Tukala tilanne

Persujen puolueella kun ei ole vapaana yhtään ainoaa, mihinkään ministerin hommaan sopivaa henkilöä. Tällä hetkellä ministereinä toimivat persut ovat tehtävässä johon he eivät kykene.
Kaamee tilanne Suomen kannalta. Onneksi se menee kohta ohi, kun tulee vaalit. Saadaan päteviä ihmisiä maan johtoon.
51331
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Se on ihan sama kuka siitä porukasta pistetään ministeriksi. Tiedossa on vain sutta ja sekundaa.

2Äänestä
  • "Se on ihan sama kuka siitä porukasta pistetään ministeriksi. Tiedossa on vain sutta ja sekundaa."

    Tuo on niin totta, kun SSDP-johtoinen kauhukabinetti jätti jälkeensä vain velkaa, tuhoa ja kakkaa, ei niistä aineista mitään priimaa millään saa.

    Äänestä

Keskisarja voi nousta Juuson tilalle ja jotain tällaista supistaankin.

Äänestä

Vornaselle annetaan uusi mahdollisuus.

1Äänestä
  • Ja ano kutsutaan takaisin venäjältä.

    Äänestä

🤣😁😁🤣

Äänestä

Toivon ettei seuraavassa hallituksessa ole perussuomalaisia eikä kokoomusta. Kaikki mihin ovat koskeneet on muuttunut paskaksi.

2Äänestä
  • "Kaikki mihin ovat koskeneet on muuttunut paskaksi."

    Kannattaa Sinunkin tutustua 2019-2023 kauhikabinetin saavutuksiin ja tulla vasta sitten uudelleen, jos kehtaat, arvostelemaan nykyistä hallitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Kaikki mihin ovat koskeneet on muuttunut paskaksi."

    Kannattaa Sinunkin tutustua 2019-2023 kauhikabinetin saavutuksiin ja tulla vasta sitten uudelleen, jos kehtaat, arvostelemaan nykyistä hallitusta.

    Baltianmaat varoittavat Venäjän hyökkäysaikaista ja valmistautuvat tekemällä puolustuslinjoja.
    Ruotsi varoittanut sodan uhasta.
    Toissa päivänä Norjan puolustusvoimien komentaja varoitti Venäjän mahdollisesta hyökkäyssuunnitelmasta Norjaan.

    Suomalainen kokoomus/PS hallitus uskoo naivisti Yhdysvaltoihin. Miksi täällä ei esitetä realistisia uhkakuvia. Miksi täällä ei todenmukaisesti valmistauduta!

    Ainoa varoittaja ammattiupseeri ARNO WESTERHOLM ja hänet yritetään kaikin tavoin vaientaa.

    Pää pensaaseen, kyllä se siitä kunnes kalasnikovi osoittaa takaraivoon!

    2Äänestä

Juurikin tämä.
Jari Mäkelä ottaa nyt isosti vastuuta ministerispestistä, mutta lienee näitä pensakankaan kaltaisia "puuteriperseitä"???

Äänestä
  • Se voi olla Janin viimeinen mahdollisuus ensi kauden työttömyytensä edellä.

    Äänestä

JOS vertaa 2019-2023 ministereiden tasoo, niin Perussuomalaisilla on pikemminkin liikaankin hyviä ehdokkaita!!! Puolueen johdolla kova homma valita sopivista sopivin.

Äänestä
  • HEH. Niin kyllähän tuo persujen kansanedustajien taso minitereitä ajatellen on surkea. Samoinhan se oli kun Persut oli ensimmäisen kerran hallituksessa, ja siitähän uutisoitiinkin silloin. Silloin kaikki Persujen ministeri olivat aivan karmeita ja lopultahan olivat Sipilän orjia ja sen jälkeen hävisivät poliittisesta toiminnasta. Lopulta edes Soini ei edes uskaltanut ottaa valtiovarainministerin salkkua. Jotenkin jäänyt mieleen silloinen työministeri joka ehkä parhaiten kuvasi tuota porukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    HEH. Niin kyllähän tuo persujen kansanedustajien taso minitereitä ajatellen on surkea. Samoinhan se oli kun Persut oli ensimmäisen kerran hallituksessa, ja siitähän uutisoitiinkin silloin. Silloin kaikki Persujen ministeri olivat aivan karmeita ja lopultahan olivat Sipilän orjia ja sen jälkeen hävisivät poliittisesta toiminnasta. Lopulta edes Soini ei edes uskaltanut ottaa valtiovarainministerin salkkua. Jotenkin jäänyt mieleen silloinen työministeri joka ehkä parhaiten kuvasi tuota porukkaa.

    Anna edes yksi esimerkki puolueesta, jolla muka olisi "paremman tason" ministeriainesta. Oppositiosta nitä ei ainakaan löydy....

    Äänestä

  • Persupolon jutut vaan paranee ja paranee.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    HEH. Niin kyllähän tuo persujen kansanedustajien taso minitereitä ajatellen on surkea. Samoinhan se oli kun Persut oli ensimmäisen kerran hallituksessa, ja siitähän uutisoitiinkin silloin. Silloin kaikki Persujen ministeri olivat aivan karmeita ja lopultahan olivat Sipilän orjia ja sen jälkeen hävisivät poliittisesta toiminnasta. Lopulta edes Soini ei edes uskaltanut ottaa valtiovarainministerin salkkua. Jotenkin jäänyt mieleen silloinen työministeri joka ehkä parhaiten kuvasi tuota porukkaa.

    Pirkko Marttila on toinen esimerkki silloisten persujen osaamisesta (eli osaamattomuudesta).

    Äänestä

On vain tosiasia ettei persuissa ole ministeritason osaamista,tämä hallituskausi on viimeistään sen osoittanut.

2Äänestä
  • Onhan heillä Purra Mäkelä Tynkkynen Vigelius Vornanen Keskisarja...... Paljon viisasta normaalia porukka jotka saa normaalin suomalaisen kalpenemaan kateudesta.

    Äänestä

  • "On vain tosiasia ettei persuissa ole ministeritason osaamista,tämä hallituskausi on viimeistään sen osoittanut."

    Samoin viime hallituskausi 2019-2023 osoitti, ettei yhdessäkään oppositiopuolueess ole ministeriainesta. Suomen EHDOTTOMASTI surkein hallitus!!! Eniten velkaa, vaikka oli nousukausi eikä mitään erityisiä kriisejä!!!! Silti ostovoima meni, tuli valtavasti työttömiä ja maahanmuuttajiakin yli 300000!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Onhan heillä Purra Mäkelä Tynkkynen Vigelius Vornanen Keskisarja...... Paljon viisasta normaalia porukka jotka saa normaalin suomalaisen kalpenemaan kateudesta.

    Vigelius omasta ja eliitin mielestä todella pätevä. No siitä vaan nyt näyttämään pätevyys mitä se on kun on aihe muu kuin: mamu, mamu ja vielä kerran mamu!

    3Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Vigelius omasta ja eliitin mielestä todella pätevä. No siitä vaan nyt näyttämään pätevyys mitä se on kun on aihe muu kuin: mamu, mamu ja vielä kerran mamu!

    Eikös tämä Vigelius ole samasta genrestä ja vaalipiiristä kuin bile-Ilmari?
    Ministerinpesti lienee aivan liian vaikea somepoliitikon hallita...

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "On vain tosiasia ettei persuissa ole ministeritason osaamista,tämä hallituskausi on viimeistään sen osoittanut."

    Samoin viime hallituskausi 2019-2023 osoitti, ettei yhdessäkään oppositiopuolueess ole ministeriainesta. Suomen EHDOTTOMASTI surkein hallitus!!! Eniten velkaa, vaikka oli nousukausi eikä mitään erityisiä kriisejä!!!! Silti ostovoima meni, tuli valtavasti työttömiä ja maahanmuuttajiakin yli 300000!!!!!

    Persuloisen kiero mieli vääntelee ja kääntelee taas asioita mieleiseensä malliin. ettei silloisella hallituskaudella ollut mitään kriisejä. Minne unohtui koronapandemia ja venäjän aloittama sota niiden aiheuttamine gloobaleine talouskriiseineen ? Ja missä on persuloisen laskutaito kun ei kykene ymmärtämään sitä, että nykyhallitus on ottanut enemmän velkaa kuin edellinen hallitus. Aiheuttaako kiiluvasilmäisyys pahoja muistinmenetyksiä ?

    Äänestä

Kun vain ymmärrettäisiin että nämä säästöt mitä suomen on tehtävä ei poistu sillä ministeri vaihdetaan taikka hallitus vaihdetaan. Nämä velat jotka ovat edellisten hallitusten aikaan saamia on nyt maksettava oli sitten hallitusvastuussa mikä puolue hyvänsä..

Äänestä
  • "Kun vain ymmärrettäisiin että.." että äärivihervassudemusosialistit EIVÄT SIIHEN PYSTY!!! Lisää menoja lisää veroja lisää lainaa, on heidän ohjelmansa nyt ja tulevaisuudessa!!!

    Kenenkään ei tarvitse mennä töihin, on oikein elää sosiaaliturvan varasa!!
    Suomi ja suomalaiset ensin ajattelu on vahingollista!!!

    T: Äärivihervassudemut

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    "Kun vain ymmärrettäisiin että.." että äärivihervassudemusosialistit EIVÄT SIIHEN PYSTY!!! Lisää menoja lisää veroja lisää lainaa, on heidän ohjelmansa nyt ja tulevaisuudessa!!!

    Kenenkään ei tarvitse mennä töihin, on oikein elää sosiaaliturvan varasa!!
    Suomi ja suomalaiset ensin ajattelu on vahingollista!!!

    T: Äärivihervassudemut

    Siinäpä oiva näyte idioottipersun aivoituksista.

    1Äänestä

Ministeriksi ministerin paikalle pitää valita sellainen henkilö joka oikeasti haluaa ministeriksi ministerin paikalle, ja jolla on omakohtaista kokemusta jonkun toisenkin puolueen kansanedustajana.

Äänestä
  • Näin äkkiä ajateltuna mahdollisia tulevia ministereitä ovat Rydman ja Aittakumpu, ja näistä kahdesta Rydman vie pisteet entisenä perussuomalaisena ministerinä.
    Kolminkertainen kannustushuuto Willen puolesta oikein isolla Hoolla, Hurraa, Hurraa, Hurraa Wille!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Näin äkkiä ajateltuna mahdollisia tulevia ministereitä ovat Rydman ja Aittakumpu, ja näistä kahdesta Rydman vie pisteet entisenä perussuomalaisena ministerinä.
    Kolminkertainen kannustushuuto Willen puolesta oikein isolla Hoolla, Hurraa, Hurraa, Hurraa Wille!

    PS eliitin linjaa jatkavalle ministeri tehtävä sote-alalla on ”poliittinen itsemurha”. Ei ole tunkua sille ”ikävälle hillotolpalle” vaikka loppupelissä Purra vastaa leikkauksista!

    Nyt vain joku pätevä puoluejohdon inhokki ministeriksi, mutta kansan etua ajava ministeri saattaisi ”nostaa pisteitään” EK vaaleissa ja vastustamalla leikkauksia joihin ei itse hallitusneuvotteluissa ole sitoutunut ajamaan koko hallituksen todellisten kysymysten ääreen!

    2Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Näin äkkiä ajateltuna mahdollisia tulevia ministereitä ovat Rydman ja Aittakumpu, ja näistä kahdesta Rydman vie pisteet entisenä perussuomalaisena ministerinä.
    Kolminkertainen kannustushuuto Willen puolesta oikein isolla Hoolla, Hurraa, Hurraa, Hurraa Wille!

    Uraa uraa uraa ville.

    Äänestä

Juusoa haukutaan, mutta nimiä esiin tähän tehtävään, menikö liian vaikeaksi nyt ?

Äänestä
  • Se on vaikeaa pistää nimiä esiin, koska persuista ei löydy yhtäkään ensimmäiseenkään ministeripestiin sopivaa tyyppiä.

    Äänestä

Onko todella niin, että ei löydy PS-joukosta ministeriä? Osoittaa raadollisesti ihmisille kuinka roskasakkia nämä PS edustajat ovat. Hävetkää!

1Äänestä
  • Koko politiikka laidasta laitaan osaamatonta roskasakkia!

    2Äänestä

onko se niin että ministeri ei saa haltuunsa tarvittavia tietoja oikeiden ratkaisujen saavuttamiseksi , koska ne ihmisoikeudet ?

Äänestä

Ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja. Olisi puoluejohdolla yksi vaihtoehto, ARNO WESTERHOLM.
Hän voisi olla kelpo sosiaali- ja terveysministeri. Laittaisi organisaation ruotuun. Johtopyramiidi kuntoon, ala-osa leveäksi= työtekijät, yläosa kapeaksi =korkeapalkkaiset johtajat. Näin homma myös toimisi, johtosuhteet selkeät, työntekijöitä paljon ja rahaa myös heidän palkkoihinsa.
Westerholm antaisi myös Purralle ”vastapalloon”, sanoisi mistä pitää leikata, jotta sosiaali/terveysasiat saadaan kuntoon.
Rahaa vihervasemmistolaisesta maa-ja metsätalousbyrokratiasektorista, sotejohdosta, muusta valtion byrokratiasta sekä illuusiotoimista. Purra ja Westerholm ovat yhdessä asiassa samaa mieltä; ”rahaa löytyy”, Westerholm tosin ei riistäisi kansan huono-osaisemmilta.

Kaikki tietävät, että nykyinen PS johto ei edes ajattele em. vaihtoehtoa, eivät hyväksyneet Westerholmia edes Uudenmaan vaalipiirin eduskuntavaalilistoille ja saa nähdä, tuskin hyväksytään millekkään PS:n listalle.

Mutta toteamus aloitukseen, tässä olisi ainakin yksi potentiaalinen ministeriehdokas jota pohdittaisiin jos ajat ja johto olisivat toiset!

2Äänestä
  • kylläpäs tämä vesterholmi on ihme mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    kylläpäs tämä vesterholmi on ihme mies.

    No on se! Ja jaksaa edelleen vaikka omat iskevät puukkoa edestä ja takaa!

    2Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    kylläpäs tämä vesterholmi on ihme mies.

    Niinku nevahöörd koko tyypistä.

    Äänestä

Turtiainen palaa Venäjältä ministeriksi.

1Äänestä
  • Turtiainen on pätevämpi kuin Tynkkynen. Turtiainen on ollut enemmän venäläisten koulutettavana.

    Äänestä

  • Turtiainen on Putinin pikku apuri.

    Äänestä

Miksi kukaan ei mainitse pensa-Mauria? Siinä vasta kyvykäs mies. Pensan hintakin on jo melkein euron. Siinä olisi ulkomaillakin ihmettelemistä kun meidän kumikamelimies esiintyy ja paasaa suu vaahdossa.

Äänestä

Antikainen tai Reijonen.

Äänestä
  • Aivan, kumpainenkin heistä kuuluu Perussuomalaisen puolueen älymystöön.

    Äänestä

Vaib vaihtamalla paranee. Siis puolue. Perussuomalaiset on kiikun kaakun 4.5% kannatus seuraavissa vaaleissa. Siitä olen varma ja muiden ei siihen tarvitse vaikuttaa ,kyllä tämä nykypolitiikka tekee työnsä. Kokomus porskuttaa ja pitää kannatuksen koska kaikki mitä on tehty on kokkareiden kirstuun ja perussuomalaiset pyllisti pepun omille äänestäjilleen siis suurimmalle osalle

Äänestä

Mutta mites tää westerholm, jota täällä kehutaan?

Äänestä

Parasta olisi, että kaikki persuministerit eroaisi ja hallitus kastuisi.
Seuraavaan eduskuntaan ei yhtään persua!

Äänestä

Jäljellä olevista persuista paras Zombie-Urpo Leppänen.

Äänestä

Meillä kenestä tahansa voi tulla ihan mikä ministeri tahansa.

Äänestä

Soteministeriä ei tarvita, koska riikkapetteri joka tapauksessa leikkaa, mitä haluaa. Sen vuoksi Juuson tehtävä oli alkuperinkin mahdoton.

Lisäksi kokkari Sanni Grahn-Laasonen on "sosiaaliturvaministeri", joka innokkaasti auttaa Purraa ja Orpoa leikkauskohteiden keksimisessä myös sote-sektorilta.

Äänestä

Kuka onkaan, niin pitää olla hyvä uhriutumaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Persujen puolueella kun ei ole vapaana yhtään ainoaa, mihinkään ministerin hommaan sopivaa henkilöä. Tällä hetkellä ministereinä toimivat persut ovat tehtävässä johon he eivät kykene.
Kaamee tilanne Suomen kannalta. Onneksi se menee kohta ohi, kun tulee vaalit. Saadaan päteviä ihmisiä maan johtoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu