Suomen hallitusten pääpuolueiden ideologian toteutuskiima tuntuu olevan tuhoisaa Suomen taloudelle.
Edellisellä hallituskaudella vihervasemmisto käytti ideologiansa mukaisesti holtittomasti rahaa uusiin pysyviin menoihin ja muistutti jatkuvasti, että valtion velkaantuminen ei ole verrattavissa kansalaisten velkaantumiseen, kaikki on hyvin kunhan BKT kasvaa.
Velkaa otettiin, BKT kasvoi, kunnes se ei enää kasvanutkaan. Silloin alkoi absoluuttinen velan määrä sittenkin merkitä jotain.
Ja kun tämä nykyinen hallitus astui valtaan, oli lupauksena velkaantumisen taittaminen. Ja sitten astui taas ideologia mukaan. Kokoomus ja persut esitteli EK:n toiveet ominaan ja lähti ajamaan niitä laskusuhdanteessa. Toimia jotka olisivat hyviä noususuhdanteessa ja työvoimapulan vallitessa. Mutta ei voimaan vaan oli lama tai ei. Ja kansa kuunteli...ja lopetti kuluttamisen.
MInkähänlainen ideologia on vallassa seuraavien vaalien jälkeen? Yleensä äänestäjilläkin on enintään vaalikauden mittainen muisti. Joten tuuliviirinä mennään ideologiasta toiseen ja kansa kärsii, äänesti tai ei.
Onko hyödyllistä ideologiaa?
Anonyymi-ap
1
82
Vastaukset
- Anonyymi00001
Voi kun olisi sellainen ideologia jollain puolueella, että:
Satsattaisiin perusopetukseen ja lukio-opetukseen, terveydenhuoltoon ja puolustukseen. Yhteisenä tekemisenä ja ilmaisuutena kansalaisille.
Säästää voitaisiin tulonsiirroista
Ja yksityistää voitaisiin ammatilliset ja yliopisto-opinnot.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain687594Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1253022- 1531864
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha671704Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1221522Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721482- 1321192
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko48822- 53784