Aho, Lipponen ja S Niinistö alkajaisiksi, luovuttivat vallan maan rajojen ulkopuolelle.
Typeryyden arkkitehdit
5
74
Vastaukset
Joo, tavallaan luovuttivat osan itsenäistä päätösvaltaa EUlle, missä olemme myös itse päättämässä näistä asioista. Se oli valtioviisas teko nimenomaan näiltä kolmelta poliitikolta.
Täytyy nimittäin aina muistaa peilata tätä vallan luovuttamista siihen toiseen vaihtoehtoon ja sitten katsoa, että kumpi niistä on parempi. Se toinen vaihtoehto olisi ollut joko Valko-Venäjän malli tai Ukrainan/Georgian/Moldovan malli. Valko-Venäjän mallissa olisimme vapaaehtoisesti osa Venäjän etupiiriä ja nyt samassa asemassa kuin missä Valko-Venäjä on eli Venäjän uskollinen tuki ja tarvittava hyökkäysalusta. Ukrainan ym. malli on taas se, ettei Venäjän tahtoon suostuta vapaaehtoisesti vaan viime kädessä taistellaan asein sitä vastaan kuten juuri nyt Ukrainassa. Suomi samoin kuin muutkin Venäjän reunavaltiot ovat joko osa Venäjän eutpiiriä tai sitten osa länttä. Yksi valtio eli Unkari käy jonkinlaista nuorallatanssia näiden kahden välillä, mutta mahdollisten muutosten tullessa joutuu siirtymään lännen hyljeksimä osaksi Venäjän etupiiriä. Suomea ei voi verrata mihinkään Sveitsiin, koska Sveitsi on suojassa monen maan takana Venäjän himoilta.- Anonyymi00001
Täyttä potaskaa Kapi. Suomi oli ennen typeryyksiä itsenäinen ja toimivat suhteet itänaapuriin. Nyt täysin muuta. HO HOO, HO HOO!
- Anonyymi00002
Juuri näin. Hirvittää ajatella, että mikä tilanteemme olisikaan mikäli emme olisi EU:ssa ja Natossa. On täysi syy olettaa, että Putinille olisi tullut mieleen vallata Suomi ilman näitä liittolaisuuksiamme.
- Anonyymi00003
Anonyymi00001 kirjoitti:
Täyttä potaskaa Kapi. Suomi oli ennen typeryyksiä itsenäinen ja toimivat suhteet itänaapuriin. Nyt täysin muuta. HO HOO, HO HOO!
Suomella on ollut toimivat suhteet itänaapuriin EU-jäsenyytemmekin ajasta. Ne loppuivat vasta, kun Venäjä hyökkäsi naapurimaahansa Ukrainaan.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Suomella on ollut toimivat suhteet itänaapuriin EU-jäsenyytemmekin ajasta. Ne loppuivat vasta, kun Venäjä hyökkäsi naapurimaahansa Ukrainaan.
Suomi tyhmyyttään ajoi suhteet nollille. Ei muuten katkaissut suhteita jenkkilään Vietnamin vuoksi. Slaavien kahdenvälinen olisi pitänyt jättää heidän keskeiseksi eikä lähteä eskaloimaan sitä.
Ossi, hyvin kokonaisuuksista perillä oleva
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961525- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632