Maahanmuuttajien työllisyys jää selvästi kantaväestön alapuolelle – tuoreet tilastotiedot selvillä
Politiikka
12.02.2026 |13:49
Tilastokeskuksen tiedoista selviää, että maahanmuuttajien työllisyys Suomessa jää kauaksi kantasuomalaisten työllisyyden tasosta. Tilastokeskuksen tuoreiden, lokakuun 2025 tietojen mukaan suomalaisten 20–64-vuotiaiden työllisyysaste on 75 prosenttia. Vastaavasti ulkomaalaisten vastaava luku on vain 50,2 prosenttia.
suomen uutiset
Tuppurainen? mikä on syy
3
91
Vastaukset
- Anonyymi00001
Sttp
- Anonyymi00002
Muistelen näin: Kokoomus kannatti maahanmuuttoa, että siinä saataisiin työntekijöitä työpaikkoihin, kun Suomi tarvitsee runsaasti uusia työntekijöitä uusiin työpaikkoihin, joita kokoomus apupuolueineen synnyttää Suomeen!?
JA
Perussuomalaiset taas pelkäsivät sitä että ulkomailta haalitut työntekijät vievät työpaikat suomalaisten nenän edestä ja suomalaisia jää työttömiksi !
Ja nämä sitten ovat hallituksen pääpuolueet. nykyään hallituksessa. Kyllä se siltä näyttää, että todellisuudessa tällainen hallituksen kokoonpano on epäonnistunut suoraan sanottuna perusteellisesti. Suomi on vajonnut maaksi, jossa on Euroopan
suurin työttömyys. Suomeen on muuttanut väkeä, joka on joutunut työttömäksi, koska työpaikkoja ei olekaan, niistä onnpaha puute. Näyttää siltä, että ainakin kokoomus on arvioinut väärin työvoiman lisätarpeen Suomessa. Ja suuri ihme on, että juuri nämä kaksi puoluetta ovat ne hallituksen tärkeimmät puolueet tai ainak8n niin on jossakin arvioitu. Edellä mainitut toimintalinjat ovat johtaneet suoraan pahaan lamakauteen. Tällainen kuva syntyy, kun koettaa ymmärtää mitä tässä oikein on tapahtunut. Näin ei ole hyvä! - Anonyymi00003
Rikostilastot mamujen johto
Mm raiskaaminen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 67990
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies123982Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k507858Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768