Täällä haukutaan vakuutusten myyjiä usein kusettajiksi, mutta tuo ei pidä alkuunkaan paikkaansa! Tai kaippa myyjien joukossa noitakin on, mutta noin niinkun yleensä ottaen.
Mä en tarkota nyt kuitenkaan, että asiakas voisi luottaa heihin, vaan ne myyjät ovat yleensä ottaen hieman yksinkertasempaa porukkaa ja he ihan oikeasti kuvittelevat olevansa asiakkaan asialla. Tosta yksinkertasuudesta saa jo hyvän kuvan, kun miettii minkälaisilla ehdoilla monet niistä tekee töitä. Myyjille on sopimuksilla lyöty kaikki vastuu, heiltä edellytetään valtavan korkeaa moraalia, osaamista yms (siis tämä paperilla, suullisesti ohjeet ovatkin sitten ihan muuta), myyjät kustantaa kaiken toimintansa itse omasta pussistaan, he joutuvat sopimaan asiakastapaamisensa itse tai sitten heiltä velotetaan niidne järkkäämisestä (15 euroa/tapaaminen on ihan normaalia). Paras kohtahan noissa sopimuksissa tietenkin on se, että myyjien provikoista n. 50% menee sille firmalle kenen nimissä he toimivat. Harvahan noista on oikeasti töissä siinä firmassa, mikä käyntikortissa lukee vaan he ovat yrittäjiä. Vastineeksi he eivät käytännössä saa yhtään mitään :D. Huonoinkin myyjä tuplaisi tulonsa jättämällä tuon välikäden pois vaikka itsensä ja Skandian väliltä. Eikä tuon eteen tarvitsisi tehdä muuta kuin laittaa sopimuksia postittaessa toinen osoite kirjekuoren päälle.
No, hölmöthän on tehty kusetettaviksi :D.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Esimerkiksi Bonin myyjät maksavat n. 70 % palkastaan työnantajalle. Monet Skandimyyjät maksavat lähes saman verran.
Vastikkeeksi ei yleensä tule juuri mitään. Kallis
hinta tietokoneen käyttöaikeudesta ja mahdollisista buukkauksista!
Ylimääräinen ja turha välistävetäjä on syy miksi
asiakkaille on pakko myydä ylihintaisia ja asiakkaan edun vastaisia tuotteita. Näin myyjällekkin jää palkkaa.
Luulisi näiden Aleksandrian, Bonin jne.
"myyntitykkien" osaavan laskea, kuinka paljon
parmmille ´tienesteille he pääsisivät myymällä
suoraan vakuutusyhtiön kaupparatsuna...
Väittivät että keskiansiot ovat siinä 3000€/kk heidän nykyisillä kiertävillä sijoitusneuvojillaan. Kokemukisa tästä firmasta kaivataan? Kiitos!
Etsi käsiisi vanha dokumentti Ylen arkistoista kiertävistä pölynimurikauppiaista, siinä saat ohjeet tulevasta työstäsi. Myyt ylihintaista ja huonomaineista tavaraa kolkuttelemalla ovia maakunnan miehille ja naisille, jotka uskovat melkein pelkästään Ossuuspankin tuotteisiin.
Jos olet hyvä luukuttamaan ja etkä niin välitä vaikka joku yksityiskohta hiukan lipsahtaakin väärin, voit menestyäkin. Ei kuitenkaan mikäli havittelet pitkäjänteistä työuraa.
Yleisesti verovetoinen ala joka yhdellä päätöksellä muuttuu kannattavasta surkeaksi räpeltämiseksi. Lisäksi ylimääräisten kulujen perustelu on yhä vaikeampaa kun asiakkaiden silmät aukenevat hiljalleen.
Ostaisitko itse sijoitusneuvoja ovellesi kolkuttavalta kulkukauppiaalta? Eli etsi toimistohommia.....