Sillä suomalaiset ovat henkisesti veltostuneita, ilmoittaa Purra totuutena, jonka hän on keksinyt norsunluutornissaan.
Ja edellinen hallituskin on jättänyt ennätystyöllisyyden, jota on mahdoton lisätä. Se on epäreilua, sanoi Purra.
Entä yrittäjät sitten. Purra jatkaa henkisen veltostumisen tiellä, ja soimaa yrittäjiä 2000-luvun suurimman konkurssimäärän tekemisestä. Olisivat ruoskineet työläisiä, ja palkanneet lisää mamuja ja baltteja, niin olisi rahat riittäneet, vaikka alvia vähän nostettiinkin.
Ja edellinen hallituskin on jättänyt ennätystyöllisyyden, jota on mahdoton lisätä. Se on epäreilua, sanoi Purra.
Entä yrittäjät sitten. Purra jatkaa henkisen veltostumisen tiellä, ja soimaa yrittäjiä 2000-luvun suurimman konkurssimäärän tekemisestä. Olisivat ruoskineet työläisiä, ja palkanneet lisää mamuja ja baltteja, niin olisi rahat riittäneet, vaikka alvia vähän nostettiinkin.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Eihän Purra tulee tunnustamaan tekemiään virheitä. Viime keväänä haukkui äänestäjiä tyhmiksi, kun johtamansa puolue otti kunnolla pataansa alue- ja kuntavaaleissa.
Persut on turhin
Purra on henkisesti köyhä.
Irvikissan työhistoria: " 0 v 0 kk 0 pv "
Tarkottaako se että pitää alkaa nostaa kuntoa reippaalla 88 marssilla ?
Edustaja Garedew’n (PS) puoliso on tummaihoinen. Hänen omat lapsensa ovat tummaihoisia.
Etiopialainen koneinsinööri. 5 lasta heillä. Onnea !
Väestönvaihto perussuomalaiseen tapaan.
Riikka on melkoinen turhake.
Hallitus hajalle ja nämä edunvalvojat Amerikkaan.
Riikka tuhosi Suomen.
Ei voi kiistää.
Missä se luonnehäiriöinen tuon on laukaissut ?
Pieni tarkennus jonka Purra tietoisesti unohti. Taantuma on perussuomalaisten syy. Putinin nimeä Purra ei saa lausua ääneen.
Persut eivät vahingossakaan ole syyttäneet Putinia esim. 2022 syntyneestä massiivisesta inflaatiosta. Sen sijaan Putinia rökittänyt ex-pääministeri Marin on saanut tuta senkin edestä persuilta. Kyllä Kremlin väki voi olla todella tyytyväisiä persujen toimintaan. Vai oletteko huomanneeet, että Kremlistä olisi kritisoitu persuja, jotka muutoinkin ovat puolustaneet Venäjää etenkin EU:ssa? Nythän siellä istuu paraikaa FSB:n kouluttama persumeppi.
https://www.verkkouutiset.fi/a/psn-mepit-aanestivat-venajan-propagandan-tuomitsemista-vastaan/#72effdc3
Purran CV todistaa hänen omasta velttoudestaan.
purran ceeveen on kyhänny vantaansanomien toimittaja ja palkaks sai joenrantatontin.
suomella kuten muillakin mailla on se yksi ongelma , saavat velkaa 🤔
jos perustuslaissa olisi ettei saa valtio tai kunnat ottaa velkaa niin ongelmia ei olisi
Tyypillistä Purraa. Epäonnistumisensa on joidenkin muiden syytä.
Just aina muissa kuin itsessä vikaa.
Narsisti.
Riikka: Me rakennamme uudestaan luokkayhteiskuntaa. Demokratia kuuluu menneisyyteen. Kansaa täytyy hallita lujalla kädellä ja kepillä.
Myöskin esikuva Aatu Hitlertti syytti omaa kansaansa häviöstä sodassa.
Ja NSDAP oli äärioikeistolainen "työväenpuolue" siinä missä PS:kin.
Kansallissosialisteja.
Aatu tosin lopetti päivänsä brutaalisti palamalla koppuraksi höyläämättömässä puulaatikossa
Purra taitaa olla kerrankin osittain oikeassa. Taantuma on suomalaisten syytä. Siis nykyhallituksen äänestäneiden syytä.
Tosiaankin;-).
Olet oikeassa.
Mikä taantuma? Talous on kasvussa numeroiden mukaan joten ei ole taantumaa.
Lama.
Riikka pahin taloustunari tällä vuosituhannella pohjoisella pallonpuoliskolla😀.
Tyri aivan kaiken.
Suomessa pääomat makaa laiskoina. Massa-työttömyys vallitsee.
Ja jopa kela lomilla lepäävää ulkomaista sos.turva maahanmuuttoa ylläpidetään verovaroin !
Rahaa siis on velkavaltiolla. Ja ei ideoita investoida ja kehittää Suomea.
Suomessakin on politiikassa edelleen "itsesensuuri"" ja uskomukset ja harhat ohjaa politiikkaa,
, joka estää myönteisen kehityksen. Ja idealismi, epärehellisyys ajaa Suomea yhä syvemmälle suohon.
- pitkä-aikainen alasajo.
- alkoi 1990 lamasta, jatkuu yhä.
Ja "kuspää politiikkaa" oli jo 1980 L lopussa, kun Suomi ajettiin seinään !!
Sitten alkoi myös kulttuurisen mädättämisen aika.
1990-2026 on ollut koko ajan massa-työttömyys !! n. 1/2 miljoonaa työtöntä.
Huono talousmalli tämä.
Ja siihen päälle sos.turva peräinen elätti maahanmuutto. Pelkkiä kuluja.
Näin ne rahat loppuu.
Lisäksi sotkeuduttiin suurvalta sotaan, ja toimitaan äänivallattomana eu nato netto maksajana.
Näin ne rahat loppuu !!
Yli-velka Suomi on heikossa tilassa, uutiset sen kertoo,
esim.. taxi raiskaus ja lasten joukko-raiskaus on liian yleistä.
Suomi siis on myös kulttuurisesti konkurssissa !
Eikä vastuuta ota noi, kehitysmaata Suomeen rakentaneet idealistit,
viher vas ja oikeiston markkina uskovaiset liberaalit.
Voidaanko tätä OrpuPurra -työttömyysosaamista viedä muihinkin maihin? Että työttömien pitää lähettää vähintään 1500 hakemusta ja joka paikkaan on 2500 hakijaa?
purran mein kampf
Voi Riikka, voi Riikka.
Kun rakentaa petokselle ja tyhjille puheille, saa lopulta mitä on tilannut.
Mites 0 vuotta 0 kuukautta 0 päivää työkokemusta keräillyt voi syyttää muista veltoiksi?
Riikka näkee keskitysleirin vartijattaruuden työn sankariutena.