voisitko nukkumaijatar tulkita

Näin viime yönä unen että miesystäväni yritti syöttää jonkun lääkkeen, kirkkaan vihreän minulle,epäilin unessani sen olevan unilääkettä. Taistelin kauan vastaan että en ota sitä, mutta hän oli vahvempi. Teeskentelin muka nukkuvaa jotta hän jättäisi minut yksin. Olimme autossa ja yritin huutaa auton ikkunasta apua, en saanut ääntä lähtemään ja oloni oli tokkurainen. Uni tuntui niin todelliselta ja se kauhu oli hirveätä. Katsoin miesystävääni silmiin ja yritin puhua hänelle järkeä, hän oli aivan kuin eri ihminen, silmissään pistävä katse. Pääsin pakenemaan häntä jonkin auton kyytiin, ja pyysin ajamaan poliisille. Nukahdin kyytiin ja kun heräsin niin huomasin että minua oltiin viemässä ihan muualle kuin poliisille. Vieras kuski oli viemässä minua miesystäväni luo. Uni oli todella kammotava eikä miesystäväni ole koskaan tehnyt minulle pahaa enkä voisi kuvitella että tekisi. Uni vaihtui yhtä-äkkiä toiseen, olin äitini lapsuukodin pihamaalla(talo purettu), mutta se talo oli muka paikallaan ja sitä oli korjattu. Minä huomasin korkealla taivaalla 4 isoa kotkaa, ne olivat valtavan kokoisia ja kaartelivat yläpuolellani. Minä säikähdin koska kaksi kissaani olivat ulkona, juoksin itku kurkussa etsimässä kissojani etteivät kotkat vie niitä. Sain pelastettua molemmat mutta se hätä oli niin aidon tuntuista. Unessa oli äitini ja edesmeneen ukkini veli, he tulivat kanssani taloon sisälle turvaan kotkilta. En tavallaan muista painajaisuniani mutta tämä jäi liiankin elävästi mieleeni, ihan puistattaa vieläkin.
2201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uni kuvaa omia pelkojasi. Jonkun kitkerän lääkkeen pakotat itsesi nielemään. Ehkä se on kuin jokin rangaistus itsellesi.Olet tuominnut itsesi nielemään jonkin kamalan asian. Asia on sitten jäänyt käsittelemättä, se on unohdettu. Olisiko joku syyllisyys, että nyt on nieltävä itse oma lääkkensä. Olet antanut unessa omalle voimakkaalle, alistavalle, itsellesi armottomalle puolellesi miesystäväsi hahmon. Poliisi unessa on omantuntosi ääni, haluat sinne, koska asia olisi selvitettävä, käsiteltävä.Se olisi kohdattava, mistä sitten tuleekin, voi olla jokin alitajuinen syyllisyyden tunne, josta tunnet ansainneesi rangaistuksen.
Kotkat taivaalla ja kissat pihalla, kuvaa naiseuttasi uhkaavia ajatuksia, mielikuvia, joilta koitat itsesi pelastaa. Unet tuntuvat kovin alitajuiselta ja niitä on vaikea tarkasti selittää, voi olla ettet itsekään tiedä mistä ne tulee, voivat olla kovin symbolisia menneisyyden käsittely unia.

Äänestä
  • Kiitos kovasti kun vastasit. Kun mietin viestiäsi niin ymmärsin mitä uni tarkoitti. Olen todellakin lähiaikoina joutunut "nielemään katkeran kalkin" niin sanotusti. Se asia on vaikea unohtaa ja liittyy minun ja mieheni väleihin. Se on ihan totta että alitajunnasta unet tulevat,asia painaa mieltä. Täytyy selvitää se asia jotta elämä voi jatkua ilman pahaa oloa ja painajaisia. Kiitos vielä kerran sinulle tulkinnastasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelottava uni vaivaa mieltä kirjoitti:

Näin viime yönä unen että miesystäväni yritti syöttää jonkun lääkkeen, kirkkaan vihreän minulle,epäilin unessani sen olevan unilääkettä. Taistelin kauan vastaan että en ota sitä, mutta hän oli vahvempi. Teeskentelin muka nukkuvaa jotta hän jättäisi minut yksin. Olimme autossa ja yritin huutaa auton ikkunasta apua, en saanut ääntä lähtemään ja oloni oli tokkurainen. Uni tuntui niin todelliselta ja se kauhu oli hirveätä. Katsoin miesystävääni silmiin ja yritin puhua hänelle järkeä, hän oli aivan kuin eri ihminen, silmissään pistävä katse. Pääsin pakenemaan häntä jonkin auton kyytiin, ja pyysin ajamaan poliisille. Nukahdin kyytiin ja kun heräsin niin huomasin että minua oltiin viemässä ihan muualle kuin poliisille. Vieras kuski oli viemässä minua miesystäväni luo. Uni oli todella kammotava eikä miesystäväni ole koskaan tehnyt minulle pahaa enkä voisi kuvitella että tekisi. Uni vaihtui yhtä-äkkiä toiseen, olin äitini lapsuukodin pihamaalla(talo purettu), mutta se talo oli muka paikallaan ja sitä oli korjattu. Minä huomasin korkealla taivaalla 4 isoa kotkaa, ne olivat valtavan kokoisia ja kaartelivat yläpuolellani. Minä säikähdin koska kaksi kissaani olivat ulkona, juoksin itku kurkussa etsimässä kissojani etteivät kotkat vie niitä. Sain pelastettua molemmat mutta se hätä oli niin aidon tuntuista. Unessa oli äitini ja edesmeneen ukkini veli, he tulivat kanssani taloon sisälle turvaan kotkilta. En tavallaan muista painajaisuniani mutta tämä jäi liiankin elävästi mieleeni, ihan puistattaa vieläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu