ei tiedä sitä, etten ole sellainen joka voisi kaivata oman lapseni ikäistä ihmistä. Vaikka olen täälläkin pohtinut hänen tilannettaan paljon, se ei merkitse sitä että haluaisin toteuttaa niitä hänen kanssaan. Se liittyy mielestäni erityispiirteisyyteeni ja asioiden pohtimiseen ylipäätään! Mutta siitä olen todella tarkka kenen kanssa voin ja haluan aikaani jakaa! Jo se ettei henkilö osaa puhua, on ehdottomasti negatiivinen asia ja toiseksi, en ole kiinnostunut korjaamaan kenenkään sellaisen henkilön elämää, jonka elämässä on paljon pielessä, tai jonka persoona herättää epäilyä vaikeista ongelmista! Ja se näkyi jo vuosia sitten, millainen henkilö oli kyseessä! Se että minun liikkumisiani seurattiin on sellainen asia jota en hyväksy keneltäkään! Ja se ei mahdollista tutustumista minuun koskaan! Ja jo pelkkä ikä on este kaiken muun lisäksi!
Jos minua ei tunne
Anonyymi-ap
1
94
Vastaukset
- Anonyymi00001
Kaiken mitä olen joutunut kokemaan olisi voinut estää se, että olisitte kysyneet minkä ikäsistä miehistä pidän ystävänä! Ajatelkaa miten paljon paremmin olisin voinut, jos se kaikki olisi jäänyt kokematta! On jopa tuntunut siltä, että minun haluttiin voivan huonosti!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022774Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246870Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20869Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka299854Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies95846Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93729