Toimeentulotuen ehdot tiukkenevat helmikuussa

Perustoimeentulotuen ehtoihin tehdyt tiukennukset vaikeuttavat toimeentulotuen saajien jo valmiiksi vaikeaa tilannetta.

Tätä mieltä on työelämäprofessori Minna Kivipelto Jyväskylän yliopistosta.

– Tämä ei ole mikään uudistamislaki, vaan leikkauslaki. Uudistaminen olisi tarkoittanut sitä, että tukea olisi kehitetty vastaamaan paremmin tuen saajien tarpeisiin. Nyt näin ei ole.
21414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Hallituksen mulkunpaisekoirat laitettava oikeaan vastuuseen tekosistaan.

1Äänestä

Ei kannata ruikuttaa, valittaa eikä itkeä asiasta koko ajan.

Tilanne voi mennä parempaan suuntaan ainoastaan tekemällä näistä hallituksen toilailuista hallintokantelu ylimmälle laillisuusvalvojalle, jonka tehtävä on nimenomaan vahtia niin hallituksen kuin viranomaistenkin toimien lainmukaisuutta.

Lainmukaisuuden perustat on luettavissa niin perustuslaista kuiin Suomen ratifioimista kansainvälisistä sopimuksista, jos löytyy mitä tahansa jossa hallitus toimii niiden lakien ja sopimusten vastaisesti, siinä on aina syy tehdä hallintokantelu.

Kyse on meidän oikeusturvasta, ja tuo lainmukaisuudesta kanteleminen on todellakin AINOA tapa jolla tavalliset kansalaiset voivat puolustaa omia oikeuksiaan.

Jos omia oikeuksiaan ei voi puolustaa, silloin lopputulos tulee olemaan se että Orpon hallitusten kaltaiset ryhmät ajaa ei-halutut kansalaiset Suomesta maanpakoon, se on tapahtunut aiemminkin Suomessa mm. väestön pako Ruotsiin joskus 1960-luvulta alkaen, kyse oli valtavasta määrästä ihmisiä.

Äänestä
  • Just joo.

    Äänestä

  • Tavallisella työttömällä ei riitä mielenkiinto eikä energia tuollaiseen vääntämiseen. Enkä usko sinäkään hallintokanteluita teet vaan julistat messuasi netissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tavallisella työttömällä ei riitä mielenkiinto eikä energia tuollaiseen vääntämiseen. Enkä usko sinäkään hallintokanteluita teet vaan julistat messuasi netissä.

    Et sinä sitä koskaan tule tietämään mitä hallintokanteluita teen tai en tee, mutta on meidän kaikkien suomalaisten etu, että jokaikinen tässä maassa on tietoinen siitä, että hallitus harjoittaa systemaattisesti lainvastaisuuksia tai pyrkii sellaisiin, ja hallintokantelujen tekeminen on todellakin tavalliselle kansalaiselle ainoa mahdollisuus yrittää korjata tätä systeemiä takaisin kansalaisten edun mukaiseksi.

    Jokainen tekee tietenkin niinkuin lystää, ei asia minulle kuulu, mutta tieto on annettu tarjolle, jos joku kokee asian tärkeäksi - ja niitäkin on aina silloin tällöin aivan kuten kantelujen määrien nousu selvästi indikoi.

    Kanteluita tulee lisää, älä huolehdi ollenkaan asiasta, kyllä viranomaisetkin pääsee tähän ongelmaan osalliseksi myös kuulusteltavan osassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Onnea valitsemallesi tielle. On kuitenkin erittäin todennäköistä ns heikkojen eli työttömien ja köyhien tilanne ei tästä kohene vaan kyyti tulee lähivuosina olemaan kylmempää kuin tänä päivänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Onnea valitsemallesi tielle. On kuitenkin erittäin todennäköistä ns heikkojen eli työttömien ja köyhien tilanne ei tästä kohene vaan kyyti tulee lähivuosina olemaan kylmempää kuin tänä päivänä.

    Näin nimenomaan tulee käymään, mikäli tukien varassa oleva kansanosa ei suojele omaa asemaansa tekemällä tarpeelliset hallintokantelut.

    Jos ainoastaan Petteri Orpon pillin tahdissa mennään, meillä tulee olemaan valtaisa maanpako Suomesta, kun kansalaiilta evätään oikeudet elää omassa maansa ja saada siihen tarvittavat olosuhteeet ja tuet maan johdolta kuten maan johdolta edellytetään laissakin.

    Syytön minä siihen olen että maan johto on alkanut rikkomaan koko systeemiä.

    Äänestä

Kyseessä on ihmisoikeusrikkomus kun perustuslakivaluokunta sallii jättileikkauksen. Meidän toimeentulotuen saajien toimeentulotukea aletaan leikata 2 viikon päästä.

Uusi laki antaa natsi-Kelalle mahdollisuuden hylätä toimeentulotukihakemuksen 12 kuukaudeksi kerrallaan. Juttu löytyy Kalevan ja Hämeen sanomien nettiuutisesta

Petteri Orpo- ja Riikka Purra-nimisten kusipäiden hallitus rikkoo perus- ja ihmisoikeuksia räikeällä tavalla.

Äänestä

Persut haluavat ihmiset risusavottaan , antavat kaikessa periksi ilmam mamuja ei olisi persujakaan , pelkkää propagandaa .

Äänestä

Kantelut muokkaa kelan toimintaa, aikoinaan mm kela oli päättänyt että jos köyhällä on luottokortti, luoton määrä lasketaan hänelle varallisuudeksi ja vähennetään perusturvasta, tästä tehtiin valitus, voitettiin ja kelan ohjeistus muuttui. Samoin oli henkilö jolle ennustettiin pelivoittoja, hän kanteli oikeusasiamiehelle ja sieltä tuli nootti. Pari vuotta sitten kanneltiin hallinto-oikeuteen Kelan tavasta tulkita veikkausvoittoja, he laskivat kaikki käytetut peliostot yhteen ja saivat aikaan laskennallisia voittoja vaikka pelaaja olisi hävinnyt kaikki rahat, ja näin evättiin taas perusturvaa aivan älyvapaasti. Hallinto-oikeus päätti kantelijan hyväksi, ja nyt kela ei tee lainvastaisia päätöksiä tästäkään, eli kyllä nämä valitukset kannattaa. Ne eivät myöskään maksa mitään jos kyse on sosiaaliturvasta. Joka ikisestä toimeentulotuen alennuksesta ja työttömyysturvan leikkauksesta kannattaa tehdä valitukset, ohjeet löytyy netistä. Aikaa siihen tosin menee, joskus jopa vuosia.

Äänestä
  • Jaa eli miten kela huomioi nykyään jos pelaa ja tekee siirtoja pelisivustolle, jos on vain siirtoja eikä palautuksia niin miten suhtaudutaan? Toki pyydetään pelisivuston tiliotteet jne? Mutta onko niin jos esim voittaa mutta saldo on kuitenkin miinusmerkkinen koska voitto siirettiin takaisin peliin , miten käy ?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jaa eli miten kela huomioi nykyään jos pelaa ja tekee siirtoja pelisivustolle, jos on vain siirtoja eikä palautuksia niin miten suhtaudutaan? Toki pyydetään pelisivuston tiliotteet jne? Mutta onko niin jos esim voittaa mutta saldo on kuitenkin miinusmerkkinen koska voitto siirettiin takaisin peliin , miten käy ?

    Minun käsittääkseni kaikki voitot lasketaan tuloksi, myös silloin, jos olet käyttänyt ne voitot uuden pelirivin tekemiseen. Jos olet voittanut joka viikko 1 euron ja myös hävinnyt 1 euron, Kelan silmissä sinulla on 1 euro tuloa, tappioita Kela ei ota huomioon.

    En tiedä sitä kuinka pitkältä ajalta noin voidaan tehdä, lain mukaan sitä tuen vähentämistä ei voida tehdä jos se on kohtuutonta tai se raha ei ole enää käytettävissä.

    Yksityiskohdissa voi olla paljonkin vaikutuksia Kelan päätökseen.

    Äänestä

  • Huomatkaa em. asiassa lisäksi se tärkeä asia, että kyse ei tosiaan ole valituksesta Kelalle, vaan koska kyse on laillisuusasiasta, silloin se on hallintokantelu ylimmälle laillisuusvalvojalle, joita ovat esim. oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Aluevalvontavirastollakin saattaa olla jokin sananvalta asioihin, mutta tietysti ylimmältä tasolta tulevalla ratkaisulla on enemmän painoarvoa.

    Olennaista on myös se, että jos ylin laillisuusvalvoja tekee tehtäviään puutteellisesti tai väärin, kantelun tekijälle avautuu silloin mahdollisuus viedä kanteluasiansa esim. Euroopan Neuvostolle, ja kun tieto hallituksen lainvastaisista toimista leviää myös maan rajojen ulkopuolelle, siitähän tulee mukavasti painetta korjaustoimiin myös maan hallitukselle.

    Tokihan on selvää että Orpon hallitus ei tule vastaamaan mistään mitä he tekevät, vaan asioiden käsittelyviiveiden seurauksena se on aikaisintaan seuraava hallitus joka saa vastata Orpon hallituksen aiheuttamiin lainvastaisuuksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Minun käsittääkseni kaikki voitot lasketaan tuloksi, myös silloin, jos olet käyttänyt ne voitot uuden pelirivin tekemiseen. Jos olet voittanut joka viikko 1 euron ja myös hävinnyt 1 euron, Kelan silmissä sinulla on 1 euro tuloa, tappioita Kela ei ota huomioon.

    En tiedä sitä kuinka pitkältä ajalta noin voidaan tehdä, lain mukaan sitä tuen vähentämistä ei voida tehdä jos se on kohtuutonta tai se raha ei ole enää käytettävissä.

    Yksityiskohdissa voi olla paljonkin vaikutuksia Kelan päätökseen.

    Muistelen että viime vuonna lakia tai käytäntöjä olis tarkennettu että tutkitaan kuukauden saldoa, ei yksittäisiä asioita, nimenomaan näissä veikkausasioissa...

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Minun käsittääkseni kaikki voitot lasketaan tuloksi, myös silloin, jos olet käyttänyt ne voitot uuden pelirivin tekemiseen. Jos olet voittanut joka viikko 1 euron ja myös hävinnyt 1 euron, Kelan silmissä sinulla on 1 euro tuloa, tappioita Kela ei ota huomioon.

    En tiedä sitä kuinka pitkältä ajalta noin voidaan tehdä, lain mukaan sitä tuen vähentämistä ei voida tehdä jos se on kohtuutonta tai se raha ei ole enää käytettävissä.

    Yksityiskohdissa voi olla paljonkin vaikutuksia Kelan päätökseen.

    Kaikki tilille tulevat rahat laskevat pelivoitoiksi. Helpointa on lopettaa rahapelaaminen, jos hakee tukia.

    Äänestä

Yhteiskunta ei sinun ongelmiasi kykene ratkomaan.
Eikä mikään puoluekkaan.
Vedä siitä johtopäätökset.

Äänestä

Jatkossa toimeentulotukihakemuksia eivät käsitelle pitkälle ajalle. Ehkä 1-2 kk kerrallaan, jotta voivat tarkkailla tiliotteita tarkalla silmällä väärinkäytösten takia.

Äänestä
  • Ja uudistuksen yksi kojta kylläkin oli että hakea voi entisen max 3kk sijasta nyt jopa 6kk...ja sen teenkin just ensi viikolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ja uudistuksen yksi kojta kylläkin oli että hakea voi entisen max 3kk sijasta nyt jopa 6kk...ja sen teenkin just ensi viikolla.

    Voi hakea vaikka pitemmälle ajalle, mutta tekevätkö nykyään pitkiä päätöksiä.
    Kaikki kiristykset perustuvat myös entistä enemmän tiliotteiden tarkkailuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Voi hakea vaikka pitemmälle ajalle, mutta tekevätkö nykyään pitkiä päätöksiä.
    Kaikki kiristykset perustuvat myös entistä enemmän tiliotteiden tarkkailuun.

    Riippunee hakijasta ja varsinkin hakijan iästä...joku 50+ työtön hakija luultavasti sellanen jolla ei raha-asiat juurikaan muutu versus nuoreen. Itse olen juurikin 55+ ja ollut työtön jo 4 vuotta ja tuskin mihinkään töihin ottavat joten laitan seuraavan tt-tukihakemuksen 6 kuukaudelle...siinäpä sit näkee myöntävätkö

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Riippunee hakijasta ja varsinkin hakijan iästä...joku 50+ työtön hakija luultavasti sellanen jolla ei raha-asiat juurikaan muutu versus nuoreen. Itse olen juurikin 55+ ja ollut työtön jo 4 vuotta ja tuskin mihinkään töihin ottavat joten laitan seuraavan tt-tukihakemuksen 6 kuukaudelle...siinäpä sit näkee myöntävätkö

    4 vuoden työttömyyden jälkeen on vielä toivoa työpaikasta. Työvoimatoimistossa asiakas on nuori eläkeikään asti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Perustoimeentulotuen ehtoihin tehdyt tiukennukset vaikeuttavat toimeentulotuen saajien jo valmiiksi vaikeaa tilannetta.

Tätä mieltä on työelämäprofessori Minna Kivipelto Jyväskylän yliopistosta.

– Tämä ei ole mikään uudistamislaki, vaan leikkauslaki. Uudistaminen olisi tarkoittanut sitä, että tukea olisi kehitetty vastaamaan paremmin tuen saajien tarpeisiin. Nyt näin ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu