Microslop mikä se on

Teknologiayhtiö Microsoft on nyt Microslop paitsi monen mielessä, myös monen ruudulla. Chrome-selaimeen on saatavilla ilmainen lisäosa, joka muuttaa Microsoft-nimen kaikkialla netissä muotoon Microslop. Asiasta kertoi Windows Latest.

Syynä on käyttäjien raivo Microsoftin Copilot-tekoälyä kohtaan ja protestointi sitä vastaan, että Microsoft tuntuu änkevän tekoälyään kaikkiin tuotteisiinsa halusivat käyttäjät sitä tai eivät.

– Käytin Copilotia kerran ja se todella auttoi minua! Se näytti nopeimman tavan sulkea ja poistaa Copilot. 10/10, yksi Reddit-käyttäjä irvailee.
24371
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Microsoftin lakimieskin joutui myöntämään: EU-kansalaisten tiedot eivät ole turvassa Euroopassakaan.

Äänestä

Keskustelu datasuvereniteetista virisi vuonna 2025, mutta tämän vuoden alussa se on kuumentunut entisestään Yhdysvaltojen äkkipikaisten päätösten vuoksi.

Heinäkuussa Microsoft joutui myöntämään, että yhtiö ei voi taata, ettei Yhdysvaltojen viranomaisilla voi olla esimerkiksi rikostutkinnan vuoksi pääsyä yhtiön EU-alueella ylläpitämillä palvelimilla oleviin tietoihin. Asiasta ei tarvitse ilmoittaa tietojen omistajille tai poliisin ja muiden viranomaisten pakkokeinojen kohteille.

Asia tuli ilmi, kun Microsoft oli Ranskan senaatin kuultavana. Yhtiön Ranskan lakiasianvastaava M. Anton Carniaux myönsi valaehtoisessa kuulemisessa, että hän ei voi taata, että Ranskan kansalaisten tiedot olisivat EU-alueen palvelimilla turvassa Yhdysvaltojen urkinnalta.

Äänestä

Microslop heh heh..

Äänestä
  • Todellakin on!

    1Äänestä

Kuvaa hyvin.

Suuria ongelmia uudessa Windows-päivityksessä: Toimi seuraavasti
Musta näyttö, epävakaa verkko ja Outlook, joka ei hae sähköposteja. Nämä ovat joitakin ongelmista, joita pian ilmaantuvaan Windows 11:n uuteen suureen päivitykseen liittyy. Tarjolla on kuitenkin useita mahdollisia ratkaisuja, jos olet jo asentanut päivityksen.

Äänestä

Minä en tekisi Windows 11:sta mitään tärkeää, huvitukseksi se voi kelvata, mutta kaikki vähänkään tärkeät asiat hoidan linuxeilla!

Äänestä

Onpa hyvin keksitty!

Äänestä

EU haluaa eroon Microsoftista Vauhdilla

Äänestä

Heh heh Microslop

Äänestä

Jälleen hätä päivitys! Lempinimelle on perusteita!

Äänestä

Ranska kieltää viranomaisilta amerikkalaiset Teams- ja Zoom-alustat
Muutoksen taustalla on Ranskan tavoite vähentää riippuvuutta ulkomaisista, erityisesti amerik­kalaisista, ohjelmisto­yrityksistä.

Äänestä
  • Viisas teko!

    Äänestä

Microsoft antoi FBI:lle Windows-käyttäjien BitLocker-avaimia rikostutkintaa varten.

Äänestä

Teknologiayhtiö Microsoft on nyt Microslop paitsi monen mielessä, myös monen ruudulla.

Äänestä

On se surkuhupaisaa tupeksintaa.

Äänestä

Microliete

Äänestä
  • Hmmmmm...tuokin on ihan hyvä nimi ko. firmalle. Microliete, miksipäs ei. Paskaa se on jokatapauksessa, ihan kuin lietekin.

    Äänestä

Microsoft voisi muuttaa nimensä vaikka MicroFlopiksi. 😂️ 😁️

Äänestä

Buahhaahhhaaaa

Äänestä

Ottaako rpe pumpusta

Äänestä

Hyvin keksitty

Äänestä

Antakaa munkin nauraa...

Äänestä

Kielen kääntäminen toiseksi kieleksi on tärkeä ja ihmisten elämää helpottava asia. Varsinkin koneen tai sovelluksen tekemänä se on usein iso apu arjessa.

Myös viestintä ja markkinointi ovat tärkeitä asioita. Niillä voi vahvistaa brändin arvoa ja esimerkiksi kertoa, miten markkinoitavalla tuotteella tuodaan lisäarvoa asiakkaalle.

Aina nämä kaksi eivät kohtaa.

Ne eivät kohtaa esimerkiksi siinä, miten Microsoft esittelee verkkosivuillaan Microsoft Kääntäjä (Microsoft Translator) -palveluaan.

Äänestä

Hyvin ovat poijjaat mailmalla keksinyt!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Teknologiayhtiö Microsoft on nyt Microslop paitsi monen mielessä, myös monen ruudulla. Chrome-selaimeen on saatavilla ilmainen lisäosa, joka muuttaa Microsoft-nimen kaikkialla netissä muotoon Microslop. Asiasta kertoi Windows Latest.

Syynä on käyttäjien raivo Microsoftin Copilot-tekoälyä kohtaan ja protestointi sitä vastaan, että Microsoft tuntuu änkevän tekoälyään kaikkiin tuotteisiinsa halusivat käyttäjät sitä tai eivät.

– Käytin Copilotia kerran ja se todella auttoi minua! Se näytti nopeimman tavan sulkea ja poistaa Copilot. 10/10, yksi Reddit-käyttäjä irvailee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu