Ukrainasta muuttanut Suomeen kymmeniätuhansia

Positiivinen juttu. Vielä jos alkaa Iranin sota niin Suomi voisi ottaa sieltä pakolaisia arvioini mukaan 100 000 ihmistä.
Nämä kaikki kun jaetaan suhteellisesti koko Suomeen niin tulee muutama sata Jyväskylään.
29336
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Seppälän Prismassa pyörii jo edellisiäkin "Sipilän vieraita" Ei niitä kaikkia voi palauttaa kotimaahan elämästä Kelan rahoilla.

Äänestä

Kyllä täällä asuvat Iranilaiset kertovat Kelasta sukulaisilleen jo kauan ennen sotaa. Lisäksi kertovat, ettei Suomi demokratia maana palauta ihmisiä vaaralliseen maahan.

Äänestä

Ratkaisu on punaisten ja valkoisten sisällissota. Sotatilan aikana voidaan vierasmaalaisia joko surmata, tai karkottaa henkensä uhalla. Samalla maa puhdistuisi taas kerran monenlaisesta tarpeettomasta väestä. Joskus on vain uskallettava.

Äänestä
  • Sinut ne iraqi miehet ekana rei'ittäis.

    Äänestä

  • Iso kiitos valkoisille kun pelastivat meidät sairailta kommunisteilta !

    Äänestä

Markettien nurkilla pesii kommunistien käpykaartilaisten armeija . Miksi heitä elätetään ?

Äänestä
  • Suomalainen alkoholistikin on ennemmin oikeutettu tukiin,kuin yksikään maahantunkeutuja "rikastaja"

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Suomalainen alkoholistikin on ennemmin oikeutettu tukiin,kuin yksikään maahantunkeutuja "rikastaja"

    Täyttä paskapuhetta, vieraat saavat automaattisesti enemmän kaikkia mahdollisia tukia ja ilman velvoitteita!

    3Äänestä

Mihinkäs ryhmään nämä Suomessa oleilevat 60 000 Ukrainalaisista kuuluvat? Valtaosa ei aijo palata enää rauhan tullessa takaisin kotimaahansa,kun huomanneet, että Suomessa saa Ukrainan kuukausipalkan verran kuukaudessa tekemättä mitään.

Äänestä
  • Haha. Ukrainalaiset ovat ahkerampia kuin lusmu-suomslaiset, hyvin moni heitä opetellut suomen kielen, opiskelevat ja ovat töissä tai tekevät vapaaehtoistyötä. Jotkut on jo yrittäjinä.

    Äänestä

Täällä on Ukrienkin mukava lisääntyä Suomalaisten verorahoilla joista lapsilisät, kodinhoidon tuet,vanheimpainpäivärahat ja asumistuet maksetaan. Jos isä ei ole mukana kuvioissa,valtio maksaa elatusmaksutkin.

1Äänestä

Virossa 70% Ukrainalaisista työllistynyt. Suomessa 30%

Äänestä

Kaikki ukrainalaiset hillotolppaajat takaisin lähtömaahansa. Venäläisinä olette syntyneet ja venäläisinä tulette kuolemaan. Emme kaipaa Suomeen kaltaisianne!

3Äänestä

Vuoden kuluttua on taas vaalit, jossa voi vaikuttaa äänestämällä siihen, millainen Suomen tulee olla. Onko se turvallinen kotimaa suomalaisille, vai suomalaisten kustantama lepopaikka eläteille. Suostuuko suomalainen veronmaksaja hyväksikäytetyksi tolloksi, vai omistaan huolta pitävän yhteiskunnan kansalaiseksi.

1Äänestä

Neuvostoliiton 44. divisioona
44. divisioona muistetaan talvisodasta, jossa se otti osaa Raatteentien taisteluihin. 44. divisioonan kotialueena oli Žytomyrin alue Ukrainassa lähellä Kiovaa.
Se uudistettiin myöhemmin 1941 jatkosotaa varten.

1Äänestä
  • Ukrainalaisista koottu divisioona surmasi suomalaisia sotilaita ja nyt surmattujen jälkeläiset elättävät joutilaita ukrainalaissotilaiden jälkeläisiä. Kuvottavaa!

    2Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ukrainalaisista koottu divisioona surmasi suomalaisia sotilaita ja nyt surmattujen jälkeläiset elättävät joutilaita ukrainalaissotilaiden jälkeläisiä. Kuvottavaa!

    Väärin päin. Suomalaiset sotilaat tuhosi kokonaisen divisioonan Raatteentielle.

    Äänestä

Kompassiaukiolle mieltä osoittamaan klo. 16.00.

Äänestä
  • Oliko paljon työeläkeläis boomereita antamassa tukeaan Ukrainalle?

    Äänestä

  • Olisi pitänyt olla toinen mielenosoitus , jossa kehoitetaan poistumaan Suomesta!

    4Äänestä

Sikailevat, etuilevat ja mölyävät kerrostalossa nämä ukrit.

4Äänestä
  • Samanlaisia Venäläisiä ovat.

    4Äänestä

Viroon on tullut Suomea enemmän Ukrainalaisia, mutta työllistyneet paljon nopeammin,kun ei ole Kelan tukia elättämään. Samoin siellä asunnot , mitä tarjoavat ovat usein yhteismajoituksia, eikä makseta jokaiselle omaa asuntoa max 3 km päästä Tallinnasta veronmaksajien rahoilla, koska asumistukea ei ole.

Äänestä

Vuosina 1940-45 Ukrainalaiset olivat Venäjän riveissä tulemassa rajanyli aseiden kanssa . Nyt he ovat tervetulevia ruokapöytiin ja rahan jakoon Suomeen . Noin muuttuu kaikki , mutta onko se viisasta lisätä ongelmia tuottavaa väkeä norkoilemaan kaduille ?

1Äänestä

Putinin erikoisoperaatio onnistunut, 100 000 pientä vihreää henkilöa maassamme valmiina toimintaan.

Äänestä
  • Täällä ei ymmärretä että ne ovat jo vihollisia.

    3Äänestä

Eipä näy Vaajakosken Haapaniemessä yhtäkään kamelikuskia tai Ukria. Kuitenkin molemmat elävät pääosin toimeentulotuella. Eikö kehoiteta muuttamaan halvempaan asuntoon, kuten Suomalaista työtöntä!?

2Äänestä
  • Vieraat ensin!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Vieraat ensin!

    Sisällissota puhdistaisi niin paljon. Nyt olisi Natokin valkoisten puolella ja punakaarti aivan yksin. Kyllä tässä jotakin on tehtävä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Positiivinen juttu. Vielä jos alkaa Iranin sota niin Suomi voisi ottaa sieltä pakolaisia arvioini mukaan 100 000 ihmistä.
Nämä kaikki kun jaetaan suhteellisesti koko Suomeen niin tulee muutama sata Jyväskylään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu