Erikoispsykologi Nina Pyykkönen sanoo, että muista pahan puhuminen kertoo usein enemmän puhujasta itsestään kuin kohteesta.
Yleisimpiä syitä muiden arvosteluun ovat kateus, heikko itsetunto, vastuun välttäminen ja vaikeus hyväksyä omia puutteita.
Pyykkönen kehottaa miettimään, miksi tuntee tarvetta arvostella muita, sillä se voi auttaa ymmärtämään omia tiedostamattomia tarpeitaan.
Toista lyttäämällä pahan puhuja voi kokea olevansa häntä parempi, ainakin hetkellisesti.
Kun toisista selän takana puhuminen saa ilkeän sävyn, se johtuu aina pahanpuhujan omasta tarpeesta. Tarve voi kummuta halusta vapautua omista sietämättömistä tunteista ja yksi näistä tunteista on kateus.
Ja tässä ratkaisu. Minulla on toiminut. En puhu ihmisistä pahaa.
Pyykkönen: Kun kateuden tunteen tiedostaa, oivaltaa: Nyt ainakin tiedän, mitä itsekin tahdon! Silloin voi toisen lyttäämisen sijaan kääntää katseen itseensä ja kysyä: Mitä voin tehdä, jotta saavutan haluamani?
Tästä olen joskus tällä palstalla kertonut, mm. koulutuksen ja kohtuullisen elointason puuttumisesta ja niiden saavuttamisen onnistumisesta.
Samaistutko Hesarin juttuun oman itsesi kohdalla?

Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuka määrittelee mikä on pahaa ? Faktakin voi olla jonkun mielestä pahaa,
jos ei totuutta kestä jostain syystä.
Pahan puhuminen ei ole tosiasioista puhumista, vaikka puhumisen kohde voi niin väittää.
Mitä tarkoitat?
Aika itsestään selviä asioita psykologi on tuonut esille.
Kateus on kavala tauti ja jokainen ihminen tuntee joskus kateutta mutta kaikki eivät reagoi tai käyttäydy niin, että kokevat tarvetta pahansuopuuteen eli mitätöimään kateuden kohdetta
Kuulut todella harvinaiseen ihmisryhmään jos et todellakaan koskaan puhu kenestäkään mitään negtiivista, Et edes silloin vaikka aihetta olisi (ko)?
En ainakaan jutun syistä, joita ovat kateus, heikko itsetunto, vastuun välttäminen ja vaikeus hyväksyä omia puutteita.
En vältä vastuuta eikä ole vaikea hyväksyä kahta puutetta, jotka minulla on.
Jonkun asian edessä olen joskus tuntenut kateutta ja siinä tulee myös esille tilapäisesti heikko itsetunto. Kateus ja huono itsetunto eivät parane siitä paremmastani pahaa puhumalla, ei ole moisesta mitään apua. Mutta kohta keksin miten pääsen niistä eroon ja tähän asti olen aina päässyt itseäni kehittämällä samanvertaiseksi tai enemmäksi kuin se jota kahdehdin.
Kyllä puhun pahaa, raivostuttaa kun joku on kävellyt tekemälläni ladulla. Sanon silloin päin naamaa suorat sanat. En tällä hetkellä nyt muuta muista mutten voi vannoa etteikö niitä tilanteita joskus olisi, harvassa kyllä.
Pahansuovalla ja pahanpuhujalla on pieni mieli ja vielä pienempi sielu. Tai sitten viimeksi mainittua ei ole olemassakaan.
Ilkeä ja pahansuopa on esim. sellainen, joka ei hyväksy toista mieltä olevaa, vaan alkaa nimitellä esim. persuksi, rasistiksi jne. Jotkut ei ilmeisesti viitsi, halua tai osaa ajatella sen kummemmin, pääasia on loan heitto.
Persun mielipide.
Lapsuudesta moni asia alkaa kehittyä johonkin suuntaan.
Siksi olisi niin hirrrveän tärkeää, että lasta ohjattaisiin ja opastettaisiin oikeaan suuntaan. Hyvältä perustalta on helpompi ja turvallisempi ponnistaa ja "kehittyä".
Maailma vaan on paha.
Ihminen on viisain olento, ja käyttää järkensä pahan tuottamiseen.
Hyvyydenesittäjät on teeskentelijöitä.
Kaiken pahimmat juoruilijat on aidoimia ihmisiä, heistä näkee heidän todellisen luonteensa.
Eikai tämän toteamiseen mitään erikoispsykologia tarvita..
Mikä se maailma on, joka niin paha on?
"Maailma" ei ole paha, vain jotkut ihmiset ovat. Oikeasti hyvät ihmiset eivät teeskentele. Ihminen ei todellakaan ole "viisain olento", kuten kommenttisikin hyvin osoittaa.
Suomalaisilla on suhteellisesti ottaen hyvin asiat, mut kitisijöitä on aina ollut, ei sellaiselle mitään voi.
Kahdeksan vuotta jo peräkkkäin maailman onnellisin kansa; suomalaiset.
Hesarin jutut eivät samaistu minuun, koska niitä kirjoittavat vähänoppineet
köyhät toimittajat, jotka eivät pääse oikeisiin töihin eivätkä etene kulttuurissa,
vaan hankkivat mielenrauhaa röyhkeällä toiminnallaa valtalehdistössä, joissa
heidän puuhiaan ei voida kritisoida tai ainakaan kritiikki ei leviä, koska he ovat
valtamediassa
Toimittajissa on selkeästi yliedustus patiassa
psyko
esimerkkinä eräs PM joka käytti aikansa räävittömyyksien esittelyyn pitkään
kunnes sai oikein kunnilla köniinsä yleisöltä
Persun mielestä fakta on pahanpuhmihista :D