Ei sitä tiedä, vaikka minäkin vielä löytäisin jonkun kivan. Sellaisen, jolle kelpaisin huonoimpinakin päivinä. Joka ei jättäisi heti, kun sanoisin oman kantani johonkin asiaan. Ja joka haluaisi juuri minun seuraani, eikä vaan jotain seuraa. Jolle minä olisin se 1. ja ainoa vaihtoehto tai en siis vaihtoehto laisinkaan. Minullakin on omia tarpeita. Tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kannatelluksi. Ei lytätyksi ja parjatuksi. Sellaisesta olen ponnistanut silloin joskus elämän alkutaipaleella. Siksi en pitkään ymmärtänyt, että minä ansaitsen ihan sen kaiken hyvän, mitä muutkin. Minut uhrattiin, mutta itse en halua uhrata itseäni enää. Haluaisin elää jo ihan jossain muualla, kuin alituisessa selviytymismoodissa.
Yritän haudata haaveet meistä, jotta jaksan
Anonyymi-ap
2201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kiitos sinunlaistasi naista / kumppania ikinä.
Semmoset puklut sieltä. 🤮 tuliko edes kevyempi olo?🤣