Kaikille lienee selvää, että moni persukin on näitä rasistisia kirjoituksia kirjoitellut.
Persut ovat mieleltään saastaista haittaporukkaa. Ilkkuvat lapselle. Kuinka paha pitää ihmisen olla tehdessään tuollaista? Hävetkää persut!
Persut ovat mieleltään saastaista haittaporukkaa. Ilkkuvat lapselle. Kuinka paha pitää ihmisen olla tehdessään tuollaista? Hävetkää persut!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Siansuita riittää.
Tapahtuu täällä mitä hyvänsä, niin aina Persut on syyllisiä. Ketähän syyttäsitte ellei olisi Persuja sopivia syntipukeiksi?
Ketään muut kuin persut eivät ole noita.
Persut ovat niitä rasisteja Suomessa. Ei ketkään muut!
Ja vielä sellaisia, että vain lasten kimpuun uskaltavat käydä.
Ei tämä ensimmäinen kerta ole!
Näin on. Vain persuissa yhdistyy rasismi ja heikoimpien kimppuun käyminen.
Mistähän näin järkyttävästä vasurin kirjoittelusta taas saamme lukea ?
Joko se löytyi
Sitä aina miettii, onko persujen aiheuttamien haittojen pohjakosketus jo nähty mutta ei nähtävästi vieläkään ollut nähty.
Persut ovat haittaporukkaa, joiden pitäisi hävetä ja sitten hävitä.
Vielä tulee aika kun persut laitetaan oikeuden eteen vastuuseen aiheuttamistaan haitoista. Heidät laitetaan häpeämään. Se aika voi olla pian tai se on pitkän ajan päästä. Mutta lukekaa tämä tarkkaan: Se aika on tulossa!
Miten persut kehtaavatkin ilkkua lapselle ja lapsiperheelle?
Mikään ei ole niin rasisti kuin muslimi.
Persu tuli harhautuksella sisään?
Persut on rasisteja.Edes lapset eivät säästy vihalta.Persut opettaa omat pentunsa samanlaisiksi rasisteiksi joista kasvaa sekopäitä vihaajia ja jopa rikollisia.Miten persujen kaltaiset saastat väittävät olevan isänmaallisia!
niin jos suomalaiset olisivat raiskanneet sen ???
Luuloasi, oletustasi ja kuvitelmaasi. Samaa paskaa hiukan eri paketissa.
Taisi osua ja upota persuihin.
Eikön taas kerran käynyt vanhanaikaisesti, sinä haukkasit sitä itseään.
Persuille kova paikka, kun heidän haittansa tuotiin taas esille? Tällä kertaa persut kunnostautuivat lapsen ja lapsiperheen hädälle ilkkumisella.
Vielä tulee aika kun persut laitetaan oikeuden eteen vastuuseen aiheuttamistaan haitoista. Se aika voi olla pian tai se on pitkän ajan päästä. Mutta luepas haittapersu tämä tarkkaan: Se aika on tulossa.
Voi noita mielisairaan kuvitelmiasi.
Luitko tarkkaan? Häpeä haittaasi, persu.
Persut on ihmisvihaajia.
rikollisten hyysääjä 🤣
Persu ei ymmärrä inhimillisyyttä tai elämää. Oudon paljon suomessa vihataan lapsia muutenkin ja rasismia on ihmeen paljon. Suuri osa tästä tuntuu keskittyvän persuihin, tosin osan mielestä persutkaan eivät ole tarpeeksi äärimielisiä, ainakaan julkisesti.
Onkohan hän löytynyt? Eikö se olisi tärkein asia pohtia nyt?
Cry abt it.