Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään, miksi yksi puhe voi tuntua ikuisuudelta, vaikka kello näyttäisi vain puolta tuntia? Tänään puhumme lestadiolaisesta saarnaperinteestä – ilmiöstä, jossa kieli ei ole viestintää, vaan loputonta, puuduttavaa kehää. Lestadiolainen saarna on muuttunut elävästä sanasta mekaaniseksi toistoksi. Se on kielellinen vankila, jossa samat kliseet – Jumalan lapset, uskomisen vaiva, taivaaseen pääseminen ja evankeliumi – toistuvat kymmeniä, jopa satoja kertoja yhden seuran aikana. Kyse ei ole enää opetuksesta, vaan uskonnollisesta ehdollistamisesta. Sanoma on typistynyt yhteen ainoaan asiaan: pitää pysyä tässä nimenomaisessa joukossa, koska "muualla ei autuaaksi tulla".
Saarnojen kuvasto on jähmettynyt vuosisatojen taakse. Meille maalaillaan kuvaa kuolemattomasta sielusta, joka irtoaa ruumiista enkelten noudettavaksi. Tämä dualismi – taivas tai kadotus – on ainoa tarjolla oleva horisontti. Hyvillä teoilla tai ihmisenä kasvamisella ei ole mitään merkitystä; ainoa millä on väliä, on se, että satut kuulumaan oikeaan rekisteriin kuolinhetkelläsi. Se on passiivista odottamista, jossa elämä itsessään jää taustahälyksi.
Jos saarna on puuduttava, niin musiikki on suorastaan tuskastuttavaa. Kun vertaamme kirkollista virsikirjaa – sen rikasta teologiaa, historiallisia kerrostumia ja majesteettisia sävelkulkuja – lestadiolaisiin Siionin lauluihin, ero on hätkähdyttävä. Siionin laulut ovat teologisesti ja kielellisesti turhauttavan yksipuolisia.
Mutta se, mikä todella kuluttaa kuulijan, on se ainainen molli. Sävelet ovat niin alavireisiä ja melankolisia, että aurinkoisimmissakin seuroissa vallitsee jatkuva hautajaistunnelma. Musiikki ei nosta tai riemuitse, vaan se velloo samassa ikävässä ja kaipuussa, pakottaen mielen matalaksi.
Lestadiolainen puhetapa ja lauluperinne on suljettu systeemi. Se on sisäänpäin kääntynyttä kieltä, joka on menettänyt kykynsä uudistua tai kohdata ympäröivää maailmaa. Kun sisältö on aina "sitä yhtä ja samaa", se lakkaa olemasta ravintoa ja muuttuu vain pelkäksi taustakohinaksi, jonka ainoa tarkoitus on pitää lauma koossa pelon ja toiston voimalla.
Saarnojen kuvasto on jähmettynyt vuosisatojen taakse. Meille maalaillaan kuvaa kuolemattomasta sielusta, joka irtoaa ruumiista enkelten noudettavaksi. Tämä dualismi – taivas tai kadotus – on ainoa tarjolla oleva horisontti. Hyvillä teoilla tai ihmisenä kasvamisella ei ole mitään merkitystä; ainoa millä on väliä, on se, että satut kuulumaan oikeaan rekisteriin kuolinhetkelläsi. Se on passiivista odottamista, jossa elämä itsessään jää taustahälyksi.
Jos saarna on puuduttava, niin musiikki on suorastaan tuskastuttavaa. Kun vertaamme kirkollista virsikirjaa – sen rikasta teologiaa, historiallisia kerrostumia ja majesteettisia sävelkulkuja – lestadiolaisiin Siionin lauluihin, ero on hätkähdyttävä. Siionin laulut ovat teologisesti ja kielellisesti turhauttavan yksipuolisia.
Mutta se, mikä todella kuluttaa kuulijan, on se ainainen molli. Sävelet ovat niin alavireisiä ja melankolisia, että aurinkoisimmissakin seuroissa vallitsee jatkuva hautajaistunnelma. Musiikki ei nosta tai riemuitse, vaan se velloo samassa ikävässä ja kaipuussa, pakottaen mielen matalaksi.
Lestadiolainen puhetapa ja lauluperinne on suljettu systeemi. Se on sisäänpäin kääntynyttä kieltä, joka on menettänyt kykynsä uudistua tai kohdata ympäröivää maailmaa. Kun sisältö on aina "sitä yhtä ja samaa", se lakkaa olemasta ravintoa ja muuttuu vain pelkäksi taustakohinaksi, jonka ainoa tarkoitus on pitää lauma koossa pelon ja toiston voimalla.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Loistava analyysi. Kun saarnassa toistetaan, että "vain tässä joukossa pysyminen pelastaa", kyse ei ole uskonvarmuudesta, vaan hengellisestä kontrollista. Yhteisöllisyys, jota kutsutaan "rakkaudeksi", onkin usein ehdollista. Se on tarkkarajainen pienoiskulttuuri, jossa yksilön on sulauduttava massaan välttääkseen hylkäyksen. Usko ei ole iloinen valinta, vaan jatkuvaa varuillaanoloa: riittääkö kliseiden toistaminen, pystynkö vakuuttamaan itseni ja muut siitä, että olen yhä "matkaystävä"?
Samanlaista touhua se on kaikissa uskonnoissa. Jehovan uskonnossa ihmisten kontrolointi on aivan toista luokkaa ja ääripäätä, mitä lestadiolaisuudessa. Tosin on sanottava vanh.lestadiolaisuuden kehittyneen joissakin asioissa kuten tässä jäsentensä kontroloimisessa. Esim. hoitokokouksia ei enää järjestetä, mutta kyllä erotetaan porukasta, jos julkisesti nousee oppia vastaan, kuten taannoin tapahtui nykyiselle Turun piispalle Mari Leppäselle, jossa lestadiolaiset menettivät arvokkaan henkilön keskuudestaan.
Lestadiolainen "hautajaistunnelma" ei ole sattumaa. Siionin laulujen tuskastuttava molli-voittoisuus ruokkii jatkuvaa melankoliaa ja syntisyyden tunnetta. Musiikki ei vapauta, vaan se kahlitsee kuulijan tilaan, jossa elämänilo tuntuu maalliselta vaaralta. Kun sävelet laahaavat ja sanat toistavat perisynnin kurjuutta, luodaan psykologinen tila, jossa ihminen on haavoittuvimmillaan ja alttiimmillaan saarnaajan "yhdelle ja samalle" sanomalle. Se on esteettistä väkivaltaa, joka nujertaa kriittisen ajattelun tunneperäisellä raskaalla paineella.
Pilvet peittää auringon harmaan vaipan alle, mieleen tuoden ahdingon, hädän kaikkialle.
Heikki ja Olga Saari.
Ahdistava tunne tulee rinnan alle, tästä laulusta.
Nämä Siionin laulujen ainainen molli ja "hautajaistunnelma" eivät ole vain musiikkia, vaan hallinnan välineitä. Ne pitävät mielen matalana ja estävät elämänilon, joka voisi antaa voimaa kyseenalaistaa ympäröivän ahtauden.
Molli-sävelet ja Siionin laulut kuvastavat kristityn osaa vieraalla maalla. Siinä sävelen syvällinen merkitys on.
Onko kristityn osa tosiaan olla jatkuvissa hautajaisissa? Kirkollisessa perinteessä on aina ollut tilaa myös riemulle, ylistykselle ja älylliselle pohdinnalle. Lestadiolainen molli-estetiikka on valinta, jolla ruokitaan melankoliaa. Se pitää ihmisen alistuvana ja syyllisyydentuntoisena. Se on tunnetason lukko, joka estää kokemasta uskoa vapautena."
Video esittää jotain uskonnollista seremoniaa heinäpellolla. Tämä klipi osoittaa vaan sen, kuinka uskontoa voidaan harjoittaa kaikenlaisilla tavoilla, ei ainoastaan lestadiolaisella tyylillä..
Vittuttaahan täällä kokoajan...🥺
Jotain rietasta tuli.🥺
Saarnojen väite, ettei hyvillä teoilla ole merkitystä, on vaarallinen. Se antaa luvan kääntää selän maailman hädälle ja keskittyä vain oman ryhmän rituaaleihin. Kun "autuus" on vain jäsenyyttä, eettinen pohdinta kuolee. Tilalle tulee tiukka normisto – meikkaamisen, musiikin ja television kiellot – joilla ei ole mitään tekemistä hengellisyyden, mutta kaikkea tekemistä erottautumisen kanssa. Ihminen ei kasva, hän vain kutistuu noudattamaan sääntöjä, joita kukaan ei enää kyseenalaista.
Kun hyvät teot ja ihmisenä kasvaminen nollataan "uskossa pysymisen" tieltä, usko muuttuu pelkäksi jäsenyydeksi. Se on passiivista odottamista kuolinvuoteen enkelten äärellä, samalla kun todellinen elämä ja vastuu lähimmäisestä jäävät toissijaisiksi.
Onko tällainen uskonto sielun ravintoa vai pelkkä psykologinen turvapaikka, joka on rakennettu toiston ja pelon varaan? Voiko ihminen todella löytää rauhan paikasta, jossa luovuus, monipuolisuus ja todellinen henkinen vapaus on uhrattu ikävystyttävän yksitotisuuden alttarille?
Lestadiolainen saarna ja sen estetiikka tarjoavat turvaa niille, jotka haluavat valmiita vastauksia. Mutta niille, jotka kaipaavat elämältä syvyyttä, värejä ja aitoa kohtaamista, se on kuin hauras häkki, joka estää näkemästä taivasta laajemman horisontin.
Tämähän olikin mielenkiintoinen avaus. Lestadiolainen puhetapa on kuin särkynyt levy: se on jumiutunut uraan, joka tuottaa vain ikävyyttä ja melankoliaa. Se ei tarjoa vastauksia nykyajan ihmiselle, vaan vaatii tätä taantumaan passiiviseksi odottajaksi. Onko tämä sellaista "uskoa", jota kukaan aidosti tarvitsee, vai onko kyseessä vain sukupolvelta toiselle periytyvä, musiikkiin ja mantroihin puettu trauma?
Niinpä niin, Olemme nähneet, kuinka elävä hengellisyys on korvattu mekaanisella toistolla. Kun samat kliseet "Jumalan lapsista" ja "evan keljumista" pyörivät kehää, kieli muuttuu merkityksettömäksi kohinaksi, jonka ainoa tehtävä on pitää ihminen totuuden sijaan tottelevaisuudessa.
Lestadiolaisen saarnan teatraalisessa puolessa on sellainen erikoinen "itsepalveluevankeliumi", joka eroaa täysin perinteisestä kirkollisesta liturgiasta. Tarkoitan tällä sitä, ettei ole tarvis henkilökohtaisesti anoa syntejään anteeksi, riittää kun kuuntelee vaan... helppoa kuin heinänteko.
Se, mikä herkkää kuulijaa ja ulkopuolista todella kuvottaa, on saarnojen kieli. Siellä ei puhuta armosta kauniisti tai hengellisesti, vaan siellä suorastaan "mässätään" verellä. Kliseet ”Jeesuksen nimestä ja kalliista sovintoverestä” toistuvat niin tiheään, että ne menettävät pyhyytensä. Verestä tulee tekninen termi, jolla mässäillään saarnasta toiseen. Se on veristä kuvastoa, joka yhdistettynä siihen tuskalliseen molli-lauluun luo ilmapiirin, joka ei ole puhdistava, vaan pikemminkin ahdistava ja sairaalloinen.
Lestadiolainen saarna alkaa lähes poikkeuksetta samalla käsikirjoituksella: saarnamies nousee pönttöön ja valittaa omaa huonouttaan. Hän kertoo olevansa "sielun vihollisen" kiusaama, epäilyksissä vellova ja voimaton. Tämä ei ole aitoa nöyryyttä, vaan rituaalista teatteria. Seuraa mekaaninen reaktio: yleisö nostaa kätensä ja mutisee kuin yhdestä suusta synninpäästön sanat. Saarnamies "virkoaa" ja toteaa: ”Tahdon uskoa yhdessä teidän kanssanne!” Tämä on psykologinen peli, jolla yleisö sitoutetaan puhujaan ja luodaan illuusio yhteisestä lankeemuksesta ja noususta – kerta toisensa jälkeen, samalla tavalla. Tässä tullaan uskonnolliseen erikoisuuteen. Vaikka liike korostaa syntien anteeksiantamista, se on muuttunut automaatiksi. Toisin kuin luterilaisessa kirkossa, jossa synnit annetaan anteeksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen juhlallisesti ja nöyrästi, lestadiolaisissa seuroissa "uskotaan synnit anteeksi" itselle. Ei tarvita henkilökohtaista kohtaamista tai todellista katumusta; riittää, että istuu salissa ja orientoituu kuuntelemaan saarnaa. Se on hengellistä pikaruokaa: ota itse, usko itse, ja jatka matkaa samalla tavalla kuin ennenkin.
Kyseessä ei ole vain "tylsä puhe", vaan psykologinen suoritus, jossa saarnamies ja kuulijat ruokkivat toistensa riippuvuutta tästä jatkuvasta anteeksiantamisen syklistä.
Verestä puhuminen on raamatullista, se on uskomme keskiö
On eri asia kunnioittaa raamatullista symboliikkaa kuin käyttää sitä mekaanisena hokemana. Kun 'kallista sovintoverta' toistetaan jokaisessa lauseessa ilman syvempää eettistä tai hengellistä pohdintaa, se kuluu tyhjäksi sanaksi. Se ei ole enää kunnioitusta, vaan kielellistä mässäilyä, joka herättää kuulijassa enemmän kuvotusta kuin hengellistä rauhaa."
Niinpä ja saarnamiehen epäilykset ja seurakunnan tuki osoittavat nöyryyttä.
Aito nöyryys on hiljaista ja henkilökohtaista. Jos sama 'epäilyksen ja uskomisen' draama toistuu joka ikinen sunnuntai samalla kaavalla, se on teatteria, ei nöyryyttä. Se on rituaalinen näytelmä, jolla ylläpidetään ryhmäpainetta ja varmistetaan, että kaikki pysyvät samassa muotissa. Se on vallankäyttöä, joka on puettu avuttomuuden valekaapuun."
Seuroissa, puhujan pitää joka kerta "nöyrtyä" pyytämään omia syntejä anteeksi seurakunnalta.
Se tuntuu naurettavalta ja huomaa kyllä että se on aivan tehty rituaali.
Kyllä vaan ja toisto on tarpeen, koska ihminen unohtaa helposti evankeliumin
Mitä tulee samojen asioiden toistoon, niin ihminen kyllä tarvitsee ravintoa, mutta kukaan ei halua syödä samaa mautonta puuroa kolme kertaa päivässä vuosikymmenten ajan. Jos sanoma ei koskaan syvene, kehity tai kohtaa nykymaailman todellisia ongelmia, se ei ole enää opettamista vaan aivopesua. Toisto ei tässä tapauksessa palvele oppimista, vaan se turruttaa mielen ja estää itsenäisen ajattelun."
Puheet on samojen asioiden toistoa ja lopussa puhuja pyytää omia syntejä anteeksi ja sen näkee, että hänen on se tehtävä, että puhetta pidettäisiin oikeana vl-puheena. Olen niin syntisen tuntoisena tullut tähän teidän eteen jne.
Meidän uskomme on yksinkertaista lasten uskoa, siksi sanat ovat samoja.
Lasten usko on luottamusta, ei älyllistä laiskuutta tai kielellistä köyhyyttä. Aikuisen ihmisen pitäisi voida kasvaa uskossaan. Jos kolmekymmentä vuotta seuroissa käynyt ihminen kuulee edelleen vain samoja kliseitä kuin lapsena, hänen hengellinen kasvunsa on pysäytetty tarkoituksella. Se ei ole lapsenomaisuutta, vaan lapsellisuuteen pakottamista.
Lyhyesti ilmaistuna:vl-ihmiset ovat infantiileja!
Kyllä, olette infantiilejq!
Kuha ei imppotenttiä.🐟
Joskus täälöä oli jakuva ilmooitus seurat siellä ja seurat tuolla.
Niihin joskus sanoin että kun on kuullut yhden veeälsaarnan, on kuullut ne kaikki !
Siitä on kysymys, reservaatissa pysymisestä.
Usein kuulee vanhoillislestadiolaisen saarnoissa korostettavan sitä, kuinka Pyhän Hengen vaikutuksen avulla raamatun kirjoittajat ovat varmasti tismalleen oikein kaiken tehneet. Näkökulma tähän on: Jos uskoo Raamatun olevan yhdellä kertaa oikein kirjoitettu, tämä kohta on vaikea pala. Se todistaa, että ihmiset ovat muokanneet sisältöä tietoisesti. Jos taas ajattelee, että Raamattu on prosessi, muutokset nähdään osana sen kehityshistoriaa.
Tärkeintä oli tehdä Raamatun teksti ymmärrettäväksi aikansa lukijoille ja kuuntelijoille, ja siksi sitä sai muokata, Paavo Huotari kertoo.
Kreikankielinen Septuaginta eli kreikankielinen Vanha testamentti on käännetty sellaisesta heprealaisesta pohjatekstistä, joka eroaa myöhemmin keskiajalla vakiintuneesta heprealaisesta Raamatusta. Tämän päivän raamatunkäännökset on käännetty tämän myöhemmän heprealaisen tekstin mukaan.
Yhteisöt käyttivät erilaisia versioita samasta tekstistä
Septuaginta oli varhaisten kristittyjen ensimmäinen Raamattu ennen kuin Jeesuksen elämästä kertovat evankeliumit laadittiin tai Paavali kirjoitti kirjeensä, Huotari kertoo.
Alun perin tämä kreikankielinen raamatunkäännös syntyi Egyptin Aleksandriassa 200–100-luvulla eaa. alueella vähemmistönä eläneen juutalaisyhteisön tarpeisiin. Ajanlaskun alussa sekä kreikankielisestä että hepreankielisestä Raamatusta liikkui erilaisia muokattuja versioita.
– Eri yhteisöissä vaikutti erilaisia versioita samoista teksteistä – joskus jopa samalla yhteisöllä saattoi olla käytössään useita huomattavankin erilaisia versioita samasta tekstistä.
Yhtä tällaista Septuagintan muokattua tekstiversiota, ns. lukiaanista revisiota, joka syntyi 300-luvun alussa vaikutusvaltaisen varhaiskristillisen yhteisön parissa Syyrian Antiokiassa, ja se on nimetty marttyyrinä kuolleen varhaisen kirkon oppineen Lukianos Antiokialaisen mukaan. Tutkimus analysoi tämän revision ominaispiirteitä ja tekstimuutosten motiiveja.
Raamatun tekstihistoria on syytä tuntea
Lukiaaninen revisoija teki tekstiin erilaisia muutoksia, joilla oli kolmenlaisia tavoitteita.
– Tekstiä pyrittiin rikastuttamaan täsmennyksillä, selvennyksillä, korostuksilla ja kertomuksen kulkuun liittyvillä muutoksilla.
Lisäksi tekstiä korjattiin kieliopillisesti, ja sitä tiivistettiin välttämällä toistoa ja turhia elementtejä.
Raamatun moninainen tekstihistoria tunnettaisiin paremmin niin yhteiskunnallisessa kuin kirkollisessakin keskustelussa, jossa Raamattuun vedotaan.
– Nykypäivänä luetaan usein sellaista Raamattua, jonka Vanhan testamentin teksti edustaa tekstin myöhempää vaihetta. Nykypäivän lukijoilla ei ikävä kyllä ole pääsyä ja mahdollisuutta tutustua tähän tekstin varhaisempaan kehitysvaiheeseen.
Muuttumatonta Raamattua ei ollut olemassa
– Raamattu herättää paljon tunteita. Ymmärrys Raamatun tekstin varhaisesta moninaisuudesta voisi lieventää vastakkainasetteluja, joissa asioita perustellaan vielä Raamatulla ja sen ns. oikeilla tulkinnoilla. Mitään yhtä ja muuttumatonta Raamattua ei alun perin ollut olemassa.
Ei ole myöskään mitään tarvetta taistella Raamatun yksittäisistä sanamuodoista tai kritisoida uusia käännöksiä liiallisesta vapauksien ottamisesta.
– Jopa varhaiset kristityt sallivat tekstin parantelun ja muutokset.
Ymmärrys Raamatun moninaisuudesta antaa mahdollisuuden tarkastella, miten ihmiset ovat vuosisatojen aikana eri tavalla tulkinneet käsityksiään Jumalasta sekä pohtineet elämän suuria peruskysymyksiä.
kristyllä on päivä mies se väärentämätöntä tekstiä
Tuossa heikki saarta koskevassa ketjussa sanottiin, että heikki saari oli toteuttamassa sitä, että päivämieheen tuli valvontakomissio, joka valvoo, että kirjotukset ovat oikeita, eli hoitokokousmiesten mukaan mieleisiä.
Päivämies on ehkä ainoa media Suomessa, jossa on ennakkosensuuri!
näitä palstan tekstejä pitäisi saada päivä mieheen pitäisi vellujen painaa päivä miehen rinnalle uusi kilpaileva lehti
vaikka päivä nainen
tai olisko vellujen uusi lehti ilta pulu
Totta puhut. Päivämies lehti ei salli mitään kritiikkiä ja lehteä lukiessa sen kyllä huomaa, eli kaikki henkilöt, joita siellä haastatteluissa esiintyy, he käyttävät näitä oman uskontonsa käyttämiä samoja kielellisiä termejä sekä sutkautuksia. Kyllä jokaisessa uskon lahkossa toimii jonkin asteinen valvontakomissio.
Tässä ei raamatuita tarvita.📰
Aku Akka.🦆
puheista puuttuu inspiroiva osuus joka tekee puheista viihdyttävämpiä jos alkasivat puhumaan miellyttävämmin puheita olisi mukavampi kuunnella mutta siellä toistetaan ainaisia kliseitä jotka eivät herätä mitään tuntemuksia kun ihmisillä ei ole mitään vastoin käymisiä elämässä puheet ovat tylsiä kun ei ole mitään puhuttavaa paketti pyritään pitämään kasassa tietyn kaavan mukaan niistä puuttuu taiteileva osuus joka luo uutta ilmettä mutta väritön saarna ei herätä mitään tuntemuksia ja tuon tuostakin vilkuilee kelloa
Sie et näköjänsä käytä välimerkkejä ollenkaan 😮
koen sen turhaksi ihmiset saavat kaiken liian helpolla tämä palsta on muutenkin turha jos täällä jotakin kirjottaa se on vain ajan kulua josta ei saa mitään kukaan ei hyödy siitä mitään kunnolliset ihmiset ei käy kirjottamassa someen mitään koska kuka tahansa voi lukea ne ja se ei ole hyvä juttu
Inspiraatio ja improvisaatio...🎭
Vanhoillislestadiolaisten saarnoissa toistuu yhtä mittaa hokema Jumalan valtakunta, joka on maanpäällä näkymättömässä muodossa oikeiden jumalanlasten keskuudessa toimiva hengellinen yhteys.
Vanhoillislestadiolaisen opetuksen kulmakivi on ajatus siitä, että Jumalan valtakunta on eksklusiivinen, vain heidän yhteisönsä sisällä vaikuttava todellisuus. Oppi näkymättömästä valtakunnasta, joka löytyy vain yhden liikkeen sisältä, luo hengellisen monopolin. Se rajaa pelastuksen ja Jumalan toiminnan vain tiettyyn organisaatioon, mikä on ristiriidassa yleiskristillisen näkemyksen kanssa, jossa Jumalan valtakunnan katsotaan olevan laajempi, rajat ylittävä ja "tuulen lailla" siellä missä se tahtoo. Käsitteen toistaminen toimii tehokkaana ryhmäidentiteetin vahvistajana. Kun valtakunta määritellään vain oman joukon sisäiseksi, se luo jyrkän rajan maailman ja Jumalan lasten välille. Kriittisesti tätä voi kutsua sosiaaliseksi kontrolliksi: se sitoo jäsenet yhteisöön pelolla siitä, että valtakunnan ulkopuolella ei ole elämää eikä pelastusta. Hokema on usein hyvin abstrakti. Mitä valtakunta käytännössä tarkoittaa, jos se on vain näkymätön yhteys. Jos valtakunta ei ilmene eettisenä toimintana tai avoimuutena yhteiskunnassa, se voi muuttua pelkäksi opilliseksi tyhjäkäynniksi, jolla perustellaan omaa erinomaisuutta ilman, että sen tarvitsee näkyä tekoina ulospäin. Raamatussa (esim. Luukas 17:21) todetaan, että "Jumalan valtakunta on teidän keskellänne", mutta historiallisesti ja teologisesti tämä on tulkittu usein Kristuksen läsnäolona tai sisäisenä uudistumisena, ei suljettuna jäsenrekisterinä tai tiettynä herätysliikkeenä.
kenen keskellä se on aivan hyvin voin sanoa että taivaan kannen alla on pelastuvien joukko se ei kerro yhtään missä se on
Eihän lestadiolaisuus ole kuin parisataa vuotta vanha lahko.
Uskomisen ilo kuuluu esim. youtubessa löytyvistä vanhoillislestadiolaisten kirkkolaulutilaisuuksista, esim. Oulun tuomiokirkossa oli Oulun kulttuuripääkaupungin avajaisviikonlopun aikana ja siihen kuuluvana ohjelmana miesten ja poikien lauluilta, toistatuhatta laulajaa. Oli tosi voimallista laulua! Laulamisen välissä olevassa lyhyessä puheessa kerrottiin uskon tuomasta ilosta. Kannattaa kuunnella!
Mitä Jeesus puhui laulamisesta, ei mitään.
Laulettiinko siellä virsiä, ne pvat ihan hyvää musiikkia.
Onhan se laulaminen hienon kuulosta, hyvä kun lauletaan.
Mutta ei kannata tyydyttäytyä siihen, että se kertoisi oikeasta uskosta, että ihmiset laulavat yhdessä voimallisesti.
Paholainen vietteli neitsyt marian syntiin paratiisissa laulamalla
Sulla on tainnut mennä sekasin raamatun kertomukset.
Laulettiin virsiä.
😹👍😹👍
Jeesus ei ollut laulumiehiä vaikka viintä joikin.🧔♀️🍷
Tokihan on esim. helluntailaisten ja adventistein virsissä on hienon kuuloisia säveliä ja sanoja.
on ne paljon kauniimpia kuin lestadiolaisten laulut
Vanhoillislestadiolaisessa perinteessä kieli ja sanasto ovat muodostuneet osaksi yhteisön sisäistä identiteettiä, mikä selittää monet ilmiöt. Puhe sielunvihollisesta (paholaisesta) ei ole vain pelottelua, vaan se palvelee tiettyä hengellistä tarkoitusta. Liikkeessä korostetaan usein "kaksitienoppia". Sielunvihollisen kiusaukset vahvistavat ajatusta siitä, että uskovaiset ovat jatkuvassa taistelussa maailmaa vastaan . Sielunvihollinen vaivaa vain oikeita uskovaisia. Siksi kiusaukset nähdään paradoksaalisesti merkkinä siitä, että ihminen on oikealla tiellä . Ihmekö tuo, kun saarnamies pönttöön noustessaan joskus tahtoo avautua sielunvihollisesta niin konkretisoivasti, että se tuli olkapäälle istumaan ja kun sitten ennen puheen alkua saarnamies tahtoo saada sitä evan keljumia kohdalleen, hän ikäänkuin vapautuu sielunvihollisesta.
Evankeljumi ja kielen muotoutuminen
Se, että sana lausutaan usein "evankeljumi", juontaa juurensa useista tekijöistä: Saarnaperinne on periytynyt suullisesti sukupolvelta toiselle. Monien aiempien polvien puhujien murretausta ja vanha raamatunsuomen tyyli ovat vakiinnuttaneet tietyn ääntämistavan. Yhteisössä käytetään usein omaa "siionin kieltä", joka poikkeaa kirjakielestä. Se luo kotoisan ja tutun tunnun seuroihin, vaikka se ulkopuolisen korvaan särähtäisikin. Lestadiolaisuudessa evankeliumi ei tarkoita vain Raamatun kirjoja, vaan se on aktiivinen voima. Synninpäästöstä liikkeessä opetetaan, että synnit annetaan anteeksi "Jeesuksen nimen ja veren tähden". Ilmaisu "saat uskoa evankeliumin" on synonyymi synninpäästölle. Sanamuoto "saa uskoa" korostaa, että anteeksianto on lahja, jota ei tarvitse ansaita, vaan se on luvallista ottaa vastaan juuri nyt .
Saarnojen rakenne ja synninpäästön muoto ovat säilyttäneet vanhoillislestadiolaisuudessa perusrunkonsa, mutta niiden painotukset ja esitystapa ovat muuttuneet vuosikymmenten kuluessa erityisesti yhteiskunnallisen modernisaation ja liikkeen sisäisten murrosten myötä.
CORE
CORE
+1
Saarnan rakenteen muutos
Lestadiolainen saarnaperinne on pohjimmiltaan säilynyt selittävänä (eksegeettisenä): saarnaaja lukee tekstikatkelman ja selittää sitä lause lauseelta.
Alkuajat (1800-luku): Laestadiuksen saarnat olivat tunnettuja Lappiin sopivasta karkeasta kielestä ja suorasta synnin nimeämisestä. Niissä korostui herätys ja parannuksen teko.
1900-luvun puoliväli: Saarnat muuttuivat opillisemmiksi ja niissä alettiin käyttää yhä enemmän mainitsemaasi "siionin kieltä". Sielunhoito ja uskovaisten lohduttaminen nousivat keskiöön. 2000-luvulle tultaessa saarnat ovat usein pehmentyneet kielellisesti, vaikka sielunvihollinen ja maailman" vastustaminen toistuvat yhä teemoina Saarnoissa korostuu nykyään voimakkaasti uskon tämänhetkisyys uskomassa olemisen tila. Synninpäästö on liikkeen opin ydin, mutta sen muotoilussa on tapahtunut historiallista kehitystä. Alun perin synninpäästö ei ollut niin vakiintunut. Juhani Raattamaan aikana (1800-luvun loppu) yleistyi kaava: Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi. Perinteinen luterilainen muoto kuuluu: "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Lestadiolaisuudessa tästä on tietoisesti poikettu korostamalla Jeesuksen nimeä ja verta. Vuosikymmenten saatossa on vakiintunut tapa julistaa synninpäästö koko saarnayleisölle saarnan päätteeksi. Aiemmin painopiste oli enemmän yksilöllisessä ripissä ja vieroittamisessa" synnistä. Nykyisin lähes jokainen saarna päättyy lähes identtiseen liturgiseen muotoon: "Ole vapaa uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä". Evan-keljumi ja muut ääntämistavat ovat osa liikkeen suullista perinnettä ja sakraalikieltä. Se säilyy, koska saarnaajat oppivat puhumaan kuuntelemalla vanhempia puhujia. Murteellinen ja perinteinen puhetapa nähdään usein takuuna siitä, että saarna edustaa "isien uskoa" eikä ole liian maallistunut.
Perse tissi kikkeli. 📺
- Lars Levi Laestadius -
PRÖÖT! 😹👍
Se, että puhujat pyytelee syntejä, epäilyksiä ja kiusauksia anteeksi, joka kerta kun puhuvat. Sillä on suuri kuvainnollinen merkitys, sillä halutaan sanoa, että saarnan tärkein tehtävä on syntien anteeksiantamus. Sillä halutaan ihmiset pitää kiinni vl-uskossa, joka sunnuntai kannattaa tulla seuroihin kuulemaan syntien anteeksiantamusta. Puhujien tehtävä on pyydellä syntejä anteeksi jatkuvasti, että kuulijalle tulee se tunne, että anteeksiantamusta pitää saada jatkuvasti.
Kun niin paljon porukkaa niin sanotusti "kieltää uskonsa" ja ei käy enää seuroissa, johtuu varmaankin siitä, että kyllästyvät uskoon ja lestadiolaisuuteen. Voidaan myös käyttää nimitystä, väsyvät uskoon, jota en kyllä kummastele laisinkaan, on se niin yksitotista touhua. Jos se talostelu muutoin onkin siellä mukavaa, niin saarnat, jos mitkä, ovat erittäin ikävystyttävää kuultavaa ja samoin nuo molli voittoiset siionin itkuvirret. Koska nämä raamatun tarinat ovat alusta loppuun asti kuultu lukemattomai kertoja, niin mitä järkeä on muistella samaa ristinkuolemaa ja verellä mässäilyä loputtomiin. Aivan sama, kun alettaisiin puhua vaikka toisesta maailmasodasta ja Hitleristä joka sunnuntai seurapuheissa, niin tokihan se kuulijaa kyllästyttäisi aina samat jorinat. Ei nämä raamatunkaan jorinat ole sen kummempia, eli niissäkin vaan sitä samaa sotia, tappeluita, surmia, kärsimyksiä, vedenpaisumusta, sodomaa ja komoraa, ei siis yhtään kummempaa historian toistoa. Ja nämä tietyt tylsät kliseet toistuu joka kerta, eli sielunvihollinen, pyhä henki, jumalan lapset, kadotus, taivas, evan keljumi, keljumi ja keljumi.
niin se on jatkuvaa toistoa yhtä tyhjän päiväistä paatosta ja mantrojen toistelua siitä on jo kaikki mielekkyys kaukana
Puhujien anteeksipyytäminen on teatteria.
on ja koko seura kunnan touhu liekö nuo edes tiedä mikä on jumalan valta kunta
Ei tollasta kuuntele Erkkikään...😴🛌ZZZZZZZZ...
Tässäpä teille tosi hyvää "Saalemien" musiikkia!
Kristallivirta!
https://m.youtube.com/watch?v=Zmu4Qu23JEY&list=RDZmu4Qu23JEY&start_radio=1&pp=ygUXS3Jpc3lhbGxpdmlydGEgcG91a2t1bGGgBwHSBwkJogoBhyohjO8=
on mennyt helluntailaisten musiikki paholaisen puolelle
Tuskin ehdit edes avata linkkiä?
demonien linkkiä ei kannata avata