Lapsena en saanut mitään apua

Anonyymi-ap

Olin ala-aste ikäinen 1980-luvulla.Muistan että jo samana päivänä kun sain pahaa henkistä väkivaltaa niin menin kotiin ja yritin itsemurhaa.En onnistunut .Jumala puuttui peliin heti.Koulussa ja kotona ,kaduilla sain väkivaltaa ja kun yritin saada vanhemmiltani apua niin mitään apua en saanut.Olin niin vihainen ja ahdistunut koulupäivän jälkeen että heitin esineitä seinään.Koulua aloin vihata,en enää menestynyt missään.Lintsasin paljon ja opettajat uhkailivat että nyt jäät luokalle jos et tule enää tunneille.Kukaan ei puuttunut siihen että sain jatkuvasti väkivaltaa.Jopa opettaja näki väkivalta tilanteen,mutta hän ei puuttunut tilanteeseen.Kukaan ei kertonut että on olemassa esim.lastensuojelu.mutta vaikka joku olisi lastensuojelusta tullut käymään niin äitini on äärimmäisen ovela psyko ja kaikki viinapullot olisi kuitenkin heitetty roskiin jne.Jos lapsen vanhemmat ovat psykoja niin lapsi kärsii yksin.Olen järkyttynyt siitä että kouluissa jne ei jaeta tarpeeksi tietoa asioista että mistä puhelinnumeroista saa apua jne.toivon että lapsille annetaan kaikki mahdollinen tieto ettei kukaan lapsi enää itke yksin.En edes itse ihmettele että masennus oireita minulla on vieläkin,en ole koskaan saanut nopeasti apua mistään.En ihmettele että alkoholisoiduin lapsena,en oikein enää edes ihmettele että miksi niin moni menettää jopa tulevaisuuden uskonsa.
Vanhempien,opettajien ja kaikkien pitää yrittää suojella lapsia aina vaan enemmän ja apu pitää saada nopeasti aina.

9

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Lapsuus kuin painajaisuni. Voisitko herätä painajaisunesta, kun lapsuus on jo ohi?

      • Anonyymi00004

        Teoriassa kyllä, mutta käytännössä, kun ponnistat elämään kuopasta, niin elämän "ylimpiin oksiin" on vaikea yltää ja siksi jotain tahtoo jäädä saavuttamatta.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Teoriassa kyllä, mutta käytännössä, kun ponnistat elämään kuopasta, niin elämän "ylimpiin oksiin" on vaikea yltää ja siksi jotain tahtoo jäädä saavuttamatta.

        Ei kukaan käske yltää "ylimpiin oksiin", vähän alemmaksikin voi ihan hyvin jäädä. Kunhan pääsee pahimmasta ahdingosta eroon.
        Ei ole mikään pakko yltää parhaaseen ja täydelliseen, saavuttaa voi vähemmälläkin. Eikä kaikkea edes tarvitse saavuttaa, vain sen, mikä on hyvä itselle.


      • Anonyymi00007

        Minunkin lapsuuteni oli kuin suuri painajaisuni ja sitä painajaista kesti seitsemän vuotta. 77-84 vuosina. Yläaste, kaksi vuotta lukioo vastoin omaa tahtoa ja sit kaksi vuotta amista. Tuon jakson päättymisestä on jo 42 vuotta ja se muistuu mieleen vieläkin ajoittain. Äitini skitsofrenialla minua kiusattiin koulussa jatkuvasti. Itsellänikin on jälkikäteen tullut masennusjaksoja. Edellinen vuonna 2014. Nyt alkaa taas tuntua, ettei jaksa, kun monenlaista sairautta on päällä ja vajaa kolme vuotta pitäis jaksaa kulkea vielä töissä ennen vanhuuseläkettä.


    • Anonyymi00003

      Sinulla oli kotona väkivaltaa ja kerroit opettajalle siitä mutta koulussa ei tehty mitään?Kerroitko koulussa että sinua pahoinpidellään kotona? Sinua pahoinpideltiin kadulla? ketkä sinua pahoinpiteli kadulla lapsena? Jos sinun kimppuusi on käyty kadulla ja vanhempiasi ei ole kiinnostanut niin eikö todellakaan ole ollut ketään aikuista jolle kertoa esim isovanhemmat. Miten sinun mummo ja pappa on sallinut sen että sun vanhemmat pahoinpitelee sua? Sun isovanhemmat salliit että heidän lapsensa pahoinpitelee omaa lastaan.

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne. Vertaistuki voi olla hyvä voimavara. Joskus myös ammattimainen keskusteluapu voi olla tarpeen.

      Laitan tähän vinkkejä ja linkkejä auttavista tahoista, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä.

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.fi/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. MIELI Keskusteluapu kirjoittaen palvelusta. https://tukinet.fi/fi/palvelut/mieli-keskusteluapu-kirjoittaen

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi MIELI Kriisichat, joka on ma-to klo 15–21. https://tukinet.fi/fi/palvelut/mieli-kriisichat

      Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

      - MIELI Kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Ystävällisin terveisin

      MIELI kriisikeskus/Kata

    • Anonyymi00005

      Vanhempasi ovat syntisiä kuten me kaikki, mutta eri tavoin.
      He ärsytti sinua henkisellä/vai ruumiillisella väkivallalla?
      Mitätoivätkö, ettei sinusta tule mitään, jos tekivät niin, se on kuin kirous lapsen päällä samoin kuin psykiatrin leima, lapsi alkaa käyttäytyä sen leiman mukaan, oli tekijänä psykiatri tai muut.
      Nyt just nyt anna kaikki leimat (kiroukset) joita vangemmat teki. Jeesukselle ja pyydä jeesusta siunaamaan vanhempiasi, sillä se vapauttaa sinut vihasta ja katkeruudesta, kun ymmärrämme epätäydellisyyden, joita syvimmiltään kaikki olemme, silloin on helpompi antaa anteeksi.
      Ilman jeesusta se on usein mahdotonta,
      Mutta hän kantoi sinun äitisi synnit myös, ne naulat lävisivät.
      Älä pelkää, älä häpeä tunnustaa jeesukselle, "vihaan äitiäni jne, koska hän ei osannut...
      Jeesus anna minulle anteeksi että vihasin äitiä, joka on omaa vertani, mutta vihollisen voittamana mitätätöi, käytti väkivaltaa, mutta kiitis jumala, sinä korkein, säästit henkeni ja säästät yhä.
      Jeesus, minä sitoudun (en tunteella) vaan ymmärryksellä antamaan anteeksi äidilleni ja muille.
      Ja pyydän jeesus, että siunaat äitiäni, jota vihasin.
      Ei minun lihani halua antaa anteeksi, mutta sinä jeesus annoit anteeksi minun syntini, niin minäkin olen päättänyt pyytää sinua siunaamaan minun äitiäni,
      Jätän tämän kalliin raskaan kuorman sinun kannettavaksi.
      Vapauta minut vihasta jeesus rakas, ota kuormani ja kanna siitä tuskaa minun puolestani. Amen

      • Anonyymi00008

        voihan Jeesus, kukaan ei vastannut huutoosi.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        voihan Jeesus, kukaan ei vastannut huutoosi.

        Jeesus ei ole kaikille se paras asia, apu, tai mitään. Kaikki eivät ole uskonnollisia.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1673
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1093
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      436
      1070
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1013
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      720
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe