eli tässä tulee nyt jotain tekstiä.. voi myös ehkä sanoa novelliksi :) alotan siis nyt kirjottamaan mutta en ainakaan loppuun asti.. katellaan sitten myöhemmin eteenpäin..
------------------------------------------------
"hmmhhmmmm...you raised me up so i can stand on mountains.." hyräilin hiljalleen keinutuolissa ja tuijotin kattoa. Porasin siihen reiän mielessäni ja suljin silmäni. Kuvittelin itseni kärpäseksi ja lensin katon läpi kohti siniharmaata taivasta. Lentelin päättömänä edestakaisin kuin olisin juuri oppinut lentämään. Ja niinhän olinkin, koska olin juuri muuttunut kärpäseksi, tai no, ainakin itse uskoin siihen vahvasti... PRRRRRRR! Munakello soi keittiössä. Säpsähdin hereille ja nousin nopeasti keinutuolista. Kompastuin maton reunaan ja lensin sopivasti pikkuveljen leikkitraktorin päälle. Kirosin ja nilkutin keittiöön. Käänsin levyn pois päältä ja kaadoin makaronit siivilään. Otin jääkaapista ketsupin ja puristin kolmasosan purkista lautaselle. Otin kaapista lasin ja katsoin sitä. Pohjalla oli kuollut kärpänen. "Hyi vittu", rääkäisin ja lasi putosi lattialle. Lasinsirpaleet singahtivat ympäriinsä.. Laskin kymmeneen ja hain imurin.
Kun sain syötyä kylmät makaronit lähdin kävelemään rantaan päin. Ajattelin mennä uimaan mutta kävellessäni kohti rantaa, huomasin noin sata vaahtosammutinta pöllyttämässä hiekkaa ympäri biitsiä... "Ehkä joku toinen kerta" mietin, ja käännyin. Kävelin satamaan päin ja katselin laivoja jotka suuntasivat kulkunsa avomerelle. Yhtäkkiä mieleni täytti uskomaton halu tehdä jotain mistä olin aina haaveillut. Juoksin siis takaisin kotiin ja pakkasin repun täyteen tavaraa; hammasharja, vähän vaatteita, päiväkirja, valokuva, kännykkä? ei, mitä mä sillä tekisin, ei siis sitä.. hmm.. kynä ja purkki itseruskettavaa.. koska siellä mihin mä olin menossa olis ihmiset sen värisiä, että mä tuntisin muuten itseni lähinnä kaalimadoksi.
Kävelin takaisin satamaan ja etsin katseellani laivaa.. hmm.. vihreänvalkoinen.. Mitököhän se Mike oli joskus puhunu siitä.. Ja se nimi.. hmm.. "Moulin Rouge". Hah, se se oli.. kuinka urpo nimi laivalle?? no sama se kunhan mä nyt löytäisin sen pirun purkin. Seilailin reppuni kanssa ympäri satamaa ja lopulta huomasin edessäpäin vihertävän laivan jossa luki kaunokirjaimin kyljessä "oulin Rouge". M oli varmaan jäänyt vuosien varrelle, johonkin hurjaan myrskyyn tai auringon paisteeseen Tanskan tienoille. Jätin spekuloinnit sikseen ja marssin laiturille päin. Vedin käden lippaan ja hipsin kulkusiltaa pitkin laivaan. Kannella pyöri ties minkä värisiä miehiä komeissa sinisissä uniformuissaan. Kipitin nopeasti sivukantta pitkin kohti seinässä riippuvia pelastusveneitä. "You, stop right there" kuulin äänen jostain kauempaa. Askeleet lähestyivät ja teki mieli katsoa taaksepäin mutta samassa lähdin kirmaamaan eteenpäin. Otin kengät jalasta ja juoksin pitkin kantta. Edessäpäin ei näkynyt ketään, joten juoksin niin kovaa kuin pääsin. Hypin köysien yli ja väistelin puomeja. Vilkaisin taakseni nähdäkseni seurasiko joku hullu mua vielä. Voi kuttu, siellä se kaahas mun perässä nyrkit pystyssä! Vaihde 5 siis päätin, mutta samassa jostain hyppäs ovi mun eteen ja mä lensin päin sitä. Jalat lähti alta ja pimeni...
joopa joo... vaikuttaa lupaavalta ;) ? saa arvostella.. joo jatkan ehkä myöhemmin jos keksin jotain enemmän vauhdikasta ku tähän mennessä..
------------------------------------------------
"hmmhhmmmm...you raised me up so i can stand on mountains.." hyräilin hiljalleen keinutuolissa ja tuijotin kattoa. Porasin siihen reiän mielessäni ja suljin silmäni. Kuvittelin itseni kärpäseksi ja lensin katon läpi kohti siniharmaata taivasta. Lentelin päättömänä edestakaisin kuin olisin juuri oppinut lentämään. Ja niinhän olinkin, koska olin juuri muuttunut kärpäseksi, tai no, ainakin itse uskoin siihen vahvasti... PRRRRRRR! Munakello soi keittiössä. Säpsähdin hereille ja nousin nopeasti keinutuolista. Kompastuin maton reunaan ja lensin sopivasti pikkuveljen leikkitraktorin päälle. Kirosin ja nilkutin keittiöön. Käänsin levyn pois päältä ja kaadoin makaronit siivilään. Otin jääkaapista ketsupin ja puristin kolmasosan purkista lautaselle. Otin kaapista lasin ja katsoin sitä. Pohjalla oli kuollut kärpänen. "Hyi vittu", rääkäisin ja lasi putosi lattialle. Lasinsirpaleet singahtivat ympäriinsä.. Laskin kymmeneen ja hain imurin.
Kun sain syötyä kylmät makaronit lähdin kävelemään rantaan päin. Ajattelin mennä uimaan mutta kävellessäni kohti rantaa, huomasin noin sata vaahtosammutinta pöllyttämässä hiekkaa ympäri biitsiä... "Ehkä joku toinen kerta" mietin, ja käännyin. Kävelin satamaan päin ja katselin laivoja jotka suuntasivat kulkunsa avomerelle. Yhtäkkiä mieleni täytti uskomaton halu tehdä jotain mistä olin aina haaveillut. Juoksin siis takaisin kotiin ja pakkasin repun täyteen tavaraa; hammasharja, vähän vaatteita, päiväkirja, valokuva, kännykkä? ei, mitä mä sillä tekisin, ei siis sitä.. hmm.. kynä ja purkki itseruskettavaa.. koska siellä mihin mä olin menossa olis ihmiset sen värisiä, että mä tuntisin muuten itseni lähinnä kaalimadoksi.
Kävelin takaisin satamaan ja etsin katseellani laivaa.. hmm.. vihreänvalkoinen.. Mitököhän se Mike oli joskus puhunu siitä.. Ja se nimi.. hmm.. "Moulin Rouge". Hah, se se oli.. kuinka urpo nimi laivalle?? no sama se kunhan mä nyt löytäisin sen pirun purkin. Seilailin reppuni kanssa ympäri satamaa ja lopulta huomasin edessäpäin vihertävän laivan jossa luki kaunokirjaimin kyljessä "oulin Rouge". M oli varmaan jäänyt vuosien varrelle, johonkin hurjaan myrskyyn tai auringon paisteeseen Tanskan tienoille. Jätin spekuloinnit sikseen ja marssin laiturille päin. Vedin käden lippaan ja hipsin kulkusiltaa pitkin laivaan. Kannella pyöri ties minkä värisiä miehiä komeissa sinisissä uniformuissaan. Kipitin nopeasti sivukantta pitkin kohti seinässä riippuvia pelastusveneitä. "You, stop right there" kuulin äänen jostain kauempaa. Askeleet lähestyivät ja teki mieli katsoa taaksepäin mutta samassa lähdin kirmaamaan eteenpäin. Otin kengät jalasta ja juoksin pitkin kantta. Edessäpäin ei näkynyt ketään, joten juoksin niin kovaa kuin pääsin. Hypin köysien yli ja väistelin puomeja. Vilkaisin taakseni nähdäkseni seurasiko joku hullu mua vielä. Voi kuttu, siellä se kaahas mun perässä nyrkit pystyssä! Vaihde 5 siis päätin, mutta samassa jostain hyppäs ovi mun eteen ja mä lensin päin sitä. Jalat lähti alta ja pimeni...
joopa joo... vaikuttaa lupaavalta ;) ? saa arvostella.. joo jatkan ehkä myöhemmin jos keksin jotain enemmän vauhdikasta ku tähän mennessä..
Vastaukset 9
Vanhimmat
no comments? :o no taidan olla aika pro ku kenenkään ei tarvii arvostella ;) haha..
Päähän sattu niin vietävästi. Silmissä näky valkosta ja keltasta ja mustia pisteitä.. Raotin silmiä ja mua tujotti ruskee silmäpari. "No heräsitpä viimeinki. Mut nyt, saanko kysyy sulta Lotta et mitä helvettiä sä täällä teet??" kuulin äänen mun yläpuolelta. "Ai ai.. älä huuda, päähän sattuu.." mä kimitin. "No ei ihme jos juoksee ovee päin! Arvaapa kauan mulla kesti selitellä tolle perämiehelle et mitä sä täällä teet ja vielä vaikeempaa se itse asiassa oli ihan sen takia et mul ei todellakaan oo pienintäkään hajua mitä sä täällä teet enkä mä välttämättä haluukaan...-" "Joo joo lässynlässynlää... hei ota nyt rauhassa jooko Mike" mä keskeytin sen koska sen jutut alko meneen mulla toisesta korvasta ulos. Mä olin siis tuntenu Miken suurin piirtein koko ikäni mut paremmin olin tutustunu siihen vasta vähän aikaa sitten. Juteltiin aina välillä elämää suuremmista asioista ja käytiin kahvilla ja muuta sellasta. Se oli kertonu menevänsä kesäks töihin laivalle jonka nimi oli Moulin Rouge. Tosin se ei ollu kertonu et mihin päin maailmaa se laiva seilaa mut kuulemma johonki tosi lämpimään, ja sekös mua houkutti enemmän ku mikään. "Hei tajuutko ettei noin voi tehdä?" Mike kysy multa muka vihasena mut mä huomasin et sitä hymyilytti. "Kyllä voi, ja sä tiiät sen jos musta on kyse" mä naurahdin ja tuijotin sitä. "Mitä kyttäät siinä leego?" se sano ja nauro. "No en mitään... Mä lähen nyt vetään täältä." mä sanoin ja nousin ylös. Päähän sattu hulluna mut mä otin silti reppuni maasta ja lähdin kävelemään ulos siitä huoneesta mihin Mike oli mut raahannu. "Venaas nyt vähän tyttö.." Mike pysäytti mut ja kysy mihin mä lähen vetään. Ja vastasin et kotiin tietty.. Mut harmikseni mä sain kuulla et tää botski seilaili jo hyvää vauhtia Ahvenanmaan tienoilla.
Parin tunnin päästä mä istuin pienessä kopissa jyrsimässä patongin palaa. Huone oli maalattu tummanruskeaksi, ja seinillä oli satoja kuvia kapteeneista ja merimiehistä ympäri maailmaa. Mike oli tuonu mut tänne huoneeseen ja sanonu että voisin vaikka nukkua siinä lattialla jos aika käy pitkäksi. Katselin vähän aikaa kuvia ja tutkin suurta lakattua arkkua joka oli täynnä ties minkälaista roinaa. Mua alkoi kuitenkin väsyttää ja päähänki koski buranasta huolimatta, joten päätin ottaa pienet päiväunet.
Seuraavaksi heräsin kun joku hitonmoinen sumutorvi alkoi soida jossain mun pään sisällä. Tajusin ettei se ollukkaan mun päässä vaan siinä seinän toisella puolella. Kurkistin ulos ikkunasta ja huomasin että me oltiin jossain ihmisten ilmoilla, koska näin sataman ja jonkun kaupungin avautuvan siihen mun silmien eteen. "Herätyyyyyyys aurinko!" Mä säikähdin ja kiljahdin. Mike seiso ovella ja nauroi mulle. Mä ryntäsin sen luo ja löin sitä mahaan..kovaa.. "Hullu sadisti!" Mike nauroi ja sen silmät pilkehti kivasti. Mike oli sellanen "joka tytön unelmapoika": tumma, ruskeet silmät ja vähän kiharat tummanruskeet hiukset, melko lihaksikas ja ihokin kauniin ruskee. Mä en ite ollu koskaan syttyny sellasista Ken barbeista, mutta kieltämättä Mike oli ihan ok..
------------------------------------------------
jooppelijoo mä nyt lopetan taas ettei tuu lässynlässyy ;)
Siis ja pä, olen laiskistunut, en jaksanut lukea tätäkään kokonaan.
Mä ja sä sanoja ei oikeastaan tarvita lainkaan.
"No heräsitpä viimeinki. Mut nyt, saanko kysyy sulta Lotta et mitä helvettiä sä täällä teet??"
Lyhennä/tiivistä/tarkenna :)
"Heräsit sentään. Lotta, mitä helvettiä teet täällä?"
eli 15 sanaa voidaan tiivistää 7:ään, alle puoleen ilman että teksti lainkaan kärsii.
Tiivistämällä teksteille saa lukijoita, koska lukijat pääasiassa ovat laiskoja kuten minä. Tahtovat saada selville viimeistään kolmannella rivillä mistä on kyse ja mihin ollaan menossa.
Tuosta lähdetään, viedään lukijaa sinne ja tänne mielummin niin ettei ennalta voi arvata mikä on lopputulos.
Jos matka onnistuu kiitosta heruu, tästä ei juuri tipu kauniita sanoja. Jäin sataman ja uikkarannan väliin miettimään onko vesi sameaa.
tackar ;)
välillä ku lukee noita sun kommentteja ni alkaa kyl tuntuun et haluut vähän pätee.. mutta eipä mitään jos et tykkää kenenkään teksteistä ni ehkä sille ei voi mitään :) mutta kiitti siis kuitenki asiallisista kommenteista..
Liian vanaha :)
useimmat tekstin tekijät kuuluvat eri ikäluokkaan, siksi en yleensä pidä itse tarinoista.
Pyrin kuitenkin kommentoimaan tekstiä sisällön tai rakenteen puolelta. Koska sisällöstä piittaamatta, tarinan kerronnassa on jotain yleispäteviä sääntöjä.
Esim. fantasiaa en lajityyppinä tunne lainkaan, mutta näen kyllä jos tarina laahaa.
Kielioppiin en voi puuttua kun en lainkaan sitä hallitse.
Pätemisen tarvetta? En tiedä, kai jokainen tahtoo päteä jossain. Lähinnä haluan jakaa tietoa jota itse olen kantapään kautta tai kirjoista itseeni imenyt.
Usein lukiessani oppaita mietin miten käytännössä joku ohje toimii, kun täältä poimin kyseisen erheen, voin sekä itselleni että kirjoittajalle selventää mitä jollain oppaan kliseistä tarkoitetaan.
Ja jottette pidä minua fiksumpana kuin olen, sanon että kyllä. Minäkin kirjoitin itsemurhaa käsittelevän novellin useampaan kertaan murrosiän murheiden keskellä ja aina lopussa joko jäin hädintuskin henkiin ja ihmiset ymmärsivät kertoa rakastavansa minua, tai kuolin ja aiheutin pois menollani valtavaa surua ja murhetta.
Jokaisen on aloitettava jostain :)
Tuohon pitäisi kiinnittää huomiota että antaisi positiivistakin palautetta, kyllä joka tekstissä jotain hyvääkin on. Olen vain unohtanut mainita nuo kohdat. Lupaan parantaa tapani.
selvä homma ;) kuulostaa hyvältä..
Tuli mieleen Tuija Lehtinen. Samat hyvät puolet sulla: huumori, reipas meno ja sujuva puhekielen käyttäminen.
Käsittääkseni kirjoitit tämän aika ex tempore -meiningillä. Jos lähdet muokkaamaan ja jatkamaan tekstiä, niin kuka tietää, mihin vielä yllät. Tässä pari asiaa, joita voisit ehkä ajatella:
- Alku on tylsä. Voisit initioida lukijan päähenkilön elämään joidenkin kiinnostavampien seikkojen kautta.
- Initioimista ehdottomasti tarvitaan. Olisit voinut tuoda päähenkilön rempseää luonnetta esille pidemmältikin, ennen kuin hän tekee repäisevän ratkaisunsa. Näin kyseinen veto olisi ehkä tuntunut uskottavammalta.
- Tarkista rytmisi. Etene turhuuksien yli napakammin. Käännekohdissa puolestaan saat olla riuska ja yllättävä, nopeakin (niin kuin olet), mutta malta silti käyttää sen verran aikaa, että lukija pysyy mukana.
Tässä mun mielipiteitä. Tsemiä!
joo kiitos paljon kommenteista :) yritän ottaa oppia.. jos saan tätä nyt jatkettua tästä eteenpäinkin jossain vaiheessa.