Työttömien piina pahenee, kun Orpon hallitus leikkaa lisää työttömien sosiaaliturvaa. EU:n tarkkailuluokalle Suomi joutuu myös sosiaalisten oikeuksien eli heikon sosiaaliturvan vuoksi. Valitettavasti sekään ei estä hallituksen leikkauksia. Nyt työttömyysturvaa heikennetään rankaisemalla työttömiä työnhakijoita uusilla sanktioilla ja karensseilla.
Karenssien ja sanktioiden lisäksi toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa 20 - 40 %, jopa puolittaa.
Työllistyminen on hyvin vaikeaa suurtyöttömyyden aikana. Yli 300 000 työtöntä hakee neljä kertaa kuukaudessa työpaikkoja, joita ei ole, kun konkurssiaallot seuraavat toinen toistaan ja heikko talouskasvu ei tuo työpaikkoja.
Suomessa on EU-maiden pahin työttömyys.
Työttömien sosiaaliturvaa on jo ennen uusia leikkauksiakin heikennetty ja pian leikataan lisää.
AI-yhteenveto:
Työttömien sosiaaliturva heikkenee merkittävästi vuosina 2024–2026 useiden leikkausten ja tiukentuneiden ehtojen myötä. Keskeisiä muutoksia ovat indeksijäädytykset (etuudet eivät nouse elinkustannusten mukana), lapsikorotusten poisto, suojaosan poisto sekä tiukentuneet karenssit, joissa jo ensimmäinen laiminlyönti voi johtaa tuen menetykseen.
Tässä tarkempia tietoja muutoksista:
Indeksijäädytykset (2026): Useimmat Kelan etuudet, kuten työmarkkinatuki ja peruspäiväraha, pysyvät vuoden 2025 tasolla vuoteen 2027 saakka.
Lapsikorotusten ja suojaosan poisto (2024): Työttömyysturvan lapsikorotukset on poistettu ja 300 euron suojaosa (joka salli pienet ansiot ilman tuen vähenemistä) on poistettu.
Tiukentuneet karenssit (2026): Työttömyysturvan ehdot tiukentuvat siten, että ensimmäisestä työnhakuun liittyvästä laiminlyönnistä voi seurata 7 päivän karenssi ja toisesta 6 viikon työssäolovelvoite.
Toimeentulotuen alennukset (2026): Työttömyysturvan ollessa katkaistuna (esim. karenssi), toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa.
Asumistuki: Yleistä asumistukea on leikattu.
Nämä toimet heikentävät erityisesti lapsiperheellisten työttömien toimeentuloa ja vaikeuttavat osa-aikaisen työn vastaanottamista.
Kysymys kuuluu:
Noudatetaanko Suomessa enään ihmisoikeudet takaavaa perustuslakia, kun hallitus leikkaa sosiaaliturvaa yhä uudestaan ja uudestaan?
Karenssien ja sanktioiden lisäksi toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa 20 - 40 %, jopa puolittaa.
Työllistyminen on hyvin vaikeaa suurtyöttömyyden aikana. Yli 300 000 työtöntä hakee neljä kertaa kuukaudessa työpaikkoja, joita ei ole, kun konkurssiaallot seuraavat toinen toistaan ja heikko talouskasvu ei tuo työpaikkoja.
Suomessa on EU-maiden pahin työttömyys.
Työttömien sosiaaliturvaa on jo ennen uusia leikkauksiakin heikennetty ja pian leikataan lisää.
AI-yhteenveto:
Työttömien sosiaaliturva heikkenee merkittävästi vuosina 2024–2026 useiden leikkausten ja tiukentuneiden ehtojen myötä. Keskeisiä muutoksia ovat indeksijäädytykset (etuudet eivät nouse elinkustannusten mukana), lapsikorotusten poisto, suojaosan poisto sekä tiukentuneet karenssit, joissa jo ensimmäinen laiminlyönti voi johtaa tuen menetykseen.
Tässä tarkempia tietoja muutoksista:
Indeksijäädytykset (2026): Useimmat Kelan etuudet, kuten työmarkkinatuki ja peruspäiväraha, pysyvät vuoden 2025 tasolla vuoteen 2027 saakka.
Lapsikorotusten ja suojaosan poisto (2024): Työttömyysturvan lapsikorotukset on poistettu ja 300 euron suojaosa (joka salli pienet ansiot ilman tuen vähenemistä) on poistettu.
Tiukentuneet karenssit (2026): Työttömyysturvan ehdot tiukentuvat siten, että ensimmäisestä työnhakuun liittyvästä laiminlyönnistä voi seurata 7 päivän karenssi ja toisesta 6 viikon työssäolovelvoite.
Toimeentulotuen alennukset (2026): Työttömyysturvan ollessa katkaistuna (esim. karenssi), toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa.
Asumistuki: Yleistä asumistukea on leikattu.
Nämä toimet heikentävät erityisesti lapsiperheellisten työttömien toimeentuloa ja vaikeuttavat osa-aikaisen työn vastaanottamista.
Kysymys kuuluu:
Noudatetaanko Suomessa enään ihmisoikeudet takaavaa perustuslakia, kun hallitus leikkaa sosiaaliturvaa yhä uudestaan ja uudestaan?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Lisää leikkauksia sairaaloihin , kun nivelrikkojonot ovat tosi pitkiä !
Eihän Suomessa ole koskaan mitään lakeja muutenkaan noudatettu. Ainakaan päättäjät. Nehän on laadittu vain lampaille noudatettaviksi.
Työtön voisi itse tehdä sen, mitä vaatii muiden tekevän eli ryhtyy palkkaamaan ihmisiä itselleen töihin.
On näet niin, ettei samaan aikaan voi vaatia itselleen suuria etuja ja sitä, että muut sen lisäksi tekevät työpaikat.
Pitää valita eletäänkö kaikki sosiaaliturvalla vai kannustetaanko yrittämään.
Työtön voisi itse tehdä sen...
Teepä sinä ihan itse se, eli ryhdy palkkaamaan ihmisiä itsellesi töihin. Niin näet miten käy. Tarvitset alkupääomaa. Tarvitset työtilat. Tarvitset tuotteen, jota valmistetaan. Tarvitset myyntiä ja mainontaa. Tuotteesta riipuen tarvitset materiaaleja jne.
Yritystukena voit saada alkuun pienen starttirahan, joka loppuu ennenkuin toiminta kunnolla käynnistyy.
Konkursseja on tehty ennätysmäärä. Jopa enemmän kuin koskaan ennen. Joten aika moni on ryhtynyt palkkaamaan ihmisiä töihin, huonolla tuloksella.
Suomessa vain rikkailla on varaa ostaa suomalaisia tuotteita ja palveluja.
Monet pieni- ja keskituloiset varautuvat vielä huonompiin aikoihin.
Ostovoima on olematon työttömillä, velkaisilla ja esimerkiksi leipäjonoista ruokaa hakevilla. Toimeentulotuella, noin 500 €/kk, ei työtön yritystä perusta eikä palkkaa ihmisiä töihin.
Hyvä, ymmärrät yrittäjää.
Nyt sitten pitää parantaa yrittäjien asemaa, että mahdollisimman moni yrittäjäkykyinen ryhtyy siihen.
Miksi et pysty siihen, mihin maahanmuuttajat pystyvät?
Onko sinulla heikompi koulutus, kielitaito vai äly?
Matut saa 1.5 vuoden verovapauden kun alkavat yrittäjiksi ja tämä etuus ei koske kanta Suomalaisia.
Suomi on pienyrittäjälle erittäin vihamielinen toimintaympäristö. Suosittelen saman tien jokaista työtöntä välttämään tuon ansan perustamalla suoraan ainoastaan ylikansallisia suuryrityksiä. Niille kyllä löytyy tukia yhteiskunnan puolelta.
Mielipuoli hallitus
Ainoat kyykyttäjät tässä maassa ovat ne ihmiset, jotka ovat tieten tahtoen jättäytyneet veronmaksajien elätettäviksi! Kehtaavat olla vielä joka paikassa vaatimassa lisää rahaa!!
Työttömien pitää mennä töihin kuten muidenkin kunniallisten kansalaisten!
Ei täällä voi vain laiskotella toisten rahoilla!
Ei sinussa mitään kunniallista ole!
Kyllä ihmiset töitä tekevät ,mutta kun ne potkitaan pois töistä ja päälle alkaa tuo vittuilu ,miksi lusmut ei tee töitä .Et sattumoisin ole tietoinen että tuota työtä ei tänä päivänä niin vain oteta eikä sitä kaikille ole? Työttömyys on maassamme Euroopan pahin.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001861785.html
https://www.mustread.fi/artikkelit/tyollisyyskehitys-on-romahtanut-pitkaaikaistyottomyys-uhkaa-saavuttaa-90-luvun-lukemat/
https://demokraatti.fi/suomi-kyseenalaisella-ykkossijalla-tyottomyysaste-nousi-eun-korkeimmaksi
Yrittäjien pitää alkaa elämään ilman yhteiskunnan maksamia yritystukia!! Menkööt konkurssiin jos firma ei pysy pystyssä ilman yritystukia, tämä on sitä markkinataloutta!
Eihän nämä Kokoomuslaiset siihe suostu. Ne pitää pitää pystyssä vero rahoin. Muuten kyllä markkinatalous on in, kunhan tulot on valtiollisesti taattu ja se pitää varmistaa vaikka viemällä työttömiltä leipä suuta leikkauksin.
Ei yrittäjät saa tukia.
Miten sä et edes sitä tiedä?
Sä saat itse niitä tukia.
Miksi sä et luovu niistä?
Outokummun suurin omistaja on Suomen valtio ja silloin sä saat tukia yrittäjänä 😁😂🤣
Sinä et taida tietää mitään mitään:
https://www.varma.fi/tama-on-varma/ajankohtaista/uutiset-ja-artikkelit/artikkelit/2021-q1/mita-yritystukia-aloittava-tai-jo-toiminnassa-oleva-yritys-voi-hakea-katso-yrittajan-tarkeimmat-yritystuet/
https://tem.fi/yritystukitietopalvelu
https://yle.fi/a/74-20019671
Työttömien pitää mennä töihin kuten sinun ja minun ja lisäksi yli 300 000 työttömän pitäisi saada työpaikka.
Työpaikat ovat vähissä pankkialalla ja kaupoissa, kun olemme siirtyneet itsepalveluun. Työpaikat ovat vähentyneet myös monella muulla alalla, jossa on robotteja (tehtaissa) tai tekoäly ja tekoäly-perustaiset uudet äpit (applications). Pian erikoislääkärit ohjaavat leikkaus-robotteja, joka suorittavat leikkauksia, näin leikkausten määrä moninkertaistuu samassa ajassa.
Ei näytä hallituspuolueita kiinnostavan digi-tulevaisuus, kun työehtojen heikennysten luulevat tuovan uusia innovaatioita ja jopa talouskasvua.
Elleivät työttömät hae töitä vähintään neljä kertaa kuukaudessa tai osallistu ohjattuun työnhakuun, niin sanktiot tulevat ja jopa tulottomuus. Televisiossa nähtiin dokumentti, miten työmarkkinoilla eri välitystoimistot hakevat ammattitaitoisia työntekijöitä olemattomaan työpaikkaan, useita eri kertoja, vaikka koko työpaikkaa ei ole olemassa tai se on täytetty. Niin vääristyy todellisuus, tulee (tai halutaan antaa) kuva, että työpaikkoja kyllä olisi, mutta ne työttömät "lusmuilijat" eivät hae työtä.
Ja sehän sopii hallitukselle, on helpompi syyttää työttömiä kuin myöntää rehellisesti, että hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunut, talouskasvun sijaan konkursseja on ehkä jo enemmön kuin 90-luvun lamassa tai ainakin yhtä paljon. 90-luvun lamassa Suomessa ei ollut EU-maiden pahin työttömyys kuten nyt, Orpon hallutuksen aikana on.
Niin ...ei ne ongelmat tuolla lailla ratkea ,höykyttämällä niitä ja teettämällä tyhjänpäiväisiä toimia.Puhdasta resurssien hukkaa, kyllä sen pitäisi mennä päättäjien ymmärrykseen kuten myös sen että jollei tilanteeseen vastata eli pyritä löytämään ratkaisua kuinka jatkossa työtä jaetaan ja ihmisten toimeentulo tullaan turvaamaan ollaan lirissä. Ennemmin tai myöhemmin tuo on edessä. Myöhemmin ollaan vain pakon edessä.
Orpo ja Purra ulos!
Kaikki PersKokkareet ulos! 👉💩
Kyllä tämä alkaa olla jo melkoista. Perustuslakimme takaa jokaiselle oikeuden riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Mutta..:
https://yle.fi/a/74-20206493
Eikö vielä ole laitettu ihmisiä tarpeeksi ahtaalle?
Jokaisella on myös se velvollisuus itsensä elättämiseen! Ei perustuslaissa on sellaista kohtaa ,että voi vain heittäytyä toisten rahoilla eläjäksi!!
Jokaisella toki tuo itsensä elatus velvollisuus lähtökohtaisesti on, mutta kun sitä työtä vain ei ole tarpeeksi .Perustuslaissa määritellään oikeus toimeentuloon kun sitä ei työllä ole hankittavissa eritoten mainiten työttömyyttä vastaan .Suomessa on Euroopan suurin työttömyys aste:
https://laki24.fi/ihpe-perusoikeudet-perusturva/
https://yle.fi/a/74-20203092
Arvioin hallitusta yleisellä tasolla. Kun käytännössä on mennyt täsmälleen päinvastoin kuin mitä nykyisen hallituksen johtavat ministerit Orpo ja Purra lupailivat, voidaan todeta, että tämä hallitus on melko pahasti epäonnistunut, Käytännössä on tapahtunut täsmälleen päinvastoin kuin mitä lupailtiin. Työttömin määrässä Suomi on Euroopan ykkönen tämän hallituksen toimenpiteiden seurauksena. Se on faktatietoa. Tämä hallitus on epäonnistunut kun suoraan sanotaan! Selittelemättä näin on käynyt.
Jotain pitäisi tehdä paremmin. Minä toivon hallituksen vaihtuvan. Tämä hallitus on nyt jo nähty!
Ylipäätään on syytä kysyä, millainen hallitus kaventaa kansalaistensa yleismaailmallisia oikeuksia kuten lakko oikeus ja koskee perustuslaillisiin perus oikeuksiin, kuten toimeentulo oikeuteen ? Vaikkakin monin suhtein on hallituksemme päätöksenteon tulokset maallemme tuhoisat , ei ole pelkästään kyse epäonnistumisesta ,vaan suorataan moraalittomasta toiminnasta ja oikeudellista lähtökohdista piittaamattomuudesta päätöksenteossa ja sen myötä hallinnollisiin laittomuuksiin ryhtymisestä..
Oikeudet menetetään, jos niitä ei osaa käyttää vastuullisesti.
Toimeentulo on sekäoikeus, että velvollsuus. Ilmaisen elämän vapaalippun oikeuksia pitää kaventaa, kun käyttäjiä on liikaa suhteessa maksajiin.
Ihmisarvo on jakamaton, se ei ole kavennettavissa tai sitä ei ole leikattavissa, se joko on tai ei ole ja se on perutuslaillisesti taattu jokaiselle Suomen kansalaiselle jakamattomana.
Niin miten kun ei ole töitä ?? Ja nekin mitä on tavallista tekee halpatyövoima!! Tämähän on persiilleen jo vuosia teknolokia yksi syy!! Ja leikataan !! Ymmärrän jos koskee myös maahanmuuttoon!
Menkää töihin älkääkä valittako!
Heti kun tarjolla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus suoraan työnantajalle sellaisella palkalla että riittää elämiseen ilman yhteiskunnan tukia!!
Tuo oli mitä viisain ohje. Kiitos, että olit avuksi.
Täytyypä laittaa vekkari 5.30 soimaan, että kerkiän 7:ksi hommiin. Yks pikkuinen ongelma, kun et kertonut missä se lupaamasi työpaikka on. Vaiko tyhjä lupaus?
Laiska vassari!
Orpo hallitsee suomea Trumppilaisin opein joka perustuu syvään ihmisvihaan.
Kun syy ja seuraussuhde on hallussa saa nauttia kidutuksesta, ja hallituksella on ja se on myös tulonsiirtoa. 100.000 työtöntä lisää se on tavoite ja tekoäly hoitaa hommat.
Mineraalit ulkomaille ilmaiseksi ja DCA-sopimus takaa rauhan ettei röttelöidä, kuri on kova kuin USA:ssa - henki pois heti .
Hallitus teloitettava!
Pohjois-Ruotsissa ja pohjois-Norjassa olisi töitä.
Kannattaa Suomen työttömien ammatti-ihmisten hakeutua sinne töihin, johonkin pitäisi perustaa Pykeija II, toimittaisiin kuin ennen vanhaan.
Jos ei kotimaassa ole ammatti-ihmisille töitä niin eikun laukkuja pakkaamaan, mitä se haittaa että Suomesta ammattimainen työvoima muuttaa työn perässä ulkomaille. Jäähän tänne hallituksen Satosen ja kumppanien kehitysmaista haalimat "työnhakijat", niitä on helppo kyykyttää uusilla työmarkkinamääräyksillä.
Näin saadaan työttömyysluvutkin kauniimmiksi.
Kannattaa tutustua Ruotsin ja Norjan työpaikkojen tarjontaan.
Hallituksen suuntaan lingotaan valtava määrä ulostetta.
Suomi pitää haastaa Haagiin oikeuteen
Tuomiolle kuuluvat, eivät kuulu valtion johtoon .
Kun työttömiä on paljon, tukia pitää karsia.
Niin se menee. Ei se ole kenenkään vika eikä se oikeudessa muutu.
Hallitus pelkkiä ihmishirviöitä!
Ei ole.
Ne kantavat vastuun sinustakin ja suojelevat sinua itseltäsi,.