Ei nähneet Suomen päättäjät silloin kun päätettiin uudesta koneesta, että USA ei ole ailahtelevana ja monin tavoin epävarmana kumppanina hyvä toimittamaan tätä kyseistä suurhanketta Suomelle.
Suomen olisi pitänyt lähteä Ruotsin matkaan kehittämään Gripen konetta, paljon etuja, joita ei nyt ole, olisi saatu. En jaksa alkaa näitä etuja luettelemaan, mutta olisi tietenkin ollut selvää, että kun selkämyksessä (Ruotsissa) olisi ollut meillä ilmavoimien osaamista, niin ne Ämerican oikut eivät olisi haitanneet, ja sitä paitsi tämä USA on aina ollut meidän vihollisen tukija, niin myös jatkosodassa, ruokaa, aseita, sympatiaa. Suomalaiset saivat silloinkin kärsiä tästä politiikasta.
Se oli tämä yksi meidän kenraali, joka siellä Ämericassa oli ja loppasi tätä kallista konetta Suomelle ja niinhän siinä sitten kävi, että jonninmoisessa kusessa ollaan tämän suhteen, vaikka ei tästä tietenkään sovi kovalla äänellä huudella, se on vähän niiku sellainen sotilas salaisuus.
Ja sitten tätä jo nyt vanhentunutta ydinase teknologiaa yritetään kammeta Suomeen ja väkisin tuudittautua, että on se pelote. Todellisuudessa kaikki tietäväiset tietävät, että ydinaseella ei enää tee mitään, vain tyhmille pelote, mutta se korruptio, vanhan vallan sortuminen uuden edessä, ja eräs muu seikka, jota en kerro, syy että tätä suurta hulluutta pidetään elossa.
Olin Gripenin kannalla
1
61
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
W.Messing päivä tänään, saa nähdä mitä seuraa, vai seuraako mitään?
Onhan se selvää, että tämä uusi kone on erittäin kallis Suomelle sekä epävarmuus tekijöitä sisältävä puolustus ratkaisu. Kukaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta historia ja tämä aika tiedetään, tämän perusteella ei "Trumpin lennokki" ole huoltovarmuuden kannalta Suomelle hyvä.
Paljon on päättäjät tehneet huonoja valintoja suurissa asioissa Suomelle ja kun hallituksen toimia sivusilmällä seuraa, huomaa, että sama tyyli jatkuu.
Energian suunnittelu puolella tehty valtavia tyhmyyksiä, ei olla lähdetty todella järkeviin tuotanto muotoihin, eikä niitä kehittämään, tutkimaan.
Energia talous liittyy maan puolustukseen olennaisesti, mutta tätä ei havaintojeni mukaan ole otettu huomioon, on lähdetty idiotismin matkaan ja se matka on tulossa päätökseen. Mihin tässä viittaan, sen ymmärtää, tietää se osa älymystöä, jolla on ollut kyky ymmärtää miten valtapolitiikka ja sen toimet maailmaan vaikuttaa, USAn ja Venäjän suhde toisiinsa perustuu osaksi diileihin, jotka pohjautuvat tähän suureen maailman hulluuteen nimeltään ydinvoima, tämän ylläpito, uraanitalous, Suomi on tässä mukana ja kauniisti sanottuna kusessa, kun ei lähtenyt näitä järkeviä energia muotoja haltuunsa ottamaan, kehittämään.
Korruptio ja "virnistely" saivat toimittaa Suomelle tulevaisuutta ja sitä tulevaisuutta nyt eletään, suunta on alaspäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760