Legendaarinen Yrmylän talo oli ylivieskalaisen kulttuurin kehto, jossa syntyi paljon hyviä muusikoita, joskin surkeitakin bändejä. Mutta kuitenkin. Tärkeä osa Ylivieskaa! Ihailin Yrmylän menoa jo lapsena, kun kävimme seuroissa viereisellä Rauhanyhdistyksellä. Yrmylässä oli vain jotain taikaa, joka vetosi minuun. Usein halusin päästä käymään Yrmylän sisällä katsomassa sitä menoa. Musiikki oli usein mieleeni ja monesti pitkitinkin ry:lle sisälle menoa, kun halusin kuulla niitä biisejä. Vanhempani usein ihmetteli, minne jään, kun odottavat minua eteisessä. Seuroissa kuultu musiikki oli tylsää, joskin joistain siionin lauluista silti pidin paljon. Esimerkiksi pikkulintu riemuissaan, sekä lammas oon mä Jeesuksen.
Yrmylään yritinkin kerran sisälle ollessani jo raamattuluokkaikäinen teini. Yrmylän pihalla joku lestotteli ja pyysi poistumaan. Silti Yrmylä kiehtoi ja veti puoleensa. Ajattelin, että viimeistään sitten menen Yrmylään sisälle, kun täytän 18-vuotta. En kerennyt, sillä Yrmylä kerettiinkin purkaa pois. Ja se oli minulle surun päivä. Minua olisi mm. kiinnostanut kokeilla siellä olevia rumpuja ja aistia talon tunnelmaa. Miksi Yrmylä purettiin? Sehän oli vielä täysin asiansa ajava ja näytti kelpaavan muusikoille aina siihen asti, kun se yhtäkkiä päätettiinkin purkaa. Seuroihin meno oli huomattavasti tylsempää Yrmylän puuttuessa.
Miksi Yrmylä purettiin?
Anonyymi-ap
0
267
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7033153Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E721013- 41900
- 70815
- 88637
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit59612Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi43603- 44508
Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k28507Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri
Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.86495