Bergbom ei ole istunut koulun penkillä peruskoulun jälkeen paria viikkoa enempää mutta on yksi näkyvimmistä hallituksen talouspolitiikan perustelijoista.
Talousnero Bergbom
Anonyymi-ap
68513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Osoittaa vain sen että koulutus on ihan turhaa.
Vahvistaa vain sen käsityksen, ettei persuista löydy osaajia. Mitäpä osaisivatkaan, kun eivät ole mitään oppineetkaan?
Siis tämän henkilön vai yleensäkkin persun:)))
Ydinvoiman, rakettimoottorin ja mikroprosessorin keksivät semmoiset häiskät kuin Bergbom, jotka jättivät koulut kesken.
Älä huoli sinimustia fanittava Soinisti kyllä sinä kohta saat demarihallituksen Tuppuraisineen joka eilen kertoi Suomalaisten arvojen olevan sitä, että suositaan massamaahanmuuttoa ja soditaan äärioikeistoa vastaan.
Marinilainen joka on joutunut pitämään eduskuntaryhmän pomona demarien Marinilaiset ruodussa. Jotka kohun loi Tuppurainen mm. sen kohteena joka on ainoa Marinilainen joka saa salkun seuraavassa hallituksessa. Millä Lindtman varmistaa että hänen hallituksensa kannatus tulee alas ja persujen kasvaa.
En ihmettilisi jos saa sisäministerin salkun jotta pääsee vesittämään persujen mamupolitiikan kiristyksiä Orpon hallituksessa. Millä varmistaa että persut jytkyttää 2031.
Taisipa tulen🔥 ja pyöränkin🛞keksijä ollut
kvoan elämäm kolun kännyt...?🎃🟦🟨
nerot ovatkin yllättävän usein lähempänä lataamotapauksia kuin korkeasti koulutettuja?
Ydinvoiman perustana olevan fissiokemian keksivät saksalaiset kemistit
Otto Hahn ja Fritz Strassmann vuonna 1939. Fission teoreettisen selityksen antoivat Lise Meitner ja Otto Frisch. Ensimmäisen kokeellisen ydinreaktorin kehitti Enrico Fermi kollegoineen vuonna 1942. JOTEN, kyllä kouluja on käyty.
Modernin, nestemäistä polttoainetta käyttävän rakettimoottorin keksijänä pidetään yhdysvaltalaista
Robert H. Goddardia (fyysikko ja insinööri), joka laukaisi maailman ensimmäisen nestepolttoaineraketin vuonna 1926. Teoreettisena pohjana toimivat aiemmin Konstantin Tsiolkovskin (lukion opettaja) työt. ON opiskeltu.
Mikroprosessorin keksijöiden suhteen sama juttu, on opiskeltu.
Kaksi kysymystä:
Miksi valehtelet?
Onko Bergbom mielestäsi nero? Jos vastauksesi on kyllä, niin sitten ymmärrän hyvin koulutusta väheksyvän kommenttisi.
Rauhaa sielullesi.
Mitä helvettiä?! Eihän tästä saa mitään selkoa.
Miten Tuppurainen liittyy Bergbomin kouluttautuneisuuteen tai paremminkin kouluttautumattomuuteen?
Kaikki noista opiskeli kuitenkin paljon suomalaisesta peruskoullusta saatavaa oppimäärää enemmän.
Tuo pätenee talousnero Bergbomiinkin.
Oletko sinä luovuttanut jo ihan kokonaan, kun et usko Purran pääsevän tavoitteeseensa eli seuraavaksi pääministeriksi?
Tuollaisella asenteellahan persut putoaa KD:n kaltaiseksi taskutestamenttipuolueeksi.
Täysi nolla kuten kaikki muutkin Persut
Hihitystä. Sitä odotellessa.
Meni isälleen maalarioppiin. Paperit hukkuneet. Opetteli tekemään kellarissa tik-tok- videoita. Sanoisin että ei se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka ostaa!
Ehkä se kertoo maan Pisa-tuloksista ja koulupudokkaiden yhä kasvaasta joukosta.
Bergbomin kouluttamattomuus on Tuppuraisen vika.
Ainakin se on Tuppuraisen vika, kun Bergbom ei viihtynyt lukiossa kuin viikon.
Luovuttanut? Minä olen sinulle saatanan vihannekselle kertonut jo kolme vuotta ettei persuilla ole mitään mahdollisuutta päästä vassaridemarihallitukseen niiden joutuessa oppositioon mikä on parasta mitä niille voi sattua raskaan hallituskauden jälkeen. Sinun vttuilevaa luotsi Soinia ISÄKSI kutsuvan antipersun itkiessä entistä enemmän persujen perään suoIi24 palstoilla niiden kannatuksen lähtiessä HETI kasvuun oppositiossa. Tuppuraisen kumppanieen pitäessä hyvän huolen siitä, että persut kisaa 2031 pääministeripuolueen asemasta mikä sinun sinimustien fanittajan psyyken saa hajoamaan jo nyt 5 vuotta ennen h-hetkeä.
Ei edesmennyt Katajakaan ollut kouluja käynyt.
Bergbomin mukaan 100 000 uutta työtöntä on sitä parasta talouspolitiikkaa ja sosiaalipolitiikkaa.
Hallituskauden alussa Bergbom kuitenkin heilutteli eduskunnassa Orvon hallituksen hallitusohjelmaa ja uhosi hurmostilassa, kuinka siinä luvataan satatuhatta uutta työpaikkaa.
https://www.youtube.com/watch?v=ru_1ZEqnJZA
Räkänokkainen kakara mesoamassa. Sen enempää ei Bergbom ole.
Rydmanin luokkaa.
Kansanedustaja eduskunnassa ja lakeja laativa hallituspuolueen jäsen jne. Siinä missä sinun omat saavutukset politiikassa ap jäi yhteen ääneen kuntavaaleissa...
Hoitaa tonttinsa siinä missä eduskunnassa on paljon edustajia eri puolueista jotka eivät koskaan pidä puheenvuoroa huolimatta useista kausista eduskunnassa.
Paskan marjat, ne on ryhmäkurin rampauttamia sielunsa myyneitä narreja.
Neuvo nuorille, kouluja ei tarvitse käydä saavuttaakseen kohtuullisen tulotason, ryhtymällä poliitikoksi tai diileriksi pärjää ilmankin.
Tarkoitit varmaan maalariksi etkä diileriksi?
Tärkeää on että syntyy perheeseen jossa voi sanoa olevansa töissä
Maalarina saattaa päästä jo nuorena hyvillekin tienesteille.
Varsinkin kun aloittaa hommat isin firmassa heti peruskoulusta päästyään.
somediileillä miljonääriksi sehän se viesti on
Vieläköhän Bergbomilla riittää kiinnostusta politiikkaan, kun tipahtaa ensi vaaleissa ja persut kutistuu pienpuolueeksi?
Koko persusakki turhaa väkeä, uivat Orpon pillin mukaan ja Orpo Häkämiehen pillin mukaan. Kansan kurjistaminen on ainoa tavoite.
Olikos se muuten hää joka ylpeänä julkaisi kuvan saksi-Riikasta, kuvan jota ei olisi saanut julkaista?
Hyvä kun julkaisi siitä alkoi persujen alamäki ja Purran julkinen pilkkaaminen.
Onko Bergbommi Purra-vastainen puolueen haitaksi toimiva myyrä?
Ettei olisi vasemmistolainen kaksoisagentti : )
Vasenmistolainen vähenmistö konmunisti ihan selevästi.🇻🇳🎖🎈
PeruSSuomalaisuuteen riitää jos kokee olevansa asiantuntija. Bergbom on mielestään
riitävän pätevä kertomaan näkemyksiä talouspolitiikasta.Kouluttautuminen on ainoastaan ajan haaskausta sekä hölmöä.
Kun huitelee menemään täydellisen tietämättömyyden antamalla itsevarmuudella ja paperinippu kädessä, niin uppoaahan se persukansaan kuin kuuma veitsi voikimpaleeseen
Oppisopimuksella maalariksi kouluttautunut yrityksen toimitusjohtaja mutta älä anna faktojen häiritä itseäsi ap..
Yhden miehen yritys, joka ei saanut töitä.
5 ihmistä töissä älä aina jauha p..skaa ap.
Niin, yritys se on mikrosellainenkin.
Mouhijärveläinen Häijään Tasoite- ja Maalaustyö Oy on perheyritys, jossa työskenteli vielä Miko-pojan mukana ollessa isi-Bergbom ja hänen kolme poikaansa.
Kerro, kun tiedät, mikä tilanne on nykyään. Onko Mikon tilalle löytynyt jostain sopiva persu?
Isin firma. Pojalle oppisopimus. Mutta onko todistusta. Isi on saanut varmaan koulutusrahat.
Eli veronmaksajien kustantaman työntekijän.
Isukin firmassa tumpelosta voi tulla mitä tahansa. Ja niin yleensä tuleekin. Eli ainakin tumpelo.
5 ihmistä ja pikkumies niistä yksi eli oikein toimitusjohtaja. Saanko nauraa?
Bergbom sentään pystyi suorittamaan peruskoulun loppuun toisin kuin persujen toinen talousnero ex-kansanedustaja ja EU-palamentaarikko Hakkarainen.
Kyllä on persueliitissä osaamisen taso todella "korkealuokkaista" :)))))
Persuissa taso nousee.
Hyvä pointti. Jos Bergbom olisi esim. Kokoomuksessa, niin olisi eittämättä koko porukan pahnanpohjimmaisin. Persuissa sekoittuu sopivasti muiden koulupudokkaiden sekaan. Halla-ahohan on asettanut riman persuihin niin matalalle, että jopa pornotähti kykenee sen ylittämään.
Jussi Halla-aho: "Meillä kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa."
https://youtu.be/EhUmoPveVx4?t=25
Post skriptum. Kuinka sattuikaan, että kyseisssä kohdassa videoklippiä, kun Halla-aho lausuu tuon vaalisloganinsa, niin kuvassa näkyy Bergbomin naamataulu? :)
Jos Bergbom olisi kokoomuksessa, olisi hän siinä hyödyllisenä idioottina.
Persuissa hän on vain idioottina idioottien joukossa.
Hävettää olla suomalainen kun meillä on tuon tasoisia kansanedustajia. Toisaalta se ei kerro pelkästään puolueen tasosta, vaan myös äänestäjien tyhmyydestä.
Tämän Bergbomin vaalipiiri on hyvin homomyönteinen??
Bergbomia äänestävät kaltaisensa tollot sekä helposti kusetettavat, jotka uskovat ennemmin populistisiin kiihotuspuheisiin kuin tutkittuihin faktoihin, koska näitä ei kiinnosta eikä huvita seurata, mitä oman kuplansa ulkopuolella todellisuudessa tapahtuu. Se kun on pelottavaa toisin kuin sutkin oikeistopopulistin pullantuoksuiset valheet.
Ei taida kuulua tähän, se toinenhan nuori on homo ja mamun kumppani.
Älä itke sinimustien somesaastevastaava kyllä sinä kainaloiden tuulettaja saat kohta Nasimat ja kumppanit hallitukseen vesittämään persujen mamupolitiikan kiristyksiä mistä olet haaveillut jo 3 vuotta.
Vois sanoa:
You can talk the talk, but can you walk the walk?
Nythän on tullut maahanmuuttajia tällä hallituskaudella
jotain yli 70 000 vuonna 2023, 63000 vuonna 2024 ja vain 50 000 viime vuonna. Työperäisiä on 14 x enemmän kuin turvapaikanhakijoita.
Hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan takia, työttömyys ja konkurssit nousi tappiin.
ei niitten jotka työsopimuksen kanssa tänne tulivat hommiin.
Ajatella, ne vieläkin sanoo, että naiset ja vassarit haalii, vaikka harvoin ovat kykeneviä työsopimuksia kirjoittamaanm itsekin työttömät luuserit ja kurahaarat.
Tieto luo vain tuskaa. Helpompi vain valehdella!
Todellisuus ei kuitenkaan katoa mihinkään valehtelulla, joten valheisiin retkahtava antaa siinä vain luvan kusettaa itselleen liian tuttua ihmistä.
Oikeistopopulismi on koko maailman syöpä. Milloin tämä menee siihen retkahtaneiden jakeluun?
Bergbom on persujen seuraava puheenjohtaja eikö suinkaan Westerholm.
Bergbomin voisi passittaa keräämään risuja, mieluiten Suomen rajojen ulkopuolelle.
Näkyvä on koska hänellä ei ole tietoa, ei ymmärrystä eikä arvostelukykyä. Sinänsä ei poikkea muista Persuista, yhtä suuret luulot omista kyvyistä on kaikilla. Persu edustajilla. Yrittäjä isältään on omaksunut uusliberalistiset diskurssit, joita toistelee puhuessaan taloudesta. Varmasti luulee itse ne keksineensä? On suoranainen rikos asettaa tuollainen ehdolle eduskuntavaaleissa keräämään vielä tietämättömiempien ääniä.! Paljastaa myös Persujohdon agendan;: ei väliä osaatko mitään tai tiedätkö mitään kunhat saat vielä itseäsi tyhmemmät vakuutettua!
Koulutuksen puute nousee esteeksi nousta ministeriksi tai puheenjohtajaksi. Kannattaisi palata koulunpenkille.