RAASEPORIN VALTIATTARET – KARO, Osa 1/3
Kirjoittanut A.Supikoira
Olin muuttanut Raaseporiin vuotta aikaisemmin. Vaimovainaan henkivakuutusrahoilla oli saanut pari huonetta ja autolle ruudun maanalaisesta parkkihallista. Aluksi tunsin, että minä ja D-Max olimme hieman koomillinen näky varakkaassa merenranta miljöössä. Pian kuitenkin huomasin,että ihmiset olivat ystävällisiä ja arvostivat kulmikastakin kouluruotsia eivätkä kavahtaneet dieselmoottorin roksutusta.
Tärkein syy Raaseporiin muutolle oli kuitenkin se, että sieltä oli vain puolentoistatunnin ajomatka pääkaupunkiseudulle. Helsingissä ja sen ympäristössä oli monipuolisimmat mahdollisuudet harrastaa bdsm -aktiviteetteja sekä tavata muita alalle vihkiytyneitä.
Kiitos vaimoni perinnön ja henkivakuutksen olin edellisen parin vuoden keskittytänyt tarmoni tutkimaan seksuaalisuuttani. Olin asioinut kutakuinkin kaikilla ammattidominoilla pääradan varrella. Pääkaupunkiseudulla olin osallistunut useisiin alan harrastajien iltamiin ja luonutkin muutamia mukavia tuttavuuksia.
Heräsin myöhään. Olin koko kesän kävellyt ympäri Raaseporin rantaseutuja, joten vaihtelun vuoksi päätin ajella itselle vieraalle alueelle kauppaan. Päädyin joitakin kilometrejä sisämaahan johonkin pieneen lähiöön. Kyläkaupan autiolle parkkipaikalle oli tippunut jo kellastuneita vaahteran lehtiä.
Keskellä arkipäivää kauppa oli tyhjä – vain hieman tutunoloinen myyjä istui kassan takana. Käytävät olivat kapeat ja sokkeiloiset. Muutaman peruselintarivkkeen löytämiseen kului tovi. Matkalla kassalle kertasin puhelimennäytöltä, että olin saanut raaka-aineet uuteen reseptiin, kun kuulin naisäänen:
- Men hejssan, ääni oli pelkkää hymyä.
Nostin katseeni. Aivoni menivät oikosulkuun muutamaksi sekunniksi, mutta sitten tunnistin kassahihnan takana seisovan naisen. Hengitykseni muuttui pinnalliseksi ja kurkkuni alkoi kutista.
- Moi moi, sain vastattua.
Nainen oli nelissäkymmenissä kuten minäkin. Hänellä oli eloisat silmät, paksu musta tukka ja suuret rinnat ja leveä takamus. Olimme tavanneet useamman kerran Helsingissä shibari -harrastajien työpajassa. Oivalsin, että tältä tuntui tavata oma yhden illan pysäkki yllättäen.
En itse kokenut olevani mikään köysi- tai shibariharrastaja, mutta kaikki kinkyilyyn liittyvä kiinnosti minua. Jo ensimmäisessä köysi-illassa Karo oli muitta mutkitta ominut minut sidottavakseen. En osannut vieläkään pukea sanoiksi sitä huumaavaa tunnetta, jonka sain, kun Karo ohjasi ja köytti minua jumppamatolle muiden ihmisten keskellä.
En keksinyt mitään sanottavaa, sain vain katseltua Karon tuikkivia harmaita silmiä, jotka olivat muodoltaan samanlaiset kuin kissalla. Naisen suupielissä leikki pieni hymy. Toivoin sen johtuvan siitä, että Karo piti häkellystäni hellyttävänä.
- Jos kerta asumme näillä seuduin, niin haluaisitko tavata joskus? Karo kysyi suomeksi, kun oli piipannut kaikki ostokseni.
Huomasin, että käteni tärisivät, kun nyhdin korttia lompakosta.
- Ilman muuta, sopersin.
- Käydäänkö kävelyllä? Tänä iltana?
- Ilman muuta, sain sanottua.
- Sopiiko kuudelta Ramsholmenin parkkipaikalla?
- Javisst, änkytin.
Vilkutin hyvästiksi ja törmäsin oven karmiin, kun Karo iski minulle silmää.
Ajoin kotiin, valmistin myöhäisen päivällisen ja mietin mitä kävely Karon kanssa tulisi pitämään sisällään. Tiesin, että Ramsholmen oli metsäinen ulkoilualue rantojen lähellä. Arvelin sieltä löytyvän rauhallisia soppia ja vetäytymislehtoja, joissa saattoi sitoa, mutta uskaltaisinko luottaa Karoon? Olimme tavanneet muut sitojat turvanamme kymmenkunta kertaa, mutta etunimiemme lisäksi emme tienneet toisistamme mitään muuta.
Mitä jos Karo köyttäisi, kapuloisi ja jättäisi minut nääntymään kuoliaaksi johonkin yksinäiseen puskaan? Tai ehkä hän raahaisi minut kotiloksi paketoituna rantaveteen ja hukuttaisi mutaan? Tai sitten hän vain viiltäisi kurkkuni, kun olin tavalla tai toisella kiinni. Ja vaikka kesän terä oli jo ruostunut niin rantalepikko kuhisi punkkeja!
Ravistin ajatukset mielestäni. Olisimme kaksi aikuista ihmistä ja jos Karo ehdottaisi sitomista, voisin kieltäytyä kohteliaasti. Tosin epäilin tekisinkö sitä. Kuuden aikaan kävelyreiteillä olisi taatusti muitakin ihmisiä.
Karaisin mieleni ja keitin kahvit.
Kirjoittanut A.Supikoira
Olin muuttanut Raaseporiin vuotta aikaisemmin. Vaimovainaan henkivakuutusrahoilla oli saanut pari huonetta ja autolle ruudun maanalaisesta parkkihallista. Aluksi tunsin, että minä ja D-Max olimme hieman koomillinen näky varakkaassa merenranta miljöössä. Pian kuitenkin huomasin,että ihmiset olivat ystävällisiä ja arvostivat kulmikastakin kouluruotsia eivätkä kavahtaneet dieselmoottorin roksutusta.
Tärkein syy Raaseporiin muutolle oli kuitenkin se, että sieltä oli vain puolentoistatunnin ajomatka pääkaupunkiseudulle. Helsingissä ja sen ympäristössä oli monipuolisimmat mahdollisuudet harrastaa bdsm -aktiviteetteja sekä tavata muita alalle vihkiytyneitä.
Kiitos vaimoni perinnön ja henkivakuutksen olin edellisen parin vuoden keskittytänyt tarmoni tutkimaan seksuaalisuuttani. Olin asioinut kutakuinkin kaikilla ammattidominoilla pääradan varrella. Pääkaupunkiseudulla olin osallistunut useisiin alan harrastajien iltamiin ja luonutkin muutamia mukavia tuttavuuksia.
Heräsin myöhään. Olin koko kesän kävellyt ympäri Raaseporin rantaseutuja, joten vaihtelun vuoksi päätin ajella itselle vieraalle alueelle kauppaan. Päädyin joitakin kilometrejä sisämaahan johonkin pieneen lähiöön. Kyläkaupan autiolle parkkipaikalle oli tippunut jo kellastuneita vaahteran lehtiä.
Keskellä arkipäivää kauppa oli tyhjä – vain hieman tutunoloinen myyjä istui kassan takana. Käytävät olivat kapeat ja sokkeiloiset. Muutaman peruselintarivkkeen löytämiseen kului tovi. Matkalla kassalle kertasin puhelimennäytöltä, että olin saanut raaka-aineet uuteen reseptiin, kun kuulin naisäänen:
- Men hejssan, ääni oli pelkkää hymyä.
Nostin katseeni. Aivoni menivät oikosulkuun muutamaksi sekunniksi, mutta sitten tunnistin kassahihnan takana seisovan naisen. Hengitykseni muuttui pinnalliseksi ja kurkkuni alkoi kutista.
- Moi moi, sain vastattua.
Nainen oli nelissäkymmenissä kuten minäkin. Hänellä oli eloisat silmät, paksu musta tukka ja suuret rinnat ja leveä takamus. Olimme tavanneet useamman kerran Helsingissä shibari -harrastajien työpajassa. Oivalsin, että tältä tuntui tavata oma yhden illan pysäkki yllättäen.
En itse kokenut olevani mikään köysi- tai shibariharrastaja, mutta kaikki kinkyilyyn liittyvä kiinnosti minua. Jo ensimmäisessä köysi-illassa Karo oli muitta mutkitta ominut minut sidottavakseen. En osannut vieläkään pukea sanoiksi sitä huumaavaa tunnetta, jonka sain, kun Karo ohjasi ja köytti minua jumppamatolle muiden ihmisten keskellä.
En keksinyt mitään sanottavaa, sain vain katseltua Karon tuikkivia harmaita silmiä, jotka olivat muodoltaan samanlaiset kuin kissalla. Naisen suupielissä leikki pieni hymy. Toivoin sen johtuvan siitä, että Karo piti häkellystäni hellyttävänä.
- Jos kerta asumme näillä seuduin, niin haluaisitko tavata joskus? Karo kysyi suomeksi, kun oli piipannut kaikki ostokseni.
Huomasin, että käteni tärisivät, kun nyhdin korttia lompakosta.
- Ilman muuta, sopersin.
- Käydäänkö kävelyllä? Tänä iltana?
- Ilman muuta, sain sanottua.
- Sopiiko kuudelta Ramsholmenin parkkipaikalla?
- Javisst, änkytin.
Vilkutin hyvästiksi ja törmäsin oven karmiin, kun Karo iski minulle silmää.
Ajoin kotiin, valmistin myöhäisen päivällisen ja mietin mitä kävely Karon kanssa tulisi pitämään sisällään. Tiesin, että Ramsholmen oli metsäinen ulkoilualue rantojen lähellä. Arvelin sieltä löytyvän rauhallisia soppia ja vetäytymislehtoja, joissa saattoi sitoa, mutta uskaltaisinko luottaa Karoon? Olimme tavanneet muut sitojat turvanamme kymmenkunta kertaa, mutta etunimiemme lisäksi emme tienneet toisistamme mitään muuta.
Mitä jos Karo köyttäisi, kapuloisi ja jättäisi minut nääntymään kuoliaaksi johonkin yksinäiseen puskaan? Tai ehkä hän raahaisi minut kotiloksi paketoituna rantaveteen ja hukuttaisi mutaan? Tai sitten hän vain viiltäisi kurkkuni, kun olin tavalla tai toisella kiinni. Ja vaikka kesän terä oli jo ruostunut niin rantalepikko kuhisi punkkeja!
Ravistin ajatukset mielestäni. Olisimme kaksi aikuista ihmistä ja jos Karo ehdottaisi sitomista, voisin kieltäytyä kohteliaasti. Tosin epäilin tekisinkö sitä. Kuuden aikaan kävelyreiteillä olisi taatusti muitakin ihmisiä.
Karaisin mieleni ja keitin kahvit.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.