Olen ollut pitkään todella kiinnostunut eräästä ihmisestä 100%. Mutta ei ole sitten koskaan saanut niille tunteille minkäänlaista vastavuoroisuutta ja siis ne pakit. Ajan mittaan huomannut vielä senkin, että hän on onnellisesti sitoutunut toiseen ihmiseen ihan sitoutumisen muodossa.
Olen tehnyt ajan kanssa prosessia tunteiden irtaantumisesta omassa päässä, samalla eläen eteenpäin ja eläen elämää siinä samassa. Loppukaneetti on se, että tunteet ovat vihdoin sammumassa, viimeisillä hiilloksilla ja mieli ymmärtää, on sellainen tyhjempi olotila eikä se ihminen aiheuta enää suuria ajatuksia ja tunnetta. Sydän oli jossain vaiheessa hyvin särkynyt mutta se aika siitä, on tuonut sen tunteiden loppumisen ja tyhjän olotilan sitä ihmistä kohtaan.
Kuvailisin tilannetta niin että kukka kukkii loistoonsa ensi kertaa (kukka= tunteet) mutta aikansa se ei saakaan tarvitsemaansa aurinkoa, lannoitetta ja vettä selviäkseen. Se hiljalleen hiipuu pienin harppauksin, välillä kuoriaiset käyvät sitä nakertamassa ja muu eläimistö. Kukka alkaa lopulta muuttua rusehtavaksi ja se alkaa nuupahtaa. Se lyyhistyy lopulta kasaan kunnes eräänä päivänä sitä ei enää ole. Olipa kerran jotain kaunista (kukka) mutta se on muuttunut joksikin jota ei ole enää olemassa.
Elämän ja tunteiden kiertokulkua
Anonyymi-ap
0
139
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka892523- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841403EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta103799- 54783
- 30706