Nurminen työntäisi veronmaksajien rahoja Gazaan
Leikkausten ja irtisanomisten rinnalla demaripormestari Nurmiselle on samaan aikaan tärkeää, että Tampere osoittaa tiukassakin paikassa kansainvälistä solidaarisuutta.
Joulun alla kaupunginhallitus hyväksyi 50 000 euron avustuksen maksamisen Gazaan pormestari Nurmisen harkinnanvaraisesta määrärahasta. Tampereen kaupunginvaltuusto kävi pitkän keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.
Perussuomalaiset eivät kannattaneet Gazan avustamista, koska rahalle on tarvetta Tampereellakin.
Joulun alla Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella, sillä perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Marika Puolimatka jätti oikaisuvaatimuksen pormestari Nurmisen tekemästä päätöksestä lähettää tamperelaisten verorahoja Gazaan.
suomen uutiset
demareiden rahankäyttöä tässä.Turussa sama homma?
Anonyymi-ap
0
84
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2733401Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031693- 681259
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991087Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is1991071- 581051
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:511000- 63971
- 42827
- 51815