Mitä saa kun äänestää demareita?

- Verot nousee.
- Rahan jakaminen ulkomaille kiihtyy.
-Valtavasti lisää pakolaisia kehitysmaista.
Joka tuo lisää raiskauksia ja rikollisuutta
Nämä myös tarkoittaa sitä että rahaa on entistä. vähemmän meille suomalaisille.
- Rikkaat ja hyvötuloiset, eli kaiken maksajat alkaa muutamaan vielä kovemmalla vauhdilla ulkomaille.
= MUUTA POIS TÄÄLTÄ JOS VAIN VOIT.
9312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos demarit ottaisivat haitallisen maahanmuuttoversion enemmän tosissaan ja ajaisivat ensisijaistesti muutenkin oman maan ja kansan etua, niin hyvä olisi.

Äänestä

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion malli on sellainen, jossa päävastuu on valtiolla. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki kansalaiset tasapuolisesti ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa (verotuksessa). Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin periaate perustuu yksittäisen henkilön oikeuteen saada julkisia palveluja. Nämä palvelut ovat kollektiivisesti rahoitettu verovaroin. Julkisia palveluja ovat esim. koulut, terveydenhoito, sosiaalipalvelut, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, teiden rakentaminen ja ylläpito jne.

Veroja maksamalla osallistutaan yhteiskunnan kustannuksiin ja yhteisen hyvän pyörittämiseen. Pohjoismainen hyvinvointivaltio edellyttää kuitenkin taloudelta korkeaa työllisyyttä ja tuottavuutta.

Jotkut (porvarit) eivät halua osallistua hyvinvointiyhteiskunnan kustannuksiin, mutta vaativat ja käyttävät kuitenkin sen palveluja, kuten esim. teitä ja katuja.

Äänestä

Jaossa oleva piiras hupenee, kun jaolle tulee enemmän väkeä yhtä piirasta jakamaan.
Onhan selvää että silloin piiraan palat kapenevat, riittääkö kaikille tarvitsijoille.

Äänestä
  • Työssä käyvät kokkaavat sitten ne omat piiraansa, koska heillä on varaa siihen.

    Äänestä

Ette vieläkään ymmärrä että ei ole mitään tekemistä mikä puolue on
vaan tämä maa on voimaton heikko maa jota ei missään tunneta
eikä välitetä mutta käytetään hyväksi monin eri keinoin
koska on niin paljon luopiomaisia Suomalaisia joita on helppo ohjata.

Äänestä
  • Kyllä puolueiden ajamissa asioissa on eroja. Kokoomus ajaa yksityisen sektorin yritysten, sijoittajien ja rikkaiden etuja. Aina kun on porvarihallitus, niin elintasokuilu kasvaa. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Näin on tämänkin hallituksen aikana käynyt.

    1Äänestä

Nämä ovat kaikki puolueet ikävä kyllä Unionin juoksupoikia
jotka tekevät niinkuin Unionista sanotaan.
Myöskään Unionissa ei Suomea eikä Suomen kaltaisia kuunnella
ollenkaan, Saksa ja Ranska vetävät Unionia Englannin pois lähdettyä
ja ainakin kuuntelevat vanhoja mahti-maita kuten Italiaa ja Espanjaa,
Suomi ja Viro ovat 2 marjaa muiden marjojen seassa
eikä niitä huomaa erikseen ämpärissä.

Äänestä

En tiijä ,mut kun äänestät Kokoomusta saat leivä kyrsä käteen ja sosiaalista työtä.

Äänestä

Jos valtion kassassa eivät rahat riitä, niin mitkä ovat vaihtoehdot? Nostaa veroja, ottaa lisää lainaa, karsia palveluja, jotakin muuta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

- Verot nousee.
- Rahan jakaminen ulkomaille kiihtyy.
-Valtavasti lisää pakolaisia kehitysmaista.
Joka tuo lisää raiskauksia ja rikollisuutta
Nämä myös tarkoittaa sitä että rahaa on entistä. vähemmän meille suomalaisille.
- Rikkaat ja hyvötuloiset, eli kaiken maksajat alkaa muutamaan vielä kovemmalla vauhdilla ulkomaille.
= MUUTA POIS TÄÄLTÄ JOS VAIN VOIT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu