Koska buddhismi ja hinduismi ovat sukulaisuskontoja, niiden joidenkin suuntausten käsitykset karmasta osuvat aika lailla yksiin. Esim. hinduismi on saanut vaikutteita siitä myöhemmin syntyneestä buddhismista. Mutta jos etsitään eroja näiden uskontojen väliltä, niin onko siten, että buddhismin käsitykset karmasta ovat painotukseltaan dispositionaalisia, kun taas hinduismi painottuu ehkä hieman taikauskoisesti palkkio-rangaistus-uskomuksiin? Eli buddhismin oppi karmasta olisi luonteeltaan amoraalinen esim. sadistisen sarjamurhaajan käyttäytyminen vahvistaisi "hänen" disposioitaan, niin että seuraavissa inkarnaatioissaan hän syntyisi vaikkapa jonain julmana diktaattorina tai petoeläimenä, joka voi estoitta toteuttaa taipumuksiaan. Hän ei saisi näin rangaistuksia "pahoista" teoistaan esim. joutumalla itse jossain elämässään murhaajan kynsiin tai joutuisi jollain muulla tavalla sovittamaan tekonsa vaan koska maailman luonne on mikä on, kaikki joutuvat kokemaan kärsimystä, siispä himojensa perässä säntäilevä narri(sarjamurhaaja joka kaukana nirvanasta) ja valaistunut munkki ovat tässä suhteessa samalla viivalla. Hinduismissa taas Jumaluus/Jumala mittaa täsmällisen tarkasti hyvää ja pahaa antaen kullekin kärsimystä tai onnea moraalisten ansioittensa mukaan?
Buddhalaisen ja hindulaisen karmaopin eroista
Rahula
3392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei ole todellakaan selkeä asia buddhalaisuudessa, ristiritaisia tulkintoja näkee.
Oma käsitykseni on pitkälti niinkuin kirjoitat, paha teko tai aiekin vaikuttaa mieleen. Ei ole mitään hyvän ja pahan karman tiliä, ei ole rankaisuasteikkoa eikä rankaisua toimeenpanevaa voimaa (Jumalaa??).
Karma tarkoittaa "maalliseen" elämään sitoutumisen määrää, jota pahat teot ja ajatukset lisäävät. Kuoleman hetkellä karma eli se elämänjano joka kuolevalla on määrää miten jatko menee -uusi samsaran kierros vai pääsy samsarasta.
Ei siis ole pahaa tai hyvää karmaa, on vaan karmaa. Ei ole erimerkkistä karmaa joka eliminoi toisenmerkkistä; tämä on hindulainen käsitys.
Rene Gothoni toimitti kai jo 70-luvulla kirjan Bodhipuun juurella. Kirja on muistaakseni joku Uskontotieteen laitoksen kurssikirjakin. Siinä on lyhyt esitys karmasta, josta edellä kirjoittamani on muistinvarainen tulkinta.
Kerrot, että kuolemanhetkinen "elämänjano" vaikuttaa siihen, kokeeko jälleen inkarnoitumisen vai ei. Voisiko siis ajatella, että runsaan karmataakan, oli se sitten hankittu pahoja tai hyviä tekoja tekemällä ja ajattelemalla, omaava olento kykenisi valaistumaan vain vähän ennen kuolemaansa (Zenin äkkivalaistumiskokemukset) ja saavuttamaan nirvanan. (Esim. Kristillisissä piireissähän esiintyy opetusta, että koko elämänsä syntiä tehnyt kristillisyydestä vieraantunut ihminen voi pelastua vielä elämänsä viimeisillä sekunneillakin, jos ehtii aidosti katua syntejään ja ottamaan uskon vastaan). Vai onko niin, että valaistuneen pitää vielä palata kuluttamaan karmansa loppuun?
enkä ole tekstejä niin tarkkaan ja paljon lukenut että osaisin sanoa miten eri kaanonit valaistumisen ja karman näkevät.
Esim. theravada-traditio käsittääkseni on sitä mieltä että valaistua voi vain luostarissa.
Itse asiasa koko karma ja jälleensyntyminen on asia jota en ole sisäistänyt ja johon sellaisena kuin sen ymmärrän, en usko.
Johdonmukaista mielestäni on, että valaistumisessa se elämänjano ja elämään takertuminen joka samsaraa pyörittää, oivalletaan harhaksi eikä sitä enää ole. Ei siis jälleensyntymän syytäkään. Karmaa ei ole missään varastossa vaan juuri siinä ihmisessä.
Jätän kokonaan käsittelemättä eri valaistumisen asteet ja niiden suhteen karmasta puhdistumiseen.