Nainen ei kelpaa kappalaiseksi lestadiolaisuudessa

Haluan ilmaista huolen siitä, mitä tiistaina 24. helmikuuta tapahtui Limingan seurakunnan vakinaisen papin virkavalinnassa eli kappalaisen vaalissa. Virkaan valittiin äänin 11–12 noin 15 vuotta vähemmän seurakuntatyökokemusta omaava mies ohi huomattavan laajan ja monipuolisen työuran kirkossa tehneen naishakijan.

Seurakunta valitsee kappalaisensa itse. Tämä ei kuitenkaan vapauta seurakuntaa lainsäädännöstä: virkaan valittavia on arvioitava taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon osalta, eikä esimerkiksi sukupuolella saa olla valintaan vaikutusta.

Mikäli valintaa on syytä epäillä perusteettomaksi eikä päätöksen tekijä oikaise päätöstään, on ainoa vaihtoehto viedä tehty ratkaisu hallinto-oikeuteen. Näin toimittiin myös joitakin vuosia sitten Kokkolassa, jossa luottamushenkilöt tekivät vastaavan valinnan, ja tällöin oikeus totesi päätöksen virheelliseksi.

"Seurakunta valitsee kappalaisensa itse. Tämä ei kuitenkaan vapauta seurakuntaa lainsäädännöstä."
On selvää, että tavanomaisilla virkavalintakriteereillä naispuolisen hakijan työkokemus ja koulutus tekivät hänestä nyt valittua mieshakijaa ansioituneemman. Tämän merkittävän eron hakijoiden ansioissa tunnisti myös asiaa valmistellut Limingan seurakunnan kirkkoherra.

Huolellisesta arvioinnista huolimatta vaalin äänet Limingassa jakautuivat, ja vaikuttaa ilmeiseltä, että ratkaiseva tekijä on ollut toisen hakijan kuuluminen vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen, johon myös enemmistö Limingan seurakunnan valtuutetuista kuuluu. Sukupuolen merkitys jää arvailun varaan, sillä kyseisessä liikkeessä ei toimi naispuolisia pappeja.
26408
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Eikös lestojen mielestä nainen ole ainoastaan lapsen teko kone. Jatkuvasti raskaana ja miehen alla makaamiseen, siihen heidät on luotu.

Äänestä
  • lestadiolaisuudessa naisen kuuliu olla seksi orjana miehelle ja synnyttää niin monta lasta kun kerkee sillä ei ole saman laisia oikeuksia puhua kuin miehellä liikkeen epä tasa arvoinen ja naisia alistava usko on raamatusta peräisin josta kumpuaa tämä laiton naisten kohtelu paavalin opetuksen mukaan naisella ei ole ihmis arvoa ja eivät kelpaa kuin orjiksi ja synnytys koneiksi

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    lestadiolaisuudessa naisen kuuliu olla seksi orjana miehelle ja synnyttää niin monta lasta kun kerkee sillä ei ole saman laisia oikeuksia puhua kuin miehellä liikkeen epä tasa arvoinen ja naisia alistava usko on raamatusta peräisin josta kumpuaa tämä laiton naisten kohtelu paavalin opetuksen mukaan naisella ei ole ihmis arvoa ja eivät kelpaa kuin orjiksi ja synnytys koneiksi

    jos paavali kävelisi mun eteen tappaisin sen saman tien tämä vanhoillis lestadiolaisuuteen perustuva naista alistava kohtelu jota paavali opettaa on psykoosi sairauden vaikeimpia tapauksia ja kuuluu niuvan niemen osastolle vanki mieli sairaalaan hoidettavaksi paavali oli yksi historian julmpia ihmisiä paavalia voidaan verrata petoon koska historia ei tunne toista yhtä kriminaalia ihmistä

    Äänestä

  • Menettääkö nainen arvonsa, kun hedelmällisyys päättyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Menettääkö nainen arvonsa, kun hedelmällisyys päättyy?

    Naiseus loppuu siihen

    Äänestä

Jos ei-lestadiolaiset eivät osallistu kirkon toimintaan eivätkä osallistu äänestyksiin niin aktiivisesti kuin lestadiolaiset, niin lienee oikeudenmukaista, että lestadiolaisten mielipiteillä on merkitystä, myös vaaleissa.

Äänestä
  • Taas vellut yrittäävät pelata omilla säännöillä. Oikeudesta on ennakkopäätös asiasta vrt. tapaus Kokkola.

    Äänestä

  • Maalliset lait ovat vaikeita lestadiolasille.

    1Äänestä

Jotenkin muistuttaa islamia tämä vl-kultti...☪️

Äänestä

Paavalilla on Raamatussa (erityisesti hänen kirjeissään) hyvin jyrkkiä mielipiteitä ja opetuksia.
Paavali on itse keksinyt naisen alistamisen, koska Jeesus ei alistanut naisia.

Äänestä
  • Jeesuksen nimeen ja vereen.

    Äänestä

Nainen ei voi olla kristillisen seurakunnan pappi. Tämä ilmenee täysin Jeesuksen / Jumalan Itsensä toiminnassa: kaikki Jeesuksen apostolit olivat miehiä.

Nainen, joka on ryhtynyt "papiksi" ei ole Jeesuksen vaan Luciferin seuraaja. Ei jokainen virallinen miespappikaan ole aito Jumalan pappi: paljon on jumalattomia miehiä jotka "pappeina" esiintyen toimivat Jumalan omaa sanaa vastaan.

Äänestä
  • Missä Jumala ja Jeesus sanoo, ettei nainen voi olla pappina. Vanhassa testamentissa on naisten kirjoittamia kirjoja ja he ovat myös olleet profeettoja, eli seurakunnan neuvojia.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Missä Jumala ja Jeesus sanoo, ettei nainen voi olla pappina. Vanhassa testamentissa on naisten kirjoittamia kirjoja ja he ovat myös olleet profeettoja, eli seurakunnan neuvojia.

    Profeetta ei ole pappi. Näillä oli eri tehtävät. Profeettoja ei enää ole. Profetoimisen armolahja kylläkin. Mutta se ei ole pappeutta.

    Kaikissa UT :n kirjeissä tuodaan ilmi ainoastaan miespuolisten seurakunnan johtajuus ja vanhimmisto,

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jeesuksen aikaa naisen asema on ollut todella huono, eihän naisia laskettu edes ihmisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jeesuksen aikaa naisen asema on ollut todella huono, eihän naisia laskettu edes ihmisiksi.

    tottakai nainen saa olla pappi ja puhuja ei miehillä ole mitään eri vapauksia mikään raamattu ei voi kieltää naisen puhujana olemista jos joku murhaaja niin sanoo raamatussa tietää ettei hän ole ainakaan uskovsinen paavali ei tehnyt parannusta täydellisesti sillä jäi jotakin hampaan koloon naisia vastaan saiko sitten siitä enää katumusta ennen kuolemaansa ainakin se mestattiin et sanoko kuolin hetkellä sitten antakaa naiset minulle anteeksi kova sydän en halua joutua kadotukseen

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jeesuksen aikaa naisen asema on ollut todella huono, eihän naisia laskettu edes ihmisiksi.

    Vl-puhujat eivät koskaan puhu naisen huonosta asemasta, joka oli Jeesuksen aikaan. Se kertoo siitä, etteivät vl-puhujat arvosta naisia.
    Ev.lut kirkko on tuonut esille, miten huono asema naisilla oli silloin mm. Jeesus kielsi eroamisen naisen huonon aseman takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Profeetta ei ole pappi. Näillä oli eri tehtävät. Profeettoja ei enää ole. Profetoimisen armolahja kylläkin. Mutta se ei ole pappeutta.

    Kaikissa UT :n kirjeissä tuodaan ilmi ainoastaan miespuolisten seurakunnan johtajuus ja vanhimmisto,

    kuulostaa islamilta

    Äänestä

Naispappeden avulla tuotin satanismi ev.luterilaiseen kirkkoon. Siitä kirkosta on enää turha etsiä sielunpelastusta.

Äänestä
  • kun ei koko raamattu edes tunne sanaa pappeus paitsi vanhan liiton aikaan jolloin jumala nuhteli mies pappeja että ovat hyljänneet vaimonsa uudessa testamentissa ei ole sanaakaan papeista joten ei sen mies papin saarnaan kirkossa ole raamatullisia perusteita

    1Äänestä

  • Kanattaisiko perustaa joku homokerho

    Äänestä

Herätysliikkeet voisi heivata kirkosta

Äänestä
  • Ruotsissa saivat jo kauan sitten kenkää.

    Äänestä

Joo toivottavasti tuo kyseinen naispuolinen pappi unohtaa nämä tunkkaiset Limingan ja Tyrnävän alueet ja hakee johonkin muualle. Varmasti hänen osaamiselle ja kokemukselle on käyttöä paljon fiksummissa seurakunnissa. Fakta tuossa kappalaisen valinnassa tosiaan on se, että vl ei voi poiketa ryhmäkurista vaikka itse haluaisi äänestää miten haluaa. Joutuu helposti puhutteluun jos menee äänestelemään miten itse kokee oikeaksi.

Äänestä
  • Toki osaavat perustella, että päätökset tehdään ”yhteisessä uskon ymmärryksessä” eli et voi äänestää oman mielen vaan ryhmän mukaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Haluan ilmaista huolen siitä, mitä tiistaina 24. helmikuuta tapahtui Limingan seurakunnan vakinaisen papin virkavalinnassa eli kappalaisen vaalissa. Virkaan valittiin äänin 11–12 noin 15 vuotta vähemmän seurakuntatyökokemusta omaava mies ohi huomattavan laajan ja monipuolisen työuran kirkossa tehneen naishakijan.

Seurakunta valitsee kappalaisensa itse. Tämä ei kuitenkaan vapauta seurakuntaa lainsäädännöstä: virkaan valittavia on arvioitava taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon osalta, eikä esimerkiksi sukupuolella saa olla valintaan vaikutusta.

Mikäli valintaa on syytä epäillä perusteettomaksi eikä päätöksen tekijä oikaise päätöstään, on ainoa vaihtoehto viedä tehty ratkaisu hallinto-oikeuteen. Näin toimittiin myös joitakin vuosia sitten Kokkolassa, jossa luottamushenkilöt tekivät vastaavan valinnan, ja tällöin oikeus totesi päätöksen virheelliseksi.

"Seurakunta valitsee kappalaisensa itse. Tämä ei kuitenkaan vapauta seurakuntaa lainsäädännöstä."
On selvää, että tavanomaisilla virkavalintakriteereillä naispuolisen hakijan työkokemus ja koulutus tekivät hänestä nyt valittua mieshakijaa ansioituneemman. Tämän merkittävän eron hakijoiden ansioissa tunnisti myös asiaa valmistellut Limingan seurakunnan kirkkoherra.

Huolellisesta arvioinnista huolimatta vaalin äänet Limingassa jakautuivat, ja vaikuttaa ilmeiseltä, että ratkaiseva tekijä on ollut toisen hakijan kuuluminen vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen, johon myös enemmistö Limingan seurakunnan valtuutetuista kuuluu. Sukupuolen merkitys jää arvailun varaan, sillä kyseisessä liikkeessä ei toimi naispuolisia pappeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu