Tästä on ehkä ollut ennenkin keskusteluja, mutta avaan uuden kuitenkin.
Riippuu tietysti siitä, mitä roolia narsisti on vetänyt, mutta harvoin samalla roolilla voi porskuttaa hamaan vanhuuteen asti. Itse ole seurannut narsistisen naisen ikääntymistä ja yksi olennainen seikka on fyysisen vetovoiman rapistuminen. Minihame, avara pääntie ja blondatut pitkät hiukset eivät toimi samalla tavalla kuin 30 vuotta ja 40 kiloa sitten. On vaikea enää uskoa sen upean uran ja menestyksen olevan aivan oven takana kun oven takan on oikeasti eläke ja pieni eläkekertymä.
Kuinka syvälle ikääntyvä narsisti voi lopulta vaipua omaan mielikuvitukseensa pitääkseen yllä ajatusta menetyksestä ja loistosta? Vai keskittyykö hän elämään lastensa menestyksen ja loiston kautta, omien ne itselleen? Vai mitä tapahtuu? Herääkö todellisuuteen millään tavalla?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Seurasin erästä tällaista tapausta, joka kuoli yksinäisyyteen, kun kaikki lapset, muut sukulaiset ja ystäväpiiri kaikkosi oikuttelun seurauksena.
Ja kun nyt mainitsit niin omassa tapauksesa oli myös ulkonäössä näitä hieman koomisia piirteitä, kuvailisin niitä ylilyönneiksi niin meikkauksen kuin hameen pituuden tai sukkien suhteen. Aivan kuin teinityttö, joka vasta opettelee meikkaamaan.
Narsisti voi viedä yksinäisyyteen itsensä lisäksi myös hoviväkeään.