Ihan sama vai ei

Ihminen ei ole sattumalta “täällä”. Me emme ole vain keho tai elämäntilanteemme, vaan ikuinen sielu (jīva),

Anonyymi00002 kirjoitti:

Ihminen ei ole sattumalta “täällä”. Me emme ole vain keho tai elämäntilanteemme, vaan ikuinen sielu (jīva),

Kun ihminen elää vain työn, ihmissuhteiden ja arjen varassa, mutta ilman yhteyttä omaan hengelliseen olemukseensa, syntyy väistämättä tyhjyyden tunne. Ei edes siksi, että elämä olisi epäonnistunut,

Anonyymi00003 kirjoitti:

Kun ihminen elää vain työn, ihmissuhteiden ja arjen varassa, mutta ilman yhteyttä omaan hengelliseen olemukseensa, syntyy väistämättä tyhjyyden tunne. Ei edes siksi, että elämä olisi epäonnistunut,

Lue lisää

Se, että koet: “En ole tehnyt mitään, vain elänyt ja tehnyt töitä” voi tarkoittaa, että ulkoinen elämä ei ole vastannut sisäistä kutsua.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Se, että koet: “En ole tehnyt mitään, vain elänyt ja tehnyt töitä” voi tarkoittaa, että ulkoinen elämä ei ole vastannut sisäistä kutsua.

Maailmalliset suhteet voivat tuntua raskailta, koska ne perustuvat usein egon, pelon tai hallinnan dynamiikkaan – eivät puhtaaseen rakkauteen.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Maailmalliset suhteet voivat tuntua raskailta, koska ne perustuvat usein egon, pelon tai hallinnan dynamiikkaan – eivät puhtaaseen rakkauteen.

Olet täällä, koska matkasi ei ole vielä valmis. Jokainen elämänvaihe on mahdollisuus kääntyä kohti todellista identiteettiäsi.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Olet täällä, koska matkasi ei ole vielä valmis. Jokainen elämänvaihe on mahdollisuus kääntyä kohti todellista identiteettiäsi.

Vaikka tuntuu, että olet vain elänyt ja tehnyt töitä, silti mikään kokemus ei ole turha. Jokainen suhde, jokainen pettymys, jokainen oivallus muovaa tietoisuutta. Ja tietoisuus on kaikki.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Vaikka tuntuu, että olet vain elänyt ja tehnyt töitä, silti mikään kokemus ei ole turha. Jokainen suhde, jokainen pettymys, jokainen oivallus muovaa tietoisuutta. Ja tietoisuus on kaikki.

Lue lisää

Ehkä et ole täällä siksi, että “pitäisi uskoa” tai “pitäisi onnistua”. Ehkä olet täällä, jotta voisit vähitellen muistaa kuka oikeasti olet. Ja se, että kysyt tätä, voi olla ensimmäinen askel -matka alkaa.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Ehkä et ole täällä siksi, että “pitäisi uskoa” tai “pitäisi onnistua”. Ehkä olet täällä, jotta voisit vähitellen muistaa kuka oikeasti olet. Ja se, että kysyt tätä, voi olla ensimmäinen askel -matka alkaa.

Lue lisää

Ihminen ei ole sattumalta olemassa eikä vain keho, joka tekee töitä ja käy läpi suhteita. Olet atma – ikuinen tietoisuuden kipinä.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Ihminen ei ole sattumalta olemassa eikä vain keho, joka tekee töitä ja käy läpi suhteita. Olet atma – ikuinen tietoisuuden kipinä.

Se, että koit suhteissa kontrollia ja vähättelyä ja et voinut sietää sitä, on itse asiassa ymmärrettävää tästä

Anonyymi00010 kirjoitti:

Se, että koit suhteissa kontrollia ja vähättelyä ja et voinut sietää sitä, on itse asiassa ymmärrettävää tästä

Sielun luonto ei ole alistua toisen egolle.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Sielun luonto ei ole alistua toisen egolle.

Pelkkä eläminen ja työn tekeminen ei ole “ei mitään”.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Pelkkä eläminen ja työn tekeminen ei ole “ei mitään”.

Pelkkä eläminen ja työn tekeminen ei ole “ei mitään”. Mutta jos ne eivät liity korkeampaan tarkoitukseen, ne tuntuvat tyhjiltä. Tätä kutsutaan bhoga-elämäksi – yritykseksi selvitä ja kuluttaa aikaa ilman hengellistä suuntaa.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Pelkkä eläminen ja työn tekeminen ei ole “ei mitään”. Mutta jos ne eivät liity korkeampaan tarkoitukseen, ne tuntuvat tyhjiltä. Tätä kutsutaan bhoga-elämäksi – yritykseksi selvitä ja kuluttaa aikaa ilman hengellistä suuntaa.

Lue lisää

Nyt on hetki kääntyä sisäänpäin.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Nyt on hetki kääntyä sisäänpäin.

Miksi et “voi sietää”?

Tämä liittyy vääristyneeseen minäkuvaan (ahankara). Kun kaksi haavoittunutta egoa kohtaa, syntyy kontrollia ja vähättelyä. Se ei ole todellista rakkautta. Siksi se tuntuu sietämättömältä.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Miksi et “voi sietää”?

Tämä liittyy vääristyneeseen minäkuvaan (ahankara). Kun kaksi haavoittunutta egoa kohtaa, syntyy kontrollia ja vähättelyä. Se ei ole todellista rakkautta. Siksi se tuntuu sietämättömältä.

Lue lisää

Et ole täällä sattumalta.
Et ole täällä vain töitä varten.
Et ole täällä epäonnistuneita suhteita varten.
Olet täällä muistamassa kuka oikeasti olet.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Et ole täällä sattumalta.
Et ole täällä vain töitä varten.
Et ole täällä epäonnistuneita suhteita varten.
Olet täällä muistamassa kuka oikeasti olet.

Ja joskus tyhjyys on juuri se tila, jossa tämä muisto alkaa.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Ja joskus tyhjyys on juuri se tila, jossa tämä muisto alkaa.

“ei ole uskoa menneestä tulevasta tai olevasta”
Mieli on menettänyt narratiivin, mutta sielu ei ole kadonnut. Sielu ei elä ajassa samalla tavalla kuin mieli. Siksi kun tarinat romahtavat (menneisyys ei merkityksellinen, tulevaisuus ei houkuttele), jäljelle jää paljas tietoisuus.

Anonyymi00018 kirjoitti:

“ei ole uskoa menneestä tulevasta tai olevasta”
Mieli on menettänyt narratiivin, mutta sielu ei ole kadonnut. Sielu ei elä ajassa samalla tavalla kuin mieli. Siksi kun tarinat romahtavat (menneisyys ei merkityksellinen, tulevaisuus ei houkuttele), jäljelle jää paljas tietoisuus.

Lue lisää

Ongelma ei ole se, että olet tehnyt töitä. Ongelma on, että työ ei ole koskettanut identiteettiäsi syvästi.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Ongelma ei ole se, että olet tehnyt töitä. Ongelma on, että työ ei ole koskettanut identiteettiäsi syvästi.

Kun toinen yrittää kontrolloida, se osuu egon ja haavan kautta syvemmälle: se muistuttaa erillisyyden kokemuksesta, jossa sielu on jo unohtanut alkuperäisen vapautensa.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Kun toinen yrittää kontrolloida, se osuu egon ja haavan kautta syvemmälle: se muistuttaa erillisyyden kokemuksesta, jossa sielu on jo unohtanut alkuperäisen vapautensa.

Et ole täällä suorittamassa.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Et ole täällä suorittamassa.

Et ole täällä todistamassa arvoasi ihmisille.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Et ole täällä todistamassa arvoasi ihmisille.

Materiaalinen tyhjyys – mikään ei tunnu miltään.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Materiaalinen tyhjyys – mikään ei tunnu miltään.

Hengellinen tyhjyys ennen täyttymystä – vanha identiteetti on murtumassa.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Hengellinen tyhjyys ennen täyttymystä – vanha identiteetti on murtumassa.

Se, että mikään ei enää kanna, voi tarkoittaa että olet valmis jollekin aidommalle.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Se, että mikään ei enää kanna, voi tarkoittaa että olet valmis jollekin aidommalle.

Kun et enää usko menneeseen etkä tulevaan, sinut voidaan kohdata tässä hetkessä – ilman rooleja.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Kun et enää usko menneeseen etkä tulevaan, sinut voidaan kohdata tässä hetkessä – ilman rooleja.

Et ole keho. Et ole mielesi tarina. Et ole suhteiden onnistuminen tai epäonnistuminen.
Olet atma, ikuinen tietoisuus.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Et ole keho. Et ole mielesi tarina. Et ole suhteiden onnistuminen tai epäonnistuminen.
Olet atma, ikuinen tietoisuus.

Kun kohtaat ihmisen, joka yrittää hallita, se resonoi väärin, koska syvällä sisälläsi on käsitys vapaudesta.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Kun kohtaat ihmisen, joka yrittää hallita, se resonoi väärin, koska syvällä sisälläsi on käsitys vapaudesta.

Kriisi voi olla: karmallisen syklin kypsyminen

Anonyymi00029 kirjoitti:

Kriisi voi olla: karmallisen syklin kypsyminen

Ahankara (rakennettu minä) menettää otteensa. Se tuntuu tyhjältä, koska mieli elää tarinoista. Kun tarina katoaa, jäljelle jää paljas tietoisuus.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Ahankara (rakennettu minä) menettää otteensa. Se tuntuu tyhjältä, koska mieli elää tarinoista. Kun tarina katoaa, jäljelle jää paljas tietoisuus.

Vairagya ei ole masennusta, vaan oivallus: “Maailma ei voi antaa sitä mitä etsin.”

Anonyymi00031 kirjoitti:

Vairagya ei ole masennusta, vaan oivallus: “Maailma ei voi antaa sitä mitä etsin.”

Ei palaamaan vanhaan. Ei suorittamaan enemmän. Vaan siirtymään identiteetistä, joka perustuu selviytymiseen, identiteettiin joka perustuu suhteeseen.

Ei ole mitään, miltä pelastua.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Ei ole mitään, miltä pelastua.

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.


Todellisuudessa meidän ei tarvitse pelastua – eikä varsinkaan Jumalalta.

Jos valinnanvaraa on vain kaksi – taivas tai ikuinen helvetti, rahat tai henki mentaliteetti – tällainen ajattelutapa muuttaa ihmiset bioroboteiksi.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.


Todellisuudessa meidän ei tarvitse pelastua – eikä varsinkaan Jumalalta.

Jos valinnanvaraa on vain kaksi – taivas tai ikuinen helvetti, rahat tai henki mentaliteetti – tällainen ajattelutapa muuttaa ihmiset bioroboteiksi.

Lue lisää

Koputus ovelle.

– Kuka siellä?
– Jeesus.
– Mitä haluat?
– Tulin pelastamaan sinut.
– Miltä?
– Siltä, mitä tapahtuu, jos et päästä minua sisään.

Siinä on koko asetelma. Pelastus, joka kuulostaa enemmän varoitukselta. Rakkaus, jonka taustalla seisoo ikuinen seuraamus. Tarjous, josta ei oikein voi kieltäytyä, jos uskoo uhkauksen olevan totta.

Ajatus on yksinkertainen: ihminen on pulassa. Hän on syntinen, vajavainen, tuomion alainen. Ja "Jumala" – sama olento, joka on säätänyt tuomion – tarjoaa ratkaisun. Usko, niin pelastut. Epäile, niin kärsit. Taivas tai helvetti. Ikuinen palkinto tai ikuinen rangaistus.

Kysymys kuuluu: onko se valinta vai kiristys?

Jos vaihtoehdot ovat äärettömät – loputon autuus tai loputon kärsimys – silloin päätös ei synny vapaudesta vaan pelosta. Se muistuttaa enemmän tilannetta, jossa joku sanoo: “Luota minuun, tai muuten.” Kun panoksena on äärettömyys, inhimillinen harkinta katoaa. Jäljelle jää selviytymisrefleksi.

Ja silloin syntyy tunne, että ihmisestä tehdään kone. Biorobotti, joka tottelee, koska vaihtoehto on liian hirvittävä edes kuviteltavaksi. Moraali ei kasva ymmärryksestä tai empatiasta, vaan rangaistuksen pelosta. Usko ei nouse sisäisestä vakuuttuneisuudesta, vaan riskienhallinnasta.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Koputus ovelle.

– Kuka siellä?
– Jeesus.
– Mitä haluat?
– Tulin pelastamaan sinut.
– Miltä?
– Siltä, mitä tapahtuu, jos et päästä minua sisään.

Siinä on koko asetelma. Pelastus, joka kuulostaa enemmän varoitukselta. Rakkaus, jonka taustalla seisoo ikuinen seuraamus. Tarjous, josta ei oikein voi kieltäytyä, jos uskoo uhkauksen olevan totta.

Ajatus on yksinkertainen: ihminen on pulassa. Hän on syntinen, vajavainen, tuomion alainen. Ja "Jumala" – sama olento, joka on säätänyt tuomion – tarjoaa ratkaisun. Usko, niin pelastut. Epäile, niin kärsit. Taivas tai helvetti. Ikuinen palkinto tai ikuinen rangaistus.

Kysymys kuuluu: onko se valinta vai kiristys?

Jos vaihtoehdot ovat äärettömät – loputon autuus tai loputon kärsimys – silloin päätös ei synny vapaudesta vaan pelosta. Se muistuttaa enemmän tilannetta, jossa joku sanoo: “Luota minuun, tai muuten.” Kun panoksena on äärettömyys, inhimillinen harkinta katoaa. Jäljelle jää selviytymisrefleksi.

Ja silloin syntyy tunne, että ihmisestä tehdään kone. Biorobotti, joka tottelee, koska vaihtoehto on liian hirvittävä edes kuviteltavaksi. Moraali ei kasva ymmärryksestä tai empatiasta, vaan rangaistuksen pelosta. Usko ei nouse sisäisestä vakuuttuneisuudesta, vaan riskienhallinnasta.

Lue lisää

Vielä vaikeampi kysymys on mittasuhde. Rajallinen elämä, rajalliset teot, rajalliset erehdykset – ja niiden seurauksena ääretön rangaistus? Onko epäusko rikos, vai joskus vain rehellinen epävarmuus? Voiko äärellinen ihminen todella ansaita äärettömän tuomion?

Tässä kohtaa moni ajattelee: ehkä emme tarvitse pelastusta. Emme ainakaan sellaista, jossa meidät ensin asetetaan tuomion alle ja sitten tarjotaan vapautusta ehdoilla. Ihminen ei ole lähtökohtaisesti kadotettu. Moraali voi syntyä ilman taivaan palkintoa tai helvetin uhkaa. Ehkä vastuu on aidointa silloin, kun se ei perustu kosmiseen kiristykseen.


Koputus ovelle jää kaikumaan.

Jos rakkaus on ehdollinen äärettömälle rangaistukselle, onko se rakkautta?
Ja jos pelastus on välttämätön vain siksi, että uhka on olemassa, kuka loi uhkan?

Ehkä kaikkein radikaalein ajatus ei ole Jumalan hylkääminen, vaan tämän kysymyksen esittäminen: entä jos meidän ei tarvitse pelastua – ei toisiltamme, eikä varsinkaan Jumalalta?

Anonyymi00036 kirjoitti:

Vielä vaikeampi kysymys on mittasuhde. Rajallinen elämä, rajalliset teot, rajalliset erehdykset – ja niiden seurauksena ääretön rangaistus? Onko epäusko rikos, vai joskus vain rehellinen epävarmuus? Voiko äärellinen ihminen todella ansaita äärettömän tuomion?

Tässä kohtaa moni ajattelee: ehkä emme tarvitse pelastusta. Emme ainakaan sellaista, jossa meidät ensin asetetaan tuomion alle ja sitten tarjotaan vapautusta ehdoilla. Ihminen ei ole lähtökohtaisesti kadotettu. Moraali voi syntyä ilman taivaan palkintoa tai helvetin uhkaa. Ehkä vastuu on aidointa silloin, kun se ei perustu kosmiseen kiristykseen.


Koputus ovelle jää kaikumaan.

Jos rakkaus on ehdollinen äärettömälle rangaistukselle, onko se rakkautta?
Ja jos pelastus on välttämätön vain siksi, että uhka on olemassa, kuka loi uhkan?

Ehkä kaikkein radikaalein ajatus ei ole Jumalan hylkääminen, vaan tämän kysymyksen esittäminen: entä jos meidän ei tarvitse pelastua – ei toisiltamme, eikä varsinkaan Jumalalta?

Lue lisää

– Kuka siellä?
– Jeesus.
– Mitä haluat?
– Pelastaa sinut.
– Miltä?
– Siltä, mitä tapahtuu, jos et päästä minua sisään.

Hiljaisuus laskeutuu oven taakse. Sanoissa ei ole enää lempeyttä, vain rakenne: hyväksy tai kärsi. Taivas tai helvetti. Palkinto tai ikuinen rangaistus. Rahat tai henki.

Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.

Tällaisessa maailmassa ihmisen sisäinen liike kaventuu. Epäilys muuttuu vaaralliseksi. Kysymykset alkavat maistua synniltä. Ajattelu kääntyy varovaiseksi, sitten varautuneeksi, lopulta kuuliaiseksi. Tottele ja saat elää. Epäile ja maksat ikuisuudella.

Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Ja silti koko asetelma perustuu oletukseen, että ihminen on jo lähtökohtaisesti syyllinen, jo valmiiksi tuomion alainen. Pelastus on tarpeen vain siksi, että rangaistus on olemassa. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä. Pelastaja pelastaa omalta järjestelmältään.

Silloin kysymys ei ole enää siitä, onko ihminen paha. Kysymys on, miksi ääretön olento tarvitsee äärettömän rangaistuksen pitääkseen luotunsa kurissa. Miksi rajallinen elämä oikeuttaisi rajattoman tuskan. Miksi epäusko – joka voi olla vain rehellinen epävarmuus – muuttuisi kosmiseksi rikokseksi.

Kun panoksena on äärettömyys, ihminen alkaa toimia kuin ohjelmoitu kone. Hän toistaa oikeat sanat, koska väärät sanat voivat maksaa liikaa. Hän muokkaa sisimpänsä vastaamaan hyväksyttyä kaavaa. Pelko on tehokkain käyttöjärjestelmä.

Ehkä radikaaleinta ei ole kapina. Ehkä radikaaleinta on pysähtyä ja sanoa: en hyväksy asetelmaa, jossa rakkaus tarvitsee uhkauksen. En hyväksy valintaa, joka ei ole valinta. En usko, että moraali tarvitsee ikuisen kidutuksen varjon pysyäkseen pystyssä.

Anonyymi00037 kirjoitti:

– Kuka siellä?
– Jeesus.
– Mitä haluat?
– Pelastaa sinut.
– Miltä?
– Siltä, mitä tapahtuu, jos et päästä minua sisään.

Hiljaisuus laskeutuu oven taakse. Sanoissa ei ole enää lempeyttä, vain rakenne: hyväksy tai kärsi. Taivas tai helvetti. Palkinto tai ikuinen rangaistus. Rahat tai henki.

Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.

Tällaisessa maailmassa ihmisen sisäinen liike kaventuu. Epäilys muuttuu vaaralliseksi. Kysymykset alkavat maistua synniltä. Ajattelu kääntyy varovaiseksi, sitten varautuneeksi, lopulta kuuliaiseksi. Tottele ja saat elää. Epäile ja maksat ikuisuudella.

Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Ja silti koko asetelma perustuu oletukseen, että ihminen on jo lähtökohtaisesti syyllinen, jo valmiiksi tuomion alainen. Pelastus on tarpeen vain siksi, että rangaistus on olemassa. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä. Pelastaja pelastaa omalta järjestelmältään.

Silloin kysymys ei ole enää siitä, onko ihminen paha. Kysymys on, miksi ääretön olento tarvitsee äärettömän rangaistuksen pitääkseen luotunsa kurissa. Miksi rajallinen elämä oikeuttaisi rajattoman tuskan. Miksi epäusko – joka voi olla vain rehellinen epävarmuus – muuttuisi kosmiseksi rikokseksi.

Kun panoksena on äärettömyys, ihminen alkaa toimia kuin ohjelmoitu kone. Hän toistaa oikeat sanat, koska väärät sanat voivat maksaa liikaa. Hän muokkaa sisimpänsä vastaamaan hyväksyttyä kaavaa. Pelko on tehokkain käyttöjärjestelmä.

Ehkä radikaaleinta ei ole kapina. Ehkä radikaaleinta on pysähtyä ja sanoa: en hyväksy asetelmaa, jossa rakkaus tarvitsee uhkauksen. En hyväksy valintaa, joka ei ole valinta. En usko, että moraali tarvitsee ikuisen kidutuksen varjon pysyäkseen pystyssä.

Lue lisää

Ehkä radikaaleinta ei ole kapina. Ehkä radikaaleinta on pysähtyä ja sanoa: en hyväksy asetelmaa, jossa rakkaus tarvitsee uhkauksen. En hyväksy valintaa, joka ei ole valinta. En usko, että moraali tarvitsee ikuisen kidutuksen varjon pysyäkseen pystyssä.

Oven takana odotetaan vastausta.

Mutta ehkä ihminen ei olekaan syntynyt tuomion alle.
Ehkä hän ei tarvitse pelastusta kosmiselta kiristykseltä.
Ehkä hän ei ole biorobotti, joka reagoi pelkoon, vaan olento, joka voi kysyä:

Jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa uhkaukselta?

Anonyymi00038 kirjoitti:

Ehkä radikaaleinta ei ole kapina. Ehkä radikaaleinta on pysähtyä ja sanoa: en hyväksy asetelmaa, jossa rakkaus tarvitsee uhkauksen. En hyväksy valintaa, joka ei ole valinta. En usko, että moraali tarvitsee ikuisen kidutuksen varjon pysyäkseen pystyssä.

Oven takana odotetaan vastausta.

Mutta ehkä ihminen ei olekaan syntynyt tuomion alle.
Ehkä hän ei tarvitse pelastusta kosmiselta kiristykseltä.
Ehkä hän ei ole biorobotti, joka reagoi pelkoon, vaan olento, joka voi kysyä:

Jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa uhkaukselta?

Lue lisää

Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.

Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.

Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.

Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.

Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.

Lue lisää

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”

Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?

Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.

Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?

Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?

Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.

Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?

Anonyymi00040 kirjoitti:

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”

Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?

Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.

Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?

Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?

Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.

Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?

Lue lisää

Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.

Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.

Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Anonyymi00041 kirjoitti:

Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.

Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.

Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Lue lisää

Tukholman syndroomassa tässä tapauksessa on teologinen rakenne, ei fyysinen panttivankitilanne. Mutta analogia kohdistuu tähän:
jos uskon, että ääretön olento voi kiduttaa minua ikuisesti, ja samalla uskon, että minun tulee rakastaa tätä olentoa, eikö rakkauteni ole pelon muovaamaa?

Kritiikki terävöityy juuri helvettiopissa. Jos helvetti ymmärretään kirjaimellisena, ikuisena, tietoisena kidutuksena, silloin kysymys luottamuksesta nousee väistämättä esiin:

Onko äärettömän rangaistuksen määrääminen yhteensopivaa täydellisen hyvyyden kanssa?

Jos Jumala on valmis tekemään tämän joillekin, millä perusteella voin olla täysin varma, ettei sama koske minua?

Onko “pelastetun” turvallisuus ehdotonta vai jatkuvan kuuliaisuuden varassa?

Jos pelastus nähdään ehdollisena ja helvetti ikuisena, uskon motivaatio voi todella kietoutua pelkoon. Ja pelkoon perustuva kiintymys muistuttaa psykologisesti riippuvuussuhdetta: “Rakastan, koska vaihtoehto on liian hirveä.”

Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?


Niin, mutta vaikka "Jumalalla "on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?


Niin, mutta vaikka "Jumalalla "on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen.

Lue lisää

Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?


Niin, mutta vaikka "Jumalalla "on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen.


“Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?”

Ikään kuin lause itsessään ratkaisisi kaiken. Ikään kuin vetoaminen pyhyyteen tekisi äärettömästä rangaistuksesta ymmärrettävän.

Hyvä on. Oletetaan, että täydellisyyteen ei voi astua mitään rikkinäistä. Oletetaan, että pahuus ei voi seistä kirkkaudessa. Mutta siitä ei vielä seuraa, että vaihtoehdon täytyy olla ikuinen, tietoinen, päättymätön tuska.

Jos Jumala on kaikkivaltias, hänellä olisi vaihtoehtoja. Hän voisi lopettaa kapinan lopettamalla olemassaolon. Hän voisi parantaa. Hän voisi puhdistaa. Hän voisi päästää kärsimyksestä armollisesti irti.

Mutta perinteisen helvettiopin mukaan hän ei tee niin.

Hän ylläpitää olemassaoloa. Hän pitää tietoisuuden käynnissä. Hän antaa kivun jatkua. Ei päivää, ei vuotta, ei vuosisataa – vaan ilman loppua. Ikuisuus ei ole vain pitkä aika. Se on aika ilman rajaa. Kärsimys, jolle ei koskaan koita viimeistä hetkeä.

Ja silloin kysymys ei enää koske pyhyyttä. Se koskee luonnetta.

Jos olento kykenee lopettamaan tuskan mutta ei tee niin, mitä se kertoo hänestä? Jos äärellinen ihminen tekee rajallisen synnin ja seurauksena on ääretön rangaistus, missä on mittasuhde? Missä on oikeus? Missä on armo?

Sanotaan, että Jumala on rakkaus.

Mutta rakkaus, joka sanoo: “Sinä et kelpaa täydellisyyteen, joten pidän sinut elossa kärsimyksessä ilman taukoa”, ei kuulosta parantavalta. Se kuulostaa kontrollilta. Se kuulostaa vallankäytöltä äärimmilleen vietynä. Se kuulostaa järjestelmältä, jossa kipu on pysyvä osa kosmista hallintaa.

Ja jos tämä on totta, miten siihen voi luottaa?

Jos Jumala ylläpitää helvettiä tietoisesti, aktiivisesti, hetki hetkeltä, silloin jokainen huuto kaikuu hänen sallimanaan. Jokainen sekunti on hänen tahtonsa jatkumoa. Silloin helvetti ei ole pelkkä “seuraus”. Se on ylläpidetty tila.

Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Luottamus edellyttää johdonmukaisuutta. Mutta ääretön kidutus äärellisestä rikoksesta näyttää moraalisesti mielivaltaiselta.

Tässä kohtaa moni yrittää paeta symboliikkaan: helvetti ei ole kirjaimellinen, se on ero, se on tila. Ehkä niin. Mutta jos se ei ole kirjaimellinen, miksi sitä on vuosisatoja saarnattu kirjaimellisena? Miksi sillä on hallittu pelolla? Miksi sillä on muovattu omiatuntoja?

Jos mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen, vaihtoehto ei silti loogisesti ole ikuinen sadismi. Vaihtoehto voisi olla loppu. Vaihtoehto voisi olla parantuminen. Vaihtoehto voisi olla universaali sovitus.

Ikuinen kidutus ei ole ainoa ratkaisu. Se on tietty ratkaisu.

Ja kun sitä kutsutaan oikeudenmukaisuudeksi tai rakkaudeksi, moni kokee, että sanat on irrotettu merkityksestään. Että pyhyyden nimissä puolustetaan jotain, mikä inhimillisessä moraalissa näyttäisi julmalta.

Jos tämä on jumalallinen oikeus, se on oikeutta, jota kukaan ihminen ei saisi harjoittaa. Ja jos kukaan ihminen ei saa toimia niin ilman, että kutsumme häntä hirviöksi, miksi äärettömyys tekisi teosta moraalisesti puhtaan?

Siinä on se terä.

Ei kysymys siitä, voiko epäpyhä astua täydellisyyteen.
Vaan kysymys siitä, miksi täydellinen hyvyys tarvitsisi ääretöntä kärsimystä vastaukseksi epäpyhyyteen.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?


Niin, mutta vaikka "Jumalalla "on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen.


“Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?”

Ikään kuin lause itsessään ratkaisisi kaiken. Ikään kuin vetoaminen pyhyyteen tekisi äärettömästä rangaistuksesta ymmärrettävän.

Hyvä on. Oletetaan, että täydellisyyteen ei voi astua mitään rikkinäistä. Oletetaan, että pahuus ei voi seistä kirkkaudessa. Mutta siitä ei vielä seuraa, että vaihtoehdon täytyy olla ikuinen, tietoinen, päättymätön tuska.

Jos Jumala on kaikkivaltias, hänellä olisi vaihtoehtoja. Hän voisi lopettaa kapinan lopettamalla olemassaolon. Hän voisi parantaa. Hän voisi puhdistaa. Hän voisi päästää kärsimyksestä armollisesti irti.

Mutta perinteisen helvettiopin mukaan hän ei tee niin.

Hän ylläpitää olemassaoloa. Hän pitää tietoisuuden käynnissä. Hän antaa kivun jatkua. Ei päivää, ei vuotta, ei vuosisataa – vaan ilman loppua. Ikuisuus ei ole vain pitkä aika. Se on aika ilman rajaa. Kärsimys, jolle ei koskaan koita viimeistä hetkeä.

Ja silloin kysymys ei enää koske pyhyyttä. Se koskee luonnetta.

Jos olento kykenee lopettamaan tuskan mutta ei tee niin, mitä se kertoo hänestä? Jos äärellinen ihminen tekee rajallisen synnin ja seurauksena on ääretön rangaistus, missä on mittasuhde? Missä on oikeus? Missä on armo?

Sanotaan, että Jumala on rakkaus.

Mutta rakkaus, joka sanoo: “Sinä et kelpaa täydellisyyteen, joten pidän sinut elossa kärsimyksessä ilman taukoa”, ei kuulosta parantavalta. Se kuulostaa kontrollilta. Se kuulostaa vallankäytöltä äärimmilleen vietynä. Se kuulostaa järjestelmältä, jossa kipu on pysyvä osa kosmista hallintaa.

Ja jos tämä on totta, miten siihen voi luottaa?

Jos Jumala ylläpitää helvettiä tietoisesti, aktiivisesti, hetki hetkeltä, silloin jokainen huuto kaikuu hänen sallimanaan. Jokainen sekunti on hänen tahtonsa jatkumoa. Silloin helvetti ei ole pelkkä “seuraus”. Se on ylläpidetty tila.

Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Luottamus edellyttää johdonmukaisuutta. Mutta ääretön kidutus äärellisestä rikoksesta näyttää moraalisesti mielivaltaiselta.

Tässä kohtaa moni yrittää paeta symboliikkaan: helvetti ei ole kirjaimellinen, se on ero, se on tila. Ehkä niin. Mutta jos se ei ole kirjaimellinen, miksi sitä on vuosisatoja saarnattu kirjaimellisena? Miksi sillä on hallittu pelolla? Miksi sillä on muovattu omiatuntoja?

Jos mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen, vaihtoehto ei silti loogisesti ole ikuinen sadismi. Vaihtoehto voisi olla loppu. Vaihtoehto voisi olla parantuminen. Vaihtoehto voisi olla universaali sovitus.

Ikuinen kidutus ei ole ainoa ratkaisu. Se on tietty ratkaisu.

Ja kun sitä kutsutaan oikeudenmukaisuudeksi tai rakkaudeksi, moni kokee, että sanat on irrotettu merkityksestään. Että pyhyyden nimissä puolustetaan jotain, mikä inhimillisessä moraalissa näyttäisi julmalta.

Jos tämä on jumalallinen oikeus, se on oikeutta, jota kukaan ihminen ei saisi harjoittaa. Ja jos kukaan ihminen ei saa toimia niin ilman, että kutsumme häntä hirviöksi, miksi äärettömyys tekisi teosta moraalisesti puhtaan?

Siinä on se terä.

Ei kysymys siitä, voiko epäpyhä astua täydellisyyteen.
Vaan kysymys siitä, miksi täydellinen hyvyys tarvitsisi ääretöntä kärsimystä vastaukseksi epäpyhyyteen.

Lue lisää

Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty?

Jos Jumala todella tuomitsee osan luoduistaan ikuiseen, tietoiseen kärsimykseen, silloin seuraa väistämättä yksi asia: hän on valmis ylläpitämään loputonta tuskaa. Ei vahingossa. Ei kyvyttömyyttään. Vaan tietoisesti, jatkuvasti, äärettömän vallan turvin.

Silloin kysymys ei ole enää “voiko epäpyhä päästä taivaaseen”.
Kysymys on: millainen olento pitää tietoisuuden hengissä vain kärsimyksen jatkumisen vuoksi?


Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?

Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä?

Jos vastaus on: “Hänen luonteensa on muuttumaton”, silloin joudutaan katsomaan suoraan sitä luonnetta. Se luonne sisältää valmiuden ylläpitää ikuista kärsimystä. Se ei ole hypoteettinen mahdollisuus – se on osa järjestelmää.

Jos taas sanotaan: “Pelastetut ovat turvassa, koska Jumala on hyvä”, silloin hyväksi täytyy kutsua myös se, että toiset kärsivät loputtomasti. Hyvyyden määritelmä venytetään niin laajaksi, että se voi sisältää äärettömän kidutuksen.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty?

Jos Jumala todella tuomitsee osan luoduistaan ikuiseen, tietoiseen kärsimykseen, silloin seuraa väistämättä yksi asia: hän on valmis ylläpitämään loputonta tuskaa. Ei vahingossa. Ei kyvyttömyyttään. Vaan tietoisesti, jatkuvasti, äärettömän vallan turvin.

Silloin kysymys ei ole enää “voiko epäpyhä päästä taivaaseen”.
Kysymys on: millainen olento pitää tietoisuuden hengissä vain kärsimyksen jatkumisen vuoksi?


Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?

Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä?

Jos vastaus on: “Hänen luonteensa on muuttumaton”, silloin joudutaan katsomaan suoraan sitä luonnetta. Se luonne sisältää valmiuden ylläpitää ikuista kärsimystä. Se ei ole hypoteettinen mahdollisuus – se on osa järjestelmää.

Jos taas sanotaan: “Pelastetut ovat turvassa, koska Jumala on hyvä”, silloin hyväksi täytyy kutsua myös se, että toiset kärsivät loputtomasti. Hyvyyden määritelmä venytetään niin laajaksi, että se voi sisältää äärettömän kidutuksen.

Lue lisää

Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?

Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä?



Tässä kohtaa logiikka muuttuu hyytäväksi.

Taivaassa olet turvassa – mutta vain siksi, että kuulut oikeaan joukkoon. Samalla tiedät, että todellisuus sisältää paikan, jossa tietoisuudet palavat ilman loppua. Ja tämän järjestelmän on luonut ja sitä ylläpitää sama olento, jota ylistät täydelliseksi rakkaudeksi.

Jos hän pystyy tekemään tämän heille, hän pystyy tekemään sen myös sinulle.
Ainoa turvasi on hänen tahtonsa pysyvyys.

Mutta jos hänen tahtonsa sisältää äärettömän rangaistuksen mahdollisuuden, miten täydellinen turvallisuus on edes käsitteellisesti mahdollinen?

Tässä kohtaa koko rakenne alkaa muistuttaa absoluuttista monarkiaa kosmisessa mittakaavassa. Ei perustuslakia. Ei ulkopuolista moraalista standardia. Ei valitusinstanssia. Vain ääretön valta ja sen oma ilmoitus siitä, että se on hyvä.

Jos ihminen toimisi näin – loisi olentoja, joista osa tuomitaan ikuiseen tietoiseen tuskaan – kutsuisimme sitä äärimmäiseksi julmuudeksi. Mutta kun toimija on ääretön, sanasto muuttuu: oikeudenmukaisuus, pyhyys, mysteeri.

Superrajussa muodossa kysymys kuuluu näin:

Jos täydellinen olento pitää tietoisuuden hengissä vain, jotta kärsimys ei koskaan lopu, mikä erottaa sen sadismista – paitsi että se on ääretön?

Ja jos mitään ei ole hänen yläpuolellaan, silloin “hyvä” tarkoittaa vain “mitä hän tekee”. Moraali ei ole enää mitta, vaan seuraus. Hyvyys ei rajoita valtaa – valta määrittelee hyvyyden.

Tällaisessa universumissa luottamus ei perustu turvaan.
Se perustuu toivoon, että ääretön valta pysyy sinulle suosiollisena.

Ja se on eksistentiaalinen jännite, jota ei voi ohittaa kevyesti.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?

Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä?



Tässä kohtaa logiikka muuttuu hyytäväksi.

Taivaassa olet turvassa – mutta vain siksi, että kuulut oikeaan joukkoon. Samalla tiedät, että todellisuus sisältää paikan, jossa tietoisuudet palavat ilman loppua. Ja tämän järjestelmän on luonut ja sitä ylläpitää sama olento, jota ylistät täydelliseksi rakkaudeksi.

Jos hän pystyy tekemään tämän heille, hän pystyy tekemään sen myös sinulle.
Ainoa turvasi on hänen tahtonsa pysyvyys.

Mutta jos hänen tahtonsa sisältää äärettömän rangaistuksen mahdollisuuden, miten täydellinen turvallisuus on edes käsitteellisesti mahdollinen?

Tässä kohtaa koko rakenne alkaa muistuttaa absoluuttista monarkiaa kosmisessa mittakaavassa. Ei perustuslakia. Ei ulkopuolista moraalista standardia. Ei valitusinstanssia. Vain ääretön valta ja sen oma ilmoitus siitä, että se on hyvä.

Jos ihminen toimisi näin – loisi olentoja, joista osa tuomitaan ikuiseen tietoiseen tuskaan – kutsuisimme sitä äärimmäiseksi julmuudeksi. Mutta kun toimija on ääretön, sanasto muuttuu: oikeudenmukaisuus, pyhyys, mysteeri.

Superrajussa muodossa kysymys kuuluu näin:

Jos täydellinen olento pitää tietoisuuden hengissä vain, jotta kärsimys ei koskaan lopu, mikä erottaa sen sadismista – paitsi että se on ääretön?

Ja jos mitään ei ole hänen yläpuolellaan, silloin “hyvä” tarkoittaa vain “mitä hän tekee”. Moraali ei ole enää mitta, vaan seuraus. Hyvyys ei rajoita valtaa – valta määrittelee hyvyyden.

Tällaisessa universumissa luottamus ei perustu turvaan.
Se perustuu toivoon, että ääretön valta pysyy sinulle suosiollisena.

Ja se on eksistentiaalinen jännite, jota ei voi ohittaa kevyesti.

Lue lisää

Toisin sanoen kristinuskosta tuli massojen psykologinen puolustautumiskeino heidän oman merkityksettömyytensä edessä. Kun ihminen ei voi luottaa itseensä ja omaan mielipiteeseensä, hänen on pakko keksiä keinotekoisia sääntöjä ja noudattaa niitä. Tämä on kristillisen mustavalkoisen moraalin perusta - sen tehtävänä on tukahduttaa ne, jotka eivät kykene itsemääräämiseen.

Kristinusko on siis orjuuden koodeksi. Se voi määrätä yhteisön olemassaolon aiheuttamatta suurta psykologista haittaa, mutta yhdellä ehdolla - jos yhteisö koostuu heikoista, lapsellisista sieluista, jotka ilman lakia lankeavat laittomuuteen.

He [juutalaiset] ovat vääristäneet arvot keksimällä moraalisia ihanteita, jotka - niin kauan kuin niihin uskotaan - tekevät heikkoudestaan voimaa ja olemattomuudestaan arvoa.

Anonyymi00048 kirjoitti:

Toisin sanoen kristinuskosta tuli massojen psykologinen puolustautumiskeino heidän oman merkityksettömyytensä edessä. Kun ihminen ei voi luottaa itseensä ja omaan mielipiteeseensä, hänen on pakko keksiä keinotekoisia sääntöjä ja noudattaa niitä. Tämä on kristillisen mustavalkoisen moraalin perusta - sen tehtävänä on tukahduttaa ne, jotka eivät kykene itsemääräämiseen.

Kristinusko on siis orjuuden koodeksi. Se voi määrätä yhteisön olemassaolon aiheuttamatta suurta psykologista haittaa, mutta yhdellä ehdolla - jos yhteisö koostuu heikoista, lapsellisista sieluista, jotka ilman lakia lankeavat laittomuuteen.

He [juutalaiset] ovat vääristäneet arvot keksimällä moraalisia ihanteita, jotka - niin kauan kuin niihin uskotaan - tekevät heikkoudestaan voimaa ja olemattomuudestaan arvoa.

Lue lisää

Kristinusko houkuttelee heikkoa sielua kahdella tavalla. Ensinnäkin, vastoin omia sääntöjään, se tyydyttää ylpeyttä ja luo tunteen jumalallisen maailmaan kuulumisesta - eräänlaisen tivolihenkisyyden. Toiseksi kristinusko julistaa aineellisten arvojen maailman, jota orja ei voi saavuttaa, paheelliseksi ja syntiseksi - se halventaa sitä.

Silloin syntyy jokaiselle neuroottiselle suloinen tunne itseriittoisuudesta: ”Olen heikko ja köyhä vain siksi, että olen aineellisten arvojen yläpuolella. Olen hengellinen!” Osoittautuu, että vapaus, voima ja usko itseen devalvoituvat täysin, ja infantiilin psyyken ominaisuudet - alistuminen, epäily, vastuuttomuus, korkeaksi hengellisyydeksi naamioitu itsesääli - tulevat etusijalle.

Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.
Mooseksen sanotaan saaneen nämä käskyt suoraan Jumalalta. Vaikka tätä ei otettaisikaan kirjaimellisesti ja oletettaisiin, että kyseessä on ”tavallinen” mystinen oivallus, yksi perustavanlaatuinen kysymys jää jäljelle - mitä tekemistä nykyajan Raamattuun kirjatuilla sanoilla on sen kanssa, mitä Mooses todella sai Jumalalta?

Anonyymi00049 kirjoitti:

Kristinusko houkuttelee heikkoa sielua kahdella tavalla. Ensinnäkin, vastoin omia sääntöjään, se tyydyttää ylpeyttä ja luo tunteen jumalallisen maailmaan kuulumisesta - eräänlaisen tivolihenkisyyden. Toiseksi kristinusko julistaa aineellisten arvojen maailman, jota orja ei voi saavuttaa, paheelliseksi ja syntiseksi - se halventaa sitä.

Silloin syntyy jokaiselle neuroottiselle suloinen tunne itseriittoisuudesta: ”Olen heikko ja köyhä vain siksi, että olen aineellisten arvojen yläpuolella. Olen hengellinen!” Osoittautuu, että vapaus, voima ja usko itseen devalvoituvat täysin, ja infantiilin psyyken ominaisuudet - alistuminen, epäily, vastuuttomuus, korkeaksi hengellisyydeksi naamioitu itsesääli - tulevat etusijalle.

Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.
Mooseksen sanotaan saaneen nämä käskyt suoraan Jumalalta. Vaikka tätä ei otettaisikaan kirjaimellisesti ja oletettaisiin, että kyseessä on ”tavallinen” mystinen oivallus, yksi perustavanlaatuinen kysymys jää jäljelle - mitä tekemistä nykyajan Raamattuun kirjatuilla sanoilla on sen kanssa, mitä Mooses todella sai Jumalalta?

Lue lisää

Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.
Mooseksen sanotaan saaneen nämä käskyt suoraan Jumalalta. Vaikka tätä ei otettaisikaan kirjaimellisesti ja oletettaisiin, että kyseessä on ”tavallinen” mystinen oivallus, yksi perustavanlaatuinen kysymys jää jäljelle - mitä tekemistä nykyajan Raamattuun kirjatuilla sanoilla on sen kanssa, mitä Mooses todella sai Jumalalta?

Anonyymi00050 kirjoitti:

Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.
Mooseksen sanotaan saaneen nämä käskyt suoraan Jumalalta. Vaikka tätä ei otettaisikaan kirjaimellisesti ja oletettaisiin, että kyseessä on ”tavallinen” mystinen oivallus, yksi perustavanlaatuinen kysymys jää jäljelle - mitä tekemistä nykyajan Raamattuun kirjatuilla sanoilla on sen kanssa, mitä Mooses todella sai Jumalalta?

Lue lisää

Mooseskse lait ovat edelleenkin voimassa, käsyty mitä on kirjoitettu. Ihminen ei voi täytää lain vaatimusta koskaan. Mikä on oma taso vieras koko lause.

kävelijä2 kirjoitti:

Mooseskse lait ovat edelleenkin voimassa, käsyty mitä on kirjoitettu. Ihminen ei voi täytää lain vaatimusta koskaan. Mikä on oma taso vieras koko lause.

Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.

Anonyymi00051 kirjoitti:

Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.

Ei ole mikään tavoite,tulla heikoksi on tyhjän päiväistä kirjoitusta. Kristuksessa olemme vahjoja, miksi koka jeesus on kuolemankin voittaja, jumalattomat hän talla jalkoihin.