tulossa hyvää vauhtia kylpylää vastapäätä. koska on rakennustyöt valmiina?
Iso valkonen moskeija
Anonyymi-ap
4320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siihen on haettu tietoja ja taitoja sekä on outo Halli kuin urheiluhalli
Mikä siihen tulee?
Castron malli näkyy jo kaikkialla. Mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan.
Malli on saanut nimensä, kun Kuuba tyhjensi vankilat ja hullujenhuoneet yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta.
Siten saadaan roskaväki pois omasta maasta tuhoamaan niiden maiden turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut vastaanotetaan. Se on tehokasta hybridivaikuttamista, jonka avulla tuhotaan länsimaalaista taloutta ja kulttuuria.
Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa maassa keskenään. Se heikentää maan hallintoa ja hyvinvointia pysyvästi. Osa lähetetyistä on valittu soluttautumaan hallintoon, jolloin vastaanottomaan tuhoaminen on tehokkaampaa.
Suomi on nyt ollut yhtenä vastaanottajamaana, joka rapautuu hybridihyökkäyksien vuoksi hiljalleen.
'Kalevanniemen kampus' ja tietääkseni Kuparivuoren koulun koululaiset siirtyvät sinne?