Masentuvatko muutkin iltaisin kun tulee kotona ihan hiljaista ja päässä pyörii kaikki asiat ja ongelmat? Sitten ei ole yhtään ketään jonka kanssa voisi huolensa tai ilonaiheensa jakaa ja ehkä epätoivoisesti yrittää keskustelupalstoilta löytää apua tai netistä muuten (tässäkin taitaa olla hyvä esimerkki)... ystävä tulisi tarpeeseen. Kaipaisin juuri sellaista syvällisempää ihmistä joka ei välitä ulkoisista tekijöistä ja jonka kanssa ei tarvitse esittää mitään muuta kuin itse on. Entisestään tämä yksinäisyys masentaa kun tietää ettei kukaan tiedä pahasta olosta. Kaikki luulevat että pärjään ja haluan olla näin. Kukaan ei edes yritä helpottaa oloani, enkä viitsi mennä kellekään valittamaankaan. Jotenkin tällainen pitkäaikainen yksinäisyysputki alkaa masentaa, vaikka itsenäinen ihminen olenkin. Masennus vain kasvaa kun väkisinkin ajattelee ettei sellaista sopivaa ystävää ole olemassakaan. Kuka muka haluaisi olla ystävä epävarmalle, ei niin mukavan näköiselle miehelle, joka arvostaa kaikkein eniten rehellisyyttä, erilaisuutta ja muita ihmisiä yleensäkin? Ystäviä näyttäisi löytyvän vain ja ainoastaan jos olisin kiinnostunut jääkiekosta, tuning-autoista, rahasta tai viinasta. Missä ovat kaikki aidot ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita asioista ja ilmiöistä yleensäkin ja tahtoisivat luotettavan, ymmärtäväisen ja reilun ihmisen ystäväkseen? Ei taida olla olemassakaan sellaista ihmistä jota kiinnostaisi ihan oikea ystävyys.
Jos joku ihmettelee tuota otsikkoa "masennutteko iltaisin?" niin se on siksi koska itse masennun juuri iltaisin kun sitä jotenkin vaan herää miettimään asiaa kaikessa yksinäisyydessään. Aamulla kun herää, kaikki tuntuu taas vähän paremmalta ja tietää että on uusi päivä. Ja sitten taas illalla huomaa että mikään ei ole muuttunut ja että edelleen on yksin. Ja sama oravanpyörä toistuu kaikki päivät, viikot, kuukaudet, todennäköisesti vuodetkin. Lukiossa minulla oli vielä ystäviä mutta nyt yliopisto-opintojen kynnyksellä sitä on jäänyt yksin ja miettii pakostakin tulevaisuuttaan ja omaa paikkaansa maailmassa. Onko sitä edes?
Jos joku ihmettelee tuota otsikkoa "masennutteko iltaisin?" niin se on siksi koska itse masennun juuri iltaisin kun sitä jotenkin vaan herää miettimään asiaa kaikessa yksinäisyydessään. Aamulla kun herää, kaikki tuntuu taas vähän paremmalta ja tietää että on uusi päivä. Ja sitten taas illalla huomaa että mikään ei ole muuttunut ja että edelleen on yksin. Ja sama oravanpyörä toistuu kaikki päivät, viikot, kuukaudet, todennäköisesti vuodetkin. Lukiossa minulla oli vielä ystäviä mutta nyt yliopisto-opintojen kynnyksellä sitä on jäänyt yksin ja miettii pakostakin tulevaisuuttaan ja omaa paikkaansa maailmassa. Onko sitä edes?
Vastaukset 12
Vanhimmat
kyllä mäkin juuri iltaisin masennun. toki mulla on ympärillä perhe mutta se ei auta mitään silleen. päivän taåpahtumat pyörivät päässä ja jne. kuten kirjoitit. Aamulla taas kaikki paremmin. siis oma paikkasi maailmassa? onhan se, mutta kun saat perheen ja lapset huomaat että sama vaiva, vaikka olis puhekaverieta ym. kyllähän ne piristää ei siinä mitään, mutta kait se on vain ihmisen perusluonne sellainen että masentuu iltaisin.
illat ovat pahimpia ja varsinkin uneen pääsy. Minullakin meni päivä kerrostaloasunnossani. Kävin vain kaupassa. tunnit kuluvat hitaasti ja luvassa on vain toinen samanlainen päivä.
En enää edes itke, vaikkakin sisällä tunnen itkeväni.
Mulla on toisinpäin, illalla tai yöllä itseasiassa on kaikki jotenkin rauhallisempaa.
...masennun juuri iltaa kohden! asiaa ei helpota yhtään se,että olen yöihminen...;(. iltaisin tekee mieli soitella kaikille,mutten viitsi enää- eivät muut kaverit käsitä tätä... päivällä en tee mitään, käyn ehkä kaupassa ja illalla huudan sisälläni, kun en enää viitsi itkeä(viime vuodet kuluneet itkiessä) ..
Ihan tuttua asiaa. Viikonloput ja lomat on ehkä pahimpia. Töissä sentään pääsee vähän olemaan tekemisissä ihmisten kanssa. Kotona on rankkaa, juuri etenkin iltaisin. Välillä vaan käpertyy ahdistuneena sänkyyn ja aika menee pakahduttavan hitaasti. Joskus puhun ääneen itsekseni, koska muuten tulisin ihan hulluksi ilman puhekaveria, se vähän helpottaa. Mikään harrastuskaan ei auta, koska niistä ei ole löytynyt ystäviä ja yksin ei viitsi oikein mitään, ei edes ulkoilla. Välillä tuntuu että ei ole edes elämänhalua, koska se ahdistus on niin kovaa. Mistään lääkkeistäkään ei oo pienintäkään helpotusta. Alan kohta ymmärtämään miksi jotkut alkoholisoituu tms. Ei ole oikein ketään kelle soittaisikaan ja sekin auttaa vain hetkeksi, ei voi kuitenkaan tuntikausia puhua ja ahdistus palaa heti kun puhelu on ohi.
kyllä tuntuu juuri siltä on suorastaan pelottavaa ajatella tulevaisuutta kun masennus vaivaa iltaisin nukkumaan mennessä ei löydy apua mistään vaikka kuinka haluaisi keskustelua tai etsiä jotain lohtua meitä on varmaan paljon.
kyllä masennun..kaipaan aikoja jolloin minulla oli muutama ystävä jolle pystyin puhumaan asioista mutta nykyään minulla ei ole yhtään todellista ystävää. jaksavat aina vain selittää omista asioistaan. mikä tietysti hyvä mutta itse en saa koskaan puheenvuoroa.
Tuntuu kieltämättä tutulta. Aamulla ei mitään mutta illalla sitten. Varsinkin jos olen yksin kotona. (asun siis vielä porukoiden luona) Tuntuu että kavereilla ei ole aikaa tai he eivät ole muutenkaan kiinnostuneita asioistani. :/ Töissä tuntuu että kaikki on hyvin mutta kotona olo ahdistaa. Kaiken lisäksi haikailen erään tyypin perään, joka kertoi pari kuukautta sitten tunteensa minua kohtaan. Sillon en ollut varma tunteistani, ja sanoin että olen kiinnostunut vain kaverimielessä. Nyt kaduttaa. Tämä mies pyörii koko ajan mielessäni. Olen itkenyt monia kertoja hänen takiaan. Hän ei halua enää olla yhteydessä minuun. Ymmärrän hyvin. :/
Itse masennun juuri ennenkaikkea juuri näin iltaisin, kun alkaa pohtia kaikkia ikäviä asioita kuten yksinäisyys. Joka ei näytä loppuvan koskaan vaikka kuinka paljon yrittäisi tehdä asian eteen. :'(
Niin ja sitten vielä jotenkin lamaantuu sen yksinäisyyden ahdistuksen takia ettei osaa edes toimia, on ihan niinkun pallo hukassa. Voikohan siihen joskus tottua ettei ole ketään, vai näivettyykö ihminen hengiltä? Minä en ainakaan keksi siihen tilalle mitään korvaavaa. Jotkut kai alkaa ryyppäämään, mutta se ei toimi mulle. Joskus kyllä ihan väkisin yritin tehdä siitä jotain korviketta, mutta ei onnistunu. Ei toimi ulkoilu tai harrastuksetkaan, ne ei täytä sitä toisen ihmisen kokoista tyhjiötä. Edes ruoka ei maistu yksin ollessa, tai toisinaan tulee sitten kyllä ahmittua herkkuja että tulee jonkinlainen hetkellinen fyysinen lohdutus. En koskaan laita itselleni oikeata ruokaa kotona se tekee yksinäisemmän olon eikä se maistu.
Minä olen sinänsä onnekas, että minulla on todella hyvä Ystävä joka kuuntelee. Iltaisin tunnen oloni kamalan yksinäiseksi. Enkä nyt viitsi kaikkea Hänelle spämmiä. Voin melkeinpä nähdä tyhjyyden vierelläni. Iltaisin sängyssä, sohvalla ,kävelyllä, melko lailla kaikkialla. Olen rakastunut tähän Ystävääni. Mutta Hän asuu Kanadassa, yms. Iltaisin tahtoisin vain Hänet viereeni. Mutten voi ja se tekee kipeää. Taitaa olla vähän väärä paikka tätä purkaa, mutta meni jo.
Ihmisten ongelmat ja murheet ei muutu... vuodet ja vuosisadat ja vuosituhannet vain vaihtuu.... :'( Tulee aina niin surullinen fiilis, kun näen jonkun 10 vuotta sitten kirjoitetun vuodatuksen ... tuli jostain mieleen se yks surullinen Anssi Kelan biisi, jota en oo kuullu varmaan viiteen vuoteen....
Mulla on sama tunne kuin sulla, mutta hän ei oo Kanadassa, mutta kaukana kuitenkin.. ja yksin häntä mietin :/
Jouluja ja jaksamista!