Valtaosa ihmisistä on pallopäitä. Eli uskoo palloteoriaan. Valtaosa ei voi siis olla älykkäimpiä. Huippuälyykkyys kasautuu vain harvojen päälle! Älykkäät tunnistaa mm. siitä, etteivät he ole muiden manipuloitavissa olevia lampaita, eli niin sanotusti tyhmiä saappaita. Kumpaan sinä kuulut, pallopäihin, vai lättäpäihin?
Arvelen, että useimmat, jotka lukee tämän, on pallopää. Osa toki yrittää identifioitua lättäpääksi ollakseen osa älymystöä. Tosilättäpäitä tosin on harvalukuinen joukko, koska älyykkyys ei asu kaikkialla, eikä ole edes tarjolla kaikille!
Pallopää = palloteoriaan uskova ihminen (lammas). Hän siis uskoo maapalloon ja muihin tyhjyydessä leijaileviin palloihin, jotka osaa kiertää itsestään jotain kiertoratoja, koska massat vetää muka massoja puoleensa. Pallopää on typerys, joka on aivopesty palloteoriaan. Mutta et ole ainut, joten vertaisiasi on tolkuttoman paljon. Käytännössä lähes kaikki ihmiset. Ihminen on lähtökohtaisesti laumaeläin ja verrattavissa täysin lampaaseen.
lättäpää= maatietoinen ja erittäin älykäs ihminen. Lättäpäiden osuus on todella pieni. Varovaisten arvioiden mukaan aitoja lättäpäitä on 8 miljardista ihmisestä vain kaikkiaan 10 000 henkilöä. Eli puhutaan hyvin marginaalisesta joukosta, mutta me lättäpäät olemme se maanpiirin viisain ja älykkäin joukko. Maatietoisiksi, eli lättäpäiksi identifioivia on tätäkin suurempi joukko. Näiden lukumäärä lienee miljoonissa. Osasta tällaisistakin tulee ennen pitkään aitoja lättäpäitä, kunhan ovat valaistuneet maatietoisuuden polulla riitävästi. Mutta harvemmat. Luulen, että Ano Turtiainenkaan ei lukeudu penaalin terävimpiin kyniin ja hän ennen pitkää hurahtaa takaisin palloteorian kannalle. Anohan ei voi olla täysin lättäpää, kun monessa asiassa se on tyhmä, kuin saapas. Toivotaan, että hänkin saa kokea aidon maatietoisen valaistumisen ja muuttais sieltä venäjältä himputtiin!
Lättäpäisyys on älykkyyden ylin aste!
2
88
Vastaukset
Pallopäät on usein korkeasti koulutettuja koulujärjestelmän pallomaa aivopesun uhreja. Lättäpääksi tullaan kun opiskellaan itse esim. Youtubessa. Jotkut on valaistuneet maatietoisiksi esim. Meditoimalla yksin luostarissa.
Palloät on siis lampaita ja koulujärjestelmän opetussuunnitelman uhreja. Flättärit on valaistuneet maatietoisiksi.- Anonyymi00001
Korkeastikoulutus ei siis ole älykyyden lisäämistä, vaan ihmismielen tyhmentämistä korkealta tapahtuvan systemaattisen aivopesun menetelmin. Matalasti koulutettu koulutetaan matalalta typeräksi ja korkeakoulutettu korkealta. Korkeakoulutettu ihminen on siis syvemmän aivopesun läpi käynyt ihminen, jokle toki on annettu matalasti koulutettua enemmän eväitä pärjätä taloudellisesti täällä maan piirillä. Mikään oppilaitoksen tuottama oppidata ei vie ihmistä eteen päin valaistumisen tiellä. Ja valaistunut maatietoinen hyvin älykäs ihminen ei vättämäte menesty taloudellisesti maanpiirillä, mutta voin sanoa lujasti sen tosiasian, että maatietoinen on aina heittämällä älykkäämpi, kuin yksikään matalalta, tai korkealta koulutettu pallomaankannattaja! Tämä vain on fakta!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096756Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884401L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453709TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133110Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281718- 661128
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551103- 91089
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?1991084Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481060