    • Anonyymi00012

      En ole koskaan alienia nähnyt, mutta niitähän on kuvailtu monen näköisiä. Mistähän aloittaja saanut tuollaisen idean että kaikki olisi niitä harmaita alieneja? Tosi eriskummallista.

      • Anonyymi00014

        Ne ovat niitä harmaita avaruuden työmuurahaisia, joilla moinilla lajeilla ei ole mitään tunteita ja tekevät omia tutkimuksiaan ihmisillä. Pitkät harmaat ovat niitä, joista kannattaa pysyä erossa jos vaan mahdollista.


    • Anonyymi00013

      Tosi suuret silmät kuin aku ankalla.

    • Tieteilijät ovat ennustaneet evoluution menevän meillä Maassa niin että pituus ei ole enää niin tärkeää ja niinpä ihmisten keskimitta on kääntynyt jo takaisin laskuun.

      Koska emme ole enää metsästäjä-keräilijöitä niin voimakkaalla vartalolla ei ole urbaaneissa oloissa niin suurta merkitystä, paitsi jos aletaan tapella oikein urakalla.

      Tämä arvio 12 vuoden takaa on jo vanhentunutta tietoa, että aivoistamme tulisi suurempia ja meistä pidempiä. Nykyarvio on päinvastoin. Meistä tulee pienempiä ja hoikempia, mutta silmistä suurempia.
      https://www.is.fi/tiede/art-2000000620256.html

      Aivojen ei tarvitse enää olla niin suuria, koska käytämme niin paljon tekoälyä, älypuhelimia ja muuta informaatiota korvaamaan omaa aivokapasiteettia. Puhumattakaan jos Muskin aivoimplantit jatkaa kehittymistään pitkälle.

      Havainnointiin tarvitaan suurempia silmiä kuten hyvissä kameroissa on laajempi linssi.
      Liikalihavuus tullaan saamaan kuriin ihan lähivuosikymmeninä ja sen myötä tulevat sairaudet, joten elinikä tulee pitenemään.

      Putin ja Xi Jingping juttelivat ikuisesti elämisestä keskenään tässä taannoin, että seitsemän vuoden sisällä on valmis sellaiset tropit jotka sen mahdollistaa.

      • Anonyymi00016

        Näin puhuu itse ylipainoinen 162 senttinen jättiläinen.


      • Anonyymi00016 kirjoitti:

        Näin puhuu itse ylipainoinen 162 senttinen jättiläinen.

        Putosin hieman kärryiltä että miten minun vartalonmalli liittyy siihen, miten tieteilijät ovat arvioineet evoluution muokkaavan ihmistä tulevaisuudessa?

        Loukkaannuitko koska koet itsesi liikalihavaksi ja katsot ettei liikalihavuudesta saisi puhua koska olet kehopositiivisuuden kannalla joka tarkoittaa usein työkyvyttömyyseläkettä viiskymppisenä?

        Kyllä se on suuri kansanterveydellinen ongelma ja jopa viisi miljardia euroa maksaa Suomelle vuosittain. Hyvinvoinnin olennaisin asia on itsestään huolehtiminen eli terveellinen ravinto, säännöllinen liikunta ja hyvät yöunet.

        Sattumoisin aktiiviurheilin 26 vuotta ja opiskelin ravitsemusterapeutiksi ja toimin juniorivalmentajana vuosikausia, joten tiedän aika paljon asiasta.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      83
      14312
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      13083
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      52
      4657
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4367
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      22
      4296
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4100
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3989
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      43
      3828
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      61
      3569
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3225
    Aihe