Maajusseja on keskusliikkeiden helppo vedättää.

Maatalouden perheen terävempi lapsi läähtee opiskelemaan ja se vähän yksinkertaisnen lapsikatraasta jää viljelemään. Ajelee isojen kuoppien yli ja hakkaa päätään traktorin kattoon ja tyhmenee entisestään. Tälläista apinaa on helppo koijata ja vedättää. Minusta on turha syyttää keskusliikeitä jos itse on järjestäytymätön ja yksinkertainen. Jatkakaa traktorinhytin hakkaamista päällänne niin kyllä se viimeinen kuoppa joskus löytyy latvajaakot.
7520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nykyään jopa agronomit ovat ottaneet kotitilan haltuun. Suurin osa maataloustuottajista on agrologeja . Kun sukupolvenvaihdos tehdään on viimeistään käytävä maatalousalan koulutus. Monet halukkaat talollisten pojat eivät ota riskiä jossa pääomiin saa ottaa velkaa vähintään 500.000 - 2 miljoonaa.en minä lähtisi moiseen.

Äänestä

Ruotsin maatalous on huolestunut koska maahan ei tule vanhojen tilalle nuorta polvea. Samoin on Siomessa,, viimeksi tällä viikolla Suomwn päättäjät olivat huolissaan vähäisistä omistajan vaihdoksista.

Äänestä

Vaihto,? pitää oikein maksaa vanhasta sukutilasta.
Siinä saa olla iso kuoppa kallossa, että nimet tuohon ja tuohon paperiin, eli velkaa velkaa. Puolustusvoimatkin mukana, vapauttaa, ruokahuoltoa pitää tehdä kun sota alkaa, aja sinä traktoria pellolla, ekana päivänä drone jysähtää traktoriin.
Tuota, maailma muuttui muutama vuosi sitten ja vanhat ihanat asiat eivät enään toimi.
Ruokahuolto joukot, ihan naurattaa, löpökin loppuu kuukaudessa parissa koko maasta. Tuskin sitä edes traktoriin annetaan ajamaan pellolla ympyrää.

Äänestä
  • Miten se nyt muka muuttui.Samaa paskaa mitä vuosikymmenet.

    Äänestä

Tuottajat eivät saa järjestäytyä hinnoitteluyhteistön suhteen, EU kieltää, pienten maatilojen sopiminen hinnoittelusta tulkittaisiin yritysten väliseksi kartelliksi. Kaikenlainen muu yhteistyö on aika heikkoa taloudellisessa mielessä, esim MTK on täysin hampaaton, siinähän räksyttää epäkohdista mutta mitään toimivaltaa ei ole.

Äänestä

Maatiloja on 70 % liikaa, ylituotantoa viljassa jota tehdään kun ammut lähtee. Siinä se virhe tehtiin, Suomen ilmasto sopii eläinten pitoon mutta ei missään tapauksessa viljan viljelyyn yksistään. Vielä 80 luvulla oli vain muutamia puhtaasti viljaa viljeleviä.
Usein eivät sillä tulleet toimeen, muuta hommaa piti olla. Nyt tilanne monta kertaa huonompi kannattavuuden suhteen, pellot maksaa viis kertaa liikaa, toki ovat kääntyneet vuoden aikana syöksyyn, hinnat joustaa kun tuote vain halpenee, eli periaatteessa homma menee oikeaan suuntaan mutta tuet pitää vielä hetken hehtaari hintoja yli viiden tonnin. Vuosikymmenen lopussa, peltoja on tyhjillään, ota jos haluat kyntää sikahintaisella kulurakenteella, sähkö, diesel jne. tukia ei muutaman vuoden päästä makseta. Monelle jää velkalappu käteen, ostin liian kallista, ihan pirun kallista savea.

Äänestä

Onko tyhmyyttä jatkaa tilan hoitoa kun tuet tulee tilille. Nättejä tyttöjä täällä Thaimaassa. Velipojat raataa jossain insinööritoimistossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maatalouden perheen terävempi lapsi läähtee opiskelemaan ja se vähän yksinkertaisnen lapsikatraasta jää viljelemään. Ajelee isojen kuoppien yli ja hakkaa päätään traktorin kattoon ja tyhmenee entisestään. Tälläista apinaa on helppo koijata ja vedättää. Minusta on turha syyttää keskusliikeitä jos itse on järjestäytymätön ja yksinkertainen. Jatkakaa traktorinhytin hakkaamista päällänne niin kyllä se viimeinen kuoppa joskus löytyy latvajaakot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu