Isäntien uho, muka työnantajina ja vaikuttajina pitää asettaa myös sellaiseen tarkasteluun josta ilmenee mitä yhden maanviljelijän työpaikka maksaa yhteiskunnalle, eli veronmaksajille. Yhdelle viljelijälle maksettuilla tuilla työllistettäisiin kaksi ihmistä, eli maanviljelijän harrastuksen tukeminen tulee meille todella kalliiksi. Sokerijuurikkaan viljelijät olivat eilen osoittamassa mieltään, eikö tälläiset hörhöt pitäisi asettaa holhoukseen? Maanviljely ammattina on saanut kohtuuttoman erityisaseman, nyt kansakunnan lempilapsi on herätettävä reaaalitodellisuuteen. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa rahoittaa maajussien puuhasteluja. Markkinataloudessa on otettava käyttöön kapitalismin keinot, vuosisatoja kestänyt isäntien lihottaminen on saatava loppumaan.
nyt on....
hellitu
5167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kortistoon vaan, juurikasluuserit ja pellonraivaajat.
Vai meinaavat kasvattaa nyt sokerivuorta veronmaksajien piikkiin! Ketkuja ovat kepulit.
On vasemmistolaista toimintaa kun ylläpidetään liiketoimintaa verovaroin. Luulisi että kansa myös omistaisi maatilat, koska kansa maksaa tappiot. Mutta ei, voitot käärii silti yksityinen viljelijä. Nerokasta: tappion tilanteessa toimitaan kommunistisesti ja voiton hetkellä kapitalistisesti.
Maanviljelijän "tulo" on aivan samanlaista tuloa kuin sosiaalitapauksen tai työttömän tulo toimeentuloluukulta ja Kelalta paitsi, että maataloustuet ovat moninkertaiset noihin muihin tukiin nähden. Maataloustuki on itse asiassa kannattamattoman työn tekemisestä maksettu ylisuuri tukityöllistämismaksu, jolla aiheutetaan tarpeetonta ylituotantoa.
Just, maatalouspolitiikka on syvältä... Eriarvoisuutta lisäävä politiikka tulee tiensä päähän, Toivotaan, että seuraavat vaalit ovat myös maaseutupolitiikan käännekohta.
Luin hiljan,miten Kela tulee pudottamaan pois listoiltaan työttömän, jolle tulee tuo 500 pv täyteen. Sen jälkeen työtön siirtyy kuntansa sosiaalipalvelujen luukulle. Sieltä ei heru senttiäkään, ennenkuin kaikki on realisoitu. Ja nämä pienetkin omaisuudet siirtyvät pakkohuutokauppojen jne kautta optioilla pelaaville. Tätäkö on Vanhasen politiikka? Kuulostelen kauhulla nykymeininkiä. Kannanottoa tähän, nykyisessä epävarmuudessa ei työssäkävijäkään tiedä, minä aamuna olet työttömän kanssa samassa liemessä.