Presidentit Kekkonen ja Paasikivi varoittivat tästä

Aikaisemmat presidentimme opastivat tulevia presidenttejämme neuvoen:

Suomen ei tulisi milloinkaan liittoutua Venäjän vihollisiin koska sellaisessa tapauksessa Suomi menettäisi poliittisen itsenäisyytensä ja vaara että Suomen alueesta tulisi taistelukenttä Venäjän ja läntisten valtatahojen kanssa kasvaa merkittävästi.

Olisiko Jenni Haukion kummisedällä joku yhtä hyvä neuvo tuleville sukupolville joiden tulevaisuuden hän (Sauli Niinistö) on vaarantanut?
1741547
57Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 174

Vanhimmat

Tämä on ihmisessä se rasittava piirre. Kihahtaa hattuun, eikä kuuntele menneiden sukupolvien kokemuksia, ja pohdi niitä oikeasti ajatuksella.

Aina kuvitellaan olevansa viisaampi kuin ne jotka ovat olleet täällä ensin, ja oppineet oman elämänsä kautta. Ja yrittäneet jakaa viisauksia sukupolvien yli.

15Äänestä
  • Ei kai sitten muuta kuin loihtimaan Neuvostoliitto ja Brezhnevit takaisin, jotta saatte fiilistellä vanhoja hyviä aikoja.

    3Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei kai sitten muuta kuin loihtimaan Neuvostoliitto ja Brezhnevit takaisin, jotta saatte fiilistellä vanhoja hyviä aikoja.

    Vanhoja aikoja on turha fiilistellä. Mutta opitut kokemukset olisi hyvä ottaa vastaan nykyiseen tilanteeseen.

    16Äänestä

    Puolueettomuus ei merkitse sitä.

    5Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Puolueettomuus ei merkitse sitä.

    Mihin se sinun puolueettomuutesi palveli Ukrainaa?

    Heti kun he päättivät hakeutua EU:n piiriin, joka on sentään vain talousliitto, Venäjä aloitti maahanhyökkäyksen. Eipä ole kummoinen palkinto puolueettomuudesta.

    6Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Katsotaan sitten niitä kokemuksia:

    Ukraina valitsee olla sotilaallisesti liittoutumaton -> Venäjä hyökkää.

    Opimme kokemuksesta.

    6Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vääristelet asioita ja haluat ymmärtää tahallasi väärin. Yhdysvaltojen CIA organisoi Ukrainan vallankumouksen koska Ukrainan johtoon haluttiin ns. Washingtonin mies joka olisi mahdollistanut Ukrainan liittymisen Yhdysvaltojen ja Israelin johtamaan sotilasliittoon. Tuo tavoite on yhä vielä voimassa EU:n päättäjien keskuudessa vaikka USA on jo mönkään menneen suunitelman haudannutkin.

    35Äänestä

    Ukraina lopetti olemasta puolueeton ja alkoi tanssia Yhdysvaltojen ja EU:n tahdissa. Muuten, miksi he järjestäisivät vallankaappauksen presidentin syrjäyttämiseksi? Toisin sanoen, he ovat siirtyneet vihollisten leiriin.

    3Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Siinä tapauksessa Suomen oli aikakin liittyä Natoon, koska me olemme olleet EUn jäsen vuodesta -95 ja sinähän nyt paljastit sen tekevän meistä Venäjän vihollisen.

    Kiitos tiedosta.

    Vanhoja aikoja ja oppeja turha fiilistellä? Tarkoittaako tuo että wanhat Raamatulliset opitkin olisivat käyneet vanhoiksi koska nuo opit ja tiedot ovat ajalta ennen ajanlaskumme alkua?

    24Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ukraina lopetti olemasta puolueeton ja alkoi tanssia Yhdysvaltojen ja EU:n tahdissa. Muuten, miksi he järjestäisivät vallankaappauksen presidentin syrjäyttämiseksi? Toisin sanoen, he ovat siirtyneet vihollisten leiriin.

    Sauli Niinistö on pelkuri ja typerys joka on vietävissä ja varsinkin vedätettävissä. Ei Sauli raukka kyennyt vastustamaan siionistista mediaa, CIA:ta ja Yhdysvaltain asetehtaiden kauppamiehiä käteis-salkkuineen ja muine lahjuksineen.

    Niinistö romutti Suomen pitkäaikaisen ja ennen kaikkea menestyksekkään puolueettomuuspolitiikkamme henkilökohtaisten etuisuuksien vuoksi kuten Alepan kassatyöstä maamme pääministeriksi kikkailtu Sanna Marin joka sai hopearahoikseen muhkeapalkkaisen eläkeviran Tony Blair instituutista.

    31Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mitä te enää yritätte CIA:sta höpöttää? Koko juoni paljastui jo tuossa edellä kun menitte möläyttämään jo EU:n jäsenyyden tekevän maista teidän vihollisianne.

    Joskus on vain parempi miettiä ensin.

    4Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Olet ymmärtänyt kokonaan väärin. Ei meillä ole vihollisia mutta itselläsi niitä tuntuu olevan vaikka muille jakaa! Olemme tavallisia suomalaisia jotka tutkivat ja lukevat muitakin uutisia kuin provokatiivisia Iltalehtien lööppejä. Käyttäisit sinäkin aikaasi paremmin tutustumalla asioihin ennen kuin tulet tänne toistelemaan Ilta-Lehtien "totuuksia". Säästä tuollaiset agresiiviset tunteen purkaukset vaikka punttisalille tms.

    22Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Puolueettomuus ei merkitse sitä.

    Ei todellakaan. Neukkula sentään ihan hiukkasen kunnioitti Suomen "puolueettomuutta", mutta nykyiselle veridiktaattorille se olisi kuin tervetulotoivotus hyökkäämään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Joko osaat sanoa, mistä teitä "tavallisia" Naton-vastaisia "puolueettomuuden" kannattajia voi löytää, jos haluaa vaihtaa ajatuksia?

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tuollaisia mainitsemiasi ihmisiä on valtaosa koko väestöstä. Olet marginaaliryhmissä ryssävihoineisi. Epäilen että saat enemmän sympatioita islamin vihallesi, vihaasi mustaa väestön osaa kohtaan tai ennakkoluuloillesi romaaneita kohtaan. Vihalla homoja ja muita seksuaalivähemmistöjä kohtaan voi saada punaniskoja puolellensa.

    Yritä päästää irti vihoistasi. Ei sinun tarvitse kantaa isäsi vihoja mukanasi. Isäsi oli aikansa uhri ja puri siksi hammasta yhteen, koska pelkäsi. Nyt oma mielesi on täynnä vihaa ja katkeruutta. Vapaudu vihoistasi, vapaudu helvetistäsi ja astu Jeesuksen viittoittamalle rakkauden tielle joka vie paratiisiin.

    22Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Olet ymmärtänyt kokonaan väärin. Ei meillä ole vihollisia mutta itselläsi niitä tuntuu olevan vaikka muille jakaa! Olemme tavallisia suomalaisia jotka tutkivat ja lukevat muitakin uutisia kuin provokatiivisia Iltalehtien lööppejä. Käyttäisit sinäkin aikaasi paremmin tutustumalla asioihin ennen kuin tulet tänne toistelemaan Ilta-Lehtien "totuuksia". Säästä tuollaiset agresiiviset tunteen purkaukset vaikka punttisalille tms.

    Juu, täysin aito cyobmalainenhan sinä olet ja Tassista tulee totuus siitä kuinka EU-maat on vihollisia.

    3Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Onko erikoisoperaatio myös Jeesuksen käsialaa? Jakaako Jeesus sinulle komentoja vihata EU-maita ja hävittää Ukrainan kaupunkeja?

    3Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vääristelet asioita ja haluat ymmärtää tahallasi väärin. Yhdysvaltojen CIA organisoi Ukrainan vallankumouksen koska Ukrainan johtoon haluttiin ns. Washingtonin mies joka olisi mahdollistanut Ukrainan liittymisen Yhdysvaltojen ja Israelin johtamaan sotilasliittoon. Tuo tavoite on yhä vielä voimassa EU:n päättäjien keskuudessa vaikka USA on jo mönkään menneen suunitelman haudannutkin.

    Uudet presidenttimme valitaan kieroilemalla Yhdysvalloille ja Israelille myötämielinen pelkurimainen ja kiero luopio päälikön paikalle. Tämä on mahdollista koska mediamme on keskittynyt siionistiselle Sanoma oy:lle eli nk. Erkko-medialle.

    17Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mihin se sinun puolueettomuutesi palveli Ukrainaa?

    Heti kun he päättivät hakeutua EU:n piiriin, joka on sentään vain talousliitto, Venäjä aloitti maahanhyökkäyksen. Eipä ole kummoinen palkinto puolueettomuudesta.

    Fak the ukraina.

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Uudet presidenttimme valitaan kieroilemalla Yhdysvalloille ja Israelille myötämielinen pelkurimainen ja kiero luopio päälikön paikalle. Tämä on mahdollista koska mediamme on keskittynyt siionistiselle Sanoma oy:lle eli nk. Erkko-medialle.

    Jaha, eli Stubbin siionismi sai hänet kyrpiintymään Trumppanaan ja siksi vihaat nyt häntä?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Fak the ukraina.

    Juu, te aidot cyobmalaiset meinaatte sitä kohtaloa kaikille EU-maille myös. Asia selvisi jo ja kiitos vain siitä tiedosta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mihin se sinun puolueettomuutesi palveli Ukrainaa?

    Heti kun he päättivät hakeutua EU:n piiriin, joka on sentään vain talousliitto, Venäjä aloitti maahanhyökkäyksen. Eipä ole kummoinen palkinto puolueettomuudesta.

    Minusta puolueettomuutemme palvelee ja hyödyntää ennen muita Suomea ja meitä suomalaisia. Emme voi tehdä päätöksiämme sen perusteella että suurvaltapolitiikkaan sekaantunut maailman korruptoitunen valtio hyötyisi päätöksistämme enemmän kun Suomen kansa ja Suomi maana.

    Kuten Juice Leskinenkin sen laulussaan opettaa (Ei elämästä selviä hengissä)
    -Jos johtajaks otat jonkun muun, hänen puolestaan joudut sä tappeluun, ja ainakaan misään jengissä, ei elämästä selviä hengissä.

    Nyt Suomi on menettänyt poliittisen itsenäisyytensä niin kuin presidentit Snelman, Paasikivi ja Kekkonen varoittivat. Olemme liittyneet jengiin jossa suomalaisten turvallisuus on vaarannettu!

    19Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Ukraina ei sekaantunut suurvaltapolitiikkaan ennen kuin Venäjä-niminen suurvalta sekaantui sen politiikkaan hyökkäämällä rajan yli.

    Puolueettomuus ei ainakaan niitä armeijoita ole pysäyttänyt.

    4Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sauli Niinistö on pelkuri ja typerys joka on vietävissä ja varsinkin vedätettävissä. Ei Sauli raukka kyennyt vastustamaan siionistista mediaa, CIA:ta ja Yhdysvaltain asetehtaiden kauppamiehiä käteis-salkkuineen ja muine lahjuksineen.

    Niinistö romutti Suomen pitkäaikaisen ja ennen kaikkea menestyksekkään puolueettomuuspolitiikkamme henkilökohtaisten etuisuuksien vuoksi kuten Alepan kassatyöstä maamme pääministeriksi kikkailtu Sanna Marin joka sai hopearahoikseen muhkeapalkkaisen eläkeviran Tony Blair instituutista.

    Mikäli pääministerinä olisi toiminut Erkki Tuomioja, Paavo Väyrynen tai muu yhtä kokenut, ei Niinistö olisi kyennyt myymään Suomea Yhdysvaltojen kontrolliin.

    15Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ukraina lopetti olemasta puolueeton ja alkoi tanssia Yhdysvaltojen ja EU:n tahdissa. Muuten, miksi he järjestäisivät vallankaappauksen presidentin syrjäyttämiseksi? Toisin sanoen, he ovat siirtyneet vihollisten leiriin.

    Suomen viimeisimmät presidenttimme ja ministerimme eivät ole enää Suomen ja suomalaisten etuja puolustavia poliitikkoja vaan kauppamiehiä jotka myyvät ja yksityistävät kaiken kannattavan ystävilleen ja muun poliittisen ja sotilaallisen vallan ulkovalloille. Vain heidän oma etu on tärkeintä poliitikoillemme.

    18Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Minusta puolueettomuutemme palvelee ja hyödyntää ennen muita Suomea ja meitä suomalaisia. Emme voi tehdä päätöksiämme sen perusteella että suurvaltapolitiikkaan sekaantunut maailman korruptoitunen valtio hyötyisi päätöksistämme enemmän kun Suomen kansa ja Suomi maana.

    Kuten Juice Leskinenkin sen laulussaan opettaa (Ei elämästä selviä hengissä)
    -Jos johtajaks otat jonkun muun, hänen puolestaan joudut sä tappeluun, ja ainakaan misään jengissä, ei elämästä selviä hengissä.

    Nyt Suomi on menettänyt poliittisen itsenäisyytensä niin kuin presidentit Snelman, Paasikivi ja Kekkonen varoittivat. Olemme liittyneet jengiin jossa suomalaisten turvallisuus on vaarannettu!

    Todellakin näin!

    6Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei kai sitten muuta kuin loihtimaan Neuvostoliitto ja Brezhnevit takaisin, jotta saatte fiilistellä vanhoja hyviä aikoja.

    Myös Suomen kokenein politikko on samaa mieltä !

    Mutta ei häntä kukaan kuuntele kun kaikki haluaa sotaa ja konkurssia jonka velkaantuminen ja rahojen lähetys Ukrainaan aiheuttaa.

    5Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Puolueettomuus ei merkitse sitä.

    Rahat Ukrainaan ja bensan hinta kymppiin !

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Ei todellakaan. Neukkula sentään ihan hiukkasen kunnioitti Suomen "puolueettomuutta", mutta nykyiselle veridiktaattorille se olisi kuin tervetulotoivotus hyökkäämään.

    Ja jatkuva keskisormen näyttäminen Venäjälle ei ainakaan paranna tilannetta.

    6Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ukraina lopetti olemasta puolueeton ja alkoi tanssia Yhdysvaltojen ja EU:n tahdissa. Muuten, miksi he järjestäisivät vallankaappauksen presidentin syrjäyttämiseksi? Toisin sanoen, he ovat siirtyneet vihollisten leiriin.

    Puolueettomuus on turvallisuuden tae jossa poliittinen kontrolli on omissa käsissä.

    6Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mihin se sinun puolueettomuutesi palveli Ukrainaa?

    Heti kun he päättivät hakeutua EU:n piiriin, joka on sentään vain talousliitto, Venäjä aloitti maahanhyökkäyksen. Eipä ole kummoinen palkinto puolueettomuudesta.

    Sauli Niinistön vastaava viisaus Paasikiven ja kekkosten viisauksille on että kyllä se on oma maha mikä on lähinnä. Kun joku diiliä ehdottaa niin lets make money..

    6Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä se Niinistö ei halua ruokkia Neuvostoliittoa enää?

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Ei todellakaan. Neukkula sentään ihan hiukkasen kunnioitti Suomen "puolueettomuutta", mutta nykyiselle veridiktaattorille se olisi kuin tervetulotoivotus hyökkäämään.

    Neukkula kunnioitti suomalaisia siinä määrin, että antoi Itsenäisyyden maallemme. Suomi niminen maa on siksi, koska Neuvostoliitto on antanut meille itsenäisyytemme.

    Ruotsin vallan aikana Suomi oli Ruotsin siirtomaa, Ruotsin vilja-aitta ja verojen keruu alue jonka kansalaisia Ruotsi uhrasi säälittä omissa hyökkäyssodissaan jossa Ruotsi pyrki laajentamaan hallinnollisia alueitaan.

    Yhä vielä Ruotsilla on suuri valta Suomessa jota se käyttää mm. Ruotsalaisen kansanpuolueen kautta. Tuosta esimerkkinä suomenkielisten lasten pakottaminen turhaksi koettuun pakkoruotsiin samaan aikaan kun Ruotsissa lapset opiskelevat omavalintaisia kauppakieliä josta hyötyvät paitsi lapset itse, niin myös Ruotsi.

    6Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä se Niinistö ei halua ruokkia Neuvostoliittoa enää?

    Pedofiili Niinistö on perso paitsi vuosikymmeniä nuoremille tytöille, kuin myös varallisuudelle jota Yhdysvaltojen asetehtaiden lobbarit niin avokätisesti jakavat. Israel on antanut rahoille salaisen turvapaikan pankkeihin minne lahjukset on voitu tallettaa.

    13Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei kai sitten muuta kuin loihtimaan Neuvostoliitto ja Brezhnevit takaisin, jotta saatte fiilistellä vanhoja hyviä aikoja.

    Sauli Niinistö luotsasi Suomen ansaan valtakaudellaan. Suurten voimien liittoutuminen on strateginen ansa; Jos olet voittajien puolella, pienempi maa jää suuremman orjaksi tai vasaliksi mutta jos häviäjien puolella, jäät yksin ja olet ommillasi puolustuskyvyttömänä vihaista hyökkäyksen kohteeksi joutunutta vastaan josta liitoutumisen myötä on tullut vihamielinen vastustaja joka haluaa kostaa hyökkäyksen. Sauli Niinistön typeryys on vaarantanut koko Suomen tulevaisuuden antaessaan maamme Israelin, Yhdysvaltojen ja Englantilaisten käytettäväksi suurvaltapolitiika Shakkilaudalle missä maa voidaan uhrata pelkästään siksikin, että lännen aseteollisuus saisi vettä myllyynsä.

    16Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Eikö tuo ole aika monimutkainen tapa myöntää, että Venäjä on suunnitellut hyökkäystä Suomeen?

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ukraina lopetti olemasta puolueeton ja alkoi tanssia Yhdysvaltojen ja EU:n tahdissa. Muuten, miksi he järjestäisivät vallankaappauksen presidentin syrjäyttämiseksi? Toisin sanoen, he ovat siirtyneet vihollisten leiriin.

    Ukrainalaiset eivät järjestäneet Ukrainan vallankaappausta. Ukrainan vallankaappauksen järjesti CIA jolla oli myötämielisiä (lahjottujakin) avustajia Ukrainan korruptoituneessa johdossa.

    Miksi Ukrainassa piti järjestää väkivaltainen ja laiton vallankumous sen sijaan että olisi järjestetty lailliset ja rauhanaikaiset vaalit? Syy oli sama kuin meillä Suomessakin kun suomalaiset pakoitettiin luopumaan rauhanomaisesta ja menestyksekkäästä puolueettomuuspolitiikastaan liittämällä Suomi sotilasliittoon ilman kansanäänestystä. Oli suuri vaara että kansa olisi äänestänyt "VÄÄRIN"!! Kaikki eivät kannattaneet Ukrainan laitonta ja CIA:n organisoimaa vallankumousta. Siksi Ukrainassa syttyi sisällissota vallankumouksellisten ja vastavallankumouksellisten välille. Tuo sama sota jatkuu yhä vieläkin.

    15Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Olet ymmärtänyt kokonaan väärin. Ei meillä ole vihollisia mutta itselläsi niitä tuntuu olevan vaikka muille jakaa! Olemme tavallisia suomalaisia jotka tutkivat ja lukevat muitakin uutisia kuin provokatiivisia Iltalehtien lööppejä. Käyttäisit sinäkin aikaasi paremmin tutustumalla asioihin ennen kuin tulet tänne toistelemaan Ilta-Lehtien "totuuksia". Säästä tuollaiset agresiiviset tunteen purkaukset vaikka punttisalille tms.

    Minulla monistettuja Sauli Niinistön kuvia kesämökillä ilmakivärintauluina.

    6Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ukraina ei sekaantunut suurvaltapolitiikkaan ennen kuin Venäjä-niminen suurvalta sekaantui sen politiikkaan hyökkäämällä rajan yli.

    Puolueettomuus ei ainakaan niitä armeijoita ole pysäyttänyt.

    Ehket ole tutustunut asioiden kulkuun siitä, kuinka, ketkä ja miksi Maidanin levottomuudet ja Ukrainan vallankumous ja sitä seurannut Ukrainan sisällissota toteutettiin? https://youtu.be/lfcsRsRBhF0?si=DhkR8LL1kaK3uYjO&t=14

    14Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Ehket ole tutustunut asioiden kulkuun siitä, kuinka, ketkä ja miksi Maidanin levottomuudet ja Ukrainan vallankumous ja sitä seurannut Ukrainan sisällissota toteutettiin? https://youtu.be/lfcsRsRBhF0?si=DhkR8LL1kaK3uYjO&t=14

    Ehkä haluaisit tutustua FSB:n agentin kertomukseen siitä kuinka hänen terrorijoukkonsa Venäjältä käsin saapui sisällissodan aloittamaan.
    ¨https://www.themoscowtimes.com/2014/11/21/russias-igor-strelkov-i-am-responsible-for-war-in-eastern-ukraine-a41598

    4Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ukraina lopetti olemasta puolueeton ja alkoi tanssia Yhdysvaltojen ja EU:n tahdissa. Muuten, miksi he järjestäisivät vallankaappauksen presidentin syrjäyttämiseksi? Toisin sanoen, he ovat siirtyneet vihollisten leiriin.

    Kekkonen ja Co. olivat kaikki Venäjän trolleja. Mannerheim ja Hitler olivat Miehiä!

    1Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Kekkonen ja Co. olivat kaikki Venäjän trolleja. Mannerheim ja Hitler olivat Miehiä!

    Ja Strelkov on Venäjän FSB:n agentti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mihin se sinun puolueettomuutesi palveli Ukrainaa?

    Heti kun he päättivät hakeutua EU:n piiriin, joka on sentään vain talousliitto, Venäjä aloitti maahanhyökkäyksen. Eipä ole kummoinen palkinto puolueettomuudesta.

    Voi kumpa nuo edesmenneet viisaat Presidentit olisivat voineet varoittaa Suomen kansaa Sauli Niinistöstä! Että täysi typerys nousisi Suomen presidentiksi ja liittäisi Suomen kaukaisen Yhdysvaltojen johtamaan sotilasliittoon?!? Voiko hullumpaa enää edes olla? Hän myi Suomen Yhdysvaltojen sotilasliiton etuvartioasemaksi ja vaarantaa suomalaisia ajautumasta jonkinlaisiksi nuolenkärkijoukoiksi sotaan, missä suomalaisilla ei pitäisi olla mitään tekemistä. Sauli Niistönkin voisi ampua sirkuksen ihmistykillä Tukholmaan homohuoraksi. Elinikäinen karkoitus maasta ja maahantulokielto!

    15Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Mikä teidän venäläisten kiinnostus niihin homohuoriin on? Ne näkyy yhtenään ilmestyvän teidän jutuissanne. Onko se jotain kaipaamaanne, minkä Putin vain kieltää teiltä?

    2Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Sauli Niinistön vastaava viisaus Paasikiven ja kekkosten viisauksille on että kyllä se on oma maha mikä on lähinnä. Kun joku diiliä ehdottaa niin lets make money..

    Olisko Caj-Göranin ymmärettävä se tosi-asia että Ukraina on saamassa turpiinsa ja että Ukrainan liittäminen Yhdysvaltojen sotilasliittoon ei onnistunutkaan? Voisiko Suomi käyttää Ukrainan sotaan kaavailtuja sponsorointivaroja mielummin meille Suomeen kuin hyödyttömäksi ruutisauhuksi Ukrainan siniselle taivaalle?

    12Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vanhoja aikoja on turha fiilistellä. Mutta opitut kokemukset olisi hyvä ottaa vastaan nykyiseen tilanteeseen.

    Totta puhut

    2Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Katsotaan sitten niitä kokemuksia:

    Ukraina valitsee olla sotilaallisesti liittoutumaton -> Venäjä hyökkää.

    Opimme kokemuksesta.

    No kuinkas ne yhdessä hyökkäsi Suomeen

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vääristelet asioita ja haluat ymmärtää tahallasi väärin. Yhdysvaltojen CIA organisoi Ukrainan vallankumouksen koska Ukrainan johtoon haluttiin ns. Washingtonin mies joka olisi mahdollistanut Ukrainan liittymisen Yhdysvaltojen ja Israelin johtamaan sotilasliittoon. Tuo tavoite on yhä vielä voimassa EU:n päättäjien keskuudessa vaikka USA on jo mönkään menneen suunitelman haudannutkin.

    Jälleen totuus

    2Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ukraina lopetti olemasta puolueeton ja alkoi tanssia Yhdysvaltojen ja EU:n tahdissa. Muuten, miksi he järjestäisivät vallankaappauksen presidentin syrjäyttämiseksi? Toisin sanoen, he ovat siirtyneet vihollisten leiriin.

    Kyllä näin on

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Minusta puolueettomuutemme palvelee ja hyödyntää ennen muita Suomea ja meitä suomalaisia. Emme voi tehdä päätöksiämme sen perusteella että suurvaltapolitiikkaan sekaantunut maailman korruptoitunen valtio hyötyisi päätöksistämme enemmän kun Suomen kansa ja Suomi maana.

    Kuten Juice Leskinenkin sen laulussaan opettaa (Ei elämästä selviä hengissä)
    -Jos johtajaks otat jonkun muun, hänen puolestaan joudut sä tappeluun, ja ainakaan misään jengissä, ei elämästä selviä hengissä.

    Nyt Suomi on menettänyt poliittisen itsenäisyytensä niin kuin presidentit Snelman, Paasikivi ja Kekkonen varoittivat. Olemme liittyneet jengiin jossa suomalaisten turvallisuus on vaarannettu!

    Kiitos totuudesta jonka harvat tunnustaa

    1Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ukraina ei sekaantunut suurvaltapolitiikkaan ennen kuin Venäjä-niminen suurvalta sekaantui sen politiikkaan hyökkäämällä rajan yli.

    Puolueettomuus ei ainakaan niitä armeijoita ole pysäyttänyt.

    Mikä oli se vallankumous jossa erotettiin presidentti joka ei nuollut EU:ta

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mikäli pääministerinä olisi toiminut Erkki Tuomioja, Paavo Väyrynen tai muu yhtä kokenut, ei Niinistö olisi kyennyt myymään Suomea Yhdysvaltojen kontrolliin.

    Aivan totta

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Myös Suomen kokenein politikko on samaa mieltä !

    Mutta ei häntä kukaan kuuntele kun kaikki haluaa sotaa ja konkurssia jonka velkaantuminen ja rahojen lähetys Ukrainaan aiheuttaa.

    Ukraina on perkeleen käden ojennus maailmalle

    1Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ja jatkuva keskisormen näyttäminen Venäjälle ei ainakaan paranna tilannetta.

    Ei todellakaan

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä se Niinistö ei halua ruokkia Neuvostoliittoa enää?

    Niin se on parempi ruokkia zeleneskyn pohjatonta turpaa

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Eikö tuo ole aika monimutkainen tapa myöntää, että Venäjä on suunnitellut hyökkäystä Suomeen?

    Kuka nii sanoo tottakai näin yritetään väittää mutta se ei ole totta

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Onko erikoisoperaatio myös Jeesuksen käsialaa? Jakaako Jeesus sinulle komentoja vihata EU-maita ja hävittää Ukrainan kaupunkeja?

    Ukrainan sota on Yhdysvaltalaisten juutalaisten pelureiden käsialaa jotka ovat vallassa Yhdysvalloissa. Kaikki Ukrainan maa- ja mineraalirikkaudet on pelattu Yhdysvaltojen hallintaan. Myös juutalaisomisteiset asetehtaat Yhdysvalloissa ja läntisessä Euroopassa ovat tehneet mahtavaa tulosta Ukrainan sodalla. Juutalaiset ovat kieroilleet omistamansa filmistudion avulla juutalaisen Troijan hevosen Ukrainan johtoon (Zelenskyi) joka kirjoittelee soppareihin allekirjoitukset jotka siirtävät Ukrainaan maa- ja mineraalivarat Yhdysvaltojen taloudellisen eliitin hallintaan.

    10Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Eli sodan aloittanut FSB:n agentti Strelkov olikin Moskovasta toimivien USA:n juutalaisten yhteinen operatiivi? Siinäpä sekava vyyhti.

    https://www.themoscowtimes.com/2014/11/21/russias-igor-strelkov-i-am-responsible-for-war-in-eastern-ukraine-a41598

    4Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ukraina ei sekaantunut suurvaltapolitiikkaan ennen kuin Venäjä-niminen suurvalta sekaantui sen politiikkaan hyökkäämällä rajan yli.

    Puolueettomuus ei ainakaan niitä armeijoita ole pysäyttänyt.

    Mikäli Ukraina olisi valinnut puolueettomuuden sen sijaan että lähti Yhdysvaltojen ja naton provokaattoreiden tielle, ei Ukrainan katastrofi olisi edes alkanut. https://youtu.be/2W6foeIDk2k?si=KEVfRqMdlUbK9Qrx

    10Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Suomen viimeisimmät presidenttimme ja ministerimme eivät ole enää Suomen ja suomalaisten etuja puolustavia poliitikkoja vaan kauppamiehiä jotka myyvät ja yksityistävät kaiken kannattavan ystävilleen ja muun poliittisen ja sotilaallisen vallan ulkovalloille. Vain heidän oma etu on tärkeintä poliitikoillemme.

    Suomeen olisi saatava uusi wanha presidentti, taitava diplomaatti joka voisi kyetä palauttamaan tasapainon Suomen ja Venäjän välille. Ukrainan varapresidentti Caj-Göran Stubb Ei ole kykenevä tuollaiseen tehtävään. Hän on pelkkä kiiltokuvapoika jolla on kieli syvällä eniiten maksavien takapuolessa.

    8Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei kai sitten muuta kuin loihtimaan Neuvostoliitto ja Brezhnevit takaisin, jotta saatte fiilistellä vanhoja hyviä aikoja.

    Älä edes kehtaa nämä puhuu asiaa

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Katsotaan sitten niitä kokemuksia:

    Ukraina valitsee olla sotilaallisesti liittoutumaton -> Venäjä hyökkää.

    Opimme kokemuksesta.

    Oliko Ukraina puolueeton kun soti Suomea vastaan yhdessä Venäjän kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ukraina lopetti olemasta puolueeton ja alkoi tanssia Yhdysvaltojen ja EU:n tahdissa. Muuten, miksi he järjestäisivät vallankaappauksen presidentin syrjäyttämiseksi? Toisin sanoen, he ovat siirtyneet vihollisten leiriin.

    Tulevilta epäisänmaallisilta vieraiden valtioiden kätyripresidenteiltä ei voi odottaa samankaltaisia viisauksia kuin Paasikivi ja Kekkonen ovat aikaan lausuneet. Tulevat presidentin kykenevät korkeintaan jälkiviisauteen, jos siihenkään?

    2Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Tulevilta epäisänmaallisilta vieraiden valtioiden kätyripresidenteiltä ei voi odottaa samankaltaisia viisauksia kuin Paasikivi ja Kekkonen ovat aikaan lausuneet. Tulevat presidentin kykenevät korkeintaan jälkiviisauteen, jos siihenkään?

    Juu, kaikkiin EU-maihin pitäisi saada hyökätä, eikö vain?

    1Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Siinä tapauksessa Suomen oli aikakin liittyä Natoon, koska me olemme olleet EUn jäsen vuodesta -95 ja sinähän nyt paljastit sen tekevän meistä Venäjän vihollisen.

    Kiitos tiedosta.

    Sauli Niinistö ei tiennyt eikä tiedä historiasta yht-ään mitään! Hänen kanssaan on vaikeaa keskustella koska Sauli ei ole milloinkaan ollut se penaalin terävin kynä. Saulin kanssa voi juoda tupposen jos on Shakkilauta saatavilla. Mitään rikasta tai järkevää keskustelua Saulilta on turha odottaa.

    7Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Neukkula kunnioitti suomalaisia siinä määrin, että antoi Itsenäisyyden maallemme. Suomi niminen maa on siksi, koska Neuvostoliitto on antanut meille itsenäisyytemme.

    Ruotsin vallan aikana Suomi oli Ruotsin siirtomaa, Ruotsin vilja-aitta ja verojen keruu alue jonka kansalaisia Ruotsi uhrasi säälittä omissa hyökkäyssodissaan jossa Ruotsi pyrki laajentamaan hallinnollisia alueitaan.

    Yhä vielä Ruotsilla on suuri valta Suomessa jota se käyttää mm. Ruotsalaisen kansanpuolueen kautta. Tuosta esimerkkinä suomenkielisten lasten pakottaminen turhaksi koettuun pakkoruotsiin samaan aikaan kun Ruotsissa lapset opiskelevat omavalintaisia kauppakieliä josta hyötyvät paitsi lapset itse, niin myös Ruotsi.

    Koska Suomi tukee Ukrainan vallankumouksellisia hyökkääjiä, niin onko Suomi voittajan puolella? Sauli Niinistö ja Caj-Göran Stubb on tukenut Ukrainaa reilulla neljällämiljardilla eurolla ottamalla velkaa jota tulevat sukupolvet joutuvat lyhentämään!

    Kumpi on tullut kalliimaksi, se että Sauli Niinistöstä ja Caj-Göranista tuli Suomen presidenttejä, vai se, että Suomi on sekaantunut Ukrainan sotaan mm. tukemalla Ukrainan vallan kaapanneita ja esim. Svopoda puoluetta tuolla neljällämiljardilla eurolla?

    8Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Juu, täysin aito cyobmalainenhan sinä olet ja Tassista tulee totuus siitä kuinka EU-maat on vihollisia.

    Kertoisiko kukaan mikä on tuo cyobmalainen? Onko termi Raamatusta, vai mistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ukraina ei sekaantunut suurvaltapolitiikkaan ennen kuin Venäjä-niminen suurvalta sekaantui sen politiikkaan hyökkäämällä rajan yli.

    Puolueettomuus ei ainakaan niitä armeijoita ole pysäyttänyt.

    Ukrainan sota ja koko katastrofi alkoi kun Yhdysvallat (Joe Biden/ Barac Obama) koettivat liittää Ukrainan sotilasliittoonsa järjestämällä Maidanin levottomuudet ja sitä seuranneen Ukrainan vallankumouksen minkä tarkoituksena oli saada Washingtonin mies johtajan paikalle joka olisi siirtänyt Ukrainan vallan Yhdysvalloille ja tehnyt Ukrainasta saman kaltaisen vasalin itselleen kuin esim. Suomesta.

    3Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    No kuinkas ne yhdessä hyökkäsi Suomeen

    Ukraina ei vallinnut olla sotilaallisesti liitoutumaton koska Englanti esti rauhansopimuksen allekirjoittamisen. Englannin silloinen pääministeri, pörrötukka Boris Johnson esti Ukrainan Zelenskyin ja Venäjän välisen rauhansopimuksen allekirjoittamisen (Minsk 2)

    4Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Neukkula kunnioitti suomalaisia siinä määrin, että antoi Itsenäisyyden maallemme. Suomi niminen maa on siksi, koska Neuvostoliitto on antanut meille itsenäisyytemme.

    Ruotsin vallan aikana Suomi oli Ruotsin siirtomaa, Ruotsin vilja-aitta ja verojen keruu alue jonka kansalaisia Ruotsi uhrasi säälittä omissa hyökkäyssodissaan jossa Ruotsi pyrki laajentamaan hallinnollisia alueitaan.

    Yhä vielä Ruotsilla on suuri valta Suomessa jota se käyttää mm. Ruotsalaisen kansanpuolueen kautta. Tuosta esimerkkinä suomenkielisten lasten pakottaminen turhaksi koettuun pakkoruotsiin samaan aikaan kun Ruotsissa lapset opiskelevat omavalintaisia kauppakieliä josta hyötyvät paitsi lapset itse, niin myös Ruotsi.

    Sauli Niinistö tulisi vangita Riihimäen keskusvankilaan maanpetturuudesta!

    1Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Sauli Niinistö tulisi vangita Riihimäen keskusvankilaan maanpetturuudesta!

    Siis tarkoitan tietysti Venäjän maan pettämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Suomen viimeisimmät presidenttimme ja ministerimme eivät ole enää Suomen ja suomalaisten etuja puolustavia poliitikkoja vaan kauppamiehiä jotka myyvät ja yksityistävät kaiken kannattavan ystävilleen ja muun poliittisen ja sotilaallisen vallan ulkovalloille. Vain heidän oma etu on tärkeintä poliitikoillemme.

    Suomi on myyty ja maa on melkein loppuun kaluttu luu. Ainoa mitä on jäljellä on kansalaisten henki joka voidaan uhrata suurvaltapolitiikan tai suurien asetehtaiden intressien hyväksi, ja niin, hyvät peruskalliot ja vakaat luonnonolot jotka tekevät Suomesta ihanteellisen ydinjätteiden kaatopaikan.

    Noilla kierot ja ahneet poliitikkomme voivat tehdä yhä kauppaa koska muuten melkein kaikki on jo menetetty!

    2Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vääristelet asioita ja haluat ymmärtää tahallasi väärin. Yhdysvaltojen CIA organisoi Ukrainan vallankumouksen koska Ukrainan johtoon haluttiin ns. Washingtonin mies joka olisi mahdollistanut Ukrainan liittymisen Yhdysvaltojen ja Israelin johtamaan sotilasliittoon. Tuo tavoite on yhä vielä voimassa EU:n päättäjien keskuudessa vaikka USA on jo mönkään menneen suunitelman haudannutkin.

    Nykypresidentit ovat isänmaanpettureita ja ahneita kauppamiehiä jotka myyvät vaikka vanhan isoäitinsä eniiten tarjoavalle. Heille Suomi ja suomalaiset on vain halpaa kauppatavaraa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tuollaisia mainitsemiasi ihmisiä on valtaosa koko väestöstä. Olet marginaaliryhmissä ryssävihoineisi. Epäilen että saat enemmän sympatioita islamin vihallesi, vihaasi mustaa väestön osaa kohtaan tai ennakkoluuloillesi romaaneita kohtaan. Vihalla homoja ja muita seksuaalivähemmistöjä kohtaan voi saada punaniskoja puolellensa.

    Yritä päästää irti vihoistasi. Ei sinun tarvitse kantaa isäsi vihoja mukanasi. Isäsi oli aikansa uhri ja puri siksi hammasta yhteen, koska pelkäsi. Nyt oma mielesi on täynnä vihaa ja katkeruutta. Vapaudu vihoistasi, vapaudu helvetistäsi ja astu Jeesuksen viittoittamalle rakkauden tielle joka vie paratiisiin.

    Luemme päivittäin lehdistä kuinka Suomi ja Venäjä on laitettu vihanpitoon toistensa kanssa. Menestyksekkään puolueettomuuspolitiikkamme romuttamisen jälkeen olemme ajautuneet vihamielisiin suhteisiin naapurimaamme Venäjän kanssa. Toivotaan ettei suomalaisia pelata sotaan, niin kuten ukrainalaisille on käynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Diman toistuvat uhkailut muulle maailmalle kertovat aika paljon siitä, mitä Venäjä pelaa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ukraina lopetti olemasta puolueeton ja alkoi tanssia Yhdysvaltojen ja EU:n tahdissa. Muuten, miksi he järjestäisivät vallankaappauksen presidentin syrjäyttämiseksi? Toisin sanoen, he ovat siirtyneet vihollisten leiriin.

    Meidän nykyisillä presidenteillämme ei ole enää sellaista auktoriteettiä kuin Kekkosella ja häntä edeltävillä presidenteillämme. Kaikki mikä on voitu myydä, on myyty. Itsenäisyydestä ei ole jäljellä kuin kaunis muisto. Suomen presidentit ovat ulkovaltojen marionetteja ilman omaa tahtoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä se Niinistö ei halua ruokkia Neuvostoliittoa enää?

    Eiköhän se ollut Neuvostoliitto kun ruokki meitä suomalaisia aikanaan. Suomi hyötyi idänkaupasta huomattavasti enemmän kuin Neuvostoliitto siitä, että kävi Suomen kanssa kauppaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Sörselsön kävi aloittamassa Ukrainan sodan? Mitä se sitten teki? Elääkö Sörselsön vielä?

    Strelkov oli mukana kun Ukrainan laitonta ja väkivaltaista vallankumousta vastustaneet Itä- Ukrainan asukkaat aloittivat puolustustaistelunsa heitä vastaan hyökänneitä lännen tukemia vallankumouksellisia vastaan.

    Myöhemmin Strelkov karkoitettiin Itä-Ukrainasta koska ilmeisesti petti Itä-Ukrainalaisia päästämällä vallankumoukseliset vapaasti etenemään Itä-Ukrainan hallitsemille alueille.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Juu, te aidot cyobmalaiset meinaatte sitä kohtaloa kaikille EU-maille myös. Asia selvisi jo ja kiitos vain siitä tiedosta.

    Cyomb on planeetta kolmaneksi lähimmässä linnunradassa maapallosta käsin laskettuna. Joissakin uskonnoissa tuolta planeetalta karkoitettuja ihmisiksi naamioituneita cyombmalaisia vaikuttaa keskuudessamme.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mikäli pääministerinä olisi toiminut Erkki Tuomioja, Paavo Väyrynen tai muu yhtä kokenut, ei Niinistö olisi kyennyt myymään Suomea Yhdysvaltojen kontrolliin.

    Äkkiä se unohtuu näköjään. Ei edes sataa vuotta edellisistä turpakeikoista ja taas ahneet vallanpitäjämme ovat vaarantaneet suomalaisten turvallisuuden myymällä Suomen Yhdysvaltojen pelinappulaksi suurvaltapolitiikan pelilaudalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä se Niinistö ei halua ruokkia Neuvostoliittoa enää?

    Ehkei Niinistö halua ruokkia Neuvostoliittoa ihan vain siksikin koska kommunistista Neuvostoliittoa ei ole olemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Ehkei Niinistö halua ruokkia Neuvostoliittoa ihan vain siksikin koska kommunistista Neuvostoliittoa ei ole olemassa.

    Kerro se niille, jotka haluavat lisää "idänkauppaa" vielä sittenkin kun tankit jo vyöryvät päälle rajan takaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    No kuinkas ne yhdessä hyökkäsi Suomeen

    Jos tarkoitat Neuvostoliiton kanssa käytyä ns. Jatkosotaa 1941-44 niin siinä nimenomaan Suomi hyökkäsi Neuvostoliittoon, eikä siten kun meille esitetyssä valheellisessa uhritarinassa, että Neuvostoliitto olisi hyökännyt Suomeen. https://youtu.be/XH89le5vi7o?si=tHkZpIWaLPwz2V5D&t=9

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mihin se sinun puolueettomuutesi palveli Ukrainaa?

    Heti kun he päättivät hakeutua EU:n piiriin, joka on sentään vain talousliitto, Venäjä aloitti maahanhyökkäyksen. Eipä ole kummoinen palkinto puolueettomuudesta.

    Suomea haetaan sotaan ja suomalaiset uhrataan samalla tavalla suurvaltapolitiikan pelilaudalla kuin ukrainalaisetkin. Propaganda vain kiihtyy kihtymistään kuten ennen sotaa on tapana.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Suomea haetaan sotaan ja suomalaiset uhrataan samalla tavalla suurvaltapolitiikan pelilaudalla kuin ukrainalaisetkin. Propaganda vain kiihtyy kihtymistään kuten ennen sotaa on tapana.

    Ainoa mahdollinen sotaan hakija on se sinun pomosi siellä Kremlissä, jos hän päättää hyökätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mitä te enää yritätte CIA:sta höpöttää? Koko juoni paljastui jo tuossa edellä kun menitte möläyttämään jo EU:n jäsenyyden tekevän maista teidän vihollisianne.

    Joskus on vain parempi miettiä ensin.

    Niinistö myi pelkuruuttaan Suomen CIA:n hallintaan. Nyt Suomen tie on sodan ja turvattomuuden tie kun puolueettomuuspolitiikan aikaan vallitsi turvallinen rauha ja tasapaino lännen ja idän välillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Niinistö myi pelkuruuttaan Suomen CIA:n hallintaan. Nyt Suomen tie on sodan ja turvattomuuden tie kun puolueettomuuspolitiikan aikaan vallitsi turvallinen rauha ja tasapaino lännen ja idän välillä.

    Sinä olisit halunnut myydä sen FSB:lle, mutta pirskules kun et ehtinyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Puolueettomuus ei merkitse sitä.

    Suomen puolueettomuuspolitiikka merkitsi sitä, että hyviä suhteita pyrittiin vaalimaan kaikkiin ilmansuuntiin. Suomeen luotettiin niin lännessä kuin idässäkin. Suomi hyväksyttiin puolueettomana maana rauhansopimusten yms. neuvottelupaikaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Ukraina on perkeleen käden ojennus maailmalle

    Ukraina on Euroopan prs:seen-reikä, oikea mätäpaise! Korruption saastuttama, roistojen ja oligarkien hallitsema maa minkä presidenttinä tämän päivän Juudas joka juoksuttaa ukrainalaiset kuolemaan.

    Äänestä

"Pidä ystävät lähellä ja venäliset kaukana"

Äänestä
  • Edesmenneen Yhdysvaltojen ulkoministerin Henry Kissinger neuvo:

    On ehkä vaarallista olla amerikkalaisten vihollinen, mutta tappavaa on olla heidän ystävänsä.

    Ukrainan johtajat myivät Ukrainan USA:n hallintaan ja kuinkas sitten kävikään?

    Urho Kekkonen:

    Suomen EI pidä sekaantua suurvaltapolitiikkaan koska siinä pelissä voi "polttaa näppinsä".

    Ovatko ukrainalaiset polttaneet näppinsä? Jos minulta kysytään, niin vähintäänkin ja vähän päälle.

    13Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Edesmenneen Yhdysvaltojen ulkoministerin Henry Kissinger neuvo:

    Ukrainan Länsimieliset johtajat tekivät kohtalokkaan virheen päästämällä USA:n Ukrainan politiikkaan. Nyt Ukraina on menettänyt mineraali- ja luonnon varansa USA:lle ja nyt Ukrainan viljelysmaatkin ovat siirtymässä USA:n hallintaan.

    15Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mikähän ihme olisi ajanut ukrainalaiset sellaiseen päätökseen?

    Ai niin joo, reilu neljä vuotta Venäjän käymää valloitussotaa voi olla melko iso vaikutin.

    Täsmälleen näin.

    Ukraina lähti jenkkien kanssa marjaan, ja tulos on päivittäin nähtävissä uutisissa.

    Minne jenkit vievät "länsimaista demokratiaansa", siellä kriisit ja epäjärjesty, itku ja parku, tuho ja hävitys.

    4Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Juuh, ukrainalaiset tekivät anteeksiantamattoman päätöksen haluta EU:n jäseneksi ja siitä ne on ehdottomasti ansainneet sen, että Putin hävittää kaupunkeja maan tasalle.

    6Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ukraina heittäytyi USA:n vietäväksi ennen Maidania ja ennen Ukrainan laitonta ja väkivaltaista vallankumousta. Venäjä liittyi Itä-Ukrainan puolustusrintamaan vasta 2022 kun USA:n aiheuttama katastrofi oli ollut "käymässä" jo kahdeksan vuotta!

    12Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ukraina heittäytyi USA:n vietäväksi ennen Maidania ja ennen Ukrainan laitonta ja väkivaltaista vallankumousta. Venäjä liittyi Itä-Ukrainan puolustusrintamaan vasta 2022 kun USA:n aiheuttama katastrofi oli ollut "käymässä" jo kahdeksan vuotta!

    Ilmeisesti FSB:n Strelkov ei ollut saanut sitä ukaasia, koska hänen asejoukkonsa tunkeutui Venäjältä Ukrainan puolelle aloittamaan sen sodan 2014.

    https://www.themoscowtimes.com/2014/11/21/russias-igor-strelkov-i-am-responsible-for-war-in-eastern-ukraine-a41598

    Kannattaa aina tarkistaa, mikä se Moskovan viimeisin linja on.

    9Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mikähän ihme olisi ajanut ukrainalaiset sellaiseen päätökseen?

    Ai niin joo, reilu neljä vuotta Venäjän käymää valloitussotaa voi olla melko iso vaikutin.

    ” Kansani pelastumiseen ja onnelliseen tulevaisuuteen en hetkeksikään ole menettänyt uskoani.

    Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi.”

    Presidentti Risto Ryti

    Myös Ukrainan pahimmat viholliset ovat olleet koko ajan heidän keskuudessaan ja vielä johtavilla paikoilla jopa. Ukrainan presidentti on ollut todellinen ydinpommi ukrainalaisille! Hän on saattanut ukrainalaiset perikatoon.

    10Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Miten kauheaa, hän jopa haluaa Ukrainan liittyvän EU:n jäseneksi ja tehän olette jo suoraan möläyttäneet EU:n jäsenyyden tekevän maasta teidän vihollisenne.

    5Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Täsmälleen näin.

    Ukraina lähti jenkkien kanssa marjaan, ja tulos on päivittäin nähtävissä uutisissa.

    Minne jenkit vievät "länsimaista demokratiaansa", siellä kriisit ja epäjärjesty, itku ja parku, tuho ja hävitys.

    Merkittävimmät maat joihin jenkit veivät länsimaista demokratiaa olivat Saksa, Japani ja Italia.

    Nyt 81 vuotta rauhaa, hyvinvointia ja melko hyvää järjestystä jokaisessa. No hyvinvoinnin kehittyminen kieltämättä otti oman aikansa.

    Epäsuorasti vienti kohdistui lopulta myös suurimpaan osaan Itä-Eurooppaa, kun olivat jo kauan sitten nähneet noiden kolmen maan ja monen muun Yhdysvaltain eurooppalaisen ystävän upeat onnistumiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mikähän ihme olisi ajanut ukrainalaiset sellaiseen päätökseen?

    Ai niin joo, reilu neljä vuotta Venäjän käymää valloitussotaa voi olla melko iso vaikutin.

    Se on se sama ihme joka johti Ukrainan sotaan Venäjääkin vastaan. Ukrainan judaistit onnistuivat kikkailemaan TV-koomikkona aiemmin työskennelleen uskonveljensä Ukrainan presidentiksi joka lahjoitti Ukrainan luonnonvarat Yhdysvaloissa olevien uskonveljiensä hallintaan. Judaistit ovat onnistuneet hyödyntämään Zelenskyin presidentiyden sataprosenttisesti!

    8Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Juuh, ukrainalaiset tekivät anteeksiantamattoman päätöksen haluta EU:n jäseneksi ja siitä ne on ehdottomasti ansainneet sen, että Putin hävittää kaupunkeja maan tasalle.

    Ei ukrainalaisten haluja kyselty kun Yhdysvallat järjesti laittoman ja väkivaltaisen vallankumouksensa Ukrainaan. Jos ukrainalaisilta olisi haluttu kysyä, olisi odotettu tulevia presidentinvaaleja jolloin valta olisi voinut vaihtua demokraattisesti ilman väkivaltaa.

    7Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ukrainan parlamentin haluja kyseltiin ja ne halusivat 328 - 0 äänillä Janun ulos presidentin virasta.

    Ja sekään ei ole Venäjän asia.

    3Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Aivan, eli Zelenskyin valinta vuonna 2019 jotenkin taannehtivasti aiheutti Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan 2014, koska Putinin piti päästä käymään vernichtungskriegiä juutalaisia vastaan.

    Miten päin teillä kellot kulkee siellä Venäjän puolella?

    4Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Juuh, ukrainalaiset tekivät anteeksiantamattoman päätöksen haluta EU:n jäseneksi ja siitä ne on ehdottomasti ansainneet sen, että Putin hävittää kaupunkeja maan tasalle.

    Olet käsittänyt väärin tai unohdat ehkä tahallasi sen, että Ukrainan konflikti ja sitä seurannut katastrofi aiheutui pelkästään siitä, että CIA halusi vaihtaa Ukrainan johtoon ns. Washingtonin miehen joka olisi liittänyt Ukrainan Yhdysvaltojen sotilasliittoon.

    6Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ukrainan Länsimieliset johtajat tekivät kohtalokkaan virheen päästämällä USA:n Ukrainan politiikkaan. Nyt Ukraina on menettänyt mineraali- ja luonnon varansa USA:lle ja nyt Ukrainan viljelysmaatkin ovat siirtymässä USA:n hallintaan.

    Nimenomaan näin

    4Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    ” Kansani pelastumiseen ja onnelliseen tulevaisuuteen en hetkeksikään ole menettänyt uskoani.

    Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi.”

    Presidentti Risto Ryti

    Myös Ukrainan pahimmat viholliset ovat olleet koko ajan heidän keskuudessaan ja vielä johtavilla paikoilla jopa. Ukrainan presidentti on ollut todellinen ydinpommi ukrainalaisille! Hän on saattanut ukrainalaiset perikatoon.

    Kerrankin joku sanoo totuuden

    3Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Se on se sama ihme joka johti Ukrainan sotaan Venäjääkin vastaan. Ukrainan judaistit onnistuivat kikkailemaan TV-koomikkona aiemmin työskennelleen uskonveljensä Ukrainan presidentiksi joka lahjoitti Ukrainan luonnonvarat Yhdysvaloissa olevien uskonveljiensä hallintaan. Judaistit ovat onnistuneet hyödyntämään Zelenskyin presidentiyden sataprosenttisesti!

    Kiitos totuudesta

    3Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Ukrainan parlamentin haluja kyseltiin ja ne halusivat 328 - 0 äänillä Janun ulos presidentin virasta.

    Ja sekään ei ole Venäjän asia.

    Ei pidä paikkaansa

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ei ukrainalaisten haluja kyselty kun Yhdysvallat järjesti laittoman ja väkivaltaisen vallankumouksensa Ukrainaan. Jos ukrainalaisilta olisi haluttu kysyä, olisi odotettu tulevia presidentinvaaleja jolloin valta olisi voinut vaihtua demokraattisesti ilman väkivaltaa.

    Ukrainan ihan itse ei enää halunnut olla venäjän vasallivaltio.

    1Äänestä

  • "Pidä ystävät lähellä ja cyombmalaiset vielä lähempänä"

    Äänestä

Kekkonen Hkrutshvistä: paviaani lauma johtaja. Ja sen muistelmissa lainkaan niistä pitänyt. Ym. Lukekaas ja samoin mitä Paasikivi ajattelin...

Äänestä

Et ole lukenut mitä todella Kekkonen ja Pasikivi ajatelivat noita rusnyoista. Aivoinvana et ole ottanut edes selvää näistä asioista joita koitat nyt kertoa. Il.eisesti teillä ei ole lähdekirjojs saatavilla siellä Pietarissa. Tai muuten koitatte rusnyat ropakantaa tänne päin heittää mut se ei Suomessa Suomalaisiin tehoa rusnya

Äänestä
  • Rauhoituhan santtunen ettei suljeta kokonaan laitokseen, vai onko suljettu jo?

    3Äänestä

  • Paaasikiveen kannattaisi perehtyä enemmänkin jos haluaa historiaan perehtyä. Korjasin kirjoitusvirheesi kompensaatiolla, ole hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Paaasikiveen kannattaisi perehtyä enemmänkin jos haluaa historiaan perehtyä. Korjasin kirjoitusvirheesi kompensaatiolla, ole hyvä.

    Paasikiveä moititiin aikaanaan siitä kun Paasikivi osallistui Neuvostoliiton voitonjuhliin. Vanhat änkyrät ja suomenruotsalaiset rintamakarkurit olivat vihaisia Paasikivelle ja syyttivät Paasikiveä ryssien nuoleskelijaksi. Paasikivi vastasi ettei kumartaminen maksanut mitään ja että hyvien suhteiden vaaliminen kaikkiin ilmansuuntiin on Suomen etu.

    16Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Rauhoituhan santtunen ettei suljeta kokonaan laitokseen, vai onko suljettu jo?

    Mormooni santtunen on siirtynyt anonyymiksi koska kirkosta on kehoitettu toimimaan niin. Santtunen on mainehaitta Mormoonikirkolle!

    2Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mormooni santtunen on siirtynyt anonyymiksi koska kirkosta on kehoitettu toimimaan niin. Santtunen on mainehaitta Mormoonikirkolle!

    Santtunen on mainehaitta myös tällekkin keskustelupalstalle ja epäilemättä koko suvulleen..

    2Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Paasikiveä moititiin aikaanaan siitä kun Paasikivi osallistui Neuvostoliiton voitonjuhliin. Vanhat änkyrät ja suomenruotsalaiset rintamakarkurit olivat vihaisia Paasikivelle ja syyttivät Paasikiveä ryssien nuoleskelijaksi. Paasikivi vastasi ettei kumartaminen maksanut mitään ja että hyvien suhteiden vaaliminen kaikkiin ilmansuuntiin on Suomen etu.

    Totta

    1Äänestä

Pasha on jo osunut tuulettimeen. Sen näkee heimopäällikön naamasta.

Äänestä

Älä koskaa luota venäläiseen. Viisaus pätee edelleen.

1Äänestä

Älä koskaan luota jenkkiin. Se maa on yksi valheiden pesä. Nyt nämä emävalehtelijat ovat taas valeillaan saaneet Lähi-idän liekkeihin.

Euroopalle ja Suomelle tämä poikii lähivuosina miljoonittain uusia pakolaisia.

Miellyttävä piirre sentään, että mitä nettisivuja olen lukenut, niin yhä suurenevaan osaan amerikkalaisia tuo valehtelu, millä USA sotiinsa on aina lähtenyt, ei enää mene läpi. Raamattuvyöhykeläiset ja muut sionistit sen sijaan ovat menetettyjä tapauksia, he hurraavat kun Israel lahtaa pikkutyttöjä!

3Äänestä
  • Jenkit on Israelin verikoira joka tekee niin kuin Israel käskee tekemään.

    3Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Jenkit on Israelin verikoira joka tekee niin kuin Israel käskee tekemään.

    Aikookohan Israel pitää kaikkia EU-maita vihollisinaan, kuten te Venäjällä jo myönnätte Kremlissä jo ajateltavan?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Aikookohan Israel pitää kaikkia EU-maita vihollisinaan, kuten te Venäjällä jo myönnätte Kremlissä jo ajateltavan?

    Israel ei tule pitämään EU-maita vihollisinaan vaan vasaleinaan kuten Yhdysvaltoja, minkä varjoista Israel ja judaistit toimivat.

    4Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Israel ei tule pitämään EU-maita vihollisinaan vaan vasaleinaan kuten Yhdysvaltoja, minkä varjoista Israel ja judaistit toimivat.

    Ymmärretty, juutalaisten kalakauppiaiden vuoksi Putinin on siis saatava tuhota koko EU.

    Äänestä

  • Ehdottomasti samaa mieltä

    Äänestä

Molemmat pitivät Neuvostoliittoakin ikuisena.

1Äänestä

Näin on päässyt käymään ja bensan ja energian hinnat taivaissa. Mikäli suhteet olisi pidetty, niin Suomi olisi hyötynyt julmasti tilanteesta ja saanut lähes ilmaista energiaa Venäjältä vaikka vientiin muuhun Eurooppaan. Nyt on tössitty ja kunnolla.

3Äänestä
  • Juu, normaalit suhteethan toimivat Ukrainallekin kunnes Venäjä päätti toisin.

    Äänestä

  • Ihan totta puhut

    Äänestä

Pelkurit pysyköön menneissä saduissa pois muiden jaloista.

Äänestä

Nykypäättäjät eivät ole kokeneet sotaa ja haluavat siksi saada sen aikaiseksi. Ovat katselleet liikaa amerikkalaisia elokuvia, jossa länsimainen "sankari" voittaa aina. Ovat täysin harhakuvitelmien varassa. Historiasta ei ole opittu mitään, koska ovat nukkuneet historiantunnit. Korkeimmat päättäjämme elävät harhojen vallassa nyt.

1Äänestä

Häkkänen esti "aikoinaan" yli kymmentä ihmistä mm. viittä lasta pääsemästä pakoon varsinaista murhaajaa, joka teurasti heidät (lapset ym.) kaikki. Orpo muodosti "aikoinaan" kahden muun kanssa salaisen murhaliiton jonka toimesta toinen näistä miehistä (Jacques Chirac) murhasi nukkuvan miehen, koska tämä mies ei suostunut antamaan tytärtään puolisoksi näille kahdelle muulle (Orpo+?). Orpo murhautti myös "aikoinaan" miehen, koska epäili tämän vehkeilevän erästä toista miestä vastaan. Orpo ja Häkkänen pyrkimyksenä on lietsoa sotaa omien päämääriensä toteuttamiseksi (väärän kunnioituksen ja murhaliitojensa peittämiseksi) ja vallan saamiseksi (armeijan kautta). Niin että tälläistä vallan käyttöä.

Äänestä
  • Orpo ja Häkkänen ennemmin lietsoo sotaan ja vetävä siihen mukaan muutkin kuin pyrkii rauhaan .

    Äänestä

  • Orpon ja erään toisen miehen (Pete Hegseth) salaliittolainen, joka murhasi tuon nukkuvan miehen oli vuonna 1995 Ranskan silloinen presidentti Jacques Chirac joka päätti tehdä ydinkokeita Mururoan atolleilla. Kova hinku noilla kolmella on sotia ja lisätä ydinaseistusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Orpon ja erään toisen miehen (Pete Hegseth) salaliittolainen, joka murhasi tuon nukkuvan miehen oli vuonna 1995 Ranskan silloinen presidentti Jacques Chirac joka päätti tehdä ydinkokeita Mururoan atolleilla. Kova hinku noilla kolmella on sotia ja lisätä ydinaseistusta.

    Montako sotaa Orpo on aloittanut ja montako Putin?

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Montako sotaa Orpo on aloittanut ja montako Putin?

    Kumpikaan noista edellä mainituista eivät ole aloittaneet ainakaan sotaa Ukrainassa. Molemmat ovat tosin lyöneet lusikkansa soppaan Maidanin väkivaltaisuuksien, Ukrainan vallankumouksen ja sitä seuranneen Ukrainan sisällissodan jälkeen. Suomi Yhdysvaltojen käskystä ja Putin suojellakseen maansa turvallisuutta.https://youtu.be/lfcsRsRBhF0?si=YZhEq_Dc0l2cXgfX&t=18

    5Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Ei näytä tämä FSB:n Strelkov tietävän ihan samaa kuin sinä:
    https://www.themoscowtimes.com/2014/11/21/russias-igor-strelkov-i-am-responsible-for-war-in-eastern-ukraine-a41598

    Mutta hänhän vain olikin paikan päällä, toisin kuin sinä.

    Äänestä

Ei ollut mitään syytä liittyä Natoon, vaikka sotapropagandalehtemme niin julistivat.

1Äänestä
  • Suomi ei liittynyt Natoon sotapropagandalehtien vuoksi, vaan Venäjän aloittamien hyökkäyssotien vuoksi.

    Äänestä

Mielenkiintoinen ilmiö tuo Kekkosen kaksijakoisuus suhteissaan muihin ihmisiin. Toisaalta hän oli kova sotilas joka meni vapaaehtoisena johtamaan teloitusryhmää 1918 ja toimi sitten Etsivässä keskuspoliisissa jahtaamassa kommunisteja ja Valpon kovanyrkkisenä kuulustelijana, äänesti Talvisodan päättämistä vastaan ja sitä rataa. Toisaalta tietynlaiset maailmannaiset pitivät häntä vuosikymmenet lyhyessä lieassa, Anne-Marie Snellman ja Anita Hallama, esimerkiksi, kukin vuorollaan. Hallamasta Kekkonen yritti pyristellä irti mutta nainen ei päästänyt. Tästä kertoo esimerkiksi viimeinen hoito Maarit Tyrkkö kirjoissaan, ja Hallama itsekin omassaan. Kekkonen myös tekaisi yhden kaverinsa vaimolle tämän Jussi-pojan (kts. Jussi Mäkinen: "Keskustelen Kekkosen kanssa") - ja nämä ovat vain julkisuuteen tulleita juttuja. Mitä lienee jäänytkään piiloon? Millainen psyyke on miehellä joka pitää sairaan ystävänsä vaimoa huoranaan, riippumatta siitä mitä tämä itse haluaa? Jotenkin tulee mieleeni, että Kekkonen pohjimmiltaan oli metsäläinen Kainuusta, oli oppinut kovuuden, petoksen, opportunismin ja raakuuden miehiä kohtaan, mutta ei osannut ollenkaan pärjätä vahvojen tekijänaisten kanssa. Oli saanut sivistyksen pintakiillon mutta ei sisäistänyt sen syvintä olemusta.

2Äänestä
  • Kekkosesta tulikin mieleen Trump. Kekkonen oli kuin esitrump, vallanhimoinen sanelija joka käytti säälimättä valtaa kotimaan politiikassa. Lukuisat naissuhteet ja juopottelut pidettiin lehdistöltä salassa. Ulkopolitiikan hän ulkoisti Kremlin päättäjiin. Suomessahan edelleen on UKK puistoa UKK instituutio ja ties mitä liitettyä hänen nimeen.

    Äänestä

"Suomen ei tulisi milloinkaan liittoutua Venäjän vihollisiin koska sellaisessa tapauksessa Suomi menettäisi poliittisen itsenäisyytensä ja vaara että Suomen alueesta tulisi taistelukenttä Venäjän ja läntisten valtatahojen kanssa kasvaa merkittävästi."
Ei ollut mitään järkeä liittyä Natoon. No, kansahan ei siitä saanut edes äänestää.

2Äänestä

Ne Miehet olivat oikeassa

1Äänestä
  • R yssien tappamisesta jokahenkilön oikeus tv. Suomem Kansa.

    Äänestä

Paasikivi ei taatusti ollut mikään Neuvostoliiton ystävä, eikä hän ikinä hyväksynyt YYA pakkosopimusta, eli pakkoliittoumaa Neuvostoliiton kanssa, hän yritti venyttää tätä pakkosopimusta mahdollisimman pitkään joutuen saneltuna taipumaan viimein. Silloin YYA aikaan ei ollut poliittista itsenäisyyttä, toisin kuin tänään.

Äänestä

Paasikivi ja Kekkonen olivat ryssän perseenuolijoita, Kekkonen käytti neuvostoliittoa omiin tarkoituksiin? Nyt suomi kuuluu länsimaiden piiriin, kuten kaikki entiset Varsovanliiton maat, niin se hajosi "rauhan liitto" kun kaikki naapurit saivat tarpeekseen neuvostoliiton avusta? Tankeilla tultiin auttamaan ettei vaan langettu länsimaiden hapatukseen? Aina olen ihmetellyt eikö kukaan ryssän diktaattori ajattele, miksi kaikki naapurit vihaa meitä? Joskus joku kuvitteli että venäjä/neuvostoliitto olisi suurvalta, kun ihmiset eli kurjuudessa niin saatiin aseita tehtyä? Atomi aseet vakoiltiin Amerikasta eihän ryssä mitään keksinyt?

Äänestä

Ilolla luen totuuden ja murheellisena.tunnustan että olet 100% oikeassa olemme lähettäneet singaalin Venäjälle että olemme edelleenkin vihoissa 85v tapahtuneesta sodasta mutta emme Ukrainalle joka myös tappoi suomalaisia

Äänestä

Olisikohan ajat hieman muuttuneet noista Neuvostoliiton pelon ajoista ja realismi hieman toista tyyliä?

1Äänestä
  • Sotaa on aina jatkettava, jotta saadaan oikeamielinen lopputulos.

    Äänestä

Hyvin tuo Putin hoiti myyntimiehen hommat Suomen Natoon liittymisen osalta. Suomi olisi tuskin liittynyt Natoon, ellei Putler olisi käynnistänyt hyökkäyssotaansa.

Äänestä

Natsi-Venäjä pumppaa itsensä täyteen lyijyä.

Hupinsa hölmölläkin.

Äänestä

Olisipa Kekkonen edelleen presidenttimme, sitä toivoo monet Suomen turuilla.

Äänestä
  • Kekkosen jälkeen ei ole ollut isänmaallista presidenttiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Kekkosen jälkeen ei ole ollut isänmaallista presidenttiä.

    Ehkä sekoitatte eri henkilöön haaveillessanne Brezhnevistä.

    Äänestä

Harmaa vuohi oli sekaisin kuten nahkatakki lehmä huumeista

Äänestä

Venäjäbotit näköjään rekisteröityneet tälle sivulle ihan urakalla :D Että voivat antaa peukkuja omille kommenteilleen.

Tän vuoks oon aina sanonu että tuollainen peukutusjärjestelmä ei koskaan toimi. Sitä ruvetaan aina jossain vaiheessa käyttämään poliittisiin tarkoituksiin

Äänestä
  • Inhoat siis Venäjää ja Putinia. Puolustat länsimaista demokratiaa ja sananvapautta, vai?

    Anna siis toista mieltä olevien SUOMALAISTEN kertoa mielipiteensä ja mielenkiintoisia juttuja tulee vastaan. Vai haluatko tukahduttaa kaikki jotka ovat kanssasi eri mieltä?

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Inhoat siis Venäjää ja Putinia. Puolustat länsimaista demokratiaa ja sananvapautta, vai?

    Eipä taida olla palstan moderointi hänen käsissään. Palvelun omistaja on se, joka päättää oman palstansa sisällöstä ja jos ne haluavat jotain tukahduttaa niin ne saavat sen tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Inhoat siis Venäjää ja Putinia. Puolustat länsimaista demokratiaa ja sananvapautta, vai?

    Anna siis toista mieltä olevien SUOMALAISTEN kertoa mielipiteensä ja mielenkiintoisia juttuja tulee vastaan. Vai haluatko tukahduttaa kaikki jotka ovat kanssasi eri mieltä?

    Miksi pitäisi puolustella murhaaja /terroristi kyrpäputinia? Kerro jumalauta meille kaikille!

    Äänestä

"Suomen ei tulisi milloinkaan liittoutua Venäjän vihollisiin koska sellaisessa tapauksessa Suomi menettäisi poliittisen itsenäisyytensä ja vaara että Suomen alueesta tulisi taistelukenttä Venäjän ja läntisten valtatahojen kanssa kasvaa merkittävästi."
Näin on.
Ja Venäjä on ilmoittanut, että Suomesta tuli Natoon liittyessään ensi-iskun kohde.
Mitä tekee Suomen presidentti; sanoo, että Ukraina on tärkein.

Äänestä
  • Ukraina ei liittoutudu.
    Mitä tekee Venäjän presidentti; hyökkää maahan siitä piittaamatta.
    Georgia ei liittoudu.
    Mitä tekee Venäjän presidentti; hyökkää maahan siitä piittaamatta.

    Äänestä

Suomella on ollut selvä kulttuuriero Venäjään jo satoja vuosia ja virallisestikin itsenäisyyden julistamisen ajan. Kummaltakaan puolelta ei sitä ole kyseenlaistettu, ja olemme onnistuneet tekemään normaalia kauppaa ja muuta yhteistyötä vuosikymmenet. Emme ole samanlainen kuin Ukraina. Miksi siis näitä hybridijuttuja kertoillaan joka ainoa päivä jopa vessan vetämättä jättämisellä? Se on asiatonta ja sekopäistä. Hyvin outoa.

Äänestä
  • Ei Ukrainakaan ollut samanlainen ennen kuin Venäjä hyökkäsi.

    Äänestä

Kekkonen oli 1930-luvulla kommunisteja vainonnut Etsivän keskuspoliisin agentti ja Paasikivi 1900-luvun alussa saksalaismyönteinen monarkisti. Mitä heidän elämänvaihettaan meidän pitäisi erityisesti pitää esimerkillisenä

Äänestä

Stubb uhoaa venäjälle, että suomi voittaa venäjän sodassa ja väittää, että suomi voitti venäjän toisessa maailmansodassa.
Stubb ajaa suomen sotaan venäjän kanssa.

Äänestä
  • Eli suomeksi sanoen Putin nyt sitten oikeasti suunnittelee hyökkäystä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Aikaisemmat presidentimme opastivat tulevia presidenttejämme neuvoen:

Suomen ei tulisi milloinkaan liittoutua Venäjän vihollisiin koska sellaisessa tapauksessa Suomi menettäisi poliittisen itsenäisyytensä ja vaara että Suomen alueesta tulisi taistelukenttä Venäjän ja läntisten valtatahojen kanssa kasvaa merkittävästi.

Olisiko Jenni Haukion kummisedällä joku yhtä hyvä neuvo tuleville sukupolville joiden tulevaisuuden hän (Sauli Niinistö) on vaarantanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu