Terveppä terve! Ajattelin kirjoittaa tänne omasta sosiaalisesta jännittämisestä, koska ehkä löytyisi vertaistukea. Olen lukiolainen jolla on todella isoja ongelmia sosiaalisen jännittämisen kanssa. Luulin ennen, että kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta tai pelosta, mutta löysin osuvamman termin omille kokemuksilleni. MInun kohdallani jännittämistä on ollut koko yläaste ja muistelen että myös ala-asteella. Nyt lukio iässä se on vain pahentunut.
En tiedä oliko todella huono vai huono idea mennä lukioon kun tästä kärsin. Minulla jännitys oireilee tosi voimakkaasti. Olen pieneltä paikkakunnalta ja meidän koulu on tosi pieni, mutta silti kouluun meneminen jännittää vaikka kaikki on siellä ihan mukavia toisilleen. Henkilökohtaisesti minulla ei ole ongelmia syömisen kanssa, mutta kouluruokailussa en pysty syömään. En pysty syömään koska minulla on niin huono-olo ja huono-olo on minulla olennainen osa jännittämistä. Aluksi se ei haitannut, mutta nyt se alkaa myös vaikuttamaan siihen, että en pysty kunnolla syömään kotonakaan, koska seuraava koulupäivä jännittää. Saatan joskus myös vapista tai täristä ilman mitään syytä. Ihmisten ympärillä vain jännittää enkä oikein tiedä miksi. En ole koskaan kuullut kenenkään kärsivän samanlaisista oireista ja tunnen siksi oloni tosi yksinäiseksi.
Välttelen paljon sosiaalisia tilnteita vähän kaikenlaisia. Välttelen koulun tapahtumia, koska sinne tulee koko koulu ja erikoispäivät jännittää minua tosi kovasti. Koulussa kokeetkin jännittää, koska pelkään nolaavani itseni jotenkin kun on niin hiljaista ja pelkään, että esimerkiski maha kurnii tai pyörryn tai jotain sellaista jonka huomaa heti hiljaisessa luokassa ja sitten nolaan itseni. Pelkään siis myös itseni nolaamista.
Kertokaahan jos teillä samankaltaisia kokemuksia.
Sosiaalinen jännittäminen
3
107
Vastaukset 3
- Anonyymi00001
Itsetuntoa olisi hyvä saada paranneltua.
Tarkkailet ilmeisesti liikaa itseäsi ja mietit, mitä muut ajattelevat sinusta ?
Et taida hyväksyä itseäsi sellaisena kuin olet, et ehkä luota itseesi ?
Mitä ajattelet itsestäsi, mietitkö hyväksyvätkö muut sinut ? Tykkäätkö itsestäsi, vai pidätkö itseäsi jotenkin huonona tai heikkona ?
Nuo olisivat aiheita, joita kannattaisi pohtia.
Nuoruudessa minäkin kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Taustalla omalla kohdallani oli juuri se, kun en hyväksynyt itseäni, mietin aina, hyväksyvätkö muut minut, kelpaanko, mokaanko, ajattelevatko muut minua ja mitä he minusta ajattelevat, jne.
Sen voin kertoa, että ongelmasta on mahdollista päästä eroon, mitä paremmin tutustuu itseensä, hyväksyy itsensä, jne.
Kun kelpaa itselleen, niin huomaa, että kelpaa muillekin ihan omana itsenään.Enpä ole tuota tullut miettineeksi! Kiitos tuosta kommentista. Minulla todella on vaikeuksia myöntää, että olisin esimerkiski jossain asiassa hyvä. Pitääpä yrittää alkaa tsempata itteä että pystyis olla armollinen itselle ja hyväksyy millanen oon.
- Anonyymi00002
Hyvä, jos oli jotakin hyötyä.
Kannattaa joo ajatella itsestään positiivisesti, ja uskoa, että on myös joissain asioissa ihan hyvä. Sekin on hyvä oppia hyväksymään, ettei kaikessa onnistu, ei kukaan onnistu ihan kaikessa.
Virheitäkin sattuu meille kaikille, ne ei maailmaa kaada, joskus niistä myös oppii.
Ja jos mokaa jotain, niin ei muut sitä muistele, se on oma pää, jossa se moka ehkä pyörii pitempään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561