Norja on ryövännyt Suomen nenän edestä jo viime keväänä tilatuista bZ4X-autoista suurimman osan omille tilaajilleen. Maassamme osa tilasi uudistetun mallin jo touko-kesäkuussa ja autot luvattiin syys-lokakuun taitteeseen tänne. Eivät tulleet ja osa tilaajista ei ole edelleenkään saanut autoaan eikä mitään tietoa edes myyjällä milloin saa. Viime vuonna ryöväämisen syy oli Norjan joku sähköauton hankintatuki ja sen saadakseen auto piti rekisteröidä 31.12.25 mennessä. Nyt Norjalla on uusi houkutin myyntiin eli Norjan Toyota tarjoaa seuraavan 3 vuoden ajan rahoituskoroksi 0,9%. Nyt taas ryöväävät muilta mailta autot edestä, ja esimerkiksi uusi Touring-malli tulee meillä kokemaan myyjän mukaan todennäköisesti saman kohtalon, eli oikea tilausaika venyy jopa 9-10 kk ajaksi! Puheet siitä että ekat Touringit saisi omistajilleen maassamme kesäkuussa, eivät pidä enää paikkaansa. Norjan ryöväämisestä johtuen myös MyToyota-sivuston oman auton tilausseuranta on sekoillut eikä näytä tapahtumia oikein.
Sellainen on rahakas hyvinvointivaltio ja öljymaa Norja, kansa on pohjoismaiden vaurain ja vie muilta rääsyläisiltä autotkin itselleen.
Sellainen on rahakas hyvinvointivaltio ja öljymaa Norja, kansa on pohjoismaiden vaurain ja vie muilta rääsyläisiltä autotkin itselleen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onneksi muuta valikoimaa löytyy ihan riittävästi. Eikä yhtään jää kaipaamaan noita tojotia…. Niissä ei ole mitään sellaista tarjottavaa, jota ei löydy käytännössä mistä tahansa muusta sähköautomerkistä. Ulkonäkökään ei kyllä ole vetovoimatekijänä….
Toyota on nyt hinta-kokoluokassaan paras kokonaisuus. Ja relax turvaa tausta 10 vuoteen asti, se takaa hyvän jälleenmyyntiarvon. Itse olen tilannut sen kesäkuussa ja edelleen ei mitään tietoa missä oma AWD Executive bi-tone seilaa.
Tero keksii jo selitykset valmiiksi, kun tulevat rekisteröintitilastot osoittavat sähkis-Toyotan huonon myynnin.
Myyjä kehui että revitään käsistä ja alkaa ryysis. No ei alkanut, hiljaista on eikä kukaan enää 800v-mallien tultua kaipaa antiikkista burzumia.
Onko yhtä kova menekki mitä Priuksellakin oli, ainakin lupailit silloinkin melkoista menestystä?
Hihihihihihiii. Hahahahahahahahaaassss. Muhahahahahahahahahaha. Kuka näitä lelulootia haluaa ja ostaa. Jore
Ja eikös joulukuulta pitänyt siirtyä 500 Tojon rekisteröinti tammikulle, mikä selitti joulukuun rekisteröintien vähentymisen. Nyt kysymys vain kuuluu, minkä vuoden tammikuuhun ne siirtyivät..?...
Kohistiin laajalti että isot laivalastit saapuu kesällä ennakkotilattuja burzumeita maahamme ja alkuvuodesta valtaa pysyvästi top3-myyntitilaston. Ei noita näy ison Toyota-liikkeen pihalla uutena rekalla kuljetettuna, muutama lumen alla oleva Varis vain.
Taitaa Suomen maahantuoja joutua kauppaamaan kiintiöstään noita sikiötä muihin maihin kun täällä ei tullutkaan isoa ryntäystä, vaikka maksetuissa ensikoeajoissa oli Toyotan omat mainostekstit lupaavia, mutta tositestissä tulos olikin tuttua kuraa ja harmillisia heikkouksia täynnä.
Ilmeisesti hyvin moni on perunutkin tilauksen, kun nopeaan toimitukseen on paljon saatavilla noita. Huonoin sähkis hintaluokassaan edelleen.