Eduskuntavaalit 2027 - Orimattilan oma ehdokas?

Suomen 40. eduskuntavaalit järjestettäneen 18. huhtikuuta 2027. Siihen on aikaa reilu vuosi.
Löytyykö Orimattilasta yhteinen ja sopiva ehdokas?
Paljon on puhuttu Perussuomalaisten Laura Jokelasta, jolla on jo kokemusta politiikasta ja eduskuntatyöskentelystä avustajana. Hän on Orimattilan kaupunginvaltuutettu.
2102598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 210

Vanhimmat

Aikaista miettiä mutta se on varma että samaa en enään äänestä. Puoluekin vaihtuu jotenkka EI tule Laura Jokela kuuloon.

Äänestä

Lauralle ääni täältäkin, saadaan pitkästä aikaa yksi orimattilalainen isolle kirkolle

Äänestä
  • Lauraa kannatetaan täälläkin. Hänessä on potentiaalia ja voi saada hyvää pöhinää Orimattilaankin.

    Äänestä

Viimeksi Eekmanni oli hilkulla päästä eduskuntaan. Onneksi ei päässyt. Nyt hän on näyttänyt taitonsa Kallen asijassa. Ei jatkoon.
Onko muita tarjolle kuin Perussuomalaisten Laura? Joku järkevä kokkari?

Äänestä
  • Olisiko tämä kokoomukseen loikannut Veli Ponteva hyvä ehdokas? Hänellähän on kannatusta persuissa ja demareissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Olisiko tämä kokoomukseen loikannut Veli Ponteva hyvä ehdokas? Hänellähän on kannatusta persuissa ja demareissa.

    Kyllä . Tulevaisuuden raskaansarjan politikko. Ministeri ainesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kyllä . Tulevaisuuden raskaansarjan politikko. Ministeri ainesta.

    Hänkö teki sen valituksen hallinto-oikeudelle?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hänkö teki sen valituksen hallinto-oikeudelle?

    Kyllä! Tommia vois harkita kun on kokoomuslainen olan kokoomuslaisia vastaan. :)

    Äänestä

Laurassa on potentiaalia. Nuori, järkevä.. ei ylimielinen. Jalat maassa. Jään odottamaan mitä juttuja julkaisee naamakirjaan. Jos jatkaa hyvällä linjalla, voisin harkita lukitsevani äänen hänelle.. Odotan samalla mitä kokoomuksella tarjottavaa. Ei ole ehdokkaita vielä näkynyt.

Äänestä

Lähteekö Jussi iso k ehdolle?

Äänestä
  • Ei lähde jos valitaan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei lähde jos valitaan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksikin.

    Ois muuten hyvä paikka sille. Olis muutakin tekemistä kuin rähistä. 😆😆😆

    Älä nyt unta näe

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ois muuten hyvä paikka sille. Olis muutakin tekemistä kuin rähistä. 😆😆😆

    Jussille se paikka ei kuulu. Rähisköön muualla.

    Äänestä

Orimattilan eduskuntavaaliehdokasspekulointi muistuttaa yhä enemmän missikisoja, joissa kukaan ei tiedä arviointikriteerejä, mutta kaikki ovat eri mieltä voittajasta. Yksi on liian näkymätön, toinen liian näkyvä ja kolmas vääränlainen Orimattilaan, vaikka asuu Orimattilassa ja syö Orimattilan kebabia.
Ehdokas esitellään mielikuvissa kuin Miss Keskustelupalsta 2026: kävelee lavalle, hymyilee varovasti ja vastaa kysymykseen “miten edistäisit alueen elinvoimaa” sanomalla jotakin ympäripyöreää, joka kuulostaa hyvältä mutta ei tarkoita mitään. Tuomaristo – eli nimimerkit IsänmaanYstävä72, TotuudenTorvi ja EnOleRasistiMutta – nyökkäilee tai raivoaa täysin sattumanvaraisesti.
Sitten joku huomauttaa, että koko homma on pelkkää pintakiiltoa. “Missikisoja koko politiikka”, kirjoittaa nimimerkki Realisti, ja vastineeksi nostetaan esiin pullea vatsa. Ei konkreettinen vatsa, vaan symbolinen: se sama yhteinen, kunnallispoliittinen, vuosien varrella kasvanut pötsi, jota taputellaan tyytyväisenä ja todetaan, että “kyllä tämä tästä, ei tehdä mitään äkkinäistä”.
Keskustelu ajautuu nopeasti siihen, onko pullea vatsa rehellisempi kuin missikruunu. Joku väittää vatsan kertovan kokemuksesta. Toinen sanoo sen olevan laiskuuden merkki. Kolmas muistuttaa, että ennen vanhaan vatsat olivat suurempia ja asiat paljon paremmin, mikä todistaa jotain, vaikkei kukaan tiedä mitä.
Lopulta joku ehdottaa, että paras ehdokas olisi sellainen, joka ei osallistu missikisoihin eikä esittelisi vatsaansa, vaan seisoisi hiljaa torin laidalla ja katsoisi kaukaisuuteen merkityksellisesti vai pitäisi meteliä marengissa. Tätä pidetään hetken ajan nerokkaana ajatuksena, kunnes todetaan, että liian hiljainen ei voi olla johtaja eikä liian äänekäs.
Keskustelu jatkuu 14 sivua. Kukaan ei muuta mieltään. Kaikki voittavat. Ja Orimattila kruunaa jälleen uuden, täysin näkymättömän Miss ehkä tai sitten hyvin syönyt ehdokkaan.

Äänestä
  • Totisesti ei ole orimattilalaisten etuja ajavia nämä "kandidaatit". Oma napa ensin ajattelevia.

    Äänestä

Missä on viime eduskuntavaalien äänikuningatar Johanna Eekmanni?

Äänestä
  • Taitaa olla mennen talven lumia.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Taitaa olla mennen talven lumia.

    Luki se valtuustossa jonkun muun kirjoittaman puheen Kallen pelastamiseksi.

    Äänestä

  • Luulin että on järkevä politikko, mutta erehdyin.Ei jatkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Luulin että on järkevä politikko, mutta erehdyin.Ei jatkoon.

    Hajuton, mauton väritön. Ei tosiaan jatkoon.

    Äänestä

Meinaatko Mennen miesten tuoksua?

Äänestä

Toivottavasti Laura asetetaan ehdolle.

Äänestä
  • Lauralle ääni! Uusia tuulia tähän kylään vihdoin.

    Äänestä

Onko räppäri Jussi K käyttänyt jo poliittista valtaansa ja ladut miälissuolla valmiina? Sinne vois mennä koko valtuusto suksimaan.

Äänestä

Entä demareitten Teräs? Vai pitäisikö olla ehdokkaana Saarinen?

Äänestä

Nyt vaaleissa tarvitaan rahaa sanoi tutkija Kaarina Jutila. Onko Orimattilassa jollain politiikolla rahaa?

Äänestä

En äänestä persua, oli kuka hyvänsä.
En myöskään Tommia, änkyrä ja äärikonservatiivi.
Jos Niina on samaa maata eli piilopersu, niin pettymys on hänkin.

Teräs, ehkä. Päivähonka, ehkä. Salla, ehkä.
Pitää olla koulutusta, kielitaitoa ja sopiva ikä. Vanhuksia sinne ei tarvita lisää.

Äänestä
  • Aloitus liittyi ek-vaaleihin. Ei kunta -tai aluevaaleihin.

    Äänestä

Aina olen Keskustaa äänestänyt. Äänestäisin vieläkin, mutta Orimattilan h*mot ei halua että liikun tuolla näkyvillä. Heidän TODELLISUUS kärsii liikaa, minun muistuttaessa siitä. Poissa silmistä poissa mielestä? Onko teillä nyt kiva olla siellä? Mä olen kai joo TOSI pelottava, kai se selittää teidän käytöksen.

Äänestä
  • ...Eli en tiedä kuinka paljon tuolla sitten on poliittista vainoa, mutta ainakin Keskusta olisi saanut enemmän ääniä ilman näitä rikollisia täällä Orimattilassa. Sitä saa mitä tilaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    ...Eli en tiedä kuinka paljon tuolla sitten on poliittista vainoa, mutta ainakin Keskusta olisi saanut enemmän ääniä ilman näitä rikollisia täällä Orimattilassa. Sitä saa mitä tilaa?

    ...Ja monessa muussakin, kun ei minun kerran anneta PÄÄTTÄÄ asioista, niin en mä p*rkele niistä ole vastuussakaan. Asiat on just niin päin h*lvettiä kuin te ne halusitte olevan. Kiitos ja olkaa hyvä!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    ...Ja aina pitää muistaa laittaa terkkuja Virpi Nättiaholle. Ei pidä unohtaa ottaa virkavaltaa mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    ...Ja monessa muussakin, kun ei minun kerran anneta PÄÄTTÄÄ asioista, niin en mä p*rkele niistä ole vastuussakaan. Asiat on just niin päin h*lvettiä kuin te ne halusitte olevan. Kiitos ja olkaa hyvä!

    Sun pitää sitten asettua ehdolle seuraavissa vaaleissa, niin voit sitten päästä PÄÄTTÄMÄÄN asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Sun pitää sitten asettua ehdolle seuraavissa vaaleissa, niin voit sitten päästä PÄÄTTÄMÄÄN asioista.

    LOL. Tarkoitatko todella sitä että nää poliitikot täällä pyörittää tätä rikollista toimintaa? Nimiä kehään, hei!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    LOL. Tarkoitatko todella sitä että nää poliitikot täällä pyörittää tätä rikollista toimintaa? Nimiä kehään, hei!

    Taitaa olla tämä rikollinen toiminta sun pään sisällä. Jos et huomannut niin Orimattilan ehdokasta täman keskustelun aloituksessa haettiin. Ja nimiähän kehään on jo laitettukkin. Ryynäselle menisi ääni täältä jos lähtisi ehdokkaaksi, vaan taisi olla joitain sairastelua hänellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    LOL. Et osannut vastata mulle :D

    Jokainen sun lause on helposti kumottavissa eli oliko se tarkoituksesikin? No, mutta minä kuitenkin siis kommentoin etten voinut äänestää, kun nää paikalliset ei halua minua tuonne, niin en sitten mennyt sinne äänestämään. Ääneni olisi mennyt Keskustalle joka tapauksessa ja nyt tulevaisuudessakin menisi. Ei mulle ole niin tärkeää että KUKA heistä ja joka kerta vain katselen sen jota kuinkin parhaimman. Niemistä EN äänestäisi silti.

    Sitä en tiedä että KUKA käski niitä vartijoita mun päälle ja antoi ohjeita kassaneitien korvanappiin. KUKA KÄSKEE? No, minä sitä en tiedä, mutta sinä väitit että touhun takana olisi paikalliset poliitikot. Jaa-a? Minä en siis todellakaan osaa sanoa että kuka sitä tekee, kun en pääse NÄKEMÄÄN että kuka siellä sönköttää jotain mikrofooniin.

    Täytyy sanoa etten kyllä ole näitä poliitikkoja epäillyt. Pääasiassa olen epäillyt heidän olevan vain tossuja, jotka ei uskalla vastustaa rikollisia. Pekka Törrösellä on silti joku kinkki seksuaalisesti alistaa nuoria opiskelijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    "Pekka Törrösellä on silti joku kinkki seksuaalisesti alistaa nuoria opiskelijoita."

    ...Minä en sitä suostunut tekemään, joten pitkään minua painostettuaan se siirtyi toiseen ja pakotti ujon pojan nöyryytettäväksi. Mä vain sanon ettei se pojan olisi ikinä tarvinnut tehdä sitä. Siinä voi vartijakovish*mot ja muut taas käydä päälle, mutta ei kenenkään ole pakko suostu seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.

    Pekalla vain ois nyt jäänyt yksi kerta vetämättä k*teen. Se varmaan sen kestää? Vai?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    ...Täällä Orimattilassa on todellakin hämmentävän pieniä miehiä ja se on pahaaenteilevää, kun TIETÄÄ että ne kaikki on rikollisia. Ei niiden pilistä ole mihinkään, niin ne vain alistaa muilla keinoilla ja/tai lapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    ...Mun nykyinen ihastus on Gabriel Wessman ja en sen osista tiedä, mutta ehkä siinäkin on jotain että on vankilan johtaja. Tuossa voi kuitenkin tehdä ihan OIKEAA duunia eikä alistaa ihan vain huvikseen. Sitten siinä on sekin että kaikista ei ole tuohon. Et... jämät jää täysin ilman, kun ei heistä ole sotapäälliköiksi tai muuhunkaan.

    ...Ja niistä raiskauksistakin se että siinäkin on epäonnistuttu, vaikka jopa kykesini sen suorittamaan. Kato kun NORMAALIN miehen ei tarvitse koskaan raiskata, ne saa jopa ihan antamalla. Teistä ei vain ole siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    ...Mun nykyinen ihastus on Gabriel Wessman ja en sen osista tiedä, mutta ehkä siinäkin on jotain että on vankilan johtaja. Tuossa voi kuitenkin tehdä ihan OIKEAA duunia eikä alistaa ihan vain huvikseen. Sitten siinä on sekin että kaikista ei ole tuohon. Et... jämät jää täysin ilman, kun ei heistä ole sotapäälliköiksi tai muuhunkaan.

    ...tai siis tarkkaanottaen se on rikosseuraamuspäällikkö ja mulle on nyt niinku ihan sama että mitä se loppujenlopuksi tarkoittaa. Mä olen silti varma että te ette sitä ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    ...Asiasta ohi; mä olen aina sekoillut noittan "murhatutkijoiden" kanssa ja ilmeisesti kaikki muutkin, koska sellaista ammattia ei edes ole olemassa :) Mä olen sekoillut jotenkin et väkivaltayksikkö vai väkivaltaRIKOSyksikkö tai jotain rikoskomisario -zone. Ehkä se totuus on jossain siellä.

    Noi on kiehtovia niiden... epäluonnollisen asemansa takia, jotenkin tosi "meta".

    Äänestä

  • Tyylillään?

    Oletko sä missään vaiheessa tajunnut yhtään mitä sanon?

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Tyylillään?

    Oletko sä missään vaiheessa tajunnut yhtään mitä sanon?

    En missään vaiheessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    ...tai siis tarkkaanottaen se on rikosseuraamuspäällikkö ja mulle on nyt niinku ihan sama että mitä se loppujenlopuksi tarkoittaa. Mä olen silti varma että te ette sitä ole.

    "Mä olen silti varma että te ette sitä ole."

    ...Näin kirjoitin ja sitten joku suuttui?

    Ottiko sydämen päälle?

    Onko teillä todellakin joku tarve olla minun mieleeni? Minun huomiotako te haluatte? Miksi ihmeessä?
    No, mutta se viesti, joka lähti pois oli sen verran omituinen että ehkä... se oli joku nainen. Tosi oudosti se oli kirjoitettu. Ei ehkä siis ollut mies. Miksi nainen minulle silti tätä p*skaa tänne laittaa? Ja MIKSI... sille olisi ongelma se että minkälaisista miehistä mä tykkään? Miksi... se olisi itseasiassa yhtään kenellekään ongelma? Onko tässä nyt teillä siis mennyt joku juttu PIELEEN?

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Kyllä miehellä pitää olla rintakarvoja :DDDD

    ...Tänne tulevat "vastaukset" on jatkuvasti järjettömiä. Se niissä niinku on yhteistä. Kerran vastasin linkkiviestiin ja sain siitä jäähyn, vaikkei oma viestini ollut vääränlainen. Siitä lähtien olen ollut tosi vastahakoinen vastailemaan enää toisten tosi outoihin viesteihin, joten meikä taas viestittelee tälleen ohi.

    Sama kuin KeijoVilhusjutussa, niin joihinkin mun juttuihin reagoidaan aina tosi paljon. Tässä on tää sama. Ihan mitä vain teen, niin aina joku siihen vastaa. Se itse vastaaminen on kai sitten oleellisempaa kuin se että mitä ne niihin laittaa? Tosi varman vastauksen silti tässä aiheessa nyt saa kuitenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    "KeijoVilhusjutussa, niin joihinkin mun juttuihin reagoidaan aina tosi paljon."

    ...Voi vain ihmetellä että MIKSI te olette näin massiivisesti panostaneet minuun, tätiin ruokakaupassa?

    Ja kun kaiken järjen mukaan ei ole fiksu järisyttää maata, niin mä vain aina mietin sitä poliisia, joka karjui mulle. Mikä idea siinä nyt sitten oli? Kannattiko se tehdä? Miksi te tehtiin?

    Kun nyt niinku miettii mun elämää ja kaikkea sitä p*skaa mitä te olette minulle ihan syyttä tehneet, niin ei niinku mulla ENÄÄ oikein hermo kestä miettiä että Mitäjos mitäjos, koska mitä v*tun väliä sillä todellakaan on? Mun elämä on just niin hirveä kuin vois kuvitella minun JO MUKA p*rseilleeni jotain. Ongelma on nimenomaan siinä ETTEN OLE.

    Aina... mä uudelleen ja uudelleen mietin etä pitäis tehdä jotain enemmän ja sitten mietin miten älytöntä se olisi ja sitten... taas muistan sen poliisin ja sen kaiken mitä te OLETTE JO tehneet. Tätä samaa mä tässä olen pyöritellyt edes takaisin jo vuosien ajan. Monta vuotta siis. Sakki antaa ymmärtää että jollekin v*tun h*mojärkkäreille oli muka tarkoitus siellä. Huh huh? Meikä ei ole impulsiivinen. Miksi te ikinä luulitte että olisin? Ei ole ikinä tullut tehtyä mitään impulssiivistä, mikä selittäisi jonkun v*tun homo mun niskassa. Mä olen tiettävästi passiivisin tuntemani ihminen. Et MITEN... joku h*ora voi kokea että jollekin järkkärille oliis tarvetta?

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    ...Vaikkei tässä mitään varsinaisia sopimuksia olla tehnyt, niin oottehan te silti tosi tukevasti oman sopimuksenne allekirjoittaneet. Mä olen yrittänyt teille viestittää, mutta eikö viesti sitten mennyt perille. Ainakin sitä mun 12.05.2022 asiakaspalautetta oli levitelty (oliko laillista?), mutta annettiinko se teille kokonaisuutena vai poimittiin vain kohtia vai peräti selostettiin vain omin sanoin? Meniko se mun aito viesti teille? Mä olen sen tänne laittanut jo monesti että voitte vertailla kerrottiinko teille sama. Teidän reagointi kaupassa siihen mun viestiin oli nimittäin tosi erikoinen. Niin erikoinen etten ole vielä tänäpäivänäkään tajunnut yhtään että mitä te sillä yrititte mulle oikein sanoa.

    Mä olen loputtomasti yrittänyt teitä varoittaa, muttei se tunnu päätyvän perille. Hassu juttu kun te vuorostanne yritätte mulle maanisesti JOTAIN sanoa. Mutta olen 100% varma että olette erehtyneet minusta tosi pahasti enkä ole koskaan tajunnut sanaakaan siitä mitä p*skaa te olette mulle yrittäneet sönköttää. Että kyllä vika on teissä. Minä tiedän oman elämäni kyllä :) Meikä on varma. Te olette sekaisin.

    Meikä on edennyt hitaasti. Ootteko huomanneet? Meikä varoittelee?
    Mä olen käynyt kaiken läpi miljoonia kertoja ja mä olen 100% varma että te olette erehtyneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    ...Ja monessa muussakin, kun ei minun kerran anneta PÄÄTTÄÄ asioista, niin en mä p*rkele niistä ole vastuussakaan. Asiat on just niin päin h*lvettiä kuin te ne halusitte olevan. Kiitos ja olkaa hyvä!

    ...Mä en siitä "ovesta" mennyt. Ei ollut mitään aikomusta KOSKAAN mennä. IKINÄ. Ei mulla ollut sinne mitään asiaa eikä koko elämäni aikana ole tullut käytyä siellä päinpään.

    Te sitten poistatta väkivaltaisesti kaikki muut ovet. Ok?

    Mä vain sanon... et mä en IKINÄ mene noista ovista. Kun te ootte nähneet näin poskettoman PALJON vaivaa sen eteen, niin ette kai te ääl*öt todella usko että se vakuuttaisi ketään, jos mä siitä joudun joskus mennä... esim. jos TE sytytätte koko talon palamaan. Ja te olette todellakin niin hulluja. Että te niinku todella-todella halusitte että mä menisin siitä, häh?

    Mä vain sanon ettei se tulisi enää koskaan vakuuttamaan mitään. Koko v*tun talokin jo paloi sitä odotellessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    ...On ihan JÄRKYTTÄVÄN huono idea alkaa simputtaa vain jotain täysin erakkoa, joka ei 20 vuoteen ole ollut missään tekemissä teidän kanssa... siis kenenkään.

    Aika puskista te nää jutut vedätte?

    Äänestä

  • ...Se hassu juttu tässä on :DDDD

    Että mulla on paljon turvajärjestelyjä ja jos TE HAJOSITTE mun turvajärjestelyihin, niin ihan se nyt aika hulvatonta!!!

    Äänestä

  • ...En tiedä mikä s*ikaniska tää h*ora oli, mutta isopäisiä on jotkut järkkärit ja vartijat ja poliisit. Ne on just niin lesoi!

    Teidättekö kun... te ETTE tule ikinä tietämään. Eikö olekin jännää?! Et meillä on ne viranomaiset, joilla mun tiedot kuuluu ja sitten... olette te. Et ette ihan supoa tai muuta tärkeää. Ei ole kaalikaan teillä Sherlock Holmes tasoa, joten ei noi etsivä jutut oikein teille sovi :/

    Et kun joku on salattu... niin se myös PYSYY salattuna eikä niin että teille pitäisi tulla yksitellen kertomaan että tässä nää nassukat nyt on. Käykö egon päälle? :DDD Taitaa käydä!

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    ...Se hassu juttu tässä on :DDDD

    Että mulla on paljon turvajärjestelyjä ja jos TE HAJOSITTE mun turvajärjestelyihin, niin ihan se nyt aika hulvatonta!!!

    ...Mutta joo ihan puskista koko juttu!!

    Mä ihan lamaannut toisinaan, henki loppuu, kun mä :DDD mietin sitä että kui v*tussa te onnistuitte tällaisen farssin luomaan t.y.h.j.ä.s.t.ä.. Tää kokonaisuus on häkellyttävä.

    Mä yhä pudistelen päätäni järkyttyneenä. Tää on kuin laittaa pipetillä tippa lautaselle ja mikrossa siitä tulee kunnon ateria (tää on leffasta The Fifth Element). Kaikkea ne nykyaikana osaa ja näköjään vetää oikein pohjat syvemmälle kuin ilman teknologian kehitystä olisi koskaan uskonut menevän O.O

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    "Pekka Törrösellä on silti joku kinkki seksuaalisesti alistaa nuoria opiskelijoita."

    ...Minä en sitä suostunut tekemään, joten pitkään minua painostettuaan se siirtyi toiseen ja pakotti ujon pojan nöyryytettäväksi. Mä vain sanon ettei se pojan olisi ikinä tarvinnut tehdä sitä. Siinä voi vartijakovish*mot ja muut taas käydä päälle, mutta ei kenenkään ole pakko suostu seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.

    Pekalla vain ois nyt jäänyt yksi kerta vetämättä k*teen. Se varmaan sen kestää? Vai?

    ...Ja kun todellakin aiheessa pitää pysyä, niin täytyy kai taas muistuttaa näistä että ihan aiheessa mä olen.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    ...Ja kun todellakin aiheessa pitää pysyä, niin täytyy kai taas muistuttaa näistä että ihan aiheessa mä olen.

    ..Aijuu ja politiikasta vielä että kun joku täällä kehuu sitä miten hyvin nää päättäjät täällä hallitsee (ja kansalaisten pitäisi jopa pitää vain turpansa kiinni eikä heillä ilmeisesti ole edes ilmaista mielipidettään vaan tämän saa toteuttaa VAIN äänestämällä, ok?)

    Niin, meillä on kuitenkin se ongelma että tuolla kaduilla on ilmiselvästi vaarallista. Hölmömpi voisi luulla että nainen voi turvallisesti siellä kulke, KOSKA on vartijointiliike ja kaikenmaailman pällijärkkäreitä, mutta täällä Orimattilassa on sellainen outo tilanne että...

    vartijat tarkoituksella METSÄSTÄÄ naisia, jotka liikkuu tuolla yksin yöllä ja kohdistaa heihin väkivaltaa. Vaikka olisi kaunis idea tyhjentää ulkotilat yöksi, mutta mitä me teemme tyhjillä kaduilla? Turvallisuus ei ole kyseessä, kun vartijointiliike nimenomaan hakatuttaa ne ihmiset sieltä pois. Niin?

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    ...Ja mulla siis menee noi tittelit sekaisin, mutta ei ihmekään, kun nää käyttäytyy kuin olisivat poliiseja. Oikeasti teillä ei ole oikeutta mun yksityisiin tietoihin, ok?
    Sitten kun nää on ottaneet KAIKKI sääntönsä BAARImaailmasta ja käyttäytyy kuin torikin olisi joku maksullinen tila, josta saa poista epätoivotut asiakkaat. Näin ne käyttäytyy. Joittekin kenkien mukaan saa myös käsittääkseni estää tulemasta baariin.... muttei ruoka-v*tun-kauppaan. Ok, h*mot? Viiraako vähän päässä? Hahmotatko että mikä on baari, ruokakauppa vai tori vain onko sulla jo niin pää sekaisin ettet erota?

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    ...Ja yhä eli siis alkoholi ja tupakat pois ruokakaupasta. Joka kaupungilla on luvat RUOKAkauppaan, ei viinakauppaan. Ja kun "poket" alkaa heittämään sakkia pihalle, jo pelkä ulkonäön perusteella, niin TIETÄÄ että mitä mieltä itse he ovat siitä että onko ruokakaupaa vai baari.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    ...Ja ulkonäestä puheenollen. Se oli aina tiputus tulla Lahdesta Orimattilaan. Täällä on ääriimäisen ruvia - siis oikeasti s*karumia - kassoja. Aika pinnallista tietenkin, muttei Lahdessa sillä lärvillä pääsisi kassallekaan töihin.

    Mutta se on just hienoa Orimattilassa. On edes jotain! Voisi tulla ulkopaikkakuntalaisetkin katsomaan, kun meillä oli Suomen rumin kassa Supermarketissa :) Se on varmaan lopettanut. En tosin tiedä, mutta tää uusi kauppias jotenkin ilmaisi sen että vanha vei omat työntekijänsä mukanaa. Hmmm?

    Hmmm? :DDD Ehkä ne lähti sitten KAIKKI :DDD

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Olisitko itse riittävän kaunis kassalle töihin, vai s*karuma v*tun h*ro jolla on s*ermaa päässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Olisitko itse riittävän kaunis kassalle töihin, vai s*karuma v*tun h*ro jolla on s*ermaa päässä?

    Kaveri sanoi että sen mielestä E-M:lla on päässä enimmäkseen hulluutta. Jättäisi ostokset koriin ja häipyisi vähin äänin paikalta jos H**** olisi kassalla. Paitsi jos kaikki muut kaupat olisivat kiinni ja pitäisi saada kaljaa ja röökiä, sitten menisi E-M:n kassalle.

    Äänestä

Aika tyhjätaskuja ovat nämä paikalliset. Winstonilla on kuulemma hönää.

Äänestä

meidän perhe äänestää vesa tinaa…hiljainen hiihtäjä päämisteriksi.
saadaan piilaakso tänne parissa vuodessa.

Äänestä

Lähteekö Kassi Jurinen ehdolle?
Latua!

Äänestä

Toivottavasti kepu asettaa Ari Antilan ehdokkaaksi. Lonka Riitta on jo niin nähty.

Äänestä
  • Ennemmin Malmiharju kepusta ehdolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ennemmin Malmiharju kepusta ehdolle.

    IT-nero vailla vertaa.

    Äänestä

Onko perää että Winston olisi ehdokkaana?

Äänestä
  • Auton teippaus jo aloitettu. Kyllä ehdolla on .

    Äänestä

  • Meilläkin joku raja…

    Äänestä

Nyt pitäisi olla näkyvissä koko vaalipiirin alueella jos aikoo olla vahva ehdokas. Ei näy Orimattilalaisia missään muualla kuin kallen asijassa. Naurun aihe.

Äänestä
  • Korjaan naurettavaa kirjoitustasi. Se menee näin:
    Asiassa.

    Äänestä

Osaako tämä Winston englantia? Hänessä olsi kyllä ainesta eduskuntaan. Nyt vaan kokoomuksen pitäisi hoitaa homma eikä olla jonkun kinnarin kannalla.

Äänestä
  • winston olisi persuissa terävintä kärkeä. porvari joukkiossa korkeintaan tuppi.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    winston olisi persuissa terävintä kärkeä. porvari joukkiossa korkeintaan tuppi.

    Pitäisiköhän loikata takaisin persuihin? Saisivat edes vähän järkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Pitäisiköhän loikata takaisin persuihin? Saisivat edes vähän järkeä.

    Winston on viisas mies kun kusi kokoomuslaisena hullunkurisen kokoomuksen muroihin.
    Kassi Jurinen parahti! Ite sivakoija mölysi taannoin eri hallintovalituksesta suu vaahdossa. Oma lääke ei maistunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Winston on viisas mies kun kusi kokoomuslaisena hullunkurisen kokoomuksen muroihin.
    Kassi Jurinen parahti! Ite sivakoija mölysi taannoin eri hallintovalituksesta suu vaahdossa. Oma lääke ei maistunut.

    Winston olisi hyvä portmestari kun kalle saa kenkää.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Winston olisi hyvä portmestari kun kalle saa kenkää.

    Ei saa kenkää. Mutta perustele ihmeessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ei saa kenkää. Mutta perustele ihmeessä.

    Winston edustaa Orimattilan vähäistä älymystöä. Hän jätti persut kun tajusi ettei siinä porukassa voi kukaan koskaan menestyä. Toivottavasti kokoomus lataa nyt häneen ja ottaa orimattilassa valta aseman.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Winston edustaa Orimattilan vähäistä älymystöä. Hän jätti persut kun tajusi ettei siinä porukassa voi kukaan koskaan menestyä. Toivottavasti kokoomus lataa nyt häneen ja ottaa orimattilassa valta aseman.

    Uuden polven kokoomuslainen. Tekee eikä valita mistään. Arkadianmäki kutsuu Hykkyrää.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Uuden polven kokoomuslainen. Tekee eikä valita mistään. Arkadianmäki kutsuu Hykkyrää.

    Winston menee heittämällä muitten ohi kokoomuksessakin. Bisnes miehiä kaiken lisäksi.

    Äänestä

ainoa oikea on Laura

Äänestä
  • Laura vaan on väärässä porukassa. Persuilla ei ole rahaa paitti Vilholla joka sai korvauksen kaverinsa kämpän rempasta. Laura olisi kyllä paras Orimattilasta.

    Äänestä

Vilho pisti tulot Persuille ja Ville ajaa uudella latukoneella tiet sileeksi, Laura menee läpi

Äänestä

Ei taida Orimattilasta löytyä kaikille sopivaa kansanedustajaehdokasta. Yleensä kaupunginhallitukseen valitaan ns. terävin kärki, mutta nythän siellä on suurin osa taaperoita joilla ei ole minkäänlaista poliittista osaamista. Sieltä ei siis löydy.
Mainittu Laura Jokela on ainut jota voisi äänestää. Hän on valtuutettu.

Äänestä
  • Etenkin kokkoomuksessa on heikko taso.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Etenkin kokkoomuksessa on heikko taso.

    Höpö höpö. Uutta voimaa ja tahtoa tullut Häkkyrän avulla kokoomuksen. Varavaravara...valtuutettu ponnistaa pienellä valituksella eduskuntaan. Jämpti on näin

    Äänestä

Näkisin että kokoomuksen kannattaisi panostaa omaan ehdokkaaseen Orimattilassa eikä lähteä ennää Kinnarin taakse. Se ei ole paljon lämmittäny hevos pitäjää.
Kuka tämä Winston on?

Äänestä

Luulin kaupunginhallituksessa olevan valtuutettuja joilla on ns 'homma hallussa' ! Väärässä olin. Ei sieltä voi ketään kansanedustajaksi laittaa hakemaan ola nauretaan pihalle joka paikasta kun nämä kaupunginhallituksen tontut menevät esiintymään päättäjinä.. huhheijaa..

Äänestä
  • Aivan samaa mieltä olen miekin. Olen seurannut kymmeniä vuosia Orimattilan politiikkaa ja tällä kertaa on historian heikoin kaupunginhallitus mitä koskaan on ollut. Se surkeus alkoi jo viime kaudella kun persu oli puheenjohtajana.

    Äänestä

  • Ennen vanhaan kaupunginhalllitukseen valittiin oman porukan ykkösnimet. Nyt näyttää olevan vilttiketjusta lähes kaikki.

    Äänestä

Alkää haukkuko! Yksi osaa leikkiä junilla. Oli vaaliaikaan video missä joku veturikuskin hattu päässä. Tehkääpä sama perässä!!!!

Äänestä

Onko persujen JE ehdokkaana? Se sai viimeksi paljon ääniä tyhjästä.

Äänestä
  • Tyhjästä on paha nyhjästä. Näytti valtuustossa pitäneen puheen kallen puolesta.

    Äänestä

Laura varmaan tietää mitä eduskunnassa käytävillä tapahtuu. Asioihin katsoen ei sillä ole äly sen enempää kuin muillakaan, eli siihen mitä se on videoo tehny tai suuta auki saanut valtuustossa. Minkäs kohun se sai aikaseksi kun meni kaapu päässä itseään markkinoimaan? Muuttiko sen takia Orimattilaan?

Äänestä

Lähteeköhän Ville Tavion kanssa Trumpin rukousaamiaiselle,

Äänestä

Kulissien takaa terveisiä että orimattilan black horse eduskuntavaaleihin tulee kepusta...

Äänestä
  • Meidän perhe äänestää kalsarimiestä!

    Äänestä

  • Siis musta hevonen. Toki hänellä on kalsarit. Tunnettu tapaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Siis musta hevonen. Toki hänellä on kalsarit. Tunnettu tapaus.

    Hyväksytäänkö hevosetkin ehdolle vaaleihin?

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Hyväksytäänkö hevosetkin ehdolle vaaleihin?

    Huomaa, ettet ole kartalla. Ilmeinen persu?

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Huomaa, ettet ole kartalla. Ilmeinen persu?

    Mutsis on.

    Äänestä

Ettei vaan olisi yllätysnimi Winston jos se loikkaa kepuun?

Äänestä
  • Ei loikkaa. On nostettu jalustalle kokoomuksessa

    Äänestä

Kepu nostaa kaikille tutun nimen ehdokkaaksi. Tuntee Orimattilan kuin omat taskunsa.

Äänestä

En äänestä Orimattilalaista ehdokasta sillä ei ole yhtään kelvollista.

Äänestä
  • Onko ketään ilmoittanut olevansa ehdolla. En ole nähnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Onko ketään ilmoittanut olevansa ehdolla. En ole nähnyt.

    Ei ole ehdokkaita päätetty varmastikaan vielä. Pituri kyllä kertoo kun sen aika on

    Äänestä

Huhu kertoo että yksi entinen tunnettu hlö olisi kepun listoilla.

Äänestä
  • Entinen tunnettu.. eli ei varmaan kukaan nykyään tunettu 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Entinen tunnettu.. eli ei varmaan kukaan nykyään tunettu 😂

    On nykyäänkin tunnettu ja käy duunissa lahessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    On nykyäänkin tunnettu ja käy duunissa lahessa.

    Onko pohjoisen poikia?

    Äänestä

Kyllä persujen porukasta pitäis yks pornotähti löytyä ehdokaaksi vaaleihin ,Pyytäkää vaikka Mallusjoen pitkää likkaa.

Äänestä
  • Päihittääkö muut mennen tullen?

    Äänestä

Onko Orimattilasta ollut Vihreiden ehdokasta?

Äänestä
  • Taisi joku Vilanteri olla joskus. Ei menestyny.
    Nyt olisi Venlalla tuhannen taalan paikka!

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Taisi joku Vilanteri olla joskus. Ei menestyny.
    Nyt olisi Venlalla tuhannen taalan paikka!

    Vihreän pitäisi olla aliruokitun oloinen että olisi uskottava.

    Äänestä

  • Lähteekö Salminen?

    5Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Lähteekö Salminen?

    jos vaihtaa puoluetta niin äänestän

    2Äänestä

Nyt tarvitaan jämäkkää tyyppiä Orimattilasta eduskuntaan. Pikku tytöt eivät siellä pärjää. Winston?

Äänestä
  • Mitäpä on miehellä antaa? En ole tänä päivänä keksinyt että mikä hyöty heistä on tälle yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Mitäpä on miehellä antaa? En ole tänä päivänä keksinyt että mikä hyöty heistä on tälle yhteiskunnalle.

    Älä ny. Hän tuntee kuntalakia .

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Älä ny. Hän tuntee kuntalakia .

    No, mutta kun "tyttöjä" haukuttiin, niin tunteeko se paremmin sitä kuin nämä tytöt? Nyrkkitappeluksiko se on siellä eduskunnassa menossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    No, mutta kun "tyttöjä" haukuttiin, niin tunteeko se paremmin sitä kuin nämä tytöt? Nyrkkitappeluksiko se on siellä eduskunnassa menossa?

    ...Tuli mulle jostain mieleen kuvat jostain kai Italiasta vai mistä, kun parlamentissa "vähän" tapellaan. Nyt kun mietin, niin taitaa olla aika monestakin maasta samanlaisia nyrkkitappelukuvia.

    Mä vielä silloin olen miettinyt että onneksi meillä täällä Suomessa osataan käyttäytyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    ...No, JOOO!! Aloin vähän tutkia asiaa ja heti tuli joka maasta isoja joukkotappeluita. En edes ala enempää katsoa, kun näyttää olevan tosikin yleistä.

    Äänestä

Äänestän Winstonia.

Äänestä
  • Sama täällä Mallusjoella Winston saa meidän perheen äänet seuraavissa vaaleissa. Jos hän on kepun listoilla.

    Äänestä

  • äänestäsin vassariakin ennemmin 🐷

    1Äänestä

  • Näin uutena orimattilaisena on kysyttävä, kuka on tämä ”Winston”?

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Näin uutena orimattilaisena on kysyttävä, kuka on tämä ”Winston”?

    Häkkyrä

    Äänestä

Winstonissa on jämäkkyyttä. Ensi vaaleissa äänestän kyseistä.

Äänestä
  • Winstonille kannatusta täältä Kuivanteeltakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Winstonille kannatusta täältä Kuivanteeltakin.

    artjärvi kuittaa täältä neljä ääntä meidän perheeltä

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    artjärvi kuittaa täältä neljä ääntä meidän perheeltä

    Kiitos Artjärvi. Pidetään Orimattila oikeilla raiteilla.

    Äänestä

Ei löydy Orimattilasta ennää kelvollista ehdokasta eduskunta vaaleihin. On sen verran heikkoa tasoa ja ymmärrystä vailla.

Äänestä
  • Juu heikolta näyttää oma ehdokas. Yksi hyvä voisi olla kaveri jolla on sininen takki. Hän kävi eilen demareitten ystävän päivän herne sopalla . Tietää paljon asijoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Juu heikolta näyttää oma ehdokas. Yksi hyvä voisi olla kaveri jolla on sininen takki. Hän kävi eilen demareitten ystävän päivän herne sopalla . Tietää paljon asijoista.

    Taidan tietää tyypin. Ajaa joskus kuorma autoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Taidan tietää tyypin. Ajaa joskus kuorma autoa.

    Se olisi hyvä eduskuntaan. Tietää kaiken kaikesta.

    Äänestä

Se kepun nuori nainen Asikkalasta saa ääneni jatkossakin.

1Äänestä

kokkoomuksen korkki auki porukasta kaikki lähtee ehdolle

Äänestä
  • Nämä meidän sekoomus nuoret lähtee kaikki ehdolle.

    Äänestä

Onkohan se tomera demari täti ehdolla. :DDDD

Äänestä
  • Sekö joka kovasti on kallen kannalla.

    Äänestä

  • Nyt tarvitaan jämäkkää ehdokasta. Se JE ei tule kysymykseen. Orimattilaan tarvitaan uudistusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Nyt tarvitaan jämäkkää ehdokasta. Se JE ei tule kysymykseen. Orimattilaan tarvitaan uudistusta.

    Laura on varma läpi menijä!

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Laura on varma läpi menijä!

    Lauran tarttis vaan tulla enämpi näkyviin.

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Lauran tarttis vaan tulla enämpi näkyviin.

    Sillä hyviä videoita naamakirjan puolella nyt ei ole videoita ollut tai en ole nähnyt

    Äänestä

Ei löydy Orimattilasta yhtään kelvollista ehdokasta jota voisi äänestää yli puolue rajojen eduskuntaan. Tämä Winston on huonoista paras ehdokas.

Äänestä

Entä se täälläkin jatkuvasti kantaa ottava Hanna?

Äänestä
  • Olisi topakka eduskuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Olisi topakka eduskuntaan.

    Keskustaa taisi sanoa kannattavansa. Nyt kannattaisi keskustalaisten alkaa houkuttelemaan tätiä ehdokkaaksi. Paikalisista kaupoista varmaan löytyy yhteystiedot. Jutuista päätellen on ollut aika ikimuistoinen asiakas. Olisi hyvä lisä tälle vasemmiston apupuolueelle. Poissaoloja voisi tulla tosin aika paljon, kun liikkuu vain öisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Niinikoski on kepun vahvaa aluetta. Eikös tämä henkilö ole sieltä lähtöisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Keskustaa taisi sanoa kannattavansa. Nyt kannattaisi keskustalaisten alkaa houkuttelemaan tätiä ehdokkaaksi. Paikalisista kaupoista varmaan löytyy yhteystiedot. Jutuista päätellen on ollut aika ikimuistoinen asiakas. Olisi hyvä lisä tälle vasemmiston apupuolueelle. Poissaoloja voisi tulla tosin aika paljon, kun liikkuu vain öisin.

    Ei huono, sanoisi Jorma Uotinen.

    Hän saisi ääniä yli puoluerajojen.

    Äänestä

persu? ei kiitos!

Äänestä

Ei ainakaan parturi ritu. On sillä lähtölaskenta jo alkanut pois pj paikalta. Omat ja vieraat on sitä mieltä, että ei osaaminen riitä ja laittaa nenänsä liian moneen paikkaan. Lisäksi aina tärkein kysymys on kokouspalkkioiden perässä.

1Äänestä
  • Totta haastat. Riittan aika on ohitte. Nyt tarvitaan uutta kepunaista ja tämä edellä esitetty huippu kirjoittaja ehdolle eduskuntaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Totta haastat. Riittan aika on ohitte. Nyt tarvitaan uutta kepunaista ja tämä edellä esitetty huippu kirjoittaja ehdolle eduskuntaan.

    Kannatetaan. Hanna olisi selvä ykkönen Orimattilasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Kannatetaan. Hanna olisi selvä ykkönen Orimattilasta.

    Hanna on hyvä valinta.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Hanna on hyvä valinta.

    H*ton huono. Mä olen täysin yksityishenkilö enkä ole ollut kiinnostunut politiikasta... en niinku noina politiikkoina nimenomaan.

    Teillä on aina maaninen vimma yrittää TEHDÄ minusta kaikkea sitä mitä minä nimenomaan en ole millänlailla. En yhtään.

    Fakta on että KOKO elämäni elin ilman että mun nimeä oli missään. Veljeni mulle teki facebookin 2016. Se on AINOA, mitä minusta on ja tämä on jotain mitä mä olen AINA ollut. Se on mun persoonallisuus.

    Te sitten levititte KAIKKI mun yksityistiedot jo ja sijainnin. Siis mä niinku elän maanalla vuosikymmeniä ja...

    no... te ette niinku ole käyttytyneet sen mukaan. On julkkiksia, on poliitikkoja, joilla on alentunut yksityisyyden suoja, on normaaleja, joilla on normaali suoja ja sitten on...
    MINUNLAISET, joilla on täysi ehdoton yksityissuoja. Koskaan ei minun kuvaani saanut laittaa nettiin. Se on laitonta ja yho joka ikinen kuva, jos siellä on, niin TÄYTYY sieltä poistaa. Ne on laittomia.

    Te ette ole jotenkin käyttäytyneet ollenkaan sen mukaan että MITÄ MÄ OLEN ja mitä mä todellakin OLEN tehnyt. Te vain teette jotain mitä joku sanoi ja mitä LUULETTE että olisin muka tehnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    ...Minusta - ja minun NIMELLÄ - on levitetty täysin perättömiä valheita. Tällaisten ihmisten nimet saa kaiken moraalin mukaan laittaa. Miksi ei saisi?

    Kun POLIISI p*rseilee, voin hänen nimensä sanoa. Tuolla on Vuokratalojen h*orat p*rseilleet ja heidän nimensä on siellä.

    Me emme ole verrattavissa!!! Minun nimeäni ei saa laittaa, kun ei sitä siellä koskaan aiemmin ollutkaan.

    Minä itse en ole tehnyt MITÄÄN - yhtään mitään - mikä milläänlailla alentaisi yksityisuojaani. Se on muuten ihan h*lvetin HUONO syy se että te EPÄILETTE asioita minusta ja ilolla levittelette juoruja eli siis kunnianloukkauksia. Ne on muuten laittomia.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    ...Kun on nyt annettu ymmärtää että minä muka olen syyllinen TEIDÄN VIRHELUULOIHIN, niin olen sitten puhdistanut täällä mainettani. Teidän valheita. Minä kerron totuuden.

    On muuten h*ton huono idfea väittää että minä muka asiani laitoin omasta tahdostani. Onko tämä teidän mielestänne minun oma tahtoni, kun te sadistisesti vainositte minua 7 vuotta ja ei suostuttu vastata mun asiakaspalautteisiin ja NEKIN JULKAISTIIN!!!

    Onko teillä niinku harmaintakaan aavistusta siitä miten pahasti te olette asianne sotkeneet (sillä että sotkette minun.). Minä en ole mitenkään syyllinen tähän. En ole tehnyt mitään. te tässä olette AIVAN KOKO FARSSIN aiheuttaneet, joten se on ihan h*ton huono syy teille väittää että nyt TÄMÄN julkisuuden takia minusta muka saisi kertoa asioita.

    Se on kuin kauppa ensin käyttää minuun väkivaltaa ja sitten SEN takia perustelee jotain erityistoimenpiteitä minun kanssani. ELi kun minä en koskaan antanut mitään syytä ja minun kaikki tietoni on salattuja, niin te sitten käytitte niin maanisesti väkivaltaa ja laittomuuksia minuun että perustelette sitten NIILLÄ (!!!!) sen että julkaisitte minusta asioita???!!?!?

    On muuten h*ton huono syy.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    ...Minusta ei ole KOSKAAN ollut mitään haittaa tai harmia kaupassa... ikinä... missään.

    On täysin järjetöntä miten te olette voineet perustella sen väkivallan 20 vuotta!!!! MILLÄ?!??!?!

    Äänestä

  • ...V*ttu.

    Niksnaks ja poistin sitten just pitkän tekstin, kun piti se lähettää :(

    Ei ees v*tuta.

    No, mutta kiukuttelin vain eli ehkä hyvä sensuuri. *hengitän syvään*

    No, mutta... TEIDÄN tekosia tämä kaikki kuitenkin eli olkaa ylpeitä. Jos harmittaa, niin ette sitten keksi sinne niitä satuja, ok? Vaikket sä tajua mun elämään, niin faktat on silti faktoja. On täysin NAURETTAVAA että te rupeatta "korjailemaan" niitä. Ja aina sakki väittää että mä valehtelen. Itse sinä sinne valehtelit (mm. sossu Heidi). Ainoa mikä siellä on väärin, niin on teidän valheet. Kiittäkää toisianne.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    ...V*ttu.

    ...Lopettakaa nyt herraisä "korjaamasta" niitä siellä. Kaikki on on äärimmäisen laitontakin, mutta te myös tuhoatte itsenne ja kaikki ympärillänne sillä.

    Aina ei voi voittaa, ok?

    Sä nyt et vain tajua minua. Hyväksy se. Sä et tiedä mitään mun elämäst. Hyväksy se. Sä et tule sitä ikinä tajuamaan, vaikka ne kaikki faktat sulle annettaisiin, eikä niitä ikinä tulla sulle kertomaan. Sun elämä on yksinkertaista ja surkeaa, muttei se tarkoita että meidän muiden asiat on yhtä yksoikoisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    ...Ne gigolot? Siis oikeasti?! OIKEASTI???

    Että kun te 10 vuotta ja plus yritätte yhä ja aina vaan, niin eikö niinku koskaan käynyt mielessä että te olette VÄÄRÄSSÄ? Et kun ei mikään todellakaan toimi, niin oisko niin että olet väärässä?

    Ja ei, et sä tajua!! Miksi te valaaälyiset edes luulette - edes luulette! - että te kykenisitte ymmärtämään? Ja miksikö homma meni pieleen? No, varmaan ihan siitä yksinkertaisesta syystä ettei se voinut ikinä onnistua. Ehkä.

    Mitä sekin vartija LUULI, kun kiilasi minut oveen? Mitä sä LUULIT? Menikö nyt oikein? No, ei voinut mennä, koska se oli mahdottomuus. Sä teit sen laittomasti. Sä tiesit rikkovasi lakia, mutta teet tuollaisen O.U.D.O.N. viritelmän, jotta... no kaikesta päätellen se oli mulle tarkoitettu, koska kelle sä feikkaat. Sä luulit? No, siinä sä olet todella kaukana.... fyysisesti ja henkisesti. Kun sulla ei ole oikeutta, niin sulla ei ole silloi oikeutta. Se ei mitenkään muutu siinä ovella. SE LAITONTA enkä mä koske ketään - ketään - niin mä sen saat*na siinä kyllä huomaan. Sä et, koska olet idi**tti. Täysin a*si.

    Eli...

    Se että sä käytät minuun väkivaltaa on MAHDOLLISTA ihan ilman tuollaisia pelleily viritelmiä. Niin, mutta et sä sitä tee, koska tiedät että se on laitonta. Mutta miksi se viritelmä sinne ovenrakoon? MIksi? Kun sitä ei saa tehdä, niin sitä EI SAA. Ei se siitä muutu ollaan me keskellä lattia vai siinä. Ihan saat*anan samaa ilmaa se on. Sä et saa koskea muhun!!

    Eikä sulla ollut mitään SYYTÄ koskea muhun!!!

    Ja jos sä h*mo luulet että on, niin.... OLIKO AIKOMUS KOSKAAN LOPETTAA??

    Ja kun mä totesin ettei teillä ollut, niin mä lopetin siellä käymästä, kun ei teillä siellä kaalissa ole mitään. Kuinka pitkälle sä olet valmis menemään, vaikka tiedät että rikot lakia eikä mitään syytä tälle toiminnallesi edes koskaan ollut? Kuinka pitkälle? Sä jo rikoit lakia eli myöhästä. Mutta ei se lopeta, uskomatonta!

    Kyllä mä nyt ihan raiskauksetkin ynmmärrän, et mitä sä pelle siinä oikein esität ja KELLE? Laiton on laitonta.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    ...Me siis käsittelemme vartijoiden pakottavaa tarvetta hipelöidä seksuaalisen väkivallan uhreja. Ne sanoo että siellä on alalla ihan vääränlaisia ihmisiä, mutta tää tyyppi taitaa olla se yleisin k*sipää.

    Ei, sulla EI OLE oikeutta. Luovu nyt hyvä mies sun mielihaluistasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    ...Mä taas (käytännössä päivittäin) ihmettelin sitä kauppavainoa. Sitten taas muistin ettei mulle KOSKAAN kerrottu että mikä edes oli vialla. Mä sitä silloin alunperin ihmettelin, mutta totuin tilanteeseen. Nyt taas jotenkin heräsin siihen tuoreeseen todellisuuteen. wtf? MIKSI ne vainoaa ja mitä ne luulee sillä saavansa aikaan? Luulisi SANOVAN, jos olisi muka joku vika jossain. Eihän tää tilanne voi todellakaan olla mun vika, kun en tiedä mitään väärää tehneeni eikä kukaan myöskään ole kertonut että missä pitäisi parantaa!! Mä unohdin ton pointin. Jos joku ongelma olisi, niin ainakin normaali ihminen siitä ilmoittaa. Ja JOS EI ilmoita, niin syyttäkööt itseään siitä ettei se asia sitten korjaannu.

    Näin mäkin syytin itseäni että siinä kun vainoa oli jatkunut uli 6 vuotta yhteen pötköön, niin päätin ottaa asian puheeksi. Mä vain yllätyin, kun se vaino siitä nimenomaan paheni ja 12.05.2022 muo tuli asiakaspalautteeni takia vartija jopa tönimään!! Ok?!!

    *******
    Mun nyt inspiraationa oli naapurieläminen ja se että jostain syystä vihataan lappuja ilmoitustaululla. En tiedä minkälaisia lappuja ne sitten on olleet, mutta muistan ihmetelleeni sitä että miksi joku niitä vihaisi? SITÄ mä tässä siis eniten mietin, mutta päädyin mutkien kautta miettimään taas kauppavainoakin. Todellakin miten ihmeessä voisi asiat selvitä, jos ei niitä edes ilmaise? Jos ei joku naapuri vaikka tajua että joku ongelma eikä kukaan sille sitten asiasta edes sanonut. Riippuu tietenkin ongelmasta ja siitä että minkälaisia lappuja ne naapurit sitten oikein vihaa?

    Kyllä mä ainakin olen aina NIMENOMAAN lapulla naapureille kommunikoinut, mutta olen tietenkin laput laittanut heidän omaan postilaatikkoonsa tai -luukkuun. Mietin vain niitä ilmoitustaululle laitettuja että minäkin sen sinne laittaisin, jos en tiedä että kuka naapuri on kyseessä tai jos on useampaa tai muutoin vaikea hahmottaa että kenelle viesti kuuluu. Kyllä minä ainakin silloin sen sinne laittaisin. Minnepä muuallekaan? Ja miten ne asiat voisi selvitä, jos ei kukaan mitään selvitä?

    ...Ja SIITÄ sitten aloin miettiä tätä minun eloani Orimattilassa, kun minua on vainottu 20 vuotta ilman että kukaan sanoo että mikä edes on vika. Niistä ihan pienistä vihjeistä mä sitten olen yrittänyt ottaa koppia ja/mutta ne selkeimmät löytyy sieltä jo 20 vuoden takaa, kun mm. työkkärin h*ora tenttaa minua siitä että käytänkö huumeita ja se SUUTTUI, kun toistuvasti kielsin että käyttäisin. Tää on sekä huono että hyvä esimerkki. Hyvä siksi että saanpa jotain selkeää "vihjettä" siitä että mitä toinen olettaa, mutta huono siitä että niin...? Mitäpä minä asialle mitään voin? Juuri tuossa tapauksessa monestikin sanoin etten käytä mitään huumeita, mutta kun idi**tti ei usko, niin MITÄ mä todellakin asialle voin? En mitään!!

    Sitten sossu-Heidi suuttui kun en myöntänyt että mulla jäisi "puurokattilat lojumaan". Virpi Nättiaho suuttui, kun yritin selvittää läppärivarkautta, mutta hän oli jo sen vetänyt maton alle. Pikku-koon kassa koppavana lähti pois juuri ennen kuin tulin kassalle ja palasi takaisin nolona. Käsitin että hän kävi valvontanauhan läpi... ja ilmeestä päätellen tää k*sipää ainakin ymmärsi virheensä. Voi kun noi muutkin tekisin saman. Jostain syystä Supermarketin se ei-niin-ruma mummo tonki mun ostoskassia ja ainoa selitys on että se oletti että siellä olisi jotain. Saahan sitä OLETTAA, mutta se että sitä kassia aloit tonkia oli rikos/rike-mikälie. Että löydettiin sitten yhdessä SINUT rikkomassa lakia. Toivottavasti todellakin se h*ora laittoi sinne laittomaan rekisteriin merkinnän että 100% todistetusti en ollut mitään varastanut. Itse todisti.

    Että noissakin on se syy vaihdellut. Mutta mikään ei selitä sitä että miksi te vainoatte minua. Sille kukaan ei mitään selitystä kerro. Ja siksi se on ihan teidän oma ongelma, oma vika ja syy. Jos mussa joku vika olisikin, niin sanoisitte sen edes. Mä vähän vain tässä veikkaan että se on mun sairaus miksi te minua vainoatte ja sitä ei mikään poista. Ei se lähde pois. Ei se lopu... joten aika epäreilua että vartijat ja te muut todellakin koitte OIKEUKSEKSI pahoinpidellä minua tasan niin kauan kuin siellä kävin. Se väkivalta loppui vain ja ainoastan 100% koska itse en sinne enää mennyt pahoinpideltäväksi. He olivat selkeästi aikeissa vain ja ainoastaan raaistaa sitä väkivaltaa.

    Mutta todellakin PUHUMINEN auttaa. Voisitte joskus kokeilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    ...Me siis käsittelemme vartijoiden pakottavaa tarvetta hipelöidä seksuaalisen väkivallan uhreja. Ne sanoo että siellä on alalla ihan vääränlaisia ihmisiä, mutta tää tyyppi taitaa olla se yleisin k*sipää.

    Ei, sulla EI OLE oikeutta. Luovu nyt hyvä mies sun mielihaluistasi.

    ...En ole lakimies, mutta mä olen TOSI varma että on LAITONTA että sä kosket minun. Mä en ole eläissäni antanut mitään syytä edes teidän uhittelulle, niin se että te jo kajoatte mun kehoon, on ilmiselvän laitonta.

    Jep ja ne hajuvedet, kun ne alkoi sen jälkeen kun kerroin olevani hajusteherkkä). On muuten harvinaista että postipaketit on hajustettuja. Outo ilmiö, mutta tuota sitten oli koko vuoden 2022, kun olin kertonut olevani hajusteherkkä.

    Mäkin voisin silleen etänä laittaa jonkun pommin sinne. Se ois ok, kun ei silleen KOSKETA. Eikä muo edes haittaa, niin ei voi syyttää mistään vihastakaan, kun en mä vihaa, mä en vain välitä siitä kuoletko sä.

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    ...En ole lakimies, en! Joku sellainen "1+1+1+ ja pari lisää" ajatus tuli! Tää on siis vain se kaikki yhdessä. Mulla jäi se Perttu Könösen "tutkiminen" kesken, kun mun normitavat teki vesiperän vai miten se sanotaan. Pitäisi kehitellä jotain uutta eikä nyt ole intoa keksiä mitään sellaista. Jäin vähän kiikun kaakun että jätänkö mä nyt tän koko jutut tähän näin?

    Sitten mä olen sitä tässä kiukutellut. Mä aina puhun laista, mutten oikeasti ole sitä yhtään itse opiskellut ja satuin jotenkin tuosta yhdistelemään että Könönen tietäisi + ja sitten jos Könönen ois täällä ja sitten mä niinku "haistattelisin" teille sen avulla :DD Jotenkin silleen luovasti, en mä edes tiedä miten tää käytännössä onnistuisi, mutta sitähän just, mä tässä kehittelin (tai no en jaksanut) eri tapoja selvittää sitä tyyppiä, niin ois luovempaa yrittää kehitellä miten se tulis tänne hoitamaan teidät h*lvettiin... vaikkei pappi olekaan.

    Oli niin tai näin, niin tää oli musta jotenkin tosi piristävä idea ja mä rupean nyt kehittelemään sitä. Se on Kouvolassa ollut duunissa enkä mä sieltä päin oikein tiedä mitään, mutta sinne mä niinku suuntaisin -.- Emmi? Tästä tulee vuoden oikeusjuttu!!

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    ...Onneksi tässä on just juhannus tulossa, niin on luonnollista muistella kultaista nuoruutta <3

    Kyllä mulla niinku joku idea tässä on (Olen menossa nukkumaan ja silloin mä olen aina luova) ja saattaa muutoinkin asiat aueta. Ja aikuisten oikeasti tarkoitan siis sitä eniten että kun mä rupean tätä kaikkea prosessoimaan, niin mun omassa päässä tapahtuu oivalluksia jo ihan siinä eikä mitään fyysistä tartte tehdä.

    Mun aivot jo tykkää tästä oudosta ajatuksesta. Se on just kun ei saa yhdistettyä asioita, niin p*kl sitten vain laitetaan ne yhteen ja sillä selvä :) Iloitaan lopputuloksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    ...Loistavaa! Homma toimii jo heti! Alkoi aivoissa raksuttaa. Mä rupesin sitä miettimään että KETÄ KÄSITTELIJÖITÄ siellä on ollut niissä Emmin jutuissa ja ... Ha haa! Mähän keksin jotain, jossa voisi olla jotain perää.

    Öitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    ...Loistavaa! Homma toimii jo heti! Alkoi aivoissa raksuttaa. Mä rupesin sitä miettimään että KETÄ KÄSITTELIJÖITÄ siellä on ollut niissä Emmin jutuissa ja ... Ha haa! Mähän keksin jotain, jossa voisi olla jotain perää.

    Öitä.

    ...Ps. Mä en ymmärrä poliisien ja vartijoiden tapaa lirkutella kauniiden tyttöjen kanssa. En tajua sitä ammatillista puolta siinä että jotain tiedonkalasteluako se on? Ja muille naisille on välttämätöntä huutaa koska...? se jotenkin edistää sen tutkinnan hoitamista?

    No, mysteerejä toisensa jälkeen, mutta ehkä kaikki vielä joskus selviää :)

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    ...En ole lakimies, en! Joku sellainen "1+1+1+ ja pari lisää" ajatus tuli! Tää on siis vain se kaikki yhdessä. Mulla jäi se Perttu Könösen "tutkiminen" kesken, kun mun normitavat teki vesiperän vai miten se sanotaan. Pitäisi kehitellä jotain uutta eikä nyt ole intoa keksiä mitään sellaista. Jäin vähän kiikun kaakun että jätänkö mä nyt tän koko jutut tähän näin?

    Sitten mä olen sitä tässä kiukutellut. Mä aina puhun laista, mutten oikeasti ole sitä yhtään itse opiskellut ja satuin jotenkin tuosta yhdistelemään että Könönen tietäisi + ja sitten jos Könönen ois täällä ja sitten mä niinku "haistattelisin" teille sen avulla :DD Jotenkin silleen luovasti, en mä edes tiedä miten tää käytännössä onnistuisi, mutta sitähän just, mä tässä kehittelin (tai no en jaksanut) eri tapoja selvittää sitä tyyppiä, niin ois luovempaa yrittää kehitellä miten se tulis tänne hoitamaan teidät h*lvettiin... vaikkei pappi olekaan.

    Oli niin tai näin, niin tää oli musta jotenkin tosi piristävä idea ja mä rupean nyt kehittelemään sitä. Se on Kouvolassa ollut duunissa enkä mä sieltä päin oikein tiedä mitään, mutta sinne mä niinku suuntaisin -.- Emmi? Tästä tulee vuoden oikeusjuttu!!

    "Se on Kouvolassa ollut duunissa"

    ...YO!
    Mun pää on kyllä tosi sekaisin näistä jutuista. Aika kauan kesti, mutta VIHDOINKIN alkoi mulla paloja loksahdella paikalleen <3

    Ei mulla vieläkään ole teille mitään antaa, mutta mä siis jotenkin oivalsin sen että MITÄ mun piti mun päästäni etsiä.

    Eli... ei siis (kai) liity edes Kouvolaan, mutta mun pointti onkin ne random jutut mun elämässä. RANDOM, ne irralliset, joita en minä itsekään muista olleen. Ihan random.

    Random.

    No, mutta ihan todellakin erillään olen miettinyt jollain tavalla pyytää anteeksi sitä että olin niin hankala/huono siellä autonostoreissulla Venäjän rajalle. En tosin edes tiedä sitä perimmäistä syytä että miksi minut sinne edes pyydettiin, mutta kai viihdykkeeksi pitkälle matkalle ja meikä oli ihan naatti. Ei musta kyllä mitään iloa voinut kenellekään olla.

    Mä siis EN nukkunut, mutta loppumatkan mä yritin kyllä nukkua takapenkillä, muttei siitä tullut mitään. Mä silti yritin ja olin tosi väsynyt. Sitten mä käyttäydyin oudosti siellä, kun mä olin halunnut pissalle, mutta tunnelma oli sellainen ettei ne vissiin ois kai halunneet päästää minua vessaan? Jaa-a?

    Kumma reissu kaikenkaikkiaan ja olen sitä ihmetellyt että miksi sellainen edes oli. Mä olen sitä toisinaan miettinyt, muttei mulla ole ollut mitään mitä siitä edes tänne kirjoittaisin, mutta mun on kalvanut joku hankala häpeä siitä millainen mä olin siellä, joten olen sinänsä aina halunnut tästä puhua.

    No... eilen jo taisin asiaa miettiä tai en muista milloin, mutta nukkuessani (?) mä sitä ihmettelin että kuka se toinen tyyppi olikaan, ja oli outoa etten saanut sitä mieleeni. No, ei se mitään :)

    Äsken se sitten mulle rävähti mieleen ja sepä oli outoa! Miksi mä SEN kanssa olen jossain autoreissussa ollut?! ja muutenkin me tavataan niin oudosti ja sitten tästä ahaaelämyksestä mulle tuli lisää paljon ajatuksia

    ja sitten koin että voisin ehkä tänne jo jotain päivittää :)

    Mulla alkaa hommat edistyä. Tää perusinspiraatio oli siinä, että yli vuoden mä sitä Aarnio-juttua junnasin päässäni, joten päätin sen materiaalit lukea ja nyt ihan opiskella se juttu... plaa plaa plaa. No, mutta monta päivää sitä tehtyäni, noin viisi päivää mä sitä selvittelin vain tajutakseni... ettei se KIINNOSTA MINUA.

    Ja siitä mä taas sain idean, tän idean, että se juttu mikä mulla on mielessä on siellä sivuhahmoissa. Siellä jossain sivulla oli jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    ...Jo mä en edes listaa, mutta... osin olen järkyttynyt ja osin nauran näitä juttuja. Mulla on lista random juttuja saman tyypin kanssa ja nää on kaikki ihan outoja :DD Sitä mä niinku nauran.

    Nyt just on sellainen olo etten edes viitsi mitään niistä kirjoittaa, joten tää mun juttu on vähän outo. Sanonpa vain että osuin omassa päässäni kultasuoneen. Kaikki mun kokemuksen tän ihmisen kanssa on olleet ihan randon ja jokainen niistä on pistänyt minut miettimään.

    Lähinnä muo naurattaa.
    Vähän huolestuttaa ne sivulliset naamat, joita olen nähnyt, mutta just tää tyyppi muo naurattaa hyvällä tavalla :) Me tavataan vain jotenkin jännissä yhteyksissä ja mitä enemmän tässä asiaa mietin... se karmii muo vielä enemmän :/

    No, mutta löysinpä jotain. Vilhusta mä EN vielä löytänyt, mutta ehkei sitä(kään) siellä ole, vaan se (esim. Veiko, johon hänet alunperin sekoitin podcastinissä... osin varmaankin vastaavan nimen takia) saattoi ehkä olla enemmän se herättelijä? Se tulee ihan siinä ekassa jakso suht pian.

    Anyway!

    Mun pointti oli että mä sain aivoni jotenkin tajuamaan sen mitä mä olin etsimässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    ...En ole lakimies, en! Joku sellainen "1+1+1+ ja pari lisää" ajatus tuli! Tää on siis vain se kaikki yhdessä. Mulla jäi se Perttu Könösen "tutkiminen" kesken, kun mun normitavat teki vesiperän vai miten se sanotaan. Pitäisi kehitellä jotain uutta eikä nyt ole intoa keksiä mitään sellaista. Jäin vähän kiikun kaakun että jätänkö mä nyt tän koko jutut tähän näin?

    Sitten mä olen sitä tässä kiukutellut. Mä aina puhun laista, mutten oikeasti ole sitä yhtään itse opiskellut ja satuin jotenkin tuosta yhdistelemään että Könönen tietäisi + ja sitten jos Könönen ois täällä ja sitten mä niinku "haistattelisin" teille sen avulla :DD Jotenkin silleen luovasti, en mä edes tiedä miten tää käytännössä onnistuisi, mutta sitähän just, mä tässä kehittelin (tai no en jaksanut) eri tapoja selvittää sitä tyyppiä, niin ois luovempaa yrittää kehitellä miten se tulis tänne hoitamaan teidät h*lvettiin... vaikkei pappi olekaan.

    Oli niin tai näin, niin tää oli musta jotenkin tosi piristävä idea ja mä rupean nyt kehittelemään sitä. Se on Kouvolassa ollut duunissa enkä mä sieltä päin oikein tiedä mitään, mutta sinne mä niinku suuntaisin -.- Emmi? Tästä tulee vuoden oikeusjuttu!!

    "Mä aina puhun laista, mutten oikeasti ole sitä yhtään itse opiskellut"

    ...Joo. Lähinnä kaaosta täällä, mutta mä yritän nyt jonkun järkevän viestin silti tehdä. Hauska tää uudistunut Suomi24, kun heti tähän tuli ilmoitus että mun pitää TÄYTTÄÄ tää kenttä? Wow, että ihan täyttää. No, ok, mä yritän tehdä maximit :DD

    Ihan just nyt mä törmäsin vanhaan uutiseen reilu vuoden takaa. Siinä oli kohta: "Hän kertoo, että tutkittavat huumejutut kytkeytyvät useammin yhteen akselilla Helsinki-Tampere kuin Helsinki–Lahti. Lahden seudun huumemarkkinat kytkeytyvät enemmänkin Kouvolan suuntaan ja muualle itään." ...ja mä hätkähdin. Mä olin itse JUURI tästä aiheesta tänne jonnekin kirjoittanut, mutten nyt sitten sitä löytänyt että pääsisin tarkistamaan että mitä tuli kirjoitettua.

    No, mutta mä muistelisin juuri tästä samaisesta aiheesta puhuneeni, mutta mun lähteet ei olleet tää artikkeli, jonka olen varmaankin lukenut silloin viime vuoden syyskuussa. Joo, ja tää niinku oli jotenkin mun TÄN viestin pointti. Mä nyt vain joudun vedellä liian randomista asioita tässä yhteen ja kun ei sitä alkuperäistä viestiänikään löytynyt, niin eksyilin ja päädyin TÄHÄN kouvola-viestiin (vai oliko siinä edes kouvola mainittuna?, mun linkissä on)...

    Mutta kun sitten sitä viestiä katsoin, niin mä puhuinkin siinä vain samoista LAKIMIES-aiheista kuin eilen.

    (ja nyt mä vihaan tätä uutta kirjoituskenttää. Se on lukitussa tilassa. Mä en pääse nyt tarkistamaan mistään enää että KOSKA toi mun viestini oli kirjoitettu. MIKSI... jokaikisessä paikassa estetään näkemästä datat? Miksi viha teillä on dataan? Sitä kerätään, muttei "asiakas" saa itse niitä nähdä.

    Ei pääse enää katsomaan sitä KESKUSTELUA, vain toi yksi ja ainoa siteerattu viesti siinä vain näkyy. Mä just tänään/eilen sitä kiukuttelin että kaikki mahdollisuuden KESKUSTELLA on kyllä tosi tehokkaasti poistettu, mutta vähän mä tiesin, kun kävi ilmi että täällä on se on todellakin estetty- Mitähän vielä "kehitystä" on tulossa?? Pelottaa jo.

    Mä siis kirjoittelen ja siinä samalla vielä katselen ja tarkistelen muiden juttuja ja usein oivallan vielä siinä samalla asioita. Nyt pitää niinku joku pitkäkin viesti kirjoittaa ihan sokkona ilman että näkee sitä KESKUSTELUA.)

    No, mutta...

    Aikamoinen heittelehtiminen nyt on suuntaan ja toiseen. Ihan siis vahingossa päädyin johonkin vanhaan (Juu eli en siis pääse enää tarkistamaan että KOSKA tää v* viesti on tehty) viestiini, jossa olinkin jo puhunut just samoista aiheista kuin eilen. No.. *huokaisu* mun nyt kuitenkin pitäisi tietää että KOSKA toi on kirjoitettu että mä saisin vähän jotain lisä dataa. Ka, en tajunnut että piti olla jo valmiina koko viesti ja iskeä vain vaahtopäätä mielipiteitä asioista, joista ei edes tiedä kaikkea. Siihen suuntaan tää nyt menee. Meikä todellakin tässä vielä miettii kirjoittamistaan samalla ja toivoisin että muutkin miettisi mitä kirjoittavat.

    Joo. No...Koska puhutaan Könösesta, niin tää ei voi olla vanha eli joskus 16.02.2026 jälkeen ja vaikka nettimaailmassa moiset monen kuukauden takaiset asiat ei kuuluisi edes mainituksi, niin mun mielestä pari kuukautti sitten olleet asiat on vielä tosi uusia.

    Hmmm? No, tästä viestistä tuli nyt vähän tällainen. Pahoittelen Suomi24, jos mä en nyt TÄYTÄKÄÄN tätä kenttää, vaan jätän vielä pari merkkiä käyttämättä. Mä olisin varmaan nekin käyttänyt, jos olisin päässyt paremmin tuota aika-akselia käsittelemään.

    Kiitos ja moi.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    ...Mä joo vihaan tätä uutta systeemiä. Kamala. Se heitti mut vain tänne mun omaan viestiini (joka kai jollekin on ihan ok), mutta mä tykkäsin aina siinä matkan varrella lueskella niitä muita juttuja siitä välistä.

    Sitten kun mä sitä aiemman viestini aikaa lähdin etsimään, niin se oli yllättävän vaikea löytää (ehkä myöhemmin mun silmät paremmin tottuu lukemaan näitä merkintöjä). Ennen se vain jäi siihen missä oli ollutkin. Nyt se heitti jonnekin alas ja meni tutka sekaisin. Tähän vielä lisäksi ne on hitaasti mutta tehokkaasti tuhonneet kaikki noi rullauspalkit sivuista. Niistä selkeästi halutaan eroon, niin entisestään vaikeutuu navikointi täällä.

    No, mutta se mun viesti oli "Anonyymi00192 27.5.2026 klo 20.01"

    Könönen ekaa kertaa edes etsitty 16.02.2026. Pari kuukautta mä olen sitä koittanut takoa päähäni, mutten siis ole tullut mihinkään lopputulokseen. Sitä mä tuolla... no siis.. sillä jollain viestillä tarkoitin, joka nyt on TAAS sitten täysin kadotettu enkä nyt pääse siihen mitenkään tällä hetkellä. "Ihana" ominaisuus. Voi luoja!

    No, mutta siinä edellisessä viestissä mä olin jotenkin (en nyt sanatarkkaan muista että MITEN!!) puhunut siitä etten...?? niin? Vähän nyt vaikea, kun en muista sitä ulkoa. No, mä kuitenkin yritin siis hahmottaa ihmistä, mutta mun materiaali sitä varten oli suppeaa ja kaveri vissiin liian hyvä lakimies, niin siitä oli tosi vaikea saada mitään irti. Homma jäi sitten vähän tyngäksi.

    (nauran täällä mun ongelmille, kun niitä vielä tulee jatkuvasti tässä lisää. Onpas nyt vaikeaa)

    Tässä jää nyt ihan kaikki mun asiat tyngäksi, kun en pääse MITÄÄN niistä selvittämään. "Kiva" juttu. Ja joo joo, onhan sitä keinoja ja mulla on tosta Könösestäkin ne kirjat ostettuna, mutta en ole niitä vaivautunut vielä lukemaan eli sitäKIN mä tässä siis nauroin. Että en nyt sitten ala just nyt tätä viestiä varten niitä kirjoja lukemaan, ok?

    ******
    Joo, no mutta Kouvola aiheen takia ja siis Lahti-Kouvola h**me (ai, saiko tuota sanaa muuten sanoa? Ne aiemmat ainakin alkoi kaikki katoilla). *huokaisu*

    - Tuli uutinen vastaan. Olisin palannut vanhaan viestiini aiheesta, mutten löytänyt sitä.
    - Mun linkityssysteemi ohjasi minut Könös-viestiin, jossa olikin lakimies-aiheesta, josta juuri eilen puhuin.
    - En ollut muistanut aiheesta jo kirjoittaneeni, mutta nyt tarkistin että toi oli kirjoitetty toukokuun lopussa... eli tässä jotakuinkin keskivälissä. Pari kuukautta sen jälkeen, kun Könösen "löysin" ja pari kuukautta sitten tästä hetkestä taakse päin.
    - Ps. positiivista on se että ajanilmaisu on tuotu tänne Eurooppaan. Kiva. Sattuu vähemmän päähän, kun yrittää ymmärtää että koska se viesti on lähetetty. Yksi kiva muutos, muut on olleet huonoja.

    Tässä on niin paljon tätä muuta sälää että vähän vaikea kirjoitella niistä mun aikomistani aiheista. Mutta
    1. En sitä Kouvola-aihetta oikein pysty kommentoida aikomallani tavalla, koska en löytänyt sitä vanhaa viestiäni. Aiheeni olisi ollut "jengisodat" ja Orimattila tässä välissä.
    2. Ei ollut aikomusta kirjoittaa eilisestä lakimies-aiheesta, mutta mä nyt vahingossa putosin siihen taas, kun löytyi joku random viesti, jonka olin unohtanut olevan olemassa.
    3. Tää täysin muuttunut sivusto on kamala ja epäkäytännöllinen, mutta kivaa että aika ilmaistaan samalla tavalla kuin Suomessa kuuluukin :)

    "1. En sitä Kouvola-aihetta oikein pysty kommentoida aikomallani tavalla, koska en löytänyt sitä vanhaa viestiäni. Aiheeni olisi ollut "jengisodat" ja Orimattila tässä välissä."

    ...Mä kävin nyt paremmin lukemassa sen mun linkinkautta löytämäni Könönen-Kouvola-Lakimies -viestini. Sen jälkeen mulle tuli fiilis mainita että mä siis epäilen tässä joutuneeni jonnekin sotien keskelle vahingossa ja ilmeisesti vähän kaikista suunnista tulee mulle.

    Ainakin noiden pällien puheista päätellen ne epäilee mun olevan heidän "vihollisensa" ja SIKSI ne yrittää päästä musta eroon. Mä olen jo tätä koko hommaa miettinyt nää yli 10 vuotta. Oletin ongelmien selviävän itsestään, mutta kun ne alkoi nimenomaan vain pahentua, niin mä luulisin syynä olevan ne SODAT eikä joku yksittäinen (nimenomaan YKSIttäinen) jengi. Eli siellä on kaikki ihan sekaisin eikä kukaan saa mistään mitään tolkkua. Moni on käynyt sotkemassa minut kuvioihin ja se tietää ongelmia meille kaikille ja nyt te ette pääse musta enää edes eroon. Näin tässä on varmaankin käynyt.

    Viime vuoden maaliskuussa mulle kävi (kai) sähkömies uhkailemassa jengeistä että niitä on vain kaksi täällä. Oli niin tai näin, niin tuntuu että on joku kovakin paniikki siellä ihmisillä saada minua heidän tiimiinsä. Tätä paniikkia olen ihmetellyt. Kai siellä siis on vain asiat teillä ihan armottoman sekaisin. En mä muuta syytä keksi.

    Jotenkin poikkeuksellisen paljon on tyrkytetty Motoristeja täällä foorumilla ym. toimintaa, niin kun mullekin on siis nyt 10 vuotta jo tätä p*skaa tullut, niin ihan sen takia mä sitten ihan aidosti aloin sitä katsella ja pohtia että mitä näitä jengejä täällä nyt on ja KUKA mulle v*ttuilee. Sitä mä siis.

    ja mä olen alusta alkaenkin epäillyt että tää kaikki täytyy johtua mun teiniaikojen kaverista, joten se niinku vei muo miettimään Kouvolaa. Tää samainen kaverinihan se on, joka on tän kaiken mulle kertonut. Kyllä mä olen pysynyt lähdetietoisena eli miettinyt todellakin sitä että mistä tätä mun materiaalia on tullut. Tavallaan se on tosi huono lähde, mutta samalla se kaikista paras, koska se itse on siellä osallisena. Mä siis saan 100% dataa ihmisestä, jonka on osa sitä... vaikkei sen väittämät olisikaan aina totta.

    Joo. Lahti-, Kouvola- ja itä-linkityksiä mä vain tiedän enkä mitään tonne Hesaan päin. Sen mä niinku jo tiesinkin. Siksi toi uutinen oli mulle ihan tuttua. Ja pakko sanoa että olen kummastellut tällä foorumilla olevien juttuja, kun ne on loputtomasti puhuneet vain pääkaupunkiseudusta. Mä en ole tottunut kuulemaan mitään sieltä pääkaupunkiseudulta päin, koska täällä perinteisesti on vihattu teitä.

    "aidosti aloin sitä katsella ja pohtia että mitä näitä jengejä täällä nyt on ja KUKA mulle v*ttuilee. Sitä mä siis."
    "ja mä olen alusta alkaenkin epäillyt että tää kaikki täytyy johtua mun teiniaikojen kaverista"

    ...Juu eli kun kukaan ei tunnu edes tietävän yhtään kuka mä olen, niin selvennän nyt vielä että...

    joku joka mulle sitä p*skaa aina sysää ei tiedä muuta kuin että olen hengaillut kaverini kanssa. Joku joka kaverini tietäisi, osaisi ehkä kertoa paremmin ja tää juttu olisi jo jossain vaiheessa selvinnyt. Kun se ei näytä alkavan selvitä, niin mulle v*ttuilee ihmiset, jotka ei tiedä musta muuta kuin että olen hengaillut sen tyypin kanssa ja olettavat minunkin siis olevan jollainlailla osallinen... mutta kun en ole.

    Se ettei teillä ole mitään dataa musta, tarkoita että se olisi piilossa, vaan ettei siellä kuuluisikaan olla mitään.

    Jännä se Vipe ja ehkä just sitä mä ihmettelin. Jotain tosi jännää tässä on ollut. Kun mä siis oletan että taustalla on jotain tuollaista, niin outoa että Hämeen poliisi sitten mulle rupee. Miksi? Mitä "tietoa" muka Hämeen Poliisissa työskentelevällä voisi olla?

    Anyway! Tää menee liian monimutkaiseksi, jos alan tätä kattavasti selittää, mutta tässä on ollut siis paljon todella erikoisia piirteitä. Ja homma tuntuu olevan vielä kaikenlisäksi ihan umpijumissa, niin sekin on erikoista. Se pääasiassa sulkee pois sen mahdollisuuden että aiheuttaja olisi nää mulle tutut h**mepiirit. Ne ois jo toinen toistaan valistaneet ja lopettaneet tän hömpötyksen.

    Kuten sanoin se Vipe kummastuttaa muo suuresti, mutta se mun toinen "tutkintalinja" on aina ollut pedofiilit. Se... no... sen lonkerot ei ole mulla niin tiedossa, mutta ne vetää enemmän sinne etelään päin taas. Eli myös siitä syystä mä oletan tätä tulevan sieltä.

    Koska en osaa Vipeä sijoittaa kumpaakaan, niin mä en ole sitten osannut vieläkään päättää että ketä epäilen enemmän. Sähkömies..? No... mulle tulee uhittelee niin tietämättömiä tyyppejä etten ole jaksanut niitä ottaa vakavasti. Samoja oli siis kaupassakin. Joku tollo vain laitettu asialle, eikä ne ilmiselvästikään tajua mistään mitään. Niille on jotain uskoteltu ja laitettu ne toteuttamaan homma, jossa ei ole mitään järkeä. Nää näyttää silti itse uskovan asiaansa.

    Mulla kaunein esimerkki on se vartija, joka oli valheellisilla tiedoilla usutettu mun kimppuun. Se oli hyvä ja ammattitaitoinen tyyppi. Kun se ei itse mitään ongelmaa havainnut, niin ei myöskään minuun kajonnut. Ne laitetaan asialle valheellisin tiedoin. Eikä aina voi olla varma haluaako ne eroon myös tästä vartijat ym. tyypistä, kun voi myös olla niin että ihan tarkoituksella usutetaan toinen mahdottomaan. Sitä epäilin Vipen kanssa, koska mikä ihmeen juttu se oikein oli??!! Muut ei tunnu edes tajuavan miten järjetön se koko farssi oli. Oliko Vipe tarkoituksella usutettu hommaan, josta jo tiedettiin ettei se voi onnistua? (kolme eri poliisia käyttäytyi TODELLA omituisesti eli joku... joku ihan organisaation sisäinen juttu se nyt oli. Siellä oli sakki paniikissa ja se on tosi erikoista. TOSI erikoista. ...ja vaikka siellä siis useinkin panikoitaisiin porukalla, niin se vain on täysin mystistä että MINÄ sitten liityn tähän.)

    Äänestä

  • ...Ja tässä vaiheessa on taas hyvä muistuttaa että oli se hyypiö siellä poliisiaseman takana ja se salakuunteli heitä.

    Mä en vain tästä osaa kauheasti enempää kertoa, kun se on mulle itsellenikin aina mystinen asia. Mä en ole löytänyt hyvää linkitystä millekään, mutta kun tällaista kuitenkin oli, niin... ei se olisi tapahtunut ilman että nää miehet oli sen sallinut.

    Mä siis ihmettelen niitä tapahtumia, kun asiat...? Se kaikki oli kuin muka ihan eri suunnasta tullutta ja jotenkin jotain mitä minä olisin itse päättänyt. Mutta mä en muista mitään tällaista päättäneeni. Se oli outoa ja kun se kuitenkin jatkui ja sitä tunnuttiin tarkoituksella ylläpidetyn, niin voi olla että koko juttu oli alunperinkin ihan järjestetty juttu.

    Siellä on niin outoja juttuja, joita en tajua, niin se viittaisi myös siihen etten mä koskaan mistään mitään tiennytkään. Mä vain jotenkin elin siellä ja oletin että mä asioihin vaikutin. Kun mä en edes tiedä miksi tätä kaikkea on tapahtunut, niin en mä sitä ole tehnytkään.

    Ok?

    ja kun kaikki näyttää niin suunnitellulta, niin mä sen takia ihmettelen myös niitä muita juttuja. Eli jos kaikki oli järjestettyä, niin myös ne "sattumat", koska miksi n...?

    No, kun mä en vain tajua sitä ollenkaan. Ok.
    Joku muu on sitä järjestänyt ja siellä on ollut jotain ihan muuta jotain, mistä mä en ymmärrä. Mun ei koskaan kuulunutkaan ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    ...Ja tässä vaiheessa on taas hyvä muistuttaa että oli se hyypiö siellä poliisiaseman takana ja se salakuunteli heitä.

    "poliisiaseman takana ja se salakuunteli heitä."

    ...Tein liian salamyhkäisen viestin. Eli jostain OUDOSTA syystä mä kävin säännöllisesti siellä kodissa, joka oli just poliisiaseman takana. Mä en tajua miksi mä siellä olin ja siis säännöllisesti. Outo järjestely.

    No, siellä keittiössä oli radio, josta kuului jatkuvasti ja perheen isä mulle selitti että sinne radioon huikataan hänelle, jos hänen apuaa tarvitaan ja siksi se (Poliisiradio) oli siinä jatkuvasti auki.

    Mä sitten olen paljon miettinyt että mihin toi saattaa vaikuttaa. Mä en tiedä mitään, mutta kai sillä oli joku tarkoituksensa.

    No, se "muu outous" on mm. se kun ne muutti sieltä pois ja YHÄ mä jostain syystä sitten käyn siellä, vaikkei oikein alunperinkään ollut järkeä siinä että miksi mä sen perheen luona kävin. Mä en muista siis tätä itse päättäneeni tai halunneeni.

    Se oli outo mies ja parikin eri tapausta oli kai ihan kaikissa mielissä ahdistelua, mutta mä en muista mitään VAKAVAA. Musta on silti outoa että mä olin siellä nukkumassa. Mä en tajua miksi mä kävin siellä niin usein. Tajuatteko? Mä en muista mitään pahaa... mutta mä en ymmärrä mun olemista siellä. Miksi mä olen siellä? Siinä ei ole mitään järkeä, niin joku minulle tuntematon (kaikesta päätellen paha) syy tälle kaikelle siis pakko oli olla.

    Mitä enemmän mä sitä mietin näin aikuisena, niin musta tuntuu että mä olin vain joku nappula siellä, joku tekosyy, jonka verukkeella tehtiin jotain... jotain josta mä en tietenkään ole tietoinen etten mä alkaisi puhua ohi suuni.

    Nytkin kun näiden vuosien jälkeen mä yritän miettiä, niin en keksi mitään. Mä uskon että kaikki oli tehtykin niin. Fiksusti. Mutta se outous on siinä ettei siinä missään ollut mitään järkeä. Se oli kaikki feikkiä ja sitä ylläpidettiin keinotekoisesti eli jotain hämärää siinä oli siis.

    Mä olen surullisen tottunut siihen että muo käytetään lavastuksiin. Mä en tiedä mistä on kyse, mutta mä huomaan kyllä. Mä en vain koskaan ole tajunnut että mitä mun ympärillä tehdään ja mä olen YMMÄRTÄNYT että kaikki on tietenkin pidettykin niin etten mä koskaan mitään tajuaisi. Ei ne voisi enää käyttää muo sen jälkeen.

    Ja mä olen ruvennut tosissani nyt miettimään että mistä siinä kaikessa oli aina kyse. Mun nykyinenKIN elämä on ihan järjetön. Vipe-poliisi yritti lavastaa minut ja muuta tosi sekavaa. Mä en ymmärrä mikä teitä kaikki vaivaa. Ja muo vaivaa se etten mä ole vieläkään tajunnut tän jutun ideaa.

    Mä siis palaan sinne ikivanhaan samaan epäilyyni että pedofiilit on vain usuttanut mun h**mejengien armoille. Pedofiilit kun ei tee mulla (vanha) enää mitään, niin musta piti vain hommautua eroon. Ja ne saa hyvin mut pidettyä erossa, kun pysyn vaikeasti sairaana ja muo ei uskota ja usutetaan vielä rikolliset mun kimppuun että on jo tosi vaikea mun osoittaa ettei mulla ole MITÄÄN tekemistä niiden kanssa. Ei muo usko kukaan.

    Joo... mä jatkaisin koko viestin tätä samaa entten-tentten asiaa, mutta jotenkin se nyt on vain niin. Ei tässä koskaan ollut mitään muuta ideaa. Ai, mun päähän sattuu pähkäillä tätä!

    *****
    Mulla on oikeasti ollut nykylinjauksena just se etten mä voi tätä ymmärtää. Siinä on oleellinen ero. Mut on siis tarkoituksella pidetty erossa niin etten ole tietoinen asioista ja mulle valehdellaan. Mä en siis lapsena ollut tietoinen asioista mitä tapahtuu ympärilläni. Mä en silloin ja ehkä en NYTKÄÄN siis pysty mitään siitä ikinä tajuamaan.
    ...mutta sen ei tarvitse olla este. Mä olen siis alkanut käsitellä tätä asiaa nimenomaan siitä erityispiirteestä käsin että tämä on jotain, mistä en tule koskaan tietämään mitään. Ja hassusti se on jopa mielestäni alkanut toimia :DDD

    Mä olen tähän viitannut pari kertaa täällä. Mä olen sanonut että se on kuin ampua seinän läpi. :DD Mä olen hyväksynyt sen etten mä näe sinne, en edes sitä onko osunut, muttei se estä muo ampumasta sinne, koska SIELTÄ se tuleekin... joten sinne mä ammun ;P

    "Mä olen hyväksynyt sen etten mä näe sinne, en edes sitä onko osunut"

    ...ja mä olen kyllä huomioinut sen että täällä usutetaan valheellisilla tiedoilla toisten kimppuun. Se on tässä aina ollutkin idea.

    Ja mä olen tietoinen että on paljon poliisilla, puolustusvoimat ja muilla asioita, joista ei tulle koskaan kertomaan, mutta mä siinä 35-40 vuotiaana totesin ettei tällä valtiolla ole sellaista operaatiota, missä pitää yhtä kansalaista kiduttaa 40 vuotta. Ja vaikka olisikin, niin mä en sellaista valtiota enää auttaisi. Mä siis totesin ettei mulla ole mitään syytä "auttaa".

    Ja mä siis oikeasti mietin noita (erityisesti *** no siis...? No, joo. Mä kuitenkin sen täysin mietin että mulla ei voi edes olla mitään tietoa mitä ei voisi sanoa. Mun sanomisilla ei ole mitään erityistä merkitystä eli kun kaikki haukkuu poliisia, niin miksen minäkin voisi? Ei mulla ole mitään erityissyytä olla hiljempaa kuin muut.

    jne. Että mä totesin että kaikki mun hiljaisuus oli aina ollut täysin turhaa tai jopa vahingollista. Mut oli vain niin opetettu hiljaiseksi.... ja se on todellakin jännä että oli. Miksi?

    Miksi mut vaiennettiin? Ja ainoat syyt mitä mä keksin on kaikki rikollisuudessa enkä mä halua olla hiljaa rikoksista enkä mä halua heitä suojella.
    Ja mä puhun tälleen mystisesti, koska kaikki ON mystistä. Te itsekin ehkä lapsena olette kokeneet saman että te sanotte jotain ja sun äiti suuttuu sulle ja käskee olemaan hiljaa. Sitten ne saattaa aikuisena tajuta että miksi sun piti olla hiljaa, mutta mä EN. Mä en ole keksinyt että miksi oli muka väärin että sanoin jotain.

    "Mä en ole keksinyt että miksi oli muka väärin että sanoin jotain."

    ...Mulla mielessä pyörinyt kaksi yksinkertaita tapausta. Heti Orimattilaan muutettuani tuli Harri jututtamaan minua. Se kyseli naureskellen miten muutto oli mennyt, mutta kun aloinkin paasata Vuokrataloista, niin se järkyttyi ja alkoi minua hyssytellä. Se antoi VAHVAT viestin siitä ettei niitä saisi kritisoida. No, mä kritisoin siinä paikan päällä ja olen loputtomasti jatkanut kritisoimista enkä vieläkään näe mitään syytä muuttaa käytöstäni. Päin vastoin! Ne on olleet niin k*sipäitä siellä mulle että mä haukun heitä vaikka loppu elämäni eikä se tule olemaan ongelma.

    Toinen tapaus on kun olin teini ja... no... lyhykäisyydessään mun isosisko uhkasi tappaa minut, jos mä kerron että meidän täti on eronnut. No, en mä sitten kertonut, mutta MIKSI mun piti kokea alunperinkään mitään tuollaista? Miksi mut uhataan tappaa jonkun tuollaisen turhuuden takia? Mitä väliä silä on vaikka mä olisin kertonutkin siitä erosta, koska tuleehan se nyt ilmi joka tapauksessa joskus. Miksi pitäisi valehdella???? Mä en ymmärrä miksi muo uhkaillaan ja käsketään vaikenemaan kaikesta tosi merkityksettömästä p*skasta. Kaikki mitä MULLE on tehty on paljon pahempaa eli tuossakin se että mun sisko uhkaa tappaa minut. Onko toi nyt sitten hyvä juttu ihmisten tietää meidän suvusta?

    "Mulla mielessä pyörinyt kaksi yksinkertaita tapausta."

    ...Mä hiukan siteerasin väärin ja sen vielä selvennän. Eli nää kaksi tapausta, jotka juuri kerroin, oli sellaisia selkeitä, joista mielestäni olen tajunnut myöhemmin että miksei niitä saisi kertoa. Ja kun tämä on minulle selvinnyt, niin olen vain pettynyt. Tuossako kaikki?!!

    Mun koko elämä on silti täynnä tapauksia, kun minut on vaiennettu eikä mulle ole VIELÄKÄÄN selvinnyt että miksi mä en saisi puhua. Kun kaikki noi selvinneet tapauksetkin oli tyhmiä, niin en mä usko että niillä muillakaan on mitään oikeasti hyvää syytä ollut.

    Jalostettuna tämä siis selittää varmaan kaiken muunkin elämässäni. Eli oli tapahtumia, joita en tajunnut ja olen niistä yrittänyt saada selkoa, mutta minut on vaiennettu. VieläKÄÄN en siis tajua mistään mitään, mutta olen päätellyt että aina kun minut vaiennettiin, niin siellä on ollut jotain rikollista.

    Eli... mä olen ollut paikalla ja mä ihmettelen jotain. Siinä ON jotain outoa, mutta mä en saisi siitä puhua. Jos mä puhuisin... niin... :) Mä siis olen tulkinnut että mun kannattaa alkaa puhua kaikesta siitä mistä minut on vaiennettu, koska siellä on varmaan jotain minkä pitäisi tulla julkisuuteen... vaikken mä mitään ymmärräkään. Mitään valtionsalaisuuksia mä tuskin olen suojellut, tuskin! Nää on jotain rikollisten juttuja olleet aina.

    Mutta mä en voi liikaa toistaa sitä että mä en siis oikeastikaan tiedä mistään yhtään mitään. Mut on aina tarkoituksella pidetty kaikesta pimennossa. SEN mä tiedän. Mä olen tottunut siihen.

    ja siinä nää minua vainoavat pällit teki virheensä. Ok?
    Mä olen tottunut - tosi tottunut - siihen että mut sotketaan (ilmeisestikin) rikoksiin, mutta se tehdään aina niin etten mä AIDOSTIKAAN tiedä mistään mitään. Ei mulle kerrota mitään. Ei mun h**meitakäyttävä kaverikaan koskaan kertonut mitään oikeasti oleellista. Se saattoi vahingossa (?) jotain sanoa, josta silloin ajallaan olisi voinut olla harmia, mutta tuskin enää. Mä tiedän etten mä tiedä mitään oleellista. Ne on tarkoituksella ja huolella pitänyt mut aina erossa kaikesta. Ok?

    ja te sitten aloitte sotkea minua kaikkeen ja tulette ihan suoraan mulle ehdottelemaan kaikenlaista. Se on tosi omituista. Teidät on suoraan tyrkytetty mun päälle ja se kerrotte kaikki eri rikokset mulle. Mä en tajua tätä että miksi te noin teette. Mitä mun sillä tiedolla pitäisi tehdä? Onko nää usutettu mun päälle tarkoituksella (Vipe), JOTTA mä ilmiantaisin ne? Mä olen tottunut siihen ettei mulle nimittäin hiiskuta sanaakaan. Mun ei anneta koskaan ymmärtää mitään mistä on kyse ylipäätänsäkään.

    Ja vielä siihen että mut vaiennettiin lapsena: Mun mielestä se oleellisin pointti on etten mä vieläkään näin aikuisena ole tajunnut mitään. Jos se olisi jotain normaalia, mä jo sen olisin tajunnut aikuistuttuani.

    Äänestä

Ei Orimattilassa ole kunnon ehdokkaita kuin Laura. Nyt tulisi nostaa hänet kaikkien yhteiseksi ehdokkaaksi. Harmi kun hän on persu.

Äänestä
  • Jokaisella ehdokkaalla on virheensä. Olkoon persuus Lauran synti, jos muuten sopiva.

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Jokaisella ehdokkaalla on virheensä. Olkoon persuus Lauran synti, jos muuten sopiva.

    On erittäin hyvä. Toivottavasti aloittaa vaalityön pika puoliin. Istuva kansanedustaja Mira Nieminen kosii jo kovasti Orimattilan ääniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    On erittäin hyvä. Toivottavasti aloittaa vaalityön pika puoliin. Istuva kansanedustaja Mira Nieminen kosii jo kovasti Orimattilan ääniä.

    Eiks tää ole se poliisi? Sillä oli joku vaalivilppi epäilys, koska oli ilmoittanut väärin kotikuntansa. Selitys oli että suojeli näin perhettään, mutta oli aika poliisimainen vastaus. Että kai meillä muillakin on perheitä ja läheisiä suojeltavana eikä ole oikeuttanut rikkomaan lakia?

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Eiks tää ole se poliisi? Sillä oli joku vaalivilppi epäilys, koska oli ilmoittanut väärin kotikuntansa. Selitys oli että suojeli näin perhettään, mutta oli aika poliisimainen vastaus. Että kai meillä muillakin on perheitä ja läheisiä suojeltavana eikä ole oikeuttanut rikkomaan lakia?

    ...Mä olen muuten jostain syystä miettinyt viime aikoina sitä tapausta kun poliisikoira päästettiin vapaaksi ja se menikin talon läpi ja hyökkäsi toisen poliisin kimppuun. Takaovi oli siis auki ja koira meni vain läpi. Koira teki mitä kuuluukin, vaikka se oli kylläkin tarkoitettu hyökkäämään rikollisiin. Karua näille rikollisille :/

    No, mutta se purtu poliisi tappoi sen koiran itsepuolustukseksi.

    Mä en tiedä miksi tää tapaus on just viimeaikoina pyörinyt mun mielessä, mutta se naksahti taas päähäni tän äskeisen juttuni jälkeen. En tiedä liittyykö ne jotenkin sitten toisiinsa, mutta mulle tuli ihan olo että pitää jo tuosta mainita.

    ...Mä olen tosi pettynyt tähän valtioon :/

    Äänestä

Niinikoskella ei tykätä Riittasta!

2Äänestä
  • No ei tykätä ennää paljon muuallakaan. Olisi eron paikka hällä.

    2Äänestä

  • Missä hänestä pidettäisiin? Sekoilua jokainen kokous ja kaikki muu toiminta.

    2Äänestä

Edes omat ei tykkää riitasta. Kukaan muu ei tykkää riidasta kuin itse riita. Kokousten veto surkeaa hössöttämistä.

2Äänestä
  • Tuohon lisäys ettei mitään auktoriteettiä! Nolla!

    1Äänestä

  • Entäs Hanna ehdokkaaksi? Hän on kans Niinikoskelta ja mielipiteitä löytyy joka ketjuun täälläkin. Tosin ne ovat samoja vikinöitä ja muitten arvosteluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Entäs Hanna ehdokkaaksi? Hän on kans Niinikoskelta ja mielipiteitä löytyy joka ketjuun täälläkin. Tosin ne ovat samoja vikinöitä ja muitten arvosteluja.

    Miksi hoet nimeä? Mikä tarve?

    No, mutta eilenhän mulla oli ihan erilaista juttua. Sori, mä en ole aiemmin kyennyt. Vasta viime vuoden tammikuussa mä pääsin irti niistä kahleista etten kertoisi perheestäni. Eihän siitä ole vielä kahta vuottakaan!

    Oli ollut jo pohjalla, joulukuu oli... no huono silloin 2025 ja siinä kiukun aikana ei ENÄÄ tuntunut vaikealta alkaa ihan suoraan kertoa että KUKA teki ja MITÄ. Hitaasti mutta varmasti mä sitten aloin kertoa sen niinkuin se on <3

    Se on hidasta.

    Mä en enää kierrellyt ja kävin ihan yhdistämässä tänne laittamiini vanhoihin viesteihin että kuka tämä tyyppi oli, josta olin kertonut. Mä tulin tänne lisäilemään niihin juttuihin yksityiskohtia, kun olin vielä pari vuotta sitten kertonut ne ympäripyöreästi.

    Joitain juttuja en vieläkään voi kertoa, kun en niitä yhtään muista. En mä muista mitä tapahtui ennen sitä mun psykoosia. Mä muistan vain välähdyksiä sieltä täältä.

    Mulla meni vuosikymmeniä tajuta sekin että mun sisko teki jotain mummun hautajaisissa. Kun mä olen sitä mun paniikkikohtaustani miettinyt, niin mä olen miettinyt vain itseäni ja sitä mitä mä tunnen. Se on tuntunut sivuseikalta että sisko oli siinä mun kyljessä kiinni. Se on ollut yhtä oleelliselta tuntuva asia kuin mun sijainti siinä kirjossa tai penkin väri, se vain kuvailee sitä lähiympäristöä.

    Sitten vuosien jälkeen mä olen alkanut miettiä sitä HARMIA että kaikista ihmisistä juuri sisko on siinä ja hissukseen musta on alkanut tuntua että se on ollut varmaan aika isokin syy siihen mun tukehduttavaan olooni. Mä en siis vieläkään muista mitään, mutta se siskon hirviö siinä vieressä on alkanut tuntua aina vaan ahdistavammalta ja ahdistavammalta. Mä mietin SITÄ eniten nykyään, sitä jotain sumuista, epämääräistä hahmoa. Ja mä en saa henkeä.

    Mun sisko siis vihasi mummua ja mä siinä just... olin täysin hajonnut. Multa hajosi kaikki. Mä olin shokissa.
    Ps. Mun terapeutti muuten oli sitä mieltä ettei se ollut mummun kuolema joka mut hajotti (teki musta mielisairaan). Mä tätä aina vähän ihmettelin, kun terapeutti oli niin varma. Se oli sitä mieltä että se oli vain sellainen viimeinen isku.

    No, mutta mä olen itse itseäni pitänyt mielisairaana aina sieltä asti ja mulla ITSELLÄNI on äärimmäisen selkeä raja eli aika ennen sitä ja aika sen jälkeen. Mä itse tiesin että mä muutuin eikä mikään ollut enää samanlaista.

    No, mutta...

    Meikä kertoisi todellakin paremmin, jos mä vain jotain pystyisin muistaa. Mulla myös vain pyörii ristiriitaisia ajatuksia päässä, niin vaikea niistä on mitään selittää, kun en mitään itsekään ymmärrä.

    Eilisiin juttuihin kai liittyy että tänään herättyäni (nyt illalla) mulle tulvi mieleen ihan ok s*ks-kokemuksia nuoruusajaltani... ne ei vain liittyneet isääni. Mä just eilenkin sanoin ettei mulla mikään toimi, mutta...

    niin?

    Eli... mulla vetää ihan kaikki jotain kahta eri versiota samaan aikaan. Se siinä kai se ongelmakin. Toinen on 100% ja toinen on 0%. Yhteyttä ei ole.

    No, mutta ainakin ikäisteni kanssa mä olen AINA ollut dominoiva. Tää jopa on hämmentänyt minua. Mähän jauhan kaiken maailman Vilhusistakin eli jossain "siellä päin", mulla vain ei ole mitään siellä. Mä olen dominoiva. Silti mulla on ne ylipääsemättömät somaattiset oireeni, jotka estää multa täysin normaali elämän. Eli totuus on sitten jossain täällä kaaoksen seassa.

    Vielä jotenkin erilailla... eli vaikka mulla on traumoja ja lamaannuttavaa kauhua mielessäni ja kehossani, niin silti se ei jotenkin näy mun käytöksessä miehien/poikien kanssa. Mä olen itseasiassa aina ollut dominoiva.

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    "joulukuu oli... no huono silloin 2025"

    ...eiku siis 2024. Joulu 2024. Mä sekoitan no ihan joka kerta. Harmi että joulu on aina niin lähellä sitä uutta vuotta. Sama just korteissakin ja muissa, kun ei jotenkin tajua että mitä siinä pitäisi olla. joulu 2024, mutta hyvää uutta vuotta 2025.

    Äänestä

Suomalaiset ovat liian tyhmä kansa tajutakseen että aina äänestetään ensin puoluetta ja sitten valitaan henkilö sieltä.
Jos esim vokevasuri kertoo satuja eli kok kesk sdp vihvas rko väki niin hän ei aja suomen ja suomalaisten etua vaan eu n ja maah m jien ,kuten on nähty 30 vuoden aikana, jopa koulutuskin on tuhottu.
Suomalaisista siis 80 prosenttia on maan p eli peli on pelattu varsinkin kun omaamme 100 prosentin vas valemedian.

Äänestä

Onko omista hölmöyksistään ps ää syyttävä kesk ollut ns mafia myös orimattilassa. Eli kesk joka edustaa ei mitään järkeä eikä mielipidettä mistään mitä nyt korruption osaavat.

Äänestä

Tämä jokela on riidankylväjä ja hajoittaja. Näki siinäkin miten ulisi aloitteessaan. Inisijä.

Äänestä
  • Laura on ylivoimainen osaaja persuissa sillä hänellä on enemmän tietoa ja järkeä kuin muilla persuilla on yhteensä.

    1Äänestä

  • J:n katkeraa tilitystä. Katkerat ihmiset ovat Orimattilan ongelma.

    4Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    J:n katkeraa tilitystä. Katkerat ihmiset ovat Orimattilan ongelma.

    Tämä juuri näin. Muutamat persut on näitä katkeria ja munivat kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Tämä juuri näin. Muutamat persut on näitä katkeria ja munivat kaiken.

    Munivat? :DDDD oisko munaavat kuitenkin hahahahah

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    Munivat? :DDDD oisko munaavat kuitenkin hahahahah

    ...Mä jäin tätä miettimään. Mun on jo pakko laittaa että suomalais-ugrilaisilla oli todellakin sellainen käsitys että joku hanhi (?) muni tän maailmankaikkeuden eli se niinku "muni kaiken". Sillä on eri merkitys.

    Meikä menee sen tarkistamaan... oliko hanhi?

    "Alkumuna tunnetaan itämerensuomalaisten piiristä ainakin Suomesta, Karjalasta, Inkeristä ja Virosta. Kalevalassa kerrotaan kuinka sotka teki pesän Ilmattaren polvelle ja laski kuusi kultaista ja yhden rautaisen munan"

    Se oli sotka. Mikä on sotka? Onko se hanhi?

    ...Sotka on sorsa; ja sorsa on sorsalintu. Ok?
    "Sotkat (Aythya) ovat sorsien suku, johon kuuluu kaksitoista sukeltajasorsalajia."
    "Hanhet (Anserinae) on sorsien (Anatidae) heimon alaheimo."
    Ok eli hanhetkin on sorsia sitten. ok.

    ...ja taas

    Kun nyt jo näitä luonnontieteellisiä faktoja selvittelin, niin mun on taas pakko mainita että valaat on sitten sorkkaeläimiä ettäs tiedätte! Niillä on reikä päässä. Kaloilla on kidukset.

    ...tai no :( Mä nyt just sanoin että kaloilla on kidukset, mutta sehän taitaa olla fakta ihan kaikissa kalatapauksissa, mutta ongelma vain on ettei mitään sellaisia kuin "kaloja" ole olemassakaan.

    Mä en vielä tiedä miten mä tähän suhtautuisin. Voi silti olla että ne vain kehittelee niille epäkaloille jonkun paremman nimen. Voi olla että esim. hauki on kala.

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    ...ja taas

    Kun nyt jo näitä luonnontieteellisiä faktoja selvittelin, niin mun on taas pakko mainita että valaat on sitten sorkkaeläimiä ettäs tiedätte! Niillä on reikä päässä. Kaloilla on kidukset.

    ...Mä olen muuten oikeasti ihmetellyt sitä että miksi esim. norpalla on kaksi reikää eli sieraimet jotenkin normaalisti. Delfiinillä on sitten se reikä siellä päälaella. Miten se sinne on mennyt?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen 40. eduskuntavaalit järjestettäneen 18. huhtikuuta 2027. Siihen on aikaa reilu vuosi.
Löytyykö Orimattilasta yhteinen ja sopiva ehdokas?
Paljon on puhuttu Perussuomalaisten Laura Jokelasta, jolla on jo kokemusta politiikasta ja eduskuntatyöskentelystä avustajana. Hän on Orimattilan kaupunginvaltuutettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu