Mitähän jos...

...joku johtava keskustapoliitikko olisi 60 ja 70-luvulla vastustanut EEC-vapaakauppasopimusta -ja vastaavasti joku vielä nykyisinkin politiikassa mukana oleva demari olisi sitä kannattanut?
Voi sitä riekkumisen määrää.
6161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onneksi ainoa oikeistopuolue Kokoomus pelasti tilanteen Suomen eduksi.

Äänestä
  • Jukka Seppinen: Mahdottomasta mahdollinen. Suomen tie Euroopan Unioniin:
    HSn kirja-arvostelusta (Unto Hämäläinen):
    - - -
    Sankareita olivat tavalliset suomalaiset, jotka torjuivat neuvostomyötäilijöiden pyrkimykset.
    ”Suomen kansan enemmistö osoitti suuntansa jo heti 1990-luvun alussa. Se osoitti halunsa pysyä länsimaisena kansakuntana. Venäläinen tulevaisuus ei sitä kiinnostanut sen enempää nyt kuin autonomian aikana. Suomen EU-ratkaisu on linjassa viimeisen tuhannen vuoden pääsuuntien kanssa.”
    Sdp:n Seppinen ruotii moneen kertaan. Paavo Lipposen linjaan hän lienee tyytyväinen, mutta edellinen armon saanut taitaa olla 1950-luvulta.
    ”Länsimielinen Tannerin aikainen Sdp oli erittäin tärkeä tekijä Suomen selviytymisessä, porvarillisen Suomen rinnalla. Neuvostoliiton nyreä suhtautuminen sosialidemokraatteihin liittyi syvimmillään juuri Tannerin kestävyyteen: hän oli etenemisen este.”
    Seppisen näkökulmasta katsottuna ei ole suuri yllätys, että Suomen puolueista parhaan arvosanan saa Kokoomus. Se ei sentään taittunut, vaikka taipuikin puuhastelemaan suhteita Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kanssa ja kaikenlaiseen muuhun turhanaikaiseen ystävyystoimintaan.
    Kokoomuksen päästyä hallitukseen 1987 se ryhtyi nopeasti kääntämään linjaansa takaisin länsimieliseksi ja edistämään Suomen liittymistä EU:n jäseneksi. Kokoomus ja keskusta ovat avanneet puoluearkistonsa Seppisen käyttöön, eikä turhaan. Varsinkin Kokoomuksen ahkerointia EU-jäsenyyden puolesta dokumentoidaan tarkasti.
    Kokoomuksen kohdalla hän paikkaa historiankirjoituksen aukkoa. Sen historia on huonosti tunnettu, sillä puolueen historiankirjoitushankkeet laahustavat vielä viime vuosisadan alkupuolella.”

Onko se mielikuvitusolento?
Samaa lajia kuin joulupukit sun muut?

Äänestä

17.10.-94 IS:
”- Ei sitä selvänä voi pitää. Jäsenyyden toteutuminen ei ole varmaa tämän tuloksen valossa, Väyrynen puolestaan protestoi.”
- - -
- Jos Ruotsin kansa sanoo ei, eduskunta hylkää jäsenyyden. Jos Ruotsi sanoo kyllä, eduskunta ehkä hyväksyy Suomen EU-jäsenyyden, kuului Väyrysen huikein analyysi.”

”He sanovat (kansanedustajista) EU:lle ei:
kepu:
Aittoniemi Sulo
Koistinen Annikki
Röntynen Kalle
Vihriälä Jukka
Viljanen Pekka
Vuorensola Markku
Väyrynen Pavo
- - -
vas:
Astala Heli
Laakso Jaakko
Laine Ensio
Tennilä Esko-Juhani”

17.10.-94 IL:
- - -
”Kansa vastaisi kyllä hänen vimmatusta vastustamisestaan huolimatta. Hän kiersi maata ristiin rastiin kuin presidentinvaalien alla, myi ei-rintamerkkejä muovikassistaan ja teki sitä, mitä hän parhaiten osaa: puhui ja puhui ja puhui... missä tahansa milloin vain.”
- - -
”Kun presidentti Martti Ahtisaari puhuu tvssä, että vaalitulos sitoo presidenttiä ja eduskuntaa, Väyrynen vänkää heti vastaan:
- Ei tietenkään sido. Tämähän oli neuvoa antava kansanäänestys.
- Äänestän joka tapauksessa eduskunnassa vastaan.”
- - -
”Joudut tämän jälkeen hakemaan luottamuksen entistä enemmän kansan keskuudesta.
- Niin voi sanoa, että olen entistä enemmän riippuvainen kansan luottamukseta, mutta uskon, että sitä on.
- Itse asiassa olen varma, että toimintani tässä kysymyksessä on vain lujittanut kansan uskoa itseeni.”
- - -
”Etkö todella pelkää, että tappio merkitsee poliittista tuhoasi?
Väyrynen:
-En tuhoutunut, vaan päinvastoin he, jotka ajoivat tämän ratkaisun läpi, ovat vielä vaikeuksissa.
-Ihmiset ovat jo ensi vuonna pettyneitä ja vihaisia, kun EU-jäsenyyden haitat näkyvät ja he suuntaavat vihansa tämän hankkeen läpi ajajiin.”
- - -
Paavo Lipponen: ”Isäntämiesten uho loppui tähän.”

Kommentoi aloitusta

Keskustaporvari kirjoitti:

...joku johtava keskustapoliitikko olisi 60 ja 70-luvulla vastustanut EEC-vapaakauppasopimusta -ja vastaavasti joku vielä nykyisinkin politiikassa mukana oleva demari olisi sitä kannattanut?
Voi sitä riekkumisen määrää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu