Kansanjohtaja Mooses vastaanotti laintaulut Siinain niemimaalla. Sinne rakennettiinkin jo 500-luvulla luostari, joka on yhä toiminnassa. Luostarialue on suuri, muurien ympäröimä pitäen sisällään ainutlaatuisia käsikirjoitus- ja taideaarteita. Mielenkiintoista on, että luostarin asukkaat ja islamilaiset beduiinit olivat keskiajalla jatkuvasti napit vastakkain eikä taisteluiltakaan vältytty. Puolustusmuurit olivat silloin todella tarpeen. Rauha saatiin, kun luostarin asukkaat rakensivat pienen moskeijan luostarialueelle. Nykyään tuo moskeija toimii viljavarastona.
Pyhän Katariinan luostari
Anonyymi-ap
7299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ymmärtääkseni se on jonkinlainen matkailukohde nykyään.
Olisi hieno matkakohde.
Siellä kiinnostaisi käydä. Matka olisi kyllä hinnaltaan kallis. Luulisin näin.
Pyhän Katariinan luostari on kreikkalais-ortodoksinen luostari, jossa oleskelee kymmenkunta munkkia. Nykyisin munkkien tärkeimpiin tehtäviin kuuluu vieraiden majoittaminen sekä luostarin aarteiden esitteleminen.
Munkit katsovat vapaa-ajallaan pornoa. Kerran vierailin Kreikassa ortodoksisessa luostarissa ja sattumalta näin, kuinka yhden munkin huoneen ovi oli raollaan ja siellä huoneessa pyöri telkkarissa kunnon jynkkykela!
Älä valehtele. Joudut vastuuseen valheistasi.
Ei ole valetta tuo, vaan täyttä totta.