Päivi Räsänen

Anonyymi-ap

Ei saanut näkyvyyttä. Hyvä niin.
Kuulemine n oli uutisten mukaan järjestetty propaganda tarkoituksessa.

125

1814

    Vastaukset 125

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tekikö Räsänen karhun palveluksen Suomelle ja Euroopalle. En ymmärrä hänen pointtiaan koko kuulemisessa. Vaikutti siltä että hän oli ainoastaan väline koko jutussa. Mainitsiko Räsänen että hänen puolue istuu hallituksessa ja on yleensä lakien säätäjä yhteiskunnassamme kun on kansanedustaja.
      Jotenkin tuntuu oudolta hänen tuonne kuulemiseen meneminen. Selventäkää mikä tällä kaikella oli tarkoitus.

      • Anonyymi00002

        Huomion kerääminen uhriutumalla, välittämättä siitä, että samalla aiheuttaa vahingon koko kansalle.
        Oma etu ensin.
        Persujen vanavedessä oppii kaikenlaista.

      • Anonyymi00005

        Päivi Räsänen ei tehnyt karhunpalvelusta Suomelle eikä Euroopalle, vaan palveluksen Suomen ja Euroopan kansalaisille, mutta ei ehkä valtakoneistolle.

        Et ehkä tiennyt, että lakien säätäminen on kansanedustajien pääasiallista työtä.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Huomion kerääminen uhriutumalla, välittämättä siitä, että samalla aiheuttaa vahingon koko kansalle.
        Oma etu ensin.
        Persujen vanavedessä oppii kaikenlaista.

        Päivi Räsänen ei uhruitunut, eikä aiheuttanut mitään vahinkoa Suomen kansalle. Hän ei olltu ajamassa niinkään omaa etuaan vaan kaikkien Suomen ja Euroopan tavallisten kansalaisten etua. Se on totta, että erityisesti vasemmiston johdon etua tämä ei ajanut, eikä myöskään kokoomuksen EU-komissaarin etua.

      • Anonyymi00008

        Sananvapauden puolesta puhuminen 'karhunpalvelus' Suomelle?

        Valehteleminen, että Suomessa saa kukin vapaasti ilmaista vakaumuksensa ja lukea Raamattua, olisi 'isänmaallinen' teko?

        Ohhoh, kun on asenteet mullin mallin.

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Huomion kerääminen uhriutumalla, välittämättä siitä, että samalla aiheuttaa vahingon koko kansalle.
        Oma etu ensin.
        Persujen vanavedessä oppii kaikenlaista.

        Lääketieteen lisensiaatti Räsänen yritti kerätä Yhdysvalloissa huomiota jopa niin, että esiintyi siellä tohtorina.

      • Anonyymi00062

        Minkä vahinkon päinvastoin Päivi Räsänen olet esimerkiksi meille hyvä

      • Anonyymi00063
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Lääketieteen lisensiaatti Räsänen yritti kerätä Yhdysvalloissa huomiota jopa niin, että esiintyi siellä tohtorina.

        Suomalainen lääketieteen lisensiaatin koulutus vastaa hyvin pitkälti yhdysvaltalaista lääketieteen tohtorin (MD) koulutusta. Suomalainen lääketieteen lisensiaatin koulutus käännetään yleensä amerikan englannissa lääketieteen tohtoriksi. Enemmän huomiota olisi herättänyt ja huomionhakuisemmalta olisi vaikuttanut se, jos hän olisi yrittänyt lähteä tuota asiaa tarkkaan selittämään.

      • Anonyymi00066
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Huomion kerääminen uhriutumalla, välittämättä siitä, että samalla aiheuttaa vahingon koko kansalle.
        Oma etu ensin.
        Persujen vanavedessä oppii kaikenlaista.

        Näin on.

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Päivi Räsänen ei tehnyt karhunpalvelusta Suomelle eikä Euroopalle, vaan palveluksen Suomen ja Euroopan kansalaisille, mutta ei ehkä valtakoneistolle.

        Et ehkä tiennyt, että lakien säätäminen on kansanedustajien pääasiallista työtä.

        Ei yhdelle kurrppanalle

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Lääketieteen lisensiaatti Räsänen yritti kerätä Yhdysvalloissa huomiota jopa niin, että esiintyi siellä tohtorina.

        Ällistyttävää.

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        Ällistyttävää.

        Ällistyminen ja pöyristyminen ovat vihavasemmiston tapoja luoda valheellisia mielikuvia.

        Suomalainen lääketieteen lisensiaatin koulutus vastaa hyvin pitkälti yhdysvaltalaista lääketieteen tohtorin (MD) koulutusta. Suomalainen lääketieteen lisensiaatin koulutus käännetään yleensä amerikan englannissa lääketieteen tohtoriksi. Enemmän huomiota olisi herättänyt ja huomionhakuisemmalta olisi vaikuttanut se, jos hän olisi yrittänyt lähteä tuota asiaa tarkkaan selittämään.

    • Anonyymi00003

      Päivin lempi-iskelmä on ”My heart belongs to daddy”. Ja tuo daddyhan on Epstein-ym. kohuissa ryvettynyt Donald Trump. Päivi kävi pettämässä isänmaansa.

      • Anonyymi00010

        Päivi Räsästä tuo ei sen sijaan kuvaa mitenkään, mutta sinusta tuo viesti kertoo enemmän kuin arvaatkaan.

    • Anonyymi00004

      Näytti saaneen näkyvyyttä.

      Luonnollisesti demokraatit sanovat, että kuuleminen oli järjestetty propagandatarkoituksessa. Näin USA:ssa on tapana kommentoita kuulemisia kun ne eivät ole omien tavoitteiden mukaisia.

    • Anonyymi00007

      Räsänen on hyödyllinen hölmö.Vanha nainen ja pölyttynyt ajatusmaailma.Trump ja muut tekopyhät ovat saaneet paljon pahaa aikaan.Päivi raukka ei ehkä tajua,että hyödytti propagandaa ja paskoi omaan pesään.

      • Anonyymi00009

        Et ilmeisesti ole koskaan kuunnellut Räsästä, olet vain kuunnellut juoruja Räsäsestä. Siinä on nainen, joka ajattelee omilla aivoillaan ja uskaltaa ja osaa puhua rohkeasti ja sujuvasti totuuden juuri sellaisena kuin sen näkee. Pian te vihaajat pääsette Päivistä. Uskovien kristittyjen ylöstempaus tapahtunee lopulta tänä vuonna.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Puhuu totuuden juuri sellaisena, kuin sen näkee. Toiset näkee totuuden eri lailla. Ei uskon lasit päässä.

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Et ilmeisesti ole koskaan kuunnellut Räsästä, olet vain kuunnellut juoruja Räsäsestä. Siinä on nainen, joka ajattelee omilla aivoillaan ja uskaltaa ja osaa puhua rohkeasti ja sujuvasti totuuden juuri sellaisena kuin sen näkee. Pian te vihaajat pääsette Päivistä. Uskovien kristittyjen ylöstempaus tapahtunee lopulta tänä vuonna.

        Olihan toi huumoria? Jos ei, niin tänä vuonna oot lataamossa.

    • Anonyymi00012

      Hyvin näkee, että vasemmisto on täydessä paniikissa, kun samasta aiheesta pitää olla melkein 10 aloitusta samalla palstalla aktiivisena samaan aikaan.

      Tämä on erityisesti palstalle aktiivisesti kirjoittavan Rinteen/Marinin hallituksen ministerin tavaramerkki. Välillä hän tosin osaa toimia tämän suhteen muita keskustelijoita kunnioittaen.

      • Anonyymi00013

        Olet kyllä kyyninen

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Olet kyllä kyyninen

        Totta.

        Kun tätä vasemmiston panikointia ja erityisesti tämän Rinteen/Marinin hallituksen ministerin toimintaa on riittävästi nähnyt, se tekee kyyniseksi.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Mutta silti , loistava aloitus.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Mutta silti , loistava aloitus.

        Kyllä ja Räsänen veti loppuun asti hyvin.

      • Anonyymi00021

        Niin on useampi aloitus, mutta niissä on vivahdeeroja, kukin omalta kannaltaan. Eihän Sinäkään jos savustat lahnaa saa sitä loheksi vaikka kuinka haluaisit.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Niin on useampi aloitus, mutta niissä on vivahdeeroja, kukin omalta kannaltaan. Eihän Sinäkään jos savustat lahnaa saa sitä loheksi vaikka kuinka haluaisit.

        Erityisesti palstalle ahkerasti kirjoittava Rinteen/Marinin hallituksen ministeri joutuu rakentamaan uuden savustulaatikon jokaista yksittäistä lahnaa varten.

        Ei tarvitse ihmetellä miksi Rinteen/Marinin hallitus tuhosi Suomen talouden.

        Tämä kertoo laajemminkin vasemmisto keskustelukulttuurista, kun aiheesta aiemmin käyty keskustelu pitää yrittää pimittää.

      • Anonyymi00087
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Totta.

        Kun tätä vasemmiston panikointia ja erityisesti tämän Rinteen/Marinin hallituksen ministerin toimintaa on riittävästi nähnyt, se tekee kyyniseksi.

        Voisitko kertoa kuka se mielestäsi on.
        Henriksson?

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Voisitko kertoa kuka se mielestäsi on.
        Henriksson?

        Ko. Rinteen/Marinin hallituksen ministeri on ilmaissut, ettei hän halua että hänen henkilöllisyytensä paljastetaan. Kunnioitan edelleen tätä toivetta.

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        Ko. Rinteen/Marinin hallituksen ministeri on ilmaissut, ettei hän halua että hänen henkilöllisyytensä paljastetaan. Kunnioitan edelleen tätä toivetta.

        Tolla puheella bullshittii.
        Ei jatkoon.

      • Anonyymi00090
        Anonyymi00089 kirjoitti:

        Tolla puheella bullshittii.
        Ei jatkoon.

        En nyt oikein saa selvää mitä yrität muuta kertoa kuin sen, että annat täyden hyväksyntäsi vasemmiston epärehelliselle tavalle käydä keskustelua, mm. yrittämällä pimittää aiheesta aiemmin käyty keskustelu. Erityisesti palstalle aktiivisesti kommentoiva Rinteen/Marinin hallituksen ministeri tekee sitä jatkuvasti.

      • Anonyymi00097
        Anonyymi00090 kirjoitti:

        En nyt oikein saa selvää mitä yrität muuta kertoa kuin sen, että annat täyden hyväksyntäsi vasemmiston epärehelliselle tavalle käydä keskustelua, mm. yrittämällä pimittää aiheesta aiemmin käyty keskustelu. Erityisesti palstalle aktiivisesti kommentoiva Rinteen/Marinin hallituksen ministeri tekee sitä jatkuvasti.

        Viittaaminen johonkin epämääräiseen ylempään tahoon ei anna viesteillesi yhtään enempää uskottavuutta.
        Lähinnä tulee mieleen jumalan korvaaminen lihalla.

      • Anonyymi00098
        Anonyymi00097 kirjoitti:

        Viittaaminen johonkin epämääräiseen ylempään tahoon ei anna viesteillesi yhtään enempää uskottavuutta.
        Lähinnä tulee mieleen jumalan korvaaminen lihalla.

        En viitannut mihinkään "ylempään tahoon" toisin kuin sinä.

      • Anonyymi00100
        Anonyymi00098 kirjoitti:

        En viitannut mihinkään "ylempään tahoon" toisin kuin sinä.

        Elikkäs.

        "Erityisesti palstalle aktiivisesti kommentoiva Rinteen/Marinin hallituksen ministeri tekee sitä jatkuvasti."

      • Anonyymi00101
        Anonyymi00100 kirjoitti:

        Elikkäs.

        "Erityisesti palstalle aktiivisesti kommentoiva Rinteen/Marinin hallituksen ministeri tekee sitä jatkuvasti."

        Tämä Rinteen/Marinin hallituksen ministeri toimii tyypilliseen vihavasemmiston tapaan lähinnä Neuvostoliiton kommunistipuolueen ja Hitlerin nazi-Saksan propagandaoppien mukaisesti kuten moni muukin tällä palstalla kristittyjä, KD:ta, juutalaisia ja Israelia vastaan aktiivisesti taisteleva.

      • Anonyymi00103
        Anonyymi00101 kirjoitti:

        Vainiin, hihhuli!

      • Anonyymi00104
        Anonyymi00103 kirjoitti:

        Vainiin, hihhuli!

        Sellaisia ne vasemmistolaiset tyypillisesti on. Vetävät Neuvostoliiton ja nazi-Saksan opeilla eteenpäin.

      • Anonyymi00105
        Anonyymi00101 kirjoitti:

        Tämä Rinteen/Marinin hallituksen ministeri toimii tyypilliseen vihavasemmiston tapaan lähinnä Neuvostoliiton kommunistipuolueen ja Hitlerin nazi-Saksan propagandaoppien mukaisesti kuten moni muukin tällä palstalla kristittyjä, KD:ta, juutalaisia ja Israelia vastaan aktiivisesti taisteleva.

        On se Henriksson sekaisin!

      • Anonyymi00106
        Anonyymi00105 kirjoitti:

        On se Henriksson sekaisin!

        Mihin ajatuksesi perustuu?

      • Anonyymi00107
        Anonyymi00106 kirjoitti:

        Mihin ajatuksesi perustuu?

        Semmosta.

        "Tämä Rinteen/Marinin hallituksen ministeri toimii tyypilliseen vihavasemmiston tapaan lähinnä Neuvostoliiton kommunistipuolueen ja Hitlerin nazi-Saksan propagandaoppien mukaisesti kuten moni muukin tällä palstalla kristittyjä, KD:ta, juutalaisia ja Israelia vastaan aktiivisesti taisteleva."

      • Anonyymi00110
        Anonyymi00107 kirjoitti:

        Semmosta.

        "Tämä Rinteen/Marinin hallituksen ministeri toimii tyypilliseen vihavasemmiston tapaan lähinnä Neuvostoliiton kommunistipuolueen ja Hitlerin nazi-Saksan propagandaoppien mukaisesti kuten moni muukin tällä palstalla kristittyjä, KD:ta, juutalaisia ja Israelia vastaan aktiivisesti taisteleva."

        Ok. Arvelet, että tuo kuvaa Anna-Maja Henrikssonia.

        Hyvä muistaa, että RKP halusi perinteisesti istua suuressa salissa äärimmäisenä oikealla, mutta Henriksson sitten vaaati päästä lähemmäs vasemmistoa. Sikäli kyllä looginen arvelu sinulta, että Henriksson olisi halunnut lähemmäs kanssaan samalla tavalla ajattelevia.

        Kannattaa muistaa, että usea Rinteen/Marinin hallituksen ministeri toimii tuossa lainaamassasi tekstissä kuvatulla tavalla.

      • Anonyymi00111
        Anonyymi00110 kirjoitti:

        Bajis on myös lahkolainen ja sopii tähän jengiin täydellisesti.

      • Anonyymi00115
        Anonyymi00101 kirjoitti:

        Tämä Rinteen/Marinin hallituksen ministeri toimii tyypilliseen vihavasemmiston tapaan lähinnä Neuvostoliiton kommunistipuolueen ja Hitlerin nazi-Saksan propagandaoppien mukaisesti kuten moni muukin tällä palstalla kristittyjä, KD:ta, juutalaisia ja Israelia vastaan aktiivisesti taisteleva.

        Onko kaikki intiaanit kanootissa?

    • Anonyymi00019

      Niin kerottiin radio- uutisissa "että kuuleminen järjestettiin propakanda tarkoituksessa".
      Silloin se on sitä : propakandaa.

      • Anonyymi00026

        Oikeinko radiouutisissa? Se on sitä radiouutisten propagandaa jota sinä papukaijana toistat.

    • Anonyymi00022

      Nostetaampas tämä keskustelu unhojen yöstä, näin pyhäpäivän ratoksi niin KD: n kommentaattorikin pysyy hereillä

      • Anonyymi00027

        Olisi kiva, jos joku KD:n edustaja osallistuisi palstan keskusteluihin.

    • Anonyymi00023

      Nostetaampas tämä keskustelu unhojen yöstä niin KD kommentaatgtori virkistyy.

    • Anonyymi00024

      Vanha nainen hunningolla.

      • Anonyymi00028

        Juuri tällaiseen naisvihamieliseen retoriikaan ja toimintaan Rinteen/Marinin hallituksen toiminta perustui monelta osin.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Juuri tällaiseen naisvihamieliseen retoriikaan ja toimintaan Rinteen/Marinin hallituksen toiminta perustui monelta osin.

        Mitäs perskokkarit puhui tyttö viisikosta. Lyhyt tai valikoiva on muistisi.

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Mitäs perskokkarit puhui tyttö viisikosta. Lyhyt tai valikoiva on muistisi.

        Jaa-a. Mikäköhän yrität sanoa? Mikä on "perskokkari"? Entä "tyttö viisikko"? Kumpikaan näistä ei varmaan ole muistini, joka ei ole lyhyt eikä valikoiva.

    • Anonyymi00029

      Onkohan näiden nykyisten hallitusten hihhuli ministereiden mukaan sama homma että heidän Jumalansa laki menee ohi Suomen lain, kuten Päivillä?
      Pelottava ajatuksena että ovat ministereinä päättämässä.

      • Anonyymi00030

        En ole huomannut, että nykyhallituksessa olisi yhtäkään hihhuliministeriä.

        Tämä moneen kertaa debunkattu väite:

        "sama homma että heidän Jumalansa laki menee ohi Suomen lain, kuten Päivillä"

        kertoo, että Rinteen/Marinin hallituksen ministeri joutuu argumentoinnissaan kaapimaan taas tynnyrin pohjia.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        En ole huomannut, että nykyhallituksessa olisi yhtäkään hihhuliministeriä.

        Tämä moneen kertaa debunkattu väite:

        "sama homma että heidän Jumalansa laki menee ohi Suomen lain, kuten Päivillä"

        kertoo, että Rinteen/Marinin hallituksen ministeri joutuu argumentoinnissaan kaapimaan taas tynnyrin pohjia.

        Mainiota että tynnyrin pohjalta jotain löytyy.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Mainiota että tynnyrin pohjalta jotain löytyy.

        Rinteen/Marinin hallituksen ministeri ei oikein ymmärrä missä vaiheessa tyhjä tynnyri pitäisi pestä ja täyttää uudelleen, eikä yrittää kaapia väkisin mätää sakkaa pohjalta niin että tynnyristäkin irtoaa materiaalia.

        Tämä Rinteen/Marinin hallituksen ministerien tapa toimia on osoittautunut erittän huonosti toimivaksi myös nettikeskusteluissa.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Rinteen/Marinin hallituksen ministeri ei oikein ymmärrä missä vaiheessa tyhjä tynnyri pitäisi pestä ja täyttää uudelleen, eikä yrittää kaapia väkisin mätää sakkaa pohjalta niin että tynnyristäkin irtoaa materiaalia.

        Tämä Rinteen/Marinin hallituksen ministerien tapa toimia on osoittautunut erittän huonosti toimivaksi myös nettikeskusteluissa.

        KD:ssä pitäisi olla pelisilmää eikä rynnätä suinpäin joka paikkaan kuten Päivi kun sai kutsun propaganda tilaisuuteen yhdysvaltoihin.

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        KD:ssä pitäisi olla pelisilmää eikä rynnätä suinpäin joka paikkaan kuten Päivi kun sai kutsun propaganda tilaisuuteen yhdysvaltoihin.

        Kun demokraatit (vasemmisto) ja republikaanit (oikeisto) kutsuivat Päivi Räsäsen Yhdysvaltiohin kuultavaksi, kumman propagandaa siinä ajettiin vai oliko sinulle ongelmana se, että kuulemisessa vastustettiin sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamista?

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Jokainen on uskontoasioissa henkilökohtaisesti paras asiantuntija eikä tarvitse neuvoja muilta.
        Uutisissa kerrottiin tästä kokouksesta ja että se järjestettiin propakanda tarkoituksessa.
        Kun se tulee YLE uutisissa niin ei ole mitään tarvetta asettaa uutista kyseenalaiseksi.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        "Jokainen on uskontoasioissa henkilökohtaisesti paras asiantuntija eikä tarvitse neuvoja muilta."

        Kun katsoo eri uskontojen uskovaisten organisoitumista, näyttää siltä, että olet kovin yksin tuon ajatuksesi kanssa.

        "Uutisissa kerrottiin tästä kokouksesta ja että se järjestettiin propakanda tarkoituksessa.
        Kun se tulee YLE uutisissa niin ei ole mitään tarvetta asettaa uutista kyseenalaiseksi."

        Kaiva toki se uutinen esiin niin katsotaan mitä Ylen toimittaja on sanonut. Laita lainaus ja linkki lähteeseesi.

        Ajatus, että YLE:n uutisointi olisi kyseenalaitamisen yläpuolella kertoo sinun olevan kovin naiivi .

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        NIIN ,KYLLÄHÄN NE USKONTOHIHHULIT ORGANISOITUU

        Niin kyllähän ne uskontohihhulit organisoituu niin että joukossa tyhmyys tiivistyy,

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        NIIN ,KYLLÄHÄN NE USKONTOHIHHULIT ORGANISOITUU

        Niin kyllähän ne uskontohihhulit organisoituu niin että joukossa tyhmyys tiivistyy,

        Tänne on kokoontunut paljon teitä vasemmistohihhuleita puhumaan pahaa KD:sta. Vaikuttaa organisoidulta toiminnalta.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Tänne on kokoontunut paljon teitä vasemmistohihhuleita puhumaan pahaa KD:sta. Vaikuttaa organisoidulta toiminnalta.

        Se on miten asian kokee. Voihan hihhuli sanan kokea myönteisenä iloisena sanan levittämisen sanomana jossa KD keskeisessä osassa.

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Jokainen on uskontoasioissa henkilökohtaisesti paras asiantuntija eikä tarvitse neuvoja muilta.
        Uutisissa kerrottiin tästä kokouksesta ja että se järjestettiin propakanda tarkoituksessa.
        Kun se tulee YLE uutisissa niin ei ole mitään tarvetta asettaa uutista kyseenalaiseksi.

        Et vastannut kysymykseen:

        "Kun demokraatit (vasemmisto) ja republikaanit (oikeisto) kutsuivat Päivi Räsäsen Yhdysvaltiohin kuultavaksi, kumman propagandaa siinä ajettiin vai oliko sinulle ongelmana se, että kuulemisessa vastustettiin sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamista?"

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        Se on miten asian kokee. Voihan hihhuli sanan kokea myönteisenä iloisena sanan levittämisen sanomana jossa KD keskeisessä osassa.

        Tuo on toki kiinni jokaisen omasta tulkinnasta. Vasemmistohihhulit näyttävät kokevan tuon sanan positiivisena. Vasemmistohihhuleiden pääasiallinen sanoma tällä palstalla on valehtelemalla vihan lietsominen KD:ta, juutalaisia ja Israelia vastaan.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Tuo on toki kiinni jokaisen omasta tulkinnasta. Vasemmistohihhulit näyttävät kokevan tuon sanan positiivisena. Vasemmistohihhuleiden pääasiallinen sanoma tällä palstalla on valehtelemalla vihan lietsominen KD:ta, juutalaisia ja Israelia vastaan.

        Olet ymmärtänyt asian täysin väärin. Vasemmistolla ja muilla eri mieltä olevilla on ainoastaan tarkoitus kertoa totuutta KD:stä ,sekä Israelin sotarikoksista ja julmuuksista palestiinalaisalueilla.Asiat näyttää toiselta kuin KD- propakandistilla joka yrittää saada mielipiteillään mustan valkoiseksi.

      • Anonyymi00054
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Olet ymmärtänyt asian täysin väärin. Vasemmistolla ja muilla eri mieltä olevilla on ainoastaan tarkoitus kertoa totuutta KD:stä ,sekä Israelin sotarikoksista ja julmuuksista palestiinalaisalueilla.Asiat näyttää toiselta kuin KD- propakandistilla joka yrittää saada mielipiteillään mustan valkoiseksi.

        Hyvin huomaa, että KD:ta vastaan mielipiteitä esitetään faktoina. Kun mielipiteisiin vastaa faktoilla tyypillisesti ei tule vastausta, mutta mielipiteen hokemista jatketaan muualla.

        Toimintatapaa käyttää erityisen ahkerasti palstalle aktiivisesti kirjoittava Rinteen/Marinin hallituksen ministeri.

        Nämä vasemmiston mielipiteet tuntuvat lähinnä kuvaavan sitä, kuinka vasemmisto toivoisi asioiden olevan.

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00054 kirjoitti:

        Kun KD agitaattori tänne vastaa lähinnä se näyttää siltä kuinka KD ja sen agitaattori toivoisi asioiden olevan.

      • Anonyymi00056
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Kun KD agitaattori tänne vastaa lähinnä se näyttää siltä kuinka KD ja sen agitaattori toivoisi asioiden olevan.

        Sittenhän luulisi, että hänen väitteensä on helppo kumota faktoilla. Oletko milloinkaan yrittänyt?

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00056 kirjoitti:

        Sittenhän luulisi, että hänen väitteensä on helppo kumota faktoilla. Oletko milloinkaan yrittänyt?

        Aina olen kirjoittanut pelkkää faktaa

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Aina olen kirjoittanut pelkkää faktaa

        Mistä sitten johtuu, että ne ovat tulleet aina kumotuiksi faktoilla?

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Mistä sitten johtuu, että ne ovat tulleet aina kumotuiksi faktoilla?

        Eipä niitä ole kumottu .KD - propakandisti vaan höpöttää omiaan.

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Eipä niitä ole kumottu .KD - propakandisti vaan höpöttää omiaan.

        Oho! Laitatko linkin johonkin väitteeseesi?

        Tai no, älä laita linkkiä, mutta kerro milloin viesti on kirjoitettu ja mihin keskusteluun. Tämä siltä varalta, että palstalle aktiivisesti kirjoittava Rinteen/Marinin hallituksen ministeri haluaa osallistua keskusteluun. Hän on kertonut, ettei voi vastata viesteihin joihin on laitettu linkki jossain.

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Eipä niitä ole kumottu .KD - propakandisti vaan höpöttää omiaan.

        Et löytänyt edes yhtä esimerkkiä kommentistasi, joka olisi perustunut faktoihin.

      • Anonyymi00116
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Kun demokraatit (vasemmisto) ja republikaanit (oikeisto) kutsuivat Päivi Räsäsen Yhdysvaltiohin kuultavaksi, kumman propagandaa siinä ajettiin vai oliko sinulle ongelmana se, että kuulemisessa vastustettiin sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamista?

        Ei räsäskää tuomittu raamatun siteeraamisesta. Kyse oli Homoseksuaaleista.

      • Anonyymi00117
        Anonyymi00116 kirjoitti:

        Ei räsäskää tuomittu raamatun siteeraamisesta. Kyse oli Homoseksuaaleista.

        Mistä sinä nyt Raamatun keksit vetää mukaan kommenttiisi? Etkö lukenut viestiä jota kommentoit?

        Päivi Räsästä ei tuomittu "homoseksuaaleista".

        Valtakunnansyyttäjä esitti Päivi Räsästä kohtaan valheellisia väitteitä käyttäen väitteensä mukaan lähteenä Päivi Räsäsen kirjoittamaa Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi-pamflettia. Tuomio tuli siitä, että Päivi Räsänen sitten julkaisi puolustuksekseen kyseisen kirjoituksen, joka osoitti valtakunnansyyttäjän väitteet valheiksi.

    • Anonyymi00037

      Minkä uutisten. Linkki.

    • Anonyymi00061

      No nyt tuli Räsäselle oikea tuomio, ja kun on ylin oikeusaste on tuomio 100 % oikea, siihen tyytykäämme. Räsänen on kovasydäminen sanoissaan kun kristityn pitäisi olla toisia kunnioittava ja ymmärtävä.

      • Anonyymi00065

        Et löytänyt Räsäsen sanoista kovasydämisyyttä. Kannattaa tutustua Päivi Räsäsen puheisiin ja kirjoituksiin.

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        Et löytänyt Räsäsen sanoista kovasydämisyyttä. Kannattaa tutustua Päivi Räsäsen puheisiin ja kirjoituksiin.

        Sanotaanko Raamatussa: Vihaa lähimmäisi kuin Päivi Räsänen?

      • Anonyymi00071
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        Et löytänyt Räsäsen sanoista kovasydämisyyttä. Kannattaa tutustua Päivi Räsäsen puheisiin ja kirjoituksiin.

        Oikeus on ne tutkinut ja "hutkinut". Ei Räsästä tuomittu uskontonsa takia vaan käsittääkseni sorrosta toista ihmisryhmää kohtaan.

      • Anonyymi00072
        Anonyymi00071 kirjoitti:

        Oikeus on ne tutkinut ja "hutkinut". Ei Räsästä tuomittu uskontonsa takia vaan käsittääkseni sorrosta toista ihmisryhmää kohtaan.

        Päivi Räsästä ei tuomittu sorrosta toista ihmisryhmää vastaan.

        Valtakunnansyyttäjä esitti Päivi Räsästä kohtaan valheellisia väitteitä käyttäen väitteensä mukaan lähteenä Päivi Räsäsen kirjoittamaa Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi-pamflettia. Tuomio tuli siitä, että Päivi Räsänen sitten julkaisi puolustuksekseen kyseisen kirjoituksen, joka osoitti valtakunnansyyttäjän väitteet valheiksi.

      • Anonyymi00073
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        Mutta tuomio tuli.

      • Anonyymi00074
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Mutta tuomio tuli.

        Totta. Suurin osa asiaa käsitelleistä tuomareista oli sitä mieltä, että tuomiota ei olisi pitänyt tulla.

        On erittäin vahva konsensus, että tuomio osoitti lain olevan susi.

      • Anonyymi00075
        Anonyymi00074 kirjoitti:

        Totta. Suurin osa asiaa käsitelleistä tuomareista oli sitä mieltä, että tuomiota ei olisi pitänyt tulla.

        On erittäin vahva konsensus, että tuomio osoitti lain olevan susi.

        Enemmistö antoi tuomion.

        Muuten missä Raamatussa sanotaan: Päivi Räsänen istuu Jumalan yläpuolella ja tuomitsee sieltä kaikki erilaiset ihmiset.

      • Anonyymi00076
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Mutta tuomio tuli.

        Päivä Räsänen ei ole sortanut ketään ja on koko ajan tuonut esille myös omassa maailmankatsomuksessaan kuinka Jumalalle jokainen ihminen on rakas ja arvokas.

        Ei pidä vääristellä hänen sanojaan.

      • Anonyymi00077
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Mutta tuomio tuli.

        Tuomio oli mielivaltainenjohon ei yhtään mitään järjellistä syytä.

      • Anonyymi00078
        Anonyymi00075 kirjoitti:

        Enemmistö antoi tuomion.

        Muuten missä Raamatussa sanotaan: Päivi Räsänen istuu Jumalan yläpuolella ja tuomitsee sieltä kaikki erilaiset ihmiset.

        Vähemmistön äänillä Päivi Räsänen ja piispa Juhana Pohjola tuomittiin syylliseksi.

        - Käräjäoikeudessä 3 tuomaria 3:sta piti Räsäsätä ja Pohjolaa syyttöminä
        - Hovioikeudessa 3 tuomaria 3:sta piti Räsäsätä ja Pohjolaa syyttöminä
        - Korkeimmassa oikeudessa 2 tuomaria 5:stä piti Räsästä ja Pohjolaa syyttömänä. Lisäksi esittelijänä toiminut oikeusoppinut piti Räsästä ja Pohjolaa syyttömänä

        Tuomareita oli siis yhteensä 11. Heistä 8 piti piti Räsästä ja Pohjolaa syyttöminä

    • Anonyymi00080

      Propakanda vaan jatkuu , nyt joku kissanristiäisten "virka"

      • Anonyymi00081

        Hauska lukea näitä propagandajuttujasi. Olisi ehkä vielä hauskempaa, jos edes vähän tietäisit aiheista mistä kirjoitat.

    • Anonyymi00082

      Muistakaa, että Päivi Räsänen istuu Jumalan yläpuolelta ja tulee sieltä tuomitsemaan kaikki heluntalaisia vastaan rikkoneet.

      • Anonyymi00083

        Oletpa melkoinen hihhuli.

        Olet monet kerrat kertonut, että sinun mielestäsi Päivi Räsänen istuu Jumalan yläpuolella. Ei taida kukaan jakaa tuota käsitystä kanssasi ja ehkä kaikkein vähiten Päivi Räsänen itse.

        Päivi Räsäsellä ei näytä olevan tapana tuomita ihmisiä. Mitä ovat "heluntailaiset"? Kuinka ne liittyvät Päivi Räsäsen vai liittyvätkö mitenkään? Oletko sinä sellainen?

      • Anonyymi00086

        Vihavasemmisto tyypilliseen tapaan käyttää argumenttina väitettä mielenterveydestä, kun kyvyt eivät riitä argumentoimaan asia-argumentein.

        Et osannut sanoa, keitä tarkoitat "heluntailaisilla".

        Et osannut yhdistää "heluntailaisia" mitenkään Päivi Räsäseen.

        Et osannut kertoa, oletko "heluntailainen".

        Siitä ollaan näköjään samaa mieltä lopulta, että Päivi Räsäsellä ei ole tapana tuomita ihmisiä.

      • Anonyymi00091
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        Helluntalaiset ova hiihhuleita. Päivä taitaa nimellisesti kuulua kansankirkkoon, mutta päässä hänellä viheltää kuin hihhuntalaisilla joitahelluntalaisiksi myös kutustaa.

        Puutut kirjoitusvirheisiin, kun et pärjää älyllisesti faktojen edessä.

      • Anonyymi00092
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        Helluntalaiset ova hiihhuleita. Päivä taitaa nimellisesti kuulua kansankirkkoon, mutta päässä hänellä viheltää kuin hihhuntalaisilla joitahelluntalaisiksi myös kutustaa.

        Puutut kirjoitusvirheisiin, kun et pärjää älyllisesti faktojen edessä.

        Et siis löytänyt mitään tukea väitteellesi, että "Muistakaa, että Päivi Räsänen istuu Jumalan yläpuolelta ja tulee sieltä tuomitsemaan kaikki heluntalaisia vastaan rikkoneet." vaikka tuo "heluntaisia" tarkoittaisi helluntailaisia.

        Et pystynyt yhdistämään Päivi Räsästä mitenkään helluntailaisiin.

        Et osannut vieläkään kertoa, oletko "heluntailainen" tai helluntailainen.

      • Anonyymi00094
        Anonyymi00092 kirjoitti:

        Et siis löytänyt mitään tukea väitteellesi, että "Muistakaa, että Päivi Räsänen istuu Jumalan yläpuolelta ja tulee sieltä tuomitsemaan kaikki heluntalaisia vastaan rikkoneet." vaikka tuo "heluntaisia" tarkoittaisi helluntailaisia.

        Et pystynyt yhdistämään Päivi Räsästä mitenkään helluntailaisiin.

        Et osannut vieläkään kertoa, oletko "heluntailainen" tai helluntailainen.

        Miksi minun vastaukseni poistettiin? Kun Israelin murhien puolustaja häviää faktoissa aletaan poistolinjalle.

        Hän ei kykene kuin kirjoitusvirheisiin puuttumaan.

      • Anonyymi00095
        Anonyymi00094 kirjoitti:

        Mitä muuta hän on muueten kuningas Daavidin h omo suhteesta.

      • Anonyymi00099
        Anonyymi00094 kirjoitti:

        Miksi minun vastaukseni poistettiin? Kun Israelin murhien puolustaja häviää faktoissa aletaan poistolinjalle.

        Hän ei kykene kuin kirjoitusvirheisiin puuttumaan.

        Mihin viestiin kirjoittamasi vastaus on poistettu? Kirjoitin viestin 2026-05-25 13:46:25. Siihen olet vastannut ja viesti, johon ko. viestini on vastaus löytyy edelleen.

        Ainakaan minä en ole puolustanut mitään murhia.

        Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia poistaa viestejä. Käsittääkseni vain ylläpito ja ylläpidon tekoälyrobotti poistavat viestejä.

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00099 kirjoitti:

        Mihin viestiin kirjoittamasi vastaus on poistettu? Kirjoitin viestin 2026-05-25 13:46:25. Siihen olet vastannut ja viesti, johon ko. viestini on vastaus löytyy edelleen.

        Ainakaan minä en ole puolustanut mitään murhia.

        Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia poistaa viestejä. Käsittääkseni vain ylläpito ja ylläpidon tekoälyrobotti poistavat viestejä.

        Mutta voit tehdä ilmoituksia.Sinä olet puolustanut Israelin tekemiä murhia oi hi hih huli

      • Anonyymi00108
        Anonyymi00102 kirjoitti:

        Mutta voit tehdä ilmoituksia.Sinä olet puolustanut Israelin tekemiä murhia oi hi hih huli

        Et pystynyt kertomaan mihin viestiin kirjoitettu kommentti olisi poistettu.

        Miksi ilmoittaisin sääntöjen vastaisia viestejä? Minusta on vain hyvä, että vihavasemmiston mokat jäävät näkyviin. On ärsyttävää, kun niihin on vastannut ja sitten viesti on poistettu.

        Et ole löytänyt vieläkään edes yhtä viestiä, missä olisin puolustanut yhtään mitään murhia.

      • Anonyymi00083 kirjoitti:

        Oletpa melkoinen hihhuli.

        Olet monet kerrat kertonut, että sinun mielestäsi Päivi Räsänen istuu Jumalan yläpuolella. Ei taida kukaan jakaa tuota käsitystä kanssasi ja ehkä kaikkein vähiten Päivi Räsänen itse.

        Päivi Räsäsellä ei näytä olevan tapana tuomita ihmisiä. Mitä ovat "heluntailaiset"? Kuinka ne liittyvät Päivi Räsäsen vai liittyvätkö mitenkään? Oletko sinä sellainen?

        Helunalaiset Rules OK.🐮🍀👍

    • Anonyymi00084

      Joko Päivi on tilannut jääkiekkojoukkuen sateenkaaripaidan?

      • Anonyymi00096

        Niuvanniemi ei kuulemma salli hänen pitävän sitä.

    • >>No nyt tuli Räsäselle oikea tuomio, ja kun on ylin oikeusaste on tuomio 100 % oikea, siihen tyytykäämme. Räsänen on kovasydäminen sanoissaan kun kristityn pitäisi olla toisia kunnioittava ja ymmärtävä.>>

      EI ole tyytyminen.

      Menee Euroopan ihmisoikeus tuomioistuimeen.

      😊😊😊😊😊

      • Anonyymi00112

        Tulee ns. nahkapäätös.

    • Päivi pyöristyi🐷 TAAS & TAAS tuli piikki💉kirkosta eroamiseen.⛪️🏴‍☠️

    • Anonyymi00113

      Aina Räsäsen tullessa esiin ihmisiä eroaa kirkosta. Minäkin ajattelin niin, mutta sitten tajusin, että yhden sairaan takia ei pidä koko kirkkoa tuomita.

      • Anonyymi00114

        Räsänen on ollut hetken hiljaa.

    • Anonyymi00118

      Koko keskustelu täyttä paskaa alusta loppuun saakka. Päivi Räsänen lienee ihan hyvä ihminen, mutta kaikki ei jaa hänen näkemyksiä. Se on ihan hyvä. Ei Päivi Räsäsen ajatuksia kannatakaan kaikkien jakaa. Ne ovat hyviä ajatuksia erityisesti hänelle. Suomessa on ajattelun ja puheoikeus. Yhdestä Räsäsestä tässä maassa on turha räksyttää sivukaupalla. Ottakaa oma elämä ns. haltuun!

      • Anonyymi00119

        Ihan samaa mieltä edellisen kanssa. Se on kuitenkin tullut Päivi Räsäselle itselleen pakkomielteeksi todistaa äänestäjille, että mitä hän on sanonut se on täyttä totta. Ei voi perääntyä sanomisistaan, vaikka on monia tulkintoja. Pitää väkisin pitää kiinni väitteistään, joita on myös ymmärtämättään on väittänyt, että äänestäjät eivät vain ala epäillä hänen evankeliumiaan.

      • Anonyymi00120
        Anonyymi00119 kirjoitti:

        Ihan samaa mieltä edellisen kanssa. Se on kuitenkin tullut Päivi Räsäselle itselleen pakkomielteeksi todistaa äänestäjille, että mitä hän on sanonut se on täyttä totta. Ei voi perääntyä sanomisistaan, vaikka on monia tulkintoja. Pitää väkisin pitää kiinni väitteistään, joita on myös ymmärtämättään on väittänyt, että äänestäjät eivät vain ala epäillä hänen evankeliumiaan.

        Sellaista se vallankahvassa kiinni pitäminen aiheuttaa.

      • Anonyymi00121
        Anonyymi00120 kirjoitti:

        Sellaista se vallankahvassa kiinni pitäminen aiheuttaa.

        Sellaista on, jos on koko elämänsä myynyt sille, että oikein lukee ja tulkitsee raamattua. Sitä joutuu politiikkona myös loppuikänsä hokemaan äänestäjille, että mitä sanoin näin se on. Oikeassa elämässä ihminen joutuu moneen kertaan kuuntelemaan, vaihtamaan mielipiteitä, oppimaan uutta jne. Jos raamatussa on jotain sanottu ja se ei muutu, silloin ihminen ei opi mitään uutta! Menee muiden manipulaatioksi.

      • Anonyymi00122
        Anonyymi00121 kirjoitti:

        Maapallokin oli alkuaan litteä, toisin on todistettu. Kuussakin on käyty. Raamattu vain lienee pysyvää!

      • Anonyymi00123
        Anonyymi00122 kirjoitti:

        Maapallokin oli alkuaan litteä, toisin on todistettu. Kuussakin on käyty. Raamattu vain lienee pysyvää!

        Eikö se Räsänen kertonut, että jo 5-vuotiaana koki mysteeristä johdatusta Jumalan sanan äärelle. Silloinhan raamattu oli vielä lukematta. Lienee aikamoinen lahkolainen ja ihmisten manipuloinnin tahton"nainen"!

      • Anonyymi00124
        Anonyymi00123 kirjoitti:

        Eikö se Räsänen kertonut, että jo 5-vuotiaana koki mysteeristä johdatusta Jumalan sanan äärelle. Silloinhan raamattu oli vielä lukematta. Lienee aikamoinen lahkolainen ja ihmisten manipuloinnin tahton"nainen"!

        No eiköhän ollutkin syntyjään jo Päivi Maria Magdaleena Kuvaja.

      • Anonyymi00125

        Vasemmistolaisella argumentointi pyörii tyypillisesti ulosteiden ja/tai peräaukon tiimoilla. Näin siis tälläkin kerralla.

      • Anonyymi00126
        Anonyymi00121 kirjoitti:

        Sellaista on, jos on koko elämänsä myynyt sille, että oikein lukee ja tulkitsee raamattua. Sitä joutuu politiikkona myös loppuikänsä hokemaan äänestäjille, että mitä sanoin näin se on. Oikeassa elämässä ihminen joutuu moneen kertaan kuuntelemaan, vaihtamaan mielipiteitä, oppimaan uutta jne. Jos raamatussa on jotain sanottu ja se ei muutu, silloin ihminen ei opi mitään uutta! Menee muiden manipulaatioksi.

        Äänestäjiä joutuu koko aika manipuloimaan että muistaisivat kirjoittaa numeron seuraavissa vaaleissa.

      • Anonyymi00127
        Anonyymi00121 kirjoitti:

        Sellaista on, jos on koko elämänsä myynyt sille, että oikein lukee ja tulkitsee raamattua. Sitä joutuu politiikkona myös loppuikänsä hokemaan äänestäjille, että mitä sanoin näin se on. Oikeassa elämässä ihminen joutuu moneen kertaan kuuntelemaan, vaihtamaan mielipiteitä, oppimaan uutta jne. Jos raamatussa on jotain sanottu ja se ei muutu, silloin ihminen ei opi mitään uutta! Menee muiden manipulaatioksi.

        Tämä on erikoinen väite:
        "Jos raamatussa on jotain sanottu ja se ei muutu, silloin ihminen ei opi mitään uutta!"

        Mihin se perustuu?

      • Anonyymi00128
        Anonyymi00127 kirjoitti:

        Tämä on erikoinen väite:
        "Jos raamatussa on jotain sanottu ja se ei muutu, silloin ihminen ei opi mitään uutta!"

        Mihin se perustuu?

        Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja yksi muiden joukossa.

      • Anonyymi00131
        Anonyymi00128 kirjoitti:

        Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja yksi muiden joukossa.

        Niinpä. Mitä arvelet, kuinka moni on lukenut Raamatun niin hyvin ja niin monta kertaa, että yksi lukukerta ei opettaisi hänelle mitään uutta? Tuosta syystä kysyin, että mihin väite:

        "Jos raamatussa on jotain sanottu ja se ei muutu, silloin ihminen ei opi mitään uutta!"

        perustuu

    • Anonyymi00129

      Vittunaama

      • Anonyymi00132

        Olet varmasti hyvä vasemmistolainen.

    • Anonyymi00130

      Joutaisi sekin ikivanha Jeesuksen morsian museoon.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      6
      1185
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1030
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      166
      1004
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      765
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      50
      707
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      704
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      46
      673
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      597
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      519
      595
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      592
    13. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    14. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      525
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      513
    18. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    19. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      495
    20. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      491
    Aihe